Muistakaa yksinäistä juhannuksena!

Onko teillä ystäviä, sukulaisia ja kavereita, jotka ovat sinkkuja/yksinäisiä ja ”vaarassa” joutua viettämään juhannuksen yksinään? Kutsukaa tällaiset tyypit kanssanne juhannuksenviettoon! <3

IMG_9125.jpg

Kirjoitin viime kesänä postauksen Yksinäisen (sinkkunaisen) juhannus, jossa toin esille sitä, miten ikävä voikaan olla kuunnella muiden juhannussuunnitelmia, kun perheet ja ystäväporukat lähtevät kimpsuineen ja kampsuineen juhannuksenviettoon, kuka minnekin. Sama koskee tietenkin myös muita niin sanottuja perhejuhlia, kuten joulua. Kaikki eivät ole perheettömiä ja yksinäisiä omasta valinnastaan. He eivät välttämättä uskalla ja kehtaa sitä ääneen sanoa tai pyytää päästä mukaan juhlimaan. Ehkä he eivät haluakaan, mutta jotta voisi olla varma, niin kannattaa kysyä! 

IMG_9059.jpg

Itselleni kävi lopulta viime juhannuksena hyvin ja ystäväni kutsui minut viettämään kaupunkijuhannusta Pitäjänmäelle. Ensin grillailtiin kerrostalon pihalla ja siirryttiin sitten Talin siirtolapuutarhalle katsomaan kokkoa. Juhannuksestani tuli kuin tulikin oikein mukava enkä joutunut olemaan yksin. 🙂

IMG_9195.jpg

Tänä vuonna en ole ehtinyt ja kyennyt oikein miettimäänkään juhannusta. Viime viikolla vasta havahduin siihen, että tällä viikolla on juhannus. En tiedä, jaksanko pohtia juhannuksenviettoa ollenkaan tänä vuonna. Taidan mennä tunti ja päivä kerrallaan ja katsoa mitä tapahtuu. 

Toivottavasti kaikilla tulee olemaan kiva ja rentouttava juhannus! 🙂

 

Irina / White & Fresh - -

6 kommenttia “Muistakaa yksinäistä juhannuksena!

  1. Tuo on varmasti totta että aina ei muisteta/huomata pyytää yksinäisiä mukaan. Meidän perheessä juhannus menee taas töitä tehden. Lapset saavat viettää juhannusta isovanhempien kanssa. Nyt vasta pysähdyin miettimään, että koko perheellä ollaan taidettu juhannusta viettää viimeksi vuonna 09, Jospa ensi vuonna molemmat saisivat olla vapaalla.

    1. Marru: Toivotaan, että töistä huolimatta ehditte hieman nauttimaankin juhannuksesta ja että ensi vuonna osuisi vapaat samaan aikaan juhannuksen kanssa. 🙂

  2. Viime vuonna tästä aiheesta olikin puhetta, muistanet varmaan 🙂 Minä oikeastaan nykyään nautin yksinolosta ja kissojeni seurasta ja olen orientoitunut ajatukseen, että hyvä näin. Toki kaveriseura on aina hyvästä, mutta toisaaltaan minua ei saisi kirveelläkään viettämään juhannusta jonkun ystävän lapsiperheeseen. Ei ole sellaista idylliä, mistä haaveilisin :D<br />
    Tuleva juhannus vierähtää siis kotosalla kissojen kanssa, hyvää ruokaa syöden (juhannusmenyyn olenkin suunnitellut jo hyvissä ajoin eli tammikuussa) ja jalkapallosta nautiskellen. Onneksi taitaa koko talo tyhjentyä, ettei minun mölinätkään sitten häiritse ketään :DD

    1. Rita: Muistan kyllä, muistan myös ihanan sähköpostin jonka laitoit mulle. Se oli tosi koskettava. &hearts; <br />
      <br />
      Mä viihdyn myös hyvin yksin, mutten silti pidä yksinäisyydestä. Tilanteeni ei missään nimessä ole yksinkertainen ja yksinäisyyteen ja yksinäni viihtyvyyteen liittyy moni eri asia. Näyttää vahvasti siltä, että minäkin vietän juhannuksen ihan omissa oloissani kotona. Syön ehkä vähän jotain extraherkkua – suklaalevyn vaikkapa – ja nautin ison pullollisen light colaa. 😉 Kaksi päiväähän sitä &quot;erikoisaikaa&quot; kestää ja jos oikein asennoituu, niin ehkä kestän myös ympärillä tapahtuvan juhannustohotuksenkin ilman pistoa sydämessäni. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *