Apu ohuille/oheneville hiuksille

Kesäkuun alussa pääsin osallistumaan Nioxin hiustenhoitotuotteiden esittelytilaisuuteen kampaamo a.k.a. Luovassa. Kiitos tästä kuuluu LittleB:lle, joka oli saanut kutsun tilaisuuteen ja koska ei itse päässyt paikalle, vinkkasi minulle. <3

IMAG5230.jpg

IMAG5229.jpg

IMAG5227.jpg

IMAG5231.jpg

a.k.a. Luova on todella tyylikkäästi sisustettu kampaamo Helsingin Fredrikinkadulla. Kovasti jännitti astua liikkeeseen sisään, mutta vastassa oli ystävällisiä ja rentoja ihmisiä ja tarjolla oli hyviä herkkuja.

Nioxin tuotteet on tarkoitettu ohuille ja oheneville hiuksille. Tuote-esittelyn meille piti Nioxinin Laura Ainesjärvi. Esittelyssä käytiin läpi hiusten ohenemiseen johtavia syitä ja Nioxin hiustenhoitotuotteiden vaikutusmekanismia. Saimme myös ns. hiustyyppidiagnoosin, jonka perusteella määräytyi sitten tuotepaketin numero. Tuotepaketteja on erilaisille hiustyypeille kuusi erilaista. Hiustyyppi ja tuotepaketti diagnosoitiin yksittäisen hiuksen paksuuden ja sen mukaan, onko hiukset kemiallisesti käsitellyt vai käsittelemättömät. Oman pakkaukseni (järjestelmän) numeroksi tuli nelonen (4). Yksittäinen hiukseni on hento ja hiukseni ovat värjätyt eli kemiallisesti käsitellyt. Jatkossa käytän siis aina tätä samaa järjestelmää riippumatta siitä, värjäilenkö hiuksiani jatkossa.

Parhaiten koko tuote-esittelystä mieleeni jäi Laura Ainesjärven esittämä kysymys (yksi Nioxin tuotteiden pääajatuksista oikeastaan): Huolehdimme päivittäin kasvojemme ihon puhdistuksesta ja kosteutuksesta, käytämme puhdistusaineita, kasvovesiä, päivävoiteita, yövoiteita, kuorintoja ja naamioita. Päänahkammehan on myös ihoa, joten miksi emme huolehdi siitä yhtä huolellisesti ja kokonaisvaltaisesti kuin kasvojemme ihosta?

IMAG5239.jpg

IMAG5241.jpg

IMAG5753.jpg

Yllä olevassa kuvassa on kaavio oman järjestelmän löytämiseksi. Jokaisessa järjestelmässä on kolme osaa eli tuotetta: Cleanser eli shampoo, Scalp Revitaliser eli hoitoaine ja Scalp Treatment eli hiuksiin (päänahkaan) jätettävä hoitoaine.

Tilaisuuden aikana meille tehtiin AHA-hedelmähappokuorinnat, joilla saatiin päänahka puhtaaksi ja vapaaksi kaikista kuona-aineista ja näin vastaanottavaisemmaksi Nioxin tuotteille. Kuorinnan lisäksi hiuksemme käsiteltiin hiustyypeillemme kuuluvilla tuotteilla. Päänahka ja hiukset tuntuivat kuorinnan ja puhdistuksen jälkeen selkeästi keveämmiltä ja ilmavammilta.

Saimme myös tuotepaketin kotiin kokeiltavaksi.

IMAG5234.jpg

Kolmen tuotteen perus järjestelmä: shampoo, hoitoaine sekä hiuksiin jätettävä hoitoaine

IMAG5235.jpg

Hair Booster

IMAG5236.jpg

Deep Repair Hair Masque eli pesun yhteydessä hiusten pituuksille ja latvoille käytettävä hoitoaine/naamio sekä kosteuttava Scalp Renew, jota käytetään 30 päivää hedelmähappokuorinnan jälkeen päänahkaan iltaisin.

IMAG5238.jpg

Tuotteita käytetään suosituksen mukaan päivittäin. Tarkoitus siis tosiaan on pestä hiukset näillä tuotteilla päivittäin, jotta tuotteiden tehosta saada parhaiten kaikki hyöty irti. Ensin hiukset ja päänahka pestään huolellisesti shampoolla ja shampoota hierotaan huolellisesti noin minuutin ajan. Tämän jälkeen päänahkaan ja hiuksiin hierotaan hoitoaine eli Scalp Revitaliser ja huuhdotaan. Paras teho saadaan, kun hoitoaine levitetään pyyhekuiviin hiuksiin.

Pesun jälkeen voi halutessaan laittaa Hair Boosteria. Minulle neuvottiin laittamaan sitä tippa ohimoille, jossa on pientä ja ohutta vauvahiusta. Hair Booster vilkastuttaa verenkiertoa ja saa näin hiukset kasvamaan ja vahvenemaan. Tämän jälkeen levitetään Scalp Treatment. Tarkoitus itse asiassa on saada tämä hierottua suoraan päänahkaan ja tämä jätetäänkin huuhtomatta vaikuttamaan. Nyt jo loppunut kuorinnan jälkeiseen kosteutukseen tarkoitettu Scalp Renew levitetään iltaisin päänahkaan.

Aluksi kauhistutti ajatus näin monen tuotteen käyttämisestä ja ajattelin, että hiusten pesuun ja hoitoon kuluu jatkossa pieni ikuisuus. Olin väärässä. Tuotteiden käyttöön oppii nopeasti ja lopulta prosessi sujuu ihan yhtä nopeasti kuin aiemminkin toisilla tuotteilla.

Mitään mullistavaa muutosta en ole huomannut hiuksissani, mutta kerran tuossa taannoin telkkaria katsoessani kokeilin hiuksiani ja havahduin kun hiukseni tuntuivat paksummalta. En kokeillut hiuksiani mitenkään tietoisesti, joten tuntemus oli hämmentävä. En ole varma, miten konkreettinen tunne oli, mutta varma muutos Nioxin tuotteita nyt reilun kuukauden käyttäneenä on päänahkan kunto. Päänahka on puhtaampi ja parempikuntoinen kuin aiemmin. Aiemmin jonkun aikaa pesun jälkeen päänahkaan kertyi kuivuutta ja se ilmeni pieninä kuivina ”hippusina” kun päänahkaa hieroi. Tätä ei enää ole ollut. Olen siis tyytyväinen Nioxin tuotteisiin ja hankinkin juuri uudet isompikokoiset tuotteet kohta loppuvien kokeilutuotteiden tilalle. 🙂 Nioxin tuotteilla luvataan tuloksia jo kuukauden käytön jälkeen. Päänahan kunto itselläni parani kuitenkin aika lailla heti aloitettuani tuotteiden käytön.

Nioxin hiustenhoitotuotteet eivät ole uusi juttu Suomessa, mutta niitä tuodaan nyt esille enemmän ja aggressiivisemmin, koska Wella on ostanut Nioxinin.

Tässä vielä hiustenlähdön kuusi pääasiallista syytä:

• Perintötekijät
• Stressi
• Ruokavalio
• Terveys
• Lääkehoito
• Ympäristötekijät

sekä Nioxinin viisi vaikutusta:

• Katkeilemisesta johtuvan hiustenlähdön väheneminen
• Tuuheammilta näyttävät hiukset
• Hiusten rakenteen parantuminen
• Hiusten vahvistaminen rasitusta vastaan
• Karvatuppia tukkivan talin poistaminen hiuspohjasta

Tulipa tässä nyt asiaa ja voi olla, että vieläkin jäi jotain sanomatta. Kysykään ihmeessä, jos jotain tulee mieleen. Yritän vastata parhaimman mukaan ja lisäksi netistä löytyy aika hyvin tietoa tuotemerkistä. 🙂

13 kommenttia “Apu ohuille/oheneville hiuksille

1. Kiitos tästä, kiva lukea näistä. Itse en kyllä pesisi tukkaani joka päivä, tavallaan uskon tuohon päänahan hoitoon, mutta toisaalta se on erilailla suojassa hiusten alla kuin kasvojen iho. Lisäksi talineritys on itselläni ihan erilaista päänahassa. Itse asiassa oma tukkani ei ole ikinä voinut niin hyvin kuin harventamalla pesuvälejä, koska pesu kuluttaa hiusta, varsinkin pituuksia. Vitamiinilisiä suosittelen taas lämpimästä, jos hiukset tuntuvat lähteävän helposti tai ohuemmilta.

1. JonnaH.: Hiustenpesutahdista on todella monia mielipiteitä. Jotkut uskovat talinerityksen vähenevän kun pesuvälejä harventaa, jotkut taas sanovat, että tali on säännöllisesti hyvä pestä pois tukkimasta päänahkaa. Itse en koe päänahkani juurikaan suojassa olevan, sillä hiukseni ovat niin ohuet, että lika kyllä taatusti pääsee niiden läpi helposti. Ennen Nioxin tuotteiden käyttöä harvensin pesuväliä pitämällä hiuksia kiinni koko ajan. Siitä huolimatta hiuspohjaani kerääntyi kuivuutta. Nyt kuivuutta ei ole ja päänahkani voi hyvin. Käytän nykyään omega3:sta ja sinkkitabletteja. Sinkin sanotaan olevan hyvästä hiuksille. Olen kokeillut myös muita vitamiini- ja hivenvalmisteita, mutta mikään ei ole tähän mennessä hiustenlähtöäni vähentänyt. Nyt vuorossa tämä Nioxin ja toistaiseksi on osoittautunut ihan hyväksi. 🙂

2. Moi,

Tää ketjuahan on jo vanha… Mutta miten on tuote toiminut pitemmällä aikavälillä. Lisäksi ihmettelin kun tuoteselosteessa mainitaan yeast – hiivahan yleensä päänahassa aiheuttaa hilsettä…? Että mitähän se hiiva tuossa tuotteessa tekee? Joku nimittäin sanoi, että hänellä nuo tuotteet nimenomaan kutittivat päänahassa – johtuisikohan juuri tuosta????

3. Anne: Juu, kyllä tämä tämä postaus alkaa olemaan jo aika vanha, mutta ihan vielä seison sanojeni takana. Oma päänahkani voi kuurin aikana hyvin ja olisin oikein mielelläni jatkanut Nioxinin käyttöä. Itse asiassa olen sitä tämän jälkeen ostanutkin kerran tai pari.

2. Kiva kun postasit tästä. Oli varmasti kiva ja tiedontäyteinen ilta 🙂 Oli kyllä huippujuttu et pääsit paikalle, tää oli niin sun juttu! 🙂

1. LittleB: Oli todella kiva ja hyödyllinen esittelytilaisuus. Kiitos sulle vielä kerran, ilman sua en olisi löytänyt Nioxinia ja nyt pääsin kokeilemaan tätä. 🙂

2. Eipä mittään, kiva et olin hyödyksi ja tuli hyvä mieli kun pääsit sinne ♥

3. LittleB: ♥ Toivottavasti voin joskus olla myös sulle avuksi ja hyödyksi!

3. Ihana LittleB ♥!! Varmasti oli kiva kokemus!!

Mul putoo hiukset päästäääääääää :(:(:(

1. Hei mulla vois olla yks vinkki aiheeseen liittyen! Taidankin postata sen huomenna, pysyhän kuulolla! 🙂

2. Love: No niin mullakin putoo! Ja mä en kestä, kun tosiaan mun hiukset on super ohuet muutenkin! Toivon, että tän Nioxinin myötä hiustenlähtökin vähenisi.

LittleB: Hmm, muakin alkoi nyt kiinnostamaan sun vinkkisi. 😀

4. Hei. Minulla tummaksi värjätyt hiukset(oma värikin siin melko tummma)olen kuullut että haalistaisi väriä,pitääkö paikkaansa? 🙁

1. tuija: Nioxinista löytyy sarja myös värjätyille ja käsitellyille hiuksille, joten ei, en usko haalistumiseen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *