Vuosi ilman tupakkaa!

En olisi koskaan voinut uskoa tätä (vaikka aina toivoinkin) ja vähän on vieläkin hankala uskoa, mutta tänään olen ollut savuton jo kokonaisen vuoden. Vuosi ilman tupakkaa on lähemmäs 30 kuin 20 vuotta tupakoineelle jotain aivan käsittämätöntä. Tai on ainakin minulle, sillä en ole koskaan oikein ollut hyvä itsekuria vaativissa asioissa. Mutta nyt juhlitaan!

Miten lopetin tupakoinnin?

Lopettamispäätöksen tein hyvissä ajoin, jo joskus lopputalvesta/alkukeväästä 2019. Olen aiemminkin joissain asioissa kokenut parhaaksi sen, että ehdin päässäni käsitellä tärkeitä, mutta epämukavia päätöksiä hyvän aikaa ja sitten ne on jotenkin “helpommin” toteutettavissa. Tein siis päätöksen, että lopetan tupakoinnin joskus syksyn jälkeen, kun kelit viilenevät. Ajattelin, että lopetustani voi edes hieman auttaa se, että ulkona on kylmä. Lisäksi lokakuun lopussa oli kalenterissa vielä kahdet isot messut ja niiden jälkeen oli tulossa hiljaisempaa, jolloin voisin keskittyä täysin tupakoinnin lopettamiseen. Päätin myös, että otan lääkäriin yhteyttä ja pyydän tueksi sekä lääkkeen että pääsyn jonkinlaiseen tukiryhmään. Kaikki keinot käyttöön!

Lokakuussa 2019 ennen lopettamistani kävin kerran tupakkaryhmää vetävän sairaanhoitajan puheilla ja kerran itse tupakkaryhmässä. Sitten kuun viimeisinä päivinä aloitin Champix-kuurin. Ajattelin ensin, että eihän tämä tunnu missään. Sitten yhtäkkiä kerran tupakoidessani tajusin, että tupakka ei “mene perille asti” (eli aivoihin) ja niin ymmärsin lääkkeen vaikuttavan. Siinä sitten pikkuhiljaa tupakka alkoi tökkiä, kun ei siitä kerran mitään nautintoa saanut. Viimeiset pari päivää vedin sitten ihan väkisin vain, jotta varmasti olisin valmis lopettamaan. 6.11.2019 yöllä yhden aikaan vedin viimeisen tupakkani ja menin nukkumaan.

Lopettaminen Champixin osalta meni ihan hyvin enkä saanut mitään järjettömän isoja haittavaikutuksia. Lääkkeen aiheuttaman pahoinvoinnin estin syömällä AINA ennen lääkkeen ottamista. Loppujen lopuksi käytin lääkettä vain kolmisen kuukautta vaikka olin varautunut puoleen vuoteen. Itselläni lääkkeen käyttö jäi pois vahingossa, kun testailin pienempää annosta, mutta suosittelen kaikille Champixin käyttöä niin pitkään kuin sitä lääkäri on suositellut.

Lopettaminen sitten muutoin oli ehdottomasti helpompaa kuin olin etukäteen pelännyt. Kuten alussa kerroin, minulla on hankaluuksia itsekuria vaativien asioiden kanssa ja sen lisäksi olen vahvasti etukäteen-murehtija. Pelkään ja murehdin paljon ja kaikenlaista – erityisesti pahoinvointia (oksennusfobia) ja kaikenlaista epämukavaa oloa. Se juontaa suurelta osin siitä, että sairastamieni masennuksen ja ahdistuksen vuoksi olen jo tuhottomasti kestänyt pahaa oloa (ihan fyysistäkin) ja sitä ei enää millään haluaisi kokea ylimääräistä. Toki lopettamisen aikana koin paljonkin epämukavia hetkiä ja (silloin) loputtomalta tuntuvan ajan tupakanhimoa. Pikatietä ei tupakoinnin lopettamisessa kovin monelle ole tarjolla. Ehdottomasti parasta oli se, että Champixin takia minulla ei ollut lainkaan nikotiinista johtuvia vierotusoireita. Sen sijaan tupakoinnin tapa oli se juttu, mistä piti päästä eroon. Ai miten monesti olinkaan menossa tupakalle vaikken enää tupakoinutkaan.

Isäni lopetti aikoinaan tupakoinnin ja vanhoilla päivillään vielä sanoi, että aina välillä tekee jumalattomasti mieli kupillista kahvia ja siihen päälle yhtä savuketta. Olin itse jo lopetuspäätöstä tehdessä varautunut valmiiksi siihen, että minäkin saatan kaivata tupakointia vielä pitkään lopettamisen jälkeen. Pahimmassa tapauksessa kaipaisin tupakointia lopun elämääni. Tämä ajatustyö ja kaipauksen salliminen itselle ovat olleet minulle loistava päätös, sillä nyt minun ei tarvitse soimata itseäni siitä, että tupakointia tekee mieli vielä pitkän ajan päästä. Joillain himot loppuu pian, mutta ei kaikilla. Jotkut ihmettelivät sitä, että sallin itselleni kaipauksen (eikö tupakan kaipaaminen olisi parempi saada heti pian loppumaan), mutta itselleni se on ollut ihan täydellinen ratkaisu. Ei tarvitse pettyä tai kokea oloaan heikoksi vaikka sattuisikin kaipaamaan tupakkaa kauemmin kuin muut.

Tupakkaryhmässä kävin säännöllisesti aina viime kevääseen asti, jolloin korona tuli ja sotki kuviot. Tupakkaryhmän vetäjä kuitenkin soitti meille ryhmäläisille kerran kuukaudessa ja kyseli kuulumisia. Viimeisimmän puhelinsoiton sain itse asiassa vielä syyskuussa. 🙂 Tämän lisäksi sain todella isoa vertaistukea Hengitysliiton Veikkauksen tukemana ylläpitämän stumppi.fi -sivuston keskusteluryhmästä. Siellä lämpimällä otteella tukevat toisiaan juuri lopettaneet kuin jo vuosia sitten lopettaneet ihmiset. Siellä sai jakaa fiilikset niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Kiitollisuuteni keskusteluryhmää ja erityisesti minun kanssa siellä yhdessä taistoa käyneitä tyyppejä kohtaan on sanoinkuvaamatonta. Jos sinä tupakoit ja päätät joskus lopettaa, niin forum.stumppi.fi on osoite, johon suosittelen menemään.

Miltä tuntuu nyt, vuosi ilman tupakkaa?

Edelleen kaipaan tupakointia. En koko ajan, mutta kyllä se käy joka päivä mielessä. Se ei viivy ajatuksissa kauaa ja siten se ei myöskään aiheuta sen kummempia tuskia. Fyysisesti en koe minkäänlaista tarvetta saada tupakkaa, mutta kaipaan välillä sitä tunnetta. Kun istahti alas vaikkapa imuroinnin tai muun askareen jälkeen, sytytti tupakan ja imasi ensimmäiset savut. Sitä rentoutumista. Mutta minä olin korsteeni ja poltin tupakkaa silloinkin, kun ei tehnyt mieli. Sitä en kaipaa. En kuitenkaan voi valita vain niitä parhaita tupakoita, sillä en kykene millään tavalla kontrolloimaan tupakointiani. En pysty polttamaan vain silloin, kun ihan oikeasti tekee mieli. Olen addikti ja siksi en voi ottaa enää henkostakaan. Juhannuksena, kun otin pari alkoholiannosta teki kamalasti mieli tupakkaa, mutta en sortunut. Ja oikeasti vaikka se tuntui vaikealta niin ei se sitten kuitenkaan tuntunut vaikealta. Vaikea selittää. 😉

Summa summarum: Kaipaan silloin tällöin tupakointia, lähinnä sitä “hyvän tupakan hetkeä” ja pysähtymistä, rentoutumista. En kuitenkaan koe tarvetta polttaa enkä myöskään halua olla enää tupakoitsija. On kulunut vuosi ilman tupakkaa. Olen savuton. Ja aivan hemmetin ylpeä itsestäni! ❤︎

Lue myös: Elämäntapamuutos – Mitä syön päivän aikana?

8 kommenttia “Vuosi ilman tupakkaa!

  1. Upeaa Irina! Valtavasti onnea sinulle ja tsemppiä myös jatkoon 🙂 Voi miten onnellinen olen puolestasi!

    Itse olen ollut savuton 4 – 5 vuotta reilun 30 tupakkavuoden jälkeen enkä ole katunut päätöstäni yhtään, päin vastoin.
    Lopetuspäätös oli helppo ja tapahtui lopulta melko luontevasti, mikä yllätti itsenikin kun aiemmin en ollut onnistunut lopettamisessa. Varmaan aika oli juuri silloin kypsä oman pääni sisällä, kun päätin, että haluan loppuelämälleni terveempää elämää ja terveemmät keuhkot ikämittarin lähestyessä viittäkymppiä. Ainoa tuki lopetutuspäätöksen rinnalla oli nikotiini-imeskelytabletit ja oma motivaatio, toki ajan kuluessa muutkin huomasivat savuttomuuteni ja sitä kautta sain tsemppiä. Kohtasin toki epäluuloa päätöstäni kohtaan sellaisilta, jotka polttivat ja lopulta nämä henkilöt jäivät elämästäni pois.
    Oma tahtotila oli niin vahva, että se kantoi pahimman ajan yli, näin ajattelen nyt jälkikäteen. Ehket kurjinta oli hyvin realistiset tupakointiunet joita näin ensimmäisen vuoden aikana, muuten en muista kovin kaivanneeni itse tupakkaa. Nautin niin kovasti, kun haistoin ja maistoin kaiken ihan uudella tavalla, etten halunnut mistään hinnasta luopua tästä uudesta maailmasta :). Paino heilahti pari kiloa ylöspäin alkuun, mutta palautui ennalleen kun aineenvaihdunta oppi uuden moodiin ja liikunta lisääntyi luonnostaan. Nyt saan jonkinlaisen hengityslaman tai vastaavan, jos joudun tupakansavuun, keuhkot ei vain ota savuista ilmaa vastaan.

    Näinä aikoina saa olla kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä ja päätöksistä, joita on tehnyt oman terveytensä eteen 🙂

    1. Voi kiitos Katerina! Kiva, että kerroit omista kokemuksistasi. Mainitsit tahtotilan ja siihen kyllä yhdyn eli nyt oli tahtotila kohdillaan. Olin jotenkin niin vahvasti ehtinyt kuukausien aikana työstämään päätöstäni, että tahtotilan voi sanoa olleen hyvin vahva. Oma lopettamispäätökseni johtui tietenkin myös terveydestä, mutta akuutein syy oli raha. Ei vaan enää riittänyt pienet tulot siihen, että maksoi melkein kahdeksan euroa askilta. Minä vielä poltin sen askin päivässä.

      Halusin heti eroon nikotiinista. Olin yrittänyt lopettamista edellisen kerran vuonna 2014 sähkötupakan avulla. Se sujui tosi hyvin, mutta kun sähkötupakka meni epäkuntoon, polttelin tupakkaa sen aikaa, että sain postitse uudet tarvikkeet tilalle. Lopetin oikean tupakan polttamisen ihan niin kuin pitikin sitten heti, mutta siinä välissä oli jotain sattunut ja sähkötupakka sattui kovasti tuonne henkitorveen. En tiedä, mikä siinä oli vaikka aineet ja muut olivat ihan samat. Niinpä sitten jatkoin tupakoimista enkä enää yrittänyt lopettaa ennen kuin nyt. Tästä syystä siis halusin heti eroon nikotiinista ettei jää mitään addiktiota päälle. 🙂

      Onnittelut myös sinun savuttomuudesta! Totta on, että näinä aikoina savuttomuudesta on extra-kiitollinen. <3

  2. Hienoa, jatka samaan malliin! Itse vuodesta 2005 kuivilla, mutta kummasti se vieläkin aina joskus tulee mieleen, varsinkin jos seurassa joku polttaa. Mutta pysytään vahvoina 😊!

    1. Kiitos Viivitys! Ja sullakin savuttomuutta takana jo 15 vuotta, se on paljon! Niin se tupakka on semmoinen pirulainen, että voi kummitella mielessä vaikka kuinka kauan. Tärkeintä vain on, että sen tiedostaa eikä polta henkostakaan. 🙂

  3. Hieno homma!! Itse lopetin polttamisen noin 15 vuotta sitten poltettuani säännöllisen epäsäännöllisesti (joskus enempi joskus vähempi) parikymmentä vuotta. Mulle ei ilmeisesti koskaan syntynyt mitään fyysistä riippuvuutta nikotiiniin, koska lopetin ihan ilman mitään lääkkeitä tai edes nikotiinipurkkaa tms eikä tullut mitään vieroitusoireita. Henkinen riippuvuus oli pahempi. Pitkään aikaan en ottanut yhtään alkoholia, koska sen kanssa alkoi aina tehdä mieli tupakkaa, muissa olosuhteissa ei niinkään. Varmaan noin vuoden kuluttua ei tehnyt enää ollenkaan mieli tupakkaa ja sen jälkeen on voinut alkoholiakin juoda ihan huoletta 😀 Olipas oudon kuuluinen ilmaisu 😉

    Nykyään jos näen jonkun yli 25-vuotiaan tupakoitsijan, niin oon ihan että “Ai sä poltat edelleen??!! Eikös se oo niin last season” Mulle tupakanpoltto kaikenkaikkiaan menee johonkin muinaishistoriaan yhdessä 80-luvun olkatoppausten kanssa.

    Tsemppiä jatkossakin! Todellakaan ei pidä polttaa henkostakaan missään olosuhteissa. Mullakin on yksi lopettanut kaveri, joka sanoo, että aina vaan tekis mieli ja hänen mielestään tupakansavu haisee hyvältä. Mun mielestä taas todellakaan ei, mä oon suorastaan natsi tupakansavun suhteen. Mutta meitä on tässä suhteessa tosi moneen junaan.

    1. Kiitoksia Vanha Jäärä! 🙂 Hieno juttu, että sinäkin oot lopettanut. Joillain se tosiaan käy kuin sormia napsauttamalla, mutta joillain se on tosi vaikeaa. Meitä tupakoitsijoita ja lopettajia on monenlaisia, kaikille se on yksilöllistä. Se voi tosiaan olla, että tupakkaa tekee loppuelämän mieli, mutta kuten sanoin niin mulle niin sanotusti käänteentekevää oli se, että päätin hyväksyä sen jo alussa jolloin se ei kiusaa mua niin paljon. 🙂

  4. Hienoa, onnittelut hyvästä päätöksestä, sinnikkyydestä ja saavutuksesta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *