Futon-sänky harkinnassa

Olen jo useamman vuoden ajan haaveillut uudesta sängystä. Katse on aina sänkyjä nähdessäni kiinnittynyt minimalistisempiin sängynrunkoihin ja jossain vaiheessa mietin jopa sängyn tekemistä itse eurolavoista. Haluaisin, että uusi sänkyni olisi nykyistä runkopatjasänkyäni hieman matalampi ja kokonaisilmeeltään yksinkertainen. Ja koska minulla on tarve myös uudelle patjalle, olen tutkinut paljon patjavaihtoehtoja. Selkävaivaisena – toivottavasti entisenä eikä niinkään nykyisenä – olen päätynyt siihen, että voisi nyt uuden patjan hankinnan ollessa ajankohtainen kokeilla monien kehumaa futonia. Niinpä harkinnassa ja vahvasti kärkisijoilla on futon-sänky: Yksinkertainen japanilaishenkinen sängynrunko miellyttämään sisustuksellista silmää ja siihen lisäksi uniterveyttä edistämään futon-patja sekä petauspatja.

Lue myös: Makuuhuoneen muuttunut järjestys

karup, japan, futon-sänky, minimalistinen sänky

Kuva: Karup Design

Minulle mieluinen futon-sänky koostuisi ensisijaisesti tanskalaisen Karup Designin Japan-sängystä ja futon-patjasta. Japan-sängyssä on pieni upotus patjalle ja reunaan jäisi hieman tilaa. Runkoa saa kahdessa koossa: 140 ja 160 cm. Nykyinen sänkyni on 120 cm leveä, joten sopiva leveys sängylle olisi tässä tapauksessa 140 cm. Kyseessä on siis patjakoko, itse runko on 168 cm. Värivaihtoehtoja on kolme: käsittelemätön puu (massiivimänty), valkoinen ja musta. Koska haluan mahdollisimman luonnollisen näköisen kokonaisuuden, värivalintani olisi käsittelemätön. Japan-sänky on korkeudeltaan 19 cm.

Futon-sänky -vaihtoehto numero kaksi olisi myös Karup Designilta. Ihanan yksinkertainen ja linjakas massiivimäntyinen Senza miellyttää silmää erityisesti pyöreiden reunojen ja suloisten keveälinjaisten jalkojen osalta. Senzassa ei ole upotusta patjalle, mutta futon-patjat ovat sen verran painavia, että ne vissiin pysyvät paikoillaan ihan hyvin. Senzassa valitsisin myös kooksi 140 cm. Siinä koko rungon leveys on tuo 140 ja ylimääräistä tilaa reunoille ei jää. Korkeus lattiasta 15 cm. Senzaa saa luonnonvärisenä sekä mustana ja tässäkin valitsisin luonnonvärisen.

karup, senza, futon-sänky, minimalistinen sänky

Kuva: Karup Design

Futon-patjan valitseminen onkin ollut tässä sänkykokonaisuutta harkitessa se vaikein osuus. Futon on luonnostaan hyvin jämäkkä patja ja suurimmaksi osaksi patjat ovat siis kovia. Kovan patjan sanotaan olevan selän terveydelle paras vaihtoehto. Riippuen futon-patjan sisällä olevista materiaaleista, patjaa on mahdollista saada aavistuksen normaalia kimmoisampana. Olen itse vuosia sitten poistanut jenkkisängystäni joustinpatjan, kun huomasin, että selkäni jumiutui ja kipeytyi yön aikana. Pelkällä runkopatjalla ja petauspatjalla nukkuminen on ollut huomattavasti parempi. Ajattelin kuitenkin uskaltaa vaihtaa runkopatjani nyt futoniin, mutta tosiaan aion valita sellaisen patjan, joka on normaalia “pehmeämpi”. Minun on siis valittava futon-patja, jossa on käytetty luonnonkumia eli lateksia. Myös villa futonin täytteenä lisää hieman pehmeyttä.

Pehmeyden ja kovuuden lisäksi futonin hankinnassa on tärkeää perehtyä myös patjan hoitoon. Futon-patjaa on rullailtava, käänneltävä, imuroitava ja tuuletettava. Haluan mahdollisimman helppohoitoisen futonin ja siksi tulen varmastikin valitsemaan patjan, jossa on kookosta. Kookosta sisältäviä futoneita ei käsitykseni mukaan tarvitse rullata vaan niitä on lakanoiden vaihdon yhteydessä ainoastaan käänneltävä. Sekin on patjan painon vuoksi jo varmasti ihan omanlaisensa projekti. 🙂

Sitten olisi futon-sänky melkein kasassa. Enää tarvitaan petauspatja. Olisi parasta, että petauspatja olisi itse pestävissä, se toisi pehmeyttä futon-patjan päälle ja olisi hengittävyyden puolesta luonnonmateriaalia kuten vaikkapa villaa. Petauspatjavalintani ei ole aivan valmis vielä, edelleen tuntuu, että tarvitsen lisää tietoa. Haluaisin petauspatjan päälle myös vesipestävän suojuksen, joka suojaa petaria likaantumiselta ja tahroilta.

Lue myös: Peikonlehti-pussilakana ⎢ Paluu 80-luvulle?

Onko sinulla futon-sänky tai pelkkä futon-patja? Millaisia kokemuksia sinulla on?

4 kommenttia “Futon-sänky harkinnassa

  1. Mulla OLI futon-patja ja se oli oikein hyvä nuorelle ihmiselle, jolla ei ollut selkävaivoja. Vähän alle 40-vuotiaana se alkoi kertakaikkiaan olla liian kova mun selälle ja olkapäille. Vaihdoin sitten tempuriin ja se on aivan ehdottoman loistava keksintö selkävaivaiselle. Mä sanoisin että ei missään nimessä futonia yli 30-vuotiaalle selkävaivaiselle, mutta selkävaivojakin on tietysti erilaisia…Tempurinkin voi läväyttää ihan haluamansa sängynrungon päälle.

    1. No voi harmi! Mä ajattelin futoneista pehmeämpää versiota. Tietty ne pehmeämmätkään eivät ole oikeasti kai varsinaisesti pehmosia. Sitten taas liian pehmeä ei sovi ollakaan. Mun selkä on viime aikoina temppuillut ja muutenkin olen jotenkin jumissa aamuisin. Ja totta, mikä tahansa patja sopii noihin Karupin runkoihin.

  2. Hei! Itse 39-vuotiaana yläselkävaivaisena suosittelen lämpimästi futonia! Ostin omani n. vuosi sitten Porin Villa & Peitteeltä, enkä voisi olla tyytyväisempi. Patjat kannattaa käydä koemakaamassa, jos mahdollista. Itse ostin kovahkon patjan (muistaakseni mallia “Villa-Luonnonkumi 2”) ja siihen huomattavasti pehmeämmän “kasetin” sekä lisäksi petarin, jota voi pestä koneessa. Villa & Peitteen kaikki tuotteet ovat luonnonmateriaaleja ja patjat valmistetaan Suomessa, nämä molemmat asiat olivat itselleni tärkeitä sopivaa futonia valitessa. Oma patjani on lattialla, jolloin patjan kääntäminenkin on onnistunut ihan omin voimin, vaikka onkin leveydeltään 160 cm. Villan & Peitteen futoneita ei tarvitse rullata, joten riittää, että ne kääntää silloin tällöin, esim. lakananvaihtojen yhteydessä. Poikaystäväni omistaa huomattavasti kiinteämmän futonin, mutta senkin olen huomannut olevan selälleni oikein hyvä, eli en missään nimessä sulkisi pois futonia vaihtoehtona!

    1. Kiitos Anna kokemuksesi jakamisesta! Porin Villa ja Peite on kehuttu kyllä ja olenkin tutkiskellut heidänkin valikoimiaan. Mielelläni kokeilisin futonia, minulla on ongelma-alueena yleensä alaselkä, mutta koen aamuisin myös hieman kankeana yläselkäni. Edelleen uskon, että kovempi patja olisi selälle parempi, mutta tosiaan varmasti valikoisin futoniksi hieman pehmeämmän mallin. Katsotaan, miten käy. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *