Tavaran karsintaa keittiössä

Olen oman kotini tavaroita karsinut viimeiset kahdeksan vuotta, vuodesta 2011 lähtien. Olen aluksi karsinut järjestelmällisesti vähentääkseni turhien tavaroiden määrää ja myöhemmin tarpeen tai mieltymysten mukaan. Välillä olen jopa kasvattanut tavaroiden määrää. Silti minulla on vähemmän tavaraa kuin ennen ensimmäistä karsintakertaa vuonna 2011. Minimalistiksi minua ei ehkä voi kutsua – ainakaan vielä – mutta silti kotonani on uskoakseni vähemmän tavaraa kuin keskivertokodissa. Nyt on kuitenkin sellainen vaihe menossa, että kaipaan ympärilleni vähemmän tavaraa ja enemmän merkityksellisyyttä. Päätin toteuttaa kotonani huonekohtaisen karsimiskierroksen, jossa käyn huone kerrallaan läpi omistamani tavarat ja luovun sellaisista tavaroista, joita en enää tarvitse. Aloitin karsimisen makuuhuoneesta. Tässä postauksessa käytetyt kuvat ovat tallennettu Instagram Storiesistani, jonne taltioin edistymistäni.

Näin alkoi postaukseni viikko sitten. Aloitin siis makuuhuoneesta ja nyt siirrymme keittiöön. Keittiön tavaroiden karsiminen oli hieman vaikeampaa, sillä siellä oli enemmän tavaroita, joilla oli jonkinlainen tunnearvo. Jouduin siis käymään läpi konkreettisten tarveajatusten lisäksi myös paljon omia tunteitani. Ihan ensimmäiseksi kävin kuitenkin läpi ruokatarvikkeet ja pois lähti jonkin verran kuivatarvikkeita, mausteita ja sen sellaisia. Sitten itse tavaroiden kimppuun.

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Lapsuudenkodistani on tullut näitä tunnearvoisia tavaroita ja vuosia niitä säilöttyäni kaapissa olen niistä valmis luopumaan. Siitäkin huolimatta, että hieman kirpaisee. Arvostan esimerkiksi kotimaisia aiempien aikojen astioita ja tavaroita, mutta lopulta niitä ei vaan voi säilytellä, jos niille ei ole käyttöä. Nuo Wirkkalan Solaris-lautaset olisivat ehdottomasti must keep, jos järjestäisin kahvikestejä tai muita juhlia kotonani. Mutta koska sellaiset tilanteet ovat äärimmäisen harvassa, uskon mahdollisten vieraiden voivan nauttia kahvileivät Teema-sarjan leipälautasiltani.

Lue myös: Kotini keittiö esittelyssä ensimmäistä kertaa 

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Keittiöpyyhkeiden kanssa olen taistellut aiemminkin. Olen käynyt niitä läpi monen monta kertaa ja jestas, että on vaikeaa. Yhden kuosista tykkää, mutta siinä on jotain muuta vikaa. Toisen kuosista ei ole iloa silmälle, mutta sitten juuri se osoittautuu käytännössä hyväksi. Sitten on kiva, mutta kulahtanut keittiöpyyhe. Taisin lopulta luopua kahdesta keittiöpyyhkeestä. Jatkossa, jos löydän hyvän keittiöpyyhkeen, jonka kuosista pidän ja joka toimii moitteetta, ostan niitä useamman. Hih! 😀

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Kahvimukeja minulla on ollut yhteensä 12 kappaletta (plus jäljellä olevat muumimukit, joista en kaikista ole vielä raaskinut luopua). Käytän yleensä yhtä kuppia koko päivän välissä huuhdellen. Koska tämä on yhden hengen talous, kestää hieman kauemmin, että astianpesukone täyttyy niin, että se on järkevä käynnistää. Nyt on kuitenkin pesutiheys ollut sen verran tiheä, että olen pidemmän aikaa käyttänyt vain Teema-sarjan mukeja. Näin ollen uskaltauduin luopumaan kuudesta House-sarjan mukista. Jos nyt sattuu, että kaikki mukit ovat likaisena, voin käsin pestä yhden käyttööni. Tässä tulee mukavasti opeteltua samalla pärjäämään vähemmällä ja onhan se nyt ihan fakta, että ei yksi ihminen tarvitsisi välttämättä käyttöönsä edes kuutta kahvimukia.

Lue myös: Keittiötavaroiden karsintaa!

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Pyöreä lasinen uunivuoka lähti uuteen kotiin. Kannettomia uunivuokia minulla on muutamia ja niillä voi hyvin tehdä ruoan, joka ei kantta kaipaa. Hätätapauksessa kantena voi käyttää alumiinifoliota. Haudutusta vaativan uuniruoan valmistan sitten lapsuudenkodista pari vuotta sitten nappaamallani rautapadalla.

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Yhdestä keittiön kaapista lähti muovisia pakastusrasioita, joita olen käyttänyt ruoan säilyttämiseen (teen aina isomman satsin ruokaa kerralla) ja joissa alkoi jo näkyä turhan paljon käytön jälkiä. Olen aiemmin korvannut muutaman muovirasian lasisilla rasioilla ja kun lopuistakin muovisista aika jättää, ostan lasirasioita hieman lisää. Lisäksi kaapista lähti yksi säilytyspurkki ja laattoja, jotka ovat toimineet jonkinlaisina alustoina.

Lue myös: Keittiön kuiva-ainekaappi järjestykseen

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Keittiöni yksi iso alakaappi on toiminut viherkasviharrastukseeni liittyvien tarvikkeiden säilytyspaikkana. Siellä on multaa, istutus- ja suojaruukkuja, kasviravinteita ja maljakoita. Yllä olevan kuvan sekalainen seurakunta sai lähtöpassit. Olin säilyttänyt rikkoutunutta saviruukkua, jos käyttäisin sirpaleita salaojituksena. No en ole käyttänyt ja tuskin käytän. On vanhan maitotonkan ja lasipullon kannet, joille ei ole käyttöä. Kasviravinteitakin tarjoilen kasveilleni äärimmäisen harvoin, ne ovat tähän päivään mennessä pärjänneet mainiosti ilmankin. Ruukkujakin on niin monta, että varmasti pärjään vähemmälläkin. Maljakoitakin on ehkä pari liikaa, kun ajattelee, miten harvoin leikkokukkia ostan. Kunhan aikaa kuluu ja luopumisajatus saa muhia päässäni tarpeeksi, uskon luopuvani vielä parista maljakosta.

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Tästä ihanasta kupariastiasta luopuminen kirpaisi. Rakastan vanhoja astioita ja niin näin mielessäni itseni tekemään tähän jonkun kivan kesäkukkaistutuksen, mutta ei. En vain ole saanut aikaiseksi. Ja koska tämä on kupera sisäpuolelta, se ei oikein suojaruukkunakaan toiminut. Niinpä tämä sai uuden kodin.

Tavaran karsintaa keittiössä, keittiön raivaus, tavaran karsiminen

Lopulta pääsin keittiön karsimisessa maaliviivalle ja toistaiseksi viimeisinä luovuin isosta marokkolaisesta lautasesta, lasisesta pillimukista, itselleni turhasta juomapullosta, ruoanvalmistuspihdestä, sokeripihdeistä ja lapsuuteni haarukasta. Niin ja tyhjästä muovipullosta, johon olin ajatellut joskus tehdä itse pyykkietikkaa. Ehkä kokeilen pyykkietikan valmistusta joskus, ehkä en – pyykkietikkana lorautan koneeseen tarpeen mukaan ihan pelkkää etikkaa ilman mitään lantrauksia ja tuoksuöljyjä.

Lue myös: Tavaran karsintaa makuuhuoneessa

Ihan hengästyttää, millainen prosessi tämä keittiön tavaroiden karsiminen oli. Ja tosiasia on, että karsittavaa riittää edelleen. Mieli tekisi tyhjentää kaapit ronskilla otteella, mutta se ei ole kovin järkevää. Ajatustyölle ja sopeutumisellekin on annettava aikaa, jotta karsimisen lisäksi myös oppisi tulemaan toimeen vähemmällä. Eikä pointtina ole tulla toimeen vähällä vaan sopivalla määrällä. Sopivan määrän oppii huomaamaan vain kokeilemalla.

Ensi kerralla tavaroiden karsinta jatkuu olohuoneen puolella. Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *