Hiustenlähtö ja Nioxin

Useammastakin syystä mieleeni on viime aikoina vahvasti palannut kaipuu Nioxin hiustenhoitosarjaan. Kesällä 2013 sain onnekseni tutustua tähän sarjaan ja sen jälkeen ei vertaista ole vielä löytynyt. Viime kesänä lääkäri löysi hiuspohjastani hilsettä, jota lopulta lääkitsin apteekista saatavalla hilseshampoolla. Olisin halunnut hoitaa enemminkin syytä kuin seurausta, mutten siihen hätään keksinyt miten olisin sen tehnyt, joten tartuin oireita helpottavaan puteliin. Hilseeni ei onneksi ole putoilevaa tyyppiä vaan hengailee tuolla päänahassa.

whiteandfresh%20nioxin.jpg

Nyt olen muistellut sitä tunnetta, joka päänahassani oli Nioxin tuotteita käyttäessä. Eritoten pesun ja hoitoaineen jälkeen päänahkaan laitettava hoitoaine Scalp Treatment oli kuin lottovoitto päänahalleni. Koskaan aiemmin ei ole päänahkani ollut niin hyvinvoiva. Eikä sen jälkeen, kun sen käytön lopetin. Muistoihin on juurtunut kuinka päänahkaa ei tarvinnut ”rapsutella” vaan se oli puhdas ja raikas. Muulloin siellä tuntuu olevan joitain ”juttuja” joita tulee ajatuksissaan esimerkiksi telkkaria katsoessaan rapsutelleeksi. Aivan liian usein käsi eksyy päänahkaa näpläämään.

whiteandfresh%20nioxin%201.jpg

Nyt olisi ehdottomasti tarvetta myös Hair Boosterille, joka vilkastuttaa ihon verenkiertoa voimakkaasti ja siten edesauttaa hiusten kasvamista. En täällä olekaan kertonut (kai?), että ohimoni ovat tässä muutamien kuukausien aikana kokeneet hiuskadon. Ohimohiukset lähtivät sinänsä hauskasti, että päälaelta laskeutuvat hiukset peittävät sen kohdan, josta hiukset on lähteneet. Tämän takia en heti tätä huomannutkaan, koska hiukseni olivat tällöin jo lyhyet eikä ohimot olleet esillä juurikaan. Nyt arastelenkin ponnarin pitämistä tai muita sellaisia kampauksia, joissa paljaat ohimoni paljastuvat. Hieman on vauvahiusta alkanut kasvaa takaisin, mutta näyttää vielä aika onnettomalta.

whiteandfresh%20nioxin%202.jpg

Päälaelta laskeutuvat hiukset peittävät ohimoalueen, jolta hiukset ovat lähteneet

whiteandfresh%20nioxin%203.jpg

Vasen ohimo on pahempi kuin oikea. Ohimolla näkyy selkeä vauvahiusalue.

whiteandfresh%20nioxin%204.jpg

Oikealla ohimolla myös hiustenlähtöä, mutta ei yhtä runsaasti kuin vasemmalla

Myös muutenkin hiuksia edelleen irtoaa paljon. Ensin niitä irtoaa reilusti suihkussa pesun yhteydessä ja reilusti vielä sen jälkeenkin. Ei ole merkitystä, harjaanko hiukseni märkänä vai kuivana. Jos jätän harjaamatta, löytyy hiuksia sitten pitkin paitoja, lattioita ja sänkyä. Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun havahduin irronneisiin hiuksiin paidassani ja jouduin ottamaan paidan päältäni, jotta sain ne pois. Ja niitä oli paljon.

En kyllä yhtään ymmärrä, miksi minulla ylipäätään on vielä hiuksia päässä. Toki päälaelta laskeutuvat hiukset ovat harvat ja päänahka vilkkuu, mutta se ei pääse arjessa häiritsemään niin paljon, kun en omaa silmiä takaraivossani. 😉 Olin vähän toivonut, että syksyllä leikkauttamani lyhyt polkkamalli olisi vähentänyt hiusten lähtöä, mutta ei. Tätä hiustenlähtöä on nyt kestänyt ainakin pari vuotta. Muistaakseni alkuvuodesta/keväällä 2013 kävin ensimmäistä kertaa asian takia lääkärillä, joten kaipa se on sitten kestänyt kauemminkin. Viimeksi elokuun loppupuolella kerroin kerroin ja näytin teille, miltä hiustenlähtöni näyttää.

Ehkä pitäisi ihan vakavissaan harkita Nioxinin ostamista. Hiustenkasvua tukevasta tuotesarjasta ei taatusti ole haittaa tilanteessani. Erilaisia terveydellisiä tutkimuksia kyllä tehdään tässä kaiken aikaa, mutta toistaiseksi mikään ei ole selittänyt pitkään kestänyttä hiustenlähtöä. Yli kaksi vuotta kestänyttä hiustenlähtöä ei varmaan voi kutsua edes normaaliksi hiustenlähtökaudeksi, jollainen puolestaan on ihan normaalia? Ja voiko muka olla mahdollista, että tämä runsas hiustenlähtö on muuttunut minulla normaaliksi lähtömääräksi – kuten lääkäri viime kesänä ehdotti? No way!

15 kommenttia “Hiustenlähtö ja Nioxin

1. Hei Irina,

Itse kärsin myös todella runsaasta hiustenlähdöstä. Sitä on jatkunut nyt melkein 3vuotta. Ensin joku kampaaja sanoi imetyksen aiheuttavan sen, mutta siitäkin on jo 2vuotta.

Tuttuni, joka on kampaaja, käski syömään magnesiumia, jossa mukana sitraattia, joa auttaa imeytymisessä. Olen sitä nyt syönyt pari viikkoa ja huomaan jo eroa. Ei lähde suihkussa eikä harjatessa enää ollenkaan niin paljon. Ja suhteellisen halvalla saa tuota magnesiumia. Suosittelisin sinua kokeilemaan.

Tsemppiä!

Saara

1. Kiitos Saara! :)

Käytin pitkään säännöllisesti magnesiumia, mutta siitä ei ollut hyötyä. Sittemmin jouduin vatsaongelmien vuoksi jättämään magnesiumin pois. En siis usko, että magnesium olisi kohdallani ratkaisu. Se, että se on sinulla auttanut on sen sijaan ihan huippua! Pitkään sinäkin hiustenlähdöstä jouduit kärsimään.

2. Hei noi Nioxinit oli mun mielestä Hullujen päivien kuvastossa alessa! Aion iteki ostaa, että sais tuuheutta tukkaan ?

3. Inhottava vaiva, johon toivottavasti löydät pian ratkaisun! Tai edes, että hiusten irtoilu vähenisi huomattavasti. Itselläni olen huomannun ripsikadon. Reilun puolen vuoden ajan ripsiä on irronnut päivittäin, ja etenkin silmämeikkejä puhdistaessa, vaikka teen sen todella varovasti ja hellävaraisesti. Erityisesti oikea silmäni on paljon harvaripsisempi mitä vasen. En ole kuitenkaan vähentänyt tai lopettanut ripsarin käyttöä, sillä ilman silmämeikkiä näytän vain kipeältä :). En tiedä mistä ripsien irtoilu johtuu – stressistä kenties? Kuitenkin inhottaa, kun vasemmassa silmässä on ajoittain selkeästi näkyvä ripsetön kolo.. Kaipa se on jotain neuvoa kyseltävä lääkäriltä, jos tämä vielä kovin kauan jatkuu.

1. Tiia: Ei kyllä ripsienkään irtoilu kuulosta kivalta! Mä en ole koskaan huomannut, että multa olisi irronnut ripsiä. Onneksi! *koputtaa puuta*

Toivotaan, että ripsikato päättyisi pian, kun elämään tulee sulla muutosta. 🙂

4. Kiitos tästä postauksesta. En ole aikaisemmin kuullutkaan tuosta Nioxinista ja aloin heti googlettaan. Tilasinkin aloituspakkauksen heti. Olen itse käyttänyt sitä Plantur 39 shampoota ja hoitonestettä varmaan pari kuukautta.Hoitonestettä en päivittäin. Minulla on alkanut hiukset kasvaa nopeasti pois mallista, mutta sinne päälaelle minne pitäisi saada hiuksia, ei ole tullut kyllä mitään. Jos tämä Nioxini ei auta, sitten varaan ajan ihotautilääkärille minäkin.

5. Kokeilitko koskaan biotiinia, josta vinkkasin sinulle joku aika sitten? Itselläni se lopetti hiusten lähdön ja on kuulemma auttanut monia muitakin. Sitäkin saisi nyt Hulluilta Päiviltä edullisesti.

1. H-M: Biotiinia en ole vielä kokeillut, se taitaakin olla pian niitä ainoita kokeilemattomia. Kerrallaan ei viitsi kovin paljon erilaisia lisiä käyttää, jotta elimistö ei sekoa ja jotta se oikeasti vaikuttava aine löytyisi. Odotan nyt noita labrakokeiden tuloksia vielä ja katsotaan löytyykö sieltä selitystä. Jos ei ja lääkäreillä on tarjolla vain eioota niin ehkä sitten se biotiini. Tai seleeni. Ehkä jopa MSM. 😉

6. Lueskelin juuri vanhoja postauksiasi naaman näppylöistä/ihottumasta. Selvisikö silloin allergiatesteissä mitään tai mistä sait avun? Itsellä pukkaa jotain näppylää ja punoitusta (oma diagnoosi ruusufinni…), jonkun verran saman näköistä kuin laittamissasi kuvissa :/

1. Laura: Allergiatesteistä ei selvinnyt mitään, tulos oli niin sanottu tulokseton. Testipaukama ei noussut kuten olisi pitänyt. Sen jälkeen ei ole mitään tutkittu. Iho-ongelmat ja finnit kasvoissa ovat lievittyneet sittemmin. Tänä talvena ei ole laisinkaan tullut samanlaisia ongelmia kuin aiempina talvina. Vain satunnaisia hormonaalisia finnejä on tullut, mutta ei välttämättä edes joka kuukausi.

Olen jättänyt kauraa lukuunottamatta viljat ruokavaliostani. Vain satunnaisesti käytän viljoja. Tosin syksyllä vehnää yms. söin, mutta naama ei ole silti räjähtänyt. Sen lisäksi yksinkertaistin kasvojen ihonhoidon eli siirryin apteekin puhdistusaineeseen (Avene) ja kosteusvoiteena käytin Aqualan L:ää. Syksyllä kun oli aika taas siirtyä meikin käyttämiseen vaihdoin meikkivoiteen mineraalimeikkipuuteriin. Mitään muuta selitystä en kasvojen rauhoittumiselle keksi. Eli: apteekin puhdistus- ja kosteutusaineet, mineraalimeikkipuuteri ja terveellinen ruokavalio. Niillä voi aloittaa ellei tietenkin jo tee niin. D-vitamiinia ja sinkkiä suosittelen myös. Kalaöljystäkään ei varmasti haittaa olisi. 🙂

7. Heiii!! Eksyin blogiis ku googlettelin pitkään kestänyttä hiusten lähtöä. Siispä kysynkin onko mikään auttanut? Itsellä on lähtenyt tukkaa piästä jo yli kolme vuotta ja kaikki niksit alkaa olla kokeiltu ja loppua ei näy:(

1. N: Mulla on myös noin kolmen vuoden ajan hiuksia lähtenyt ja edelleenkin lähtee. :/ Mikään ei ole hiustenlähtöön auttanut, mutta uutta hiusta kasvaa koko ajan lisää ja nuo ohimokohdatkin ovat taas peittyneet hiuksista. Olen nyt syönyt biotiinia ja yritän keskittyä uuden hiuksen kasvuun ja vahvistamiseen, ja yritän hyväksyä sen, että ehkä ämä hiustenlähtötahti on nykyään omalle keholleni luonnollinen määrä. Tsemppiä sinne ja hyvää joulua! ♥

8. Hei, Tuttu tilanne minullekin, ostin juuri ensimmäisen paketin Nioxinia.Eilen illalla pesin sillä ekan kerran, ja näyttää ettei Nioxinilla pesun jälkeen hiusta lähde niin paljon kuin "tavan" shampoolla pestessä. Ja se hiuksiin jätettävä seerumi jättää todella raikkaan oloisen päänahan! Magnesiumia aloin kans syömään, oli tässä pieni tauko, ja tuntui, että hiustenlähtö kiihtyi. E-epaa kokeilen myös.

Mikä tällä hetkellä on tilanteesi, olisi kiva tietää 🙂

1. Anna: Mä tykkäsin todella Nioxinista ja koin sen auttavan. Erityisesti se paransi päänahkani kuntoa ja buusterin koin auttavan pieniin hiuksettomiin laikkuihin ohimoillani. Nykyään hiuksia lähtee edelleen aika paljon, mutta määrä on tainnut vakiintua itselleni normaaliksi, sillä mitään kaljuja kohtia ei ole. Oletettavasti siis nykyinen runsas määrä lähteviä hiuksia on normaalia. En ainakaan ole kokenut toviin tarvetta tehdä mitään kummempaa asialle. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *