Laveran Coconuttia ja Cranberrya

Vartalovoiteeni alkaa olla loppumaisillaan, joten uutta tarvitaan. Pistinkin tilaukseen Hyvinvoinnin Tavaratalosta* kerralla kaksi voidetta, molemmat Laveralta. Idean näiden Laveran voiteiden kokeiluun löysin kosmetiikkatesti -blogista, josta voi myös käydä lukemassa kokemuksia näistä voiteista ja paljon muustakin kosmetiikasta. Tilausta helpotti myös uuden vuoden kunniaksi 5.1. asti voimassa oleva alennuskoodi 2014, jolla saa alennusta 14 % koko valikoimasta.

kollaasi.jpg

Molempia kehuttiin ja koska vartalovoidetta näin talvisin kuluu, tilasin molemmat: Lavera Coconut Dream Body Lotion* ja Lavera Rich Body Moisturizer Cranberry & Argan*. Varsinkin tuo karpalo kuulostaa todella mielenkiintoiselta eikä vähiten myöskään siksi, että mukana on arganöljyä ja sheavoita. Yhtä niin sanotusti tujuahan tämä voide ei ole kuin esimerkiksi puhdas sheavoi, sillä INCI-listalla komeilee ensimmäisenä vesi. Sen saa siis rasvauksen jälkeen huuhdeltua käsistä ilman saippuaa. 😉

laverabasissensitivkosteuttavavartalovoi

Tilauksen loppuvaiheessa kävi ilmi myös, että kun ostaa Laveran tuotteita yli 20 eurolla, saa kaupan päälle Laveran Basis Sensitiv Moisturizing vartalovoiteen*. Ei huono kauppa ja nyt on vartalovoiteita pariksi kuukaudeksi. 🙂

Ja uskokaa, olisin voinut tilata tuolta vielä vaikka mitä herkullisia tuotteita! Pirullinen houkutus on vielä se, että päällä on alennusmyynnit. Hillitse siinä nyt sitten itsesi. 😉 Mutta joo, tällaisia ostoksia tällä kertaa vaikka vähän hirvittää tuo olemassa olevankin kosmetiikan määrä (onneksi siellä ei ole varsinaisia vartalovoiteita odottelemassa). Seuraavaksi kurkataankin sitten siihen itse kosmetiikkavarastoon, joka vielä odottelee tyhjennystä. 

* Postaus sisältää mainoslinkkejä

4 kommenttia “Laveran Coconuttia ja Cranberrya

  1. Mulla on jemmassa Laveran kookossuihkugeeli, mut jostain syystä siinä tökkii joku mua. Yleensä kookos on mun lempparituoksu nro 1, mutta tota en vaan pysty käyttämään. Toivottavasti tuo vartalovoide olis parempaa 🙂 Karpalo kuulostaa ihanan raikkaalta!

    1. littleB: Ei se kookoksen tuoksu aina tuotteisiin osu kohdalleen eli jotenkin sitä ei vaan saada tuoksumaan oikeanlaiselta tai sitten vaan joidenkin tuotteiden kohdalla joku hyvä tuoksu ei vaan natsaa. Tommosessa tilanteessa voi kyllä olla aika hankalaa käyttää tuotetta. Olikohan se Lanttuleikkuri, joka taannoin kertoi, että oli jonkun tuotteen jämän miettinyt käyttävänsä vessanpytyn pesuun kun muutoin ei napannut ja pakko oli kuitenkin käyttää loppuun ettei mee hukkaan. 😉

    2. Mä yritin tuota tarjota kesällä mökkibileissä yhteiskäyttöön, mutta ei mennyt sielläkään 🙂

    3. littleB: No mahtaa olla pahan hajuinen sitten. 😀 Jos asuttaisiin lähempänä toisiamme, mä voisin piruuttani kokeilla sitä. No, toivottavasti saat sen tavalla tai toisella käytettyä, ettei tarvitse viskoa pois "mahdoton käyttää" koodilla. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *