Loppuneet kosmetiikkatuotteet: helmikuu 2014

Jahhas, taas olisi vuoro katsoa, montako tuotetta loppui helmikuun aikana ja monellako tuotteella ollaan lähempänä järkevämpiä kosmetiikkavarastoja. 🙂

IMAG0151.jpg

Laveran Cranberry vartalovoide loppui. Oli ihan ok, mutta minua hämmentää luonnonkosmetiikan (?) voiteiden niin sanottu mureneminen iholle rasvatessa. En tiedä johtuuko liian pienestä ihon kosteudesta vai liian suuresta. Murusia saa sitten pyyhkiä pois iholta ja rasvaus on mennyt kutakuinkin hukkaan. Tietääkö kukaan tästä?

Samoin loppui Triple Dry dödö. Päätin kokeilla sitä jo luottotuotteeksi muodostuneen Vichyn antiperspirantin sijasta. En ollut oikein tyytyväinen, en kokenut sen toimivan yhtä hyvin kuin Vichyn. En vaan voi käsittää, mikä hemmetti sitä hajua noihin kainaloihin aiheuttaa, sillä sitä esiintyy ilman rehkimistä ja ilman hikoiluakin. Varsin epämiellyttävä vaiva, joka vaan toissa keväänä alkoi enkä syytä ole keksinyt. Lääkäri vaan sanoi, että elimistöni on vain muuttunut ja sillä sipuli. “osta Vichyn dödö” se sanoi.

Nioxinin hoitsikka loppui myös. Vielä on hieman jäljellä shampoota, hair boosteria ja päänahalle tarkoitettua hoitoainetta. Valitettavasti minulla ei ole varaa ostaa näitä tässä kohtaa lisää, muutoin kyllä ehdottomasti jatkaisin tuotesarjan käyttöä. Mistä sitä tietää, vaikka tuotteet alkaisivat vaikuttaa entistä paremmin nyt kun olen lopettanut tupakoinnin. Hiuksia kuitenkin lähtee pesun ja harjausten yhteydessä mielestäni edelleen liikaa.

IMAG0200.jpg

ACOn Rich Care käsivoide osoittautui käytössä oikein hyväksi. Sitä pystyi käyttämään muulloinkin kuin yötä vasten. Ehkä en minkään käsivoiteen kanssa tarttuisi kynään, mutta näppäimistöä on ihan siisti käyttää vaikka olisi juuri rasvannut kädet. Ei siis ole ollenkaan mahdotonta, että joskus ostaisin tätä uudelleen. 🙂

IMG_0370.jpg

Loppui myös näytepalaksi kokonsa vuoksi sopiva Lushin Noubar -saippua. Noubar on kovin kehuttu, mutta itse en pitänyt tätä mitenkään ihmeellisenä. Käyttäisin, jos kaapista löytyisi, mutta ei aiheuta must have -tunnetta. 🙂

Tuotteita loppui siis viisi. Nyt pitäisi sitten yrittää muistella, montako tuotetta helmikuun aikana on tullut varastoihin lisää… tätä meinaan toivottiin minulta. Hmm… jos en ihan väärin muista niin kolme tuotetta tuli lisää. Tai neljä, en ole ihan varma. Uutta loppuneen tilalle tullutta dödöä ei ehkä lasketa, mutta sen lisäksi tuli Erisanin testituotteet ja äidiltä sain nestemäisen Palmoliven käsisaippuan, josta hän ei pitänyt. Haa! Ja uuden käsivoiteen ostin tuon ACOn tilalle, sillä öisin käyttämääni Melvitan käsivoidetta ei vaan voi päiväsaikaan käyttää, sillä se on ihan super rasvainen. 😀 Käyttöön ja tarpeeseen ja eikä juurikaan itse ostettuja tuotteita on tullut, mutta itse varastotilanne ei ole kasvanut.

Tilanne on on siis rauhallinen ja kosmetiikkavarastojen raivaus etenee edelleen rauhallisesti. Hitaasti, mutta varmasti. 🙂

Mukavaa viikonloppua kaikille! <3

Irina / White & Fresh - -

11 kommenttia “Loppuneet kosmetiikkatuotteet: helmikuu 2014

  1. Kuullostaapa oudolta toi mureneminen, ainakaan Laverat ei ole ikinä itselleni moista tehneet. :/ Päinvastoin levittyvät kuin silkki. En keksi muuta syytä kuin, että pistät liikaa ja se ylimääräinen lähtee murenemaan levittäessä tai sitten eivät vaan jostain syystä toimi sun ihon kanssa. 🙁

    1. JonnaH.: Hui, mä en odottanut ollenkaan tuollaista vastausta, ajattelin, että tulee heti komppauksia. 😀 No mut joo, siis en jaksa uskoa laittavani liikaa, mutta kokeilen ehdottomasti pienempääkin määrää. Voiko tosiaan olla, että ei toimisi jonkun tyyppisen ihon kanssa, en ole koskaan kuullut moisesta. Ja mulla mureni tuo Lavera, samoin kookoksen tuoksuinen Lavera murenee. Ja Dr. Hauschka mureni aikoinaan. Mä olen ihan äimistynyt nyt. 😮

  2. Hei! Ajattelin lyhyesti komnentoida dödö-asiaa. Olen useamman vuoden käyttänyt apteekista saatavaa Absolut Torr dödöä ja se toimii hyvin, estää hikoilun kokonaan kainaloista. Lisäksi tuotetta voi käyttää esim. jalkapohjiinkin. Pullo itsessään näyttää sellaiselta Tiimari-liimalra. Sitä töpsötellään kuiviin kainaloihin vähän (ihon pitää olla ehjä, eli sheivailut seuraavana aamuna, ja annetaan olla yön yli. Vaikutus kestää alkuun viikon, nyt käytän ehkä kerran kuussa. Tuoksun puolesta suihkautan aamusta kainaloihin ihan suihke-Rexonaa (pallodödöjen kuivumista ei jaksa odotella). Tämä tuote kyllä pelasti elämän ja vaatteiden kainalot! Oli niin ärsyttävää kun aikaisemmin aina dödö petti. Eli jos joku lukijasi kärsii märistä kainaloista, niin suosittelen lämpimästi 🙂

    1. TiinaH: Kiitos vinkistä! 🙂 Olenkin Absolut Torrista kuullut ja sitä nähnytkin, mutta osaatko sanoa toimiiko se hajunpoistajana myös silloin, kun kyse on vain pahasta hajusta eikä märistä kainaloista?

  3. murenemisesta, minullakin käy niin laveran tuotteiden kanssa , se johtuu kuulemma silikonin irtoamisesta ihon pinnalta jos on käyttänyt sellaisia tuotteita jossa on ympätty silikonia. Luonnon kosmetiikkaan siirtyminen kuoriikin ihoa ja poistaa silikonin jämät .

    1. sabiha: No hitsi, mä en ole kyllä käyttänyt muita tuotteita pitkään aikaan ihollani kuin luonnonkosmetiikkaa… Flow kosmetiikan saippuaa ja Laveran vartalovoiteita. Kummallinen mysteeri tämä kyllä. 🙂

    2. Entä meikit? meikkivoide ja primeria??????? Dimenthycone niminen silikoni onkin tosi sitkeä pestäpois je menee siihen kauan aikaa.

    3. sabiha: Kasvoilla olen joo käyttänyt muita kuin luonnonkosmetiikantuotteita, juurikin CC-voidetta. Mutta ei mulla luonnonkosmetiikan voiteet kasvoilla ole murentunut ja noita vartalovoiteita en kasvoille toki ole käyttänytkään. Vartalon iholla muiden tuotteiden käytöstä on jo aikaa.

  4. Moikka Irina. Suosittelen tuohon hiustenlähtöön sellaista kun Evonia-kapseleita. Itsellä lähti ihan kamalasti hiuksia, mutta nyt olen tainnut syödä noita kapseleita pari pakettia, ja eron huomaa. Suosittelen kyllä koittamaan. Olen niitä ostanut Prismasta ja Cittarista ja hinta on noin 22 €.<br />
    <br />
    Saara

    1. Kiitos vinkistä Saara! Laitetaanpa Evonia korvan taakse. 🙂

  5. Mun pikkusysteri on monesti kehunut ton ACOn käsivoiteen maasta taivaisiin 🙂 Pitäisköhän koklata joskus, vaikka sitten kun käsivoidetta taas tarttee…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *