Tikkurila 150 vuotta

Nyt täytyy sanoa, että kolahti ja lujaa! Tämä seuraava video on jo aika hyvin kiertänyt netissä, mutta ihan pakko oli se vielä tänne jakaa, jos on sattunut joltain menemään ohi. Video pistää todellakin hymyilyttämään, tuo todella hyvän fiiliksen ja omasta mielestäni yrityksissä, työ-yhteisöissä ja muualla tulisi ehdottomasti ottaa mallia tästä. Tällainen jos mikä luo yhteenkuuluvuudentunnetta työpaikoilla ja innostaa varmasti asiakkaitakin. Mulle itselleni hyvinvointi työ-yhteisöissä on äärimmäisen tärkeä asia ja haluaisin itsekin jotenkin joskus osallistua hyvinvoinnin kehittämiseen ja parantamiseen. Esimerkiksi kaikenlainen pahoinvointi, kiusaaminen, naljailu ja juoruilu työpaikoilla (ja myös vapaa-ajalla, ihan ystävä-, kaveri- ja tuttavapiireissä) aiheuttaa mussa leijonaemon reaktiot ja karvat nousevat pystyyn. Me ollaan kaikki kuitenkin ihmisiä, tuntevia olentoja eikä kukaan meistä ole parempi kuin toinen.
No joo, meni vähän raiteiltaan (vai menikö?!) joten pistetäänpä video kehiin. Ottakaamme mallia tällaisesta fiiliksestä, annetaan kaikkien kukkien kukkia ja pidetään itsestämme ja toisistamme huolta! <3
Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Irina / White & Fresh - -

8 kommenttia “Tikkurila 150 vuotta

  1. Tää on ihana, itekin aamulla blogiin lykkäsin tän 🙂 Ja niin kivasti on biisi jytkinyt päässä koko päivän 😀

  2. Et voi niin naiivi olla, että tosissas uskot jollain työpaikalla kuten tuolla Tikkurilassa olevan noin autuaan hyvä olla. Veljeni on töissä kyseisessä firmassa ja ei siellä sen enempää duunaria arvosteta kuin missään muuallakaan.&lt;br /&gt;Mainoksia voidaan tehdä millaisia vaan ja kukapa mainoksessa kertoisi jotain huonoa.

  3. Jos olisit sisäistänyt tekstini, niin et kuvittelisi mun olevan niin naiivi, että uskoisin tuollaista menoa olevan työpaikoilla. Edes Tikkurilassa. Kuten sanoin, tuosta mainoksesta pitäisi kaikkien ottaa mallia. Kun meno olisi edes hieman tuon mainoksen mukaista työ-yhteisöissä, niin oltaisiin jo pitkällä työelämän hyvinvoinnin alueella.

  4. Nyt vasta eka kertaa näin tuon videon 🙂 Hauska ja piristävä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *