Woden – Works of Denmark

Kööpenhaminan matkallani törmäsin muutamaankin otteeseen Woden -merkkisiin lenkkareihin, joihin kovasti ihastuin. Ulkomuoto oli hillitty, mutta näissä lenkkareissa olikin lisättynä pientä twistiä. En sovittanut kenkiä, sillä en ollut varautunut taloudellisesti ostamaan lenkkareita ja pettymyshän siitä olisi tullut, jos ne olisivat olleet hyvät jalassa enkä olisi voinut niitä ostaa. 😉 Kuvan kuitenkin otin muistoksi! Lenkkarit jäivät kuitenkin mieleeni kummittelemaan enkä onnistunut karistamaan niitä ajatuksistani. Niinpä lopulta ainut vaihtoehto oli pistää ne tilaukseen, kun huomasin niitä myytävän Boozt.comissa ja onnistuin saamaan ostostani varten vielä 20 % alekoodin. Sitten vain peukut pystyyn, että koko ja lesti natsaisi ja saisin ne käyttöön.

whiteandfresh9012.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh1.jpg

Osui ja upposi! Lenkkarit sopivat täydellisesti! Valitsin juuri tämän saman Ydun -mallin mustana, johon silmäni iskin Kööpenhaminassa. Merkin ideana on tuoda markkinoille perinteinen lenkkari old school -tyyliin, mutta hieman uudella tavalla. Kengän pinta on tuommoinen punottu ja mukaan on tuotu konjakinvärisiä nahkaisia yksityiskohtia. Kengän sisäpohja on korkkia, ulkopohja komposiittia.

whiteandfresh2.jpg

whiteandfresh9033.jpg

Näillä on nyt muutamia kertoja tepasteltu, ja hyvältä tuntuu! Askel on pehmeä ja kevyt. Ulkonäön puolesta sopii siisteiksi citylenkkareiksi melkein asuun kuin asuun. Kun käyttökokemukseen ja ulkonäköön yhdistää vielä tarinan merkin takana ja sen, että nämä ovat skandinaavista designia, niin kokemus on kokonaisuudessaan täydellinen. <3

Alkuvuodesta ostin Boozt.comista myös aivan täydelliset Tamariksen nilkkurit ja niissäkin oman koon valinta osui täysin nappiin. Kävelin niillä pitkin Kööpenhaminan katuja kilometritolkulla ja vaikka en ollut ehtinyt kenkiä kunnolla sisäänajaa, ei tullut rakkoja, hiertymiä eikä mitään. Olen kyllä nyt niin tyytyväinen viime aikojen kenkäostoksiini!

Mukavaa alkanutta toukokuuta kaikille! 🙂

 

P.S. Booztilla on nyt myös alkanut Mid Season Sale!

Mid Season Sale – naiset

Mid Season Sale – lapset

Mid Season Sale – miehet

 

Postaus sisältää mainoslinkkejä

 

Irina / White & Fresh - -

4 kommenttia “Woden – Works of Denmark

  1. On kyllä siistis lenkkarit ❤️ Kelpaisi mullekin. Oon nykyään henkeen ja vereen lenkkarityttöjä ja yhdistän niitä surutta kaikkiin vaatteisiin. Ympäri vuoden käytän mekkoja ja niihin lenkkarit tuovat kivan säväyksen.

    1. Satu: Olen aivan rakastunut näihin! Lenkkarit on mullakin suosiossa, sillä esimerkiksi korkoja ei jalat oikein kestä. Onneksi lenkkareissakin löytyy näitä siistimpiä versioita ja muutenkin ovat suosittuja joka paikassa. 🙂

  2. Tosi kivan näköiset lenkkarit – täytyykin pistää merkki mieleen, sillä uudet citylenkkarit vanhojen kaveriksi olisi hakusessa. 🙂

    1. Tiia: Vaikka haaveilenkin vielä muutamista muista lenkkareista, niin nää on ihan super ihanat! Ja eipä ole (ainakaan vielä) ihan jokaisella täällä Suomessa tätä merkkiä. Uskon kyllä, että alkaa nähdä useemminkin, kunhan vaan merkki saa lisää mainosta. Tosin en seuraa muotia kamalasti, joten en tiedä, vaikka näistä kovasti meuhkattaisiinkin. Ei vaan omaan silmään ole vielä osunut. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *