Uutta uuden perään

Kuten eilisessä postauksessani mainitsin, Bestån asetelmiin on tullut jälleen muutosta. Muutosta muutoksen perään.

Pisama Designin pöllöprintti siirtyi makuuhuoneeseen, sillä sain valkoisen kehyksen, jossa oli valmiina Vogue-lehden kansi, jonka kultaiset detaljit sattuivat sopimaan Anna Nygårdin kullanväriseen sälekoriin ja siksi se pääsi nyt Bestån päälle. 

IMAG0489.jpg

IMAG0492.jpg

Sisustuskirjakokoelmaani tuli uusi kirja: Moderneja huonekaluja – 150 vuotta muotoilua. Samalla poistui Kelly Hoppenin sisustuskirja. Kyseinen sisustustyyli ei inspiroi minua laisinkaan – pikkujouluissa ystävän kanssa selailtiin kirja ihmetellen läpi 😉 – ja lahjoitin sen sisustuselementiksi ystävälleni, joka muutti uuteen asuntoon ilman olemassa olevaa omaisuutta. Tuo uusi ”paksukainen” pääsee tässä jossain kohtaa tarkempaan syyniin, sillä aiemmin olen sitä vain pikaisesti silmäillyt.

IMAG0496.jpg

Narsissi siirtyi vesihyasinttirahin päältä Bestån päälle ja sai &-merkin lisäksi kaverikseen jo aiemminkin sisustuksessani nähdyn keltaisen kynttilän. Lämmityksen ollessa vielä päällä narsissi alkoi kukkimaan pari tuntia kotiuttamisen jälkeen jo ja ei mene montaa hetkeä, kun se alkaa olla elämänsä elänyt. Sitten vain uutta kehiin kaupasta ja samalla ajattelin napata parvekkeelle pari samanlaista callunoiden tilalle, jotka ovat talvehtineet menestyksekkäästi syksystä asti.

IMAG0501.jpg

IMAG0503.jpg

Orkidea siirtyi narsissin tilalle rahin päälle ja viereen sijoitin sille seuraksi kynttilän. 

IMAG0506.jpg

Acapulco-tuolille on sillekin uusi sijoituspaikka, sillä jotenkin tuntuu, että se on tuossa Bestån ja sohvan välissä seinää vasten aavistuksen kömpelö. Olisi pitänyt ottaa parempaa kokonaiskuvaa, jotta tekin olisitte nähneet ja voineet sanoa, kuvittelenko ihan omiani. 😉 Mutta koska tämä neiti on taas onnistunut kasaamaan sohvalle vähän papereita ja muuta sälää, niin sohvaa en kehdannut kuvata. Lähiaikoina pitäisi kuitenkin sohvankin päästä taas kuviin mukaan, joten jos en ole tuolia siihen mennessä siirtänyt, niin sittenpä näette.

IMAG0508.jpg.jpg

Ja kuten otsikkokin kertoo, niin uutta asetelmaa syntyy toisen perään ja prosessi on jo alkanut. Tästä voi syyttää eteistä, joka kaipaa keveämpää ja keväisempää lookkia ja sitä varten joutuukin hieman siirtelemään tavaroita eri paikkoihin. Eli te, jotka jaksatte seurata, kuinka piensisustustavarat seilailevat tässä pienessä kaksiossani, niin stay tuned. 😉

Ai niin, kotiini on tullut todellinen yllätysväri mustan, valkoisen, keltaisen ja vihreän rinnalle. Sitä tulee olemaan vain ripaus, mutta aika jännältä vaikuttaa omaan silmään. Kivalta kuitenkin! Siitä lisää heti jos/kun vaikka löytäisin sille kaveriksi jonkun pienen yksityiskohdan… ettei toisen tartte olla aivan ittekseen. 😉

 

12 kommenttia “Uutta uuden perään

  1. Kivalta näyttää :). Ja toi pieni määrä keltaista on just mukava piristys kaiken tän harmauden keskellä.

    1. Annukka: Tämä on nyt kolmas kevät, kun keltainen ripauksina miellyttää. 🙂 Vain tuossa loppuvuodesta/alkuvuodesta oli pientä "en tahdo nyt keltaista" vaihetta, mutta keväällä on jännä vaikutus mieleen ja niinpä keltainen is back 😉

  2. Näyttää kyllä kivalta. Tykkään tuosta kehystetystä Vogue-kannesta 🙂 Kehystää voi kyllä vaikka ja mitä ja saa persoonallisia tauluja aikaan.<br />
    Minä jahtaan edelleen kirppiksiltä sitä Kelly Hoppenin kirjaa. Siitä on tullut suorastaan pakkomielle löytää se, kun ei pysty enää tilaamaan uutena. Vielä ei ole tärpännyt, mutta muita hyviä kirjalöytöjä siinä sivussa olen tehnyt 😀

    1. R: Mä jotenkin muistelisin, että jossain postauksessa, kun mainitsit siitä kirjasta niin tarjosin sitä sulle. Voi olla, että sulta meni ohi se mun jatkokommentti ja nyt hitsi vieköön annoin sen kaverilleni sisustuselementiksi, kun en itse sitä enää tahtonut. Tasan ei nyt mennyt nallekarkit. :/

    2. Älä viitti! On mennyt ihan ohi tuo multa 🙁 Olisin kuule vinkuen tullu junalla hakeen sen sulta, mutta kiva, että ystäväsi sai sen. Se olisi ollut jos sen roskiin olisit heittänyt 😀 No kyllä minä sen vielä jostain löydän, ei kannata turhia murehtia 🙂

  3. Aina ihailen tota sun diy-lamppu, sopii tosi kivasti tuohon kirjojen kanssa 🙂

    1. Kati: Sun pitää kans tehdä ittelles diy-lamppu, niin pääset ihailemaan sitten omaa 🙂

  4. Aaaahhh… Mä niin nautin näistä sun kuvista &hearts; Telkkaritasoa odotellessa… ;D

    1. Dara: Seuraavaksi kuvia sitten vielä keventyneemmästä olkkarista. 🙂 Koskas teille on tulossa Bestå?!

    1. S: Asetelmia ja esineitä vaihtamalla saa aivan mielettömän näppärästi uutta ilmettä &hearts; 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *