Ruokakuvia

Kuten otsikko kertoo, niin tässä tulee kuvia ruoista, mitä olen tässä nyt about kuukauden ajan pistänyt suuhuni.

IMG_20140330_112555.jpg

Aamupalaksi syön kaurapuuroa, jonka sekaan laitan pellavansiemenrouhetta, raejuustoa ja mehukeittoa. Aamupala on yleensä aina sama. Kerran kokeilin tuorepuuroa, mutta sen kummemmin en ole ainakaan vielä tehnyt aamuihin muutosta.

lounaskollaasi.jpg

Lounaalla syön kasviksia, siemeniä ja kananmunia. Jossain vaiheessa söin munista vain valkuaiset, kun vatsaani kivisti aina kananmunien syömisen jälkeen, mutta nyt olen parina päivänä taas syönyt munat kaikkinensa. Ei siis vielä ole tämä minun kananmunamysteerini ratkennut. 🙂 Lihaa – lähinnä broileria ja lohta – söisin lounaalla mieluusti, mutta tässä taloudellisesti tiukassa elämäntilanteessa olen ollut pihi ja syönyt lihatuotteita vain päivällisellä. Yllä olevan kollaasin oikeassa alakuvassa on soijarouhetta, jota ajattelin jonkin verran kokeilla proteiinin tuojana.

IMG_20140331_164838.jpg

Välipalakin on aina suunnilleen sama: rahkaa ja marjoja. Joskus jos sattuu olemaan, saatan heittää sekaan hieman pähkinöitä.

p%C3%A4iv%C3%A4lliskollaasi.jpg

Päivällisellä sitten nautin päivittäisen liha-annokseni. Yleensä syön broileria, mutta välillä myös jauhelihaa. Harvemmin lohta, kun se on niin kallista. Lisäkkeenä syön riisiä tai quinoaa. Joskus vain salaattia. Raejuustoa heitän vähän myös, kenties siemeniä ja oliiviöljyä (myös lounaalla).

IMG_20140404_174345.jpg

Syön päivällisen sen verran myöhään, että ihan aina ei nälkä enää yllätä ennen nukkumaanmenoa. Jos kuitenkin iltapalan syön, se on rahkaa ja mehukeittoa tai vaikkapa smoothie/tuorepuuron tyyppinen viritelmä kaurahiutaleista, rahkasta, manteli-/soijamaidosta, mehukeitosta, pellavansiemenrouheesta ja mistä milloinkin. 🙂

Uudessa ruokavaliossa on todellakin opettelemista ja totuttelemista. Se tuntuu elimistössä hyvältä, mutta hakee selvästi vielä rajojaan ja muotoaan. Sanonta, että jostain säännöllisesti toteutettavasta toiminnasta tulee tapa 21 päivässä (luin tuon juuri jostain) niin ei todellakaan. 😀 Tuntuu, että mun päiviin ei mahdu mitään muuta kuin ruoka-aineiden miettiminen, ruoan valmistaminen ja syöminen! 😀

Ruoka-aiheista seuraavaksi sitten mun päivä(ie)n ruokailujen sisältö tarkempaan syyniin, eli määriä, ruoka-aineita, kaloreita yms.

Huh, on tämäkin!

8 kommenttia “Ruokakuvia

1. Ihanalle näyttää, vaikka tihrusinkin kuvat puhelimella, täytyy vielä lukea postaus paremmin koneelta. Mun pitää nyt ottaa susta mallia. Hyvää pääsiäistä. T

1. t: On tässä kyllä hommaa! Toivon, että tästä tosiaan tulee jossain vaiheessa semmonen normaali juttu, jota ei tarvitse miettiä sen kummemmin. Ja toivon myös, että joskus vielä ihan oikeasti valitsen ennemmin vaikka porkkanan kuin jonkun muun epäterveellisemmän. Tsemppiä sulle sun ruokavaliomuutokseen ja aurinkoista pääsiäistä! 🙂

2. Tosi hyvät ruokakuvat, mitä mehukeittoa syöt rahkan kanssa? Entä mitä siemeniä ja päähkinöitä? Onko lähtenyt paljon kiloja? Miten se tupakka, minä kun lopetin tupakan, niin kyllä tuli aika paljon painoa lisää. Tsemppiä sullekin, tosin sulla näyttää olevan homma hallussa! ♥

3. t: Kiitos, toivottavasti pysyykin hallussa ja tästä vielä monipuolistuisi ja alkaisi tuntumaan omalta jutulta.

Käytän sokerittomia mehukeittoja, nyt on Lidlistä Södergårdenin Metsämarjakeittoa. Jos karsastaa keinomakeuttajia, niin sitten vaan tavallista sokerillista mehukeittoa (kohtuukäytöllä). Tällä hetkellä käytössä on vain auringonkukansiemenet, mutta tykkään myös kurpitsansiemenistä. Niitä voi napostella ihan sellaisenaankin makeannälkään.

Mulla ei ole tullut erityistä makeannälkää tupakoinnin lopettamisen jälkeen, sillä käytän kuitenkin vielä nikotiinia eli en ole täysin selvillä vesillä vaikka terva- ja häkäsaasteita ei enää olekaan. Paino ei ole myöskään isosti vielä pudonnut. Pientä pudotusta on, mutta ei ole vielä selvinnyt, onko kyse ihan oikeasta pudotuksesta vai normaalista painonvaihtelusta. Vaikuttaa siltä, että mun kroppa on hiukas heräämään ja jos ei tästä ala pian heräilemään niin täytyy tehdä jotain muutoksia taas. Katsellaan… 😉

2. Sä olet ollut kyllä t o d e l l a reipas näiden ruokailuiden suhteen! Ihan kateeksi käy ;)!!!

1. S: Eijei, älä vaan kadehdi! Sä syöt taatusti normaalisti terveellisesti, mä oon tsempannut vasta about kuukauden. 😀 Ja tiedä häntä, repsahdanko pahoille teille joskus. Mut kiitos eniveis ♥

3. Inspiroiva elämänmuutos sulla meneillään, tsemppiä!! Täältä karkkipussin ääreltä on helppo ihailla… ja ihastella kauniita kuvia. Tuo Lidlin mehukeitto on muuten yksi parhaimman makuisista ja vielä kohtuullisen edullinen. Lidlissä on edullisia mm. avokadot, joita itse syön aika paljon. 🙂 Olen muuten kananmunarajoitteinen – otan yleensä aina keltuaiset pois. 😉

1. Henna: Inspiroiva tosiaan, mutta vie aikaa ja henkistä energiaa aika paljon. Vaatii näin alussa tosi paljon keskittymistä. Toisaalta, jos tää tästä jossain vaiheessa muuttuu enemmän rutiiniksi ja saan muun muassa ruokarytmin ja -valion sopimaan arjen touhuihin paremmin niin on se sen arvoista. Nyt menee kaikki aika tosiaan ruoan laittamiseen ja syömiseen ja kaikki muu elämässä tulee toisena. Seuraavaksi pitää opetella liikkumaan säännöllisemmin ja tekemään ruokaa niin, että voi napata vaan evääksi mukaan.

Lidlin metsämarjakeitto on kyllä parasta, samoin olisko ollut Puutarhurin metsämarjakeitto, mutta Lidlissä on tosiaan halvempaa. Prismassa se mun toinen suosikki maksaa reippaat kaksi euroa puteli. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *