Invisibobble – puhelinjohtoponnari

Onko se niin hyvä kuin sen väitetään olevan?

Hiukseni ovat puolipitkät luihuhiukset. Ne ovat äärimmäisen ohuet. Niin ohuet, että vaikka moni on asiasta sanottuani todennut heilläkin olevan, ovat he hiuksiani kokeiltuaan todenneet ”Oho, onpa ne todellakin ohuet”. Mitkään ohuiden hiusten ”paksuntamistemput” eivät toimi eikä kampaajienkaan tekemät kampaukset pysy näissä hiuksissa. Kun näitä hiuslenksuja kehuttiin en uskonut hetkeäkään, että tällainen pysyisi omassa luihuletissäni. Olen siis pitänyt hiuksiani tiukasti kuminauhalenksulla silloin, kun olen halunnut ponnarin ja muutoin hiusklikpsillä törröttäen tai donitsilla (jep!) nutturalla. Voitte siis usko, että olin skeptinen. Mutta…

IMG_20140319_212034.jpg

Tämä ponnari pysyy. Ja se pysyy. Siis oikeasti, se on juuri niin hyvä kuin sen sanotaan olevan. Sillä saa myös hiukset nutturalle, mikä ei todellakaan onnistu perinteisellä kuminauhalenksulla (siksihän sitä donitsia olenkin käyttänyt). Olen myös pitänyt viime aikoina hiuksiani ponnarilla useammin kuin aiemmin kokonaisen vuoden aikana, koska tää ”puhelinjohtoponnari” yksinkertaisesti pysyy paikoillaan, reippaalla lenkilläkin. 🙂

Invisibobble on ehkä paras hiuspompula, jonka olen koskaan omistanut. Omani sain kokeiltavaksi Appelsiininsiemen -blogin R:ltä. 

Joten: tämä luiruletti suosittelee invisibobblea vilpittömän lämpimästi. 🙂 Pakko saada näitä lisää! En ehkä kestäisi, jos tämä ainoani häviäisi. 😀 Omani on tummanruskea, mutta on kyllä tosi vaikea erottaa mustasta. Invisibobblen Facebook-sivuilla näin näitä myös ihanan kirkkaankeltaisina ja voitte varmaan uskoa, että mii laik! 🙂

Nyt mulla on Tangle Teezerin lisäksi toinenkin luottotuote hiustenhoidossa. <3

Vielä kerran suurkiitokset R:lle ja ihanaa viikonloppua kaikille!

 

 

Irina / White & Fresh - -

16 kommenttia “Invisibobble – puhelinjohtoponnari

  1. Myös mun paksut ja pitkät hiukset pysyy tällaisella! Valuu vähän niinkuin muutkin ponnarit hiusten painon takia, mutta on todella hyvä myös pitkiin!

    1. jaana: Mä en olekaan koskaan osannut ajatella, että paksuistakin hiuksista olisi vaivaa kun mietitään hiuslenksuja. 🙂 Olen kyllä kuullut siitä, että niskaa hikoiluttaa jos hiukset on auki ja peseminen ja kuivuminen on työläämpää. Mulla kun kuivuu hiukset about puolessa tunnissa 😉

    1. littleB: Jeeee! &quot;Mulla on luihummat hiukset kuin sulla&quot; 😉

  2. Vaikuttaa mainiolta pompulalta:)!!! Pitäisipä testata itsekin!

    1. Viivi: Mä tykästyin tähän kovasti ja suosittelen testaamista. 🙂

  3. Ostin joskus ennen joulua setin tuollaisia ponnareita ekaa kertaa, ja ne ovat kyllä hyvät. Teen usein sellaisen huolettoman nutturan aamulla ja noiden ponnareiden avulla nuttura on illalla vielä täysin muuttumattomana samassa paikassa.

    1. Rouva Jii: Mä myös yllätyin, kun laittamani nuttura pysyi tällä ponnarilla. Kuminauhalenksulla ei olisi kyllä pysynyt, olisi varmasti livahdellut hiuksia 🙂

  4. Hei, todella ihana kuulla, että toimii sinullakin eikä siis ollut vain minun mielikuvitusta, että tää on parempi lenksu muihin verrattuna. Mulla ollut käytössä nyt päivittäin nää ja tykkään todella paljon! Vaikka noi käytössä venyy niin kun lepuuttaa niitä, ne palautuu tollaisiksi pieniksi itsestään. Eli varmaan ovat sitten pitkäkestoisiakin 🙂 Mun tekis mieli hankkia niitä räväkänpinkkejä, mutta en tiedä, oisko sitten jo liian räikeitä 😀

    1. R: Kiitos vielä kerran, tämä oli nappiosuma! :)<br />
      <br />
      Hei, pinkki voisi olla oikeasti kiva. Eihän se liian räväkkä ole, jos on vain pienenä ripauksena hiuslenksussa 🙂

  5. Kuinka monelle kierrokselle pistät tuollaisen? Venyykö se tai repiikö yhtään hiuksia irti?

    1. Vrima: Piti ihan ottaa lenksu pois hiuksista ja testata ponnarin kanssa. 🙂 Kiristämättömän, mutta pysyvän sain kolmella kierroksella. Kyllä tämä venyy, mutta palautuu lähes entiselleen ajan kanssa. Mulla on pari kertaa vähän jäänyt hiuksia, mutta ne kerrat voi laskea yhden käden sormilla. Kuvasta tulee mieleen, että tämä olisi sellaista pehmeää kumia niin kuin ennen vanhaan avaimenperät, mutta tämä on kovaa ja sileää materiaalia eikä siten tartu hiukset kiinni. 🙂

    1. J: Vaikka tää kuulosti kiinnostavalta jo ennen kuin sain tällaisen käsiini, niin kyllä tää vaan on mun mielestä mielikuvaakin parempi. 🙂

  6. Jos hiukset ovat niin ohuet, että ponnarin löytyminen on vaikeata, niin pitäisikö vetää johtopäätös ja leikata se hiirenhäntä pois? Lyön tuon unelmayksiösi hinnan vetoa, että lyhyempi tukka pukisi paremmin. Mikä ihmeen pakkomielle suomalaisilla naisilla on pitää haituvistaan kiinni? Pitkät hiukset eivät todellakaan ole monellekaan mikään kruunu.

    1. Jenska: Onhan noita ponnareita löytynyt, mutta ei välttämättä kovin hellävarasia hiuksille. Tosin varmaan mikä tahansa ponnari ja ainainen hiusten kiinni pitäminen rasittaa hiusta pitkällä tähtäimellä. Näistä lenksuvaihtoehdoista tämä invisibobble on ehdottomasti paras enkä mä oikeastaan koe tarvetta etsiä enää muuta. Näillä mennään. :)<br />
      <br />
      Olen joskus miettinyt lyhyen tukan leikkaamista. Ohuelle hiukselle varmaan olisikin hyvä lyhyt malli, mutta mä en oikein tykkää lyhyistä hiuksista. En tiedä mikä siinä tökkii, mutta olen aina halunnut vähintään puolipitkät hiukset. Koen jotenkin että mulle ei sovi lyhyet hiukset. Polkka (ei viivasuora) voisi olla ihan jees, mutta semmoinen ihan lyhyt on nounou. On mulla ihan snadina ollut lyhyt poikatukka, mutta aloitin kasvattamaan heti, kun oli mahdollista. Ei nämä hiukset auki ollessaan todellakaan mikään kruunu ole, mutta tykkään, että sopii mulle ihan hyvin kiinni ollessaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *