Papereiden karsinta – Säilytä vain tärkeimmät!

Kodin papereiden karsinta on sellainen puuha, joka kannattaa tehdä ainakin pari kertaa vuodessa. Olen itse ajan saatossa karsinut papereita jo paljon, mutta aina sitä paperia tuntuu kertyvän. Varsinkin, kun en tähtää täysin paperittomuuteen vaan lähinnä pyrin minimoimaan paperin määrän. Tarkoituksena on, että kaikki kodin tärkeät paperit mahtuvat yhteen lipaston pienehköön laatikkoon.

papereiden karsinta, kodin paperit

Aluksi keräsin kaikki kodin paperit yhteen kasaan. Tämä kasa piti sisällään kaiken muunkin papereihin ja niiden säilyttämiseen rinnastettavan, kuten esimerkiksi vihkot, kortit ja kirjekuoret. Kävin läpi kaiken ja punnitsin tarkkaan, mitä tarvitsee säilyttää ja mitä haluan säilyttää. Papereiden karsinta voi olla puuduttavaa hommaa, mutta lopuksi koittaa helpotus, kun pinot madaltuvat.

papereiden karsinta, kodin paperit

Tällä kertaa luovuin useammasta pakkauksesta kirjekuoria, suurimmasta osasta kortteja (en nykyään lähetä tai anna juurikaan kortteja), tarpeettomista vihkoista ja muistikirjoista, isosta nipusta muovitaskuja, yhdestä kansiosta sekä erilaista papereista ja asiakirjoista. Monet asiakirjoista on saatavilla tarpeen vaatiessa sähköisesti, joten niitä ei ole tarpeen säilyttää. Terveyteen ja sairauksiin liittyvät paperit herkästi kuitenkin säilytän, sillä ne on helppo ottaa mukaan lääkäriin tai toimittaa eteenpäin, kun ne ovat jo valmiiksi paperisina.

papereiden karsinta, kodin paperit

Tässä on lopulta se pino, jonka päädyin säilyttämään. Muovitaskukansioissa on työ- ja koulutodistukset ja yksittäisissä muovitaskuissa muut tärkeät paperit aiheittain – asuminen, terveys, kuitit, talous, verotus ja kodin laitteiden käyttöohjeet. Lisäksi säilytin pari tyhjää kansiota, muutaman muistikirjan/vihkon, osoitekirjan ja joitakin yksittäisiä kirjekuoria ja kortteja.

papereiden karsinta, kodin paperit

papereiden karsinta, kodin paperit

Tässä tämänkertainen papereiden karsinta. Miten teillä toteutuu kodin papereiden säilytys?

Lue myös:

MUJI paperisilppuri – Apu kodin paperihommiin

Kodin paperivarastoja pienemmäksi!

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *