Puhelimen korjaus 268 €

Vein reilu viikko sitten Elisalta reilu vuosi sitten ostamani puhelimen (HTC One X) huoltoon. Kysyttiin kovasti, onko puhelimeen päässyt kosteutta ja vastasin että ei ole. Puhelin otettiin vastaan ja siitä lähtien olen joutunut käyttämään kaikenlaisia p*****puhelimia vuosien takaa, jotta olisi jokin laite, jolla saisi vähintään puheluyhtyden suuntaan ja toiseen.

Tänään SCF-huollosta soitettiin, että huollon kustannusarvio on 268 euroa. Ihmettelin, että mitäs ihmettä, kun takuuta on jäljellä vielä ensi syksyyn asti. Kertoivat, että puhelimen näytössä on halkeama. WTF?! En mä ollut mitään halkeamaa siinä huomannut eikä huomattu kyllä Elisallakaan. Ei ensimmäisellä kerralla kun olin viemässä sitä huoltoon eikä seuraavanakaan päivänä, kun sitten vein sen huoltoon, kun olin ensin tyhjennyllyt tärkeät jutut puhelimestani talteen. Nyt siis tuon halkeaman vuoksi puhelimessani EI ole takuuta. Jos maksan 268 euroa, puhelin korjataan ja takuu saatetaan uudelleen voimaan. Eikä ennen korjausta tietenkään tiedä, onko tuolla halkeamalla edes minkäänlaista merkitystä puhelimessani olleisiin vikoihin.

353043059878572.jpg

Pyysin puhelimeni takaisin, ilman korjausta. Ei mulla ole tuollaista rahasummaa. Ja koska puhelimessa havaittiin halkeama, on SCF-huollon mukaan mahdollista myös se, että Elisa veloittaa multa jonkinlaisia kuluja huoltoon toimituksesta. En maksa, en todellakaan. Toivottavasti eivät edes yritä vinkua multa rahaa, varsinkaan kun kukaan ei missään vaiheessa tuota halkeamaa havainnut. Enhän mä muuten olisi sitä jättänyt takuuhuoltoon.

Nyt sitten jatkan tämän (rikkinäisen) puhelimen maksamista vielä seuraavat kaksi vuotta. Kunhan saan sen joskus ensi viikolla takaisin.

Vinkki: Jos talous antaa myöten, ostakaa puhelimenne kertamaksulla tai max vuoden maksuajalla. Vähävaraiset pitäkää puhelimistanne super hyvää huolta, jos joudutte käyttämään puhelinoperaattorin pitkiä maksusopimuksia. Pienikin juttu voi eliminoida takuun ja siinähän sitten maksatte rikkinäistä laitetta.

Jos mulla olisi mahdollisuus, maksaisin tuon HTC:n pois välittömästi ja hankkisin itselleni uuden puhelimen. Olen tyytyväisenä Mac-käyttäjänä haaveillut Apple-perheeni kasvattamisesta iPhonella (5S:llä varmaankin), mutta jollei kukaan tule sellaista minulle tarjoamaan – eikä taatusti tulekaan – niin näillä näppäimillä mennään edelleen.

Aiempi höpötykseni tästä kyseisestä puhelinongelmasta on luettavissa täältä. Niin ja sori avautuminen, pakko oli saada tää ulos systeemistä.

EDIT: Puhelin tuli tosiaan korjaamattomana huollosta eilen 28.1. ja tietenkin takuuttomana. Tuo kuvan halkeama oli lähellä puhelimen laturin reikää ja ihan näytön reunassa. Jouduimme asiakaspalvelijan kanssa kaivamaan tuon vauriokuvan esille, jotta löysimme halkeaman. Se oli niin pieni ja näkymätön, että ei sitä olisi ennen puhelimen huoltoon lähettämistä mitenkään havaita. En voi siis vilpittömästi sanoa, että halkeama ei olisi tullut omassa käytössäni. Tiedän toki senkin, että ei voi samaa sanoa Elisakaan. Koska vauriota ei pysty herkästi havaitsemaan, on vaikea sanoa, missä vaiheessa se on tullut. Pari ihmistä on kehoittanut mua silti olemaan yhteydessä kuluttaja-asiamieheen ja kysymään, onko tässä mitään tehtävissä. En vain tiedä, onko musta taistelemaan sana sanaa vastaan -taistelua.

Kuva: SCF-huollon välittämä kuva takuuhuoltopaikasta, joka sijaitsee jossain Tanskassa tai Tsekeissä.

Irina / White & Fresh - -

44 kommenttia “Puhelimen korjaus 268 €

1. Ei hitsinpimpulat! Noiden puhelimien kanssa on kyllä varsinaista leikkimistä 🙁 Takuu ei yllättäen koskaan pädekään kun on jotain vikaa. Ja aika outoa, ettei kukaan sitä halkeamaa ole aiemmin huomannut! Voiskohan ton saada jotenkin kotivakuutukseen? Siinäkin on tietty omavastuu… Ja jos on ostettu ns. kytkykaupalla niin en tiedä miten säännöt menee vakuutuksissa.

1. LadyBlue: Mä en jaksa uskoa, että tässä tilanteessa kotivakuutuksesta olisi hyötyä juurikaan, onhan siinäkin se omavastuu (joku 150 euroa tms.) eikä mulla rahaa ole siihenkään. Tietysti jos muuta ei keksi, voihan sitä käydä vakuutusyhtiössä vähän konsultoimassa, millaisia ratkaisuja heillä mahdollisesti olisi vai olisiko edes.

2. Tuommostahan se noiden takuiden kanssa on..turhaan antavat edes mitään takuita laitteille kun eivät kuitenkaan huolla takuun piikkiin. Ärsyttävää!!

Meillä hajosi mokkula ja arvaa vaan sainko taistella sen kanssa..mukamas huoleton mokkula ja sanoivat vielä että uuden saa tilalle jos hajoaa 😀 Periksi en antanut ja vihdoin antoivat uuden tilalle. Yrittivät kyllä keksiä kaikenlaista että itse oltais se rikottu.

1. J: Taisteluun taidan minäkin joutua siinä vaiheessa kun saan ilmoituksen puhelimen saapumisesta takaisin Elisan myymälään. :/ Onneksi jaksoitte olla vahvoina tuon mokkulan kanssa, mä en ole ihan satavarma siitä, miten mun energiat riittää tässä elämäntilanteessa taisteluun, mutta eipä tässä taida olla muutakaan vaihtoehtoa.

3. Voi hem…

Niinkuin aiemmin sanoin, jotenkin epäilen, että olisko tullut tuo kolo huollossa, kun ovat avanneet puhelinta, jotenkin haisee, kun Elisalla tai sinä, ette tuota huomannut. Toi on kuitenkin aika näkyvä…

Törkeän hintainen korjaus, saa jo uuden luurin tuohon hintaa. *murinaa*

1. JonnaH.: Täytyy ehdottomasti pitää mielessä tämä mahdollisuus, että halkeama onkin tullut jonkun muun kuin minun toimesta. Asian kimppuun pääsen sitten kunhan saan ensin Elisalta ilmoituksen puhelimen saapumisesta.

4. Voi miten kurja homma:(

Mulla myös kytkypuhelin. Itse asiassa jo neljäs. Oon pitänyt rajana, että 2v on ehdoton maksuraja kytkyluurille ja silloin pitää mieluusti olla myös 2v takuukin. Eka kytky oli joku Nokia, jonka maksoin koko kytkyn loppuun. Sen jälkeen oli joku halpanokia, jota käytin vain 6kk jonka jälkeen halusin älypuhelimen. Ko puhelin oli niin halpa, että siitä ei montaa kymppiä tarvinnut maksella, jotta oli kokonaan maksettu. Seuraava oli Samsungin joku suht halpa älypuhelin. Halusin testata, oisko musta älyluurin käyttäjäksi joten en viitsinyt heti mitään kallista ottaa. Samppaa käytin 10kk ja sitten halusin vaihtaa. Silloinkaan se loppusumma ei ollut kovin suuri. Sitten vuoroon tuli nykyinen puhelimeni Lumia 900 joka silloin oli vähän hintavampi. Tämä kytky loppuu kesäkuun lopussa.Tykkään yhä tästä puhelimesta ja toivon, että tämä kestäisi mahd pitkään kun kytky ja takuu loppuu. Olisi kiva olla välillä niin, ettei tarvitsisi maksaa kytkyä. Mutta eipä meikäläiselläkään ole varaa heittää kerralla mitään 500€ puhelimeen, joten jaan tuskasi.

Veronpalautuksista ostin kyllä miehelle isänpäivälahjaksi Lumia 625:n kertamaksulla. Mutta se ei ollutkaan niin superkallis.

1. Marie: Sitähän tää on, kun ei kerralla ole sitä puhelimen hintaa lätkäistä pöytään vaan joutuu tyytymään näihin osamaksuihin. :/

5. No huhheijaa! Melkoista touhua kyllä noiden takuujuttujen kanssa:/ Ja miten voi korjaaminenkin maksaa noin hirmuisia summia, aikamoista! Tsemppiä kovasti (vaikkei tsempitykset tässä tilanteessa varmasti paranna mieltä laisinkaan)!

1. Viivi: Mieli on melkoisen matalalla ja väsymyskin putkahti vahvana päälle. Mä kuitenkin stressaan tällaisesta. Puhelin on mulle tärkeä työväline ja tällaiset ongelmat ei kyllä olisi kovinkaan toivottuja.

6. Nämä on aina harmillisia tapauksia. Siitä pienestä halkeamasta on todennäköisesti kerääntynyt kosteutta puhelimen sisään. Takuuhan korvaa laitteesta itsestään aiheutuvat viat, ja kosteusvaurio ei sellainen ole. Mikäli puh olisi korjattu, takuu olisi jatkunut siihen asti, että tuote olisi ollut kaksi vuotias. Elisalta saattaa kyllä tulla lasku, jonka summa on noin 30euroa, hinta sisältää tuotteen lähettämisen kahteen kertaan, sekä kustannusarvion antamisen.

1. Krista: Ongelma on lähinnä siinä, että mä en usko sen halkeaman olleen siinä aiemmin. Mä näprään kännykkää niin paljon ja pyörittelen sitä alituiseen käsissäni, että jos noin näkyvä halkeama siinä on niin olisin varmasti huomannut. Puhelimen reunat on varmasti olleet ehjät. Ja Elisan myymälässä vielä availivat takakantta SIM-korttia pois ottaessaan pariinkin otteeseen niin miten kummassa kukaan ei huomannut mitään halkeamaa. Elisalle toisena näistä asianhoitopäivistä jonottaessani eräs mies halusi puhelimen takuuhuoltoon, mutta koska siinä puhelimessa oli vaurio, eivät huolineet sitä huoltoon vaan kertoivat heti ettei mene takuuseen. Kuulin siis keskustelun. Ja mun puhelinta asioidessani sentään kolme henkilöä sitä sorkki siinä läsnäollessani.

SCF-huollosta mainittiin reilun 40 euron kuluista, jotka saatan ehkä joutua maksamaan. Mutta en maksa, en taatusti, koska jos vaurio olisi siinä puhelimessa ollut, sitä ei olisi lähetetty huoltoon edes. Ei ole minun vika. En maksa. Murr!

2. Ehtoihin kyllä kuuluu, että henkilö joka vastaanottaa tuotteen, kertoo sinulle ehdot takuuhuollosta, sekä mahdollisista lisäkustannuksista. Mikäli et ole lippusia tai suullisesti tietoa tästä saanut, voit pyytää Elisaa korvaamaan aiheutuneet kustannukset. Olenkohan ollut liikaa töissä kun jauhan tänne jo samaa mitä joka päivä töissä 😀 ilmottelehan miten tämän kanssa sujuu sitten! Kiinnostaa liiaksi lähteä jo hoitamaan tätäkin huoltotapausta 😀

3. Krista: Mulle ei kerrottu mitään, lyötiin lappu käteen vain (en muista allekirjoitinko myymälään jääneen version). Luin sen nyt ja siellä sanotaan tosiaan, että jos huollossa huomataan ettei laite ole takuukelpoinen, niin asiakas maksaa 33 euroa. Oma vika tämä osuus asiassa on, vaikka olinkin ihan poissa tolaltani kun jouduin lähtemään liikkeestä ilman puhelinta. Siihenpä tosin on turha vedota.

Sen vaurion aion kuitenkin katsoa, koska olen tarkka ihminen ja jos vaurio on selkeä niin riitautan asian kyllä, koska olisin sen huomannut.

7. Minusta Elisan pitää maksaa jos he eivät huomanneet ja sinäkään et ole koskaan nähnyt asiaa. Ilmoita että haluat uuden kännyn tai Elisa maksaa korjauksesta. Jos et vaadi, ei kukaan anna. Vaadi kovaa…

1. Osku: Mä pistään parhaani peliin heti, kunhan pääsen noutamaan puhelintani. Oli mikä oli, niin en ainakaan maksa niitä toimituskuluja, jotka ovat aiheutuneet puhelimen huoltoon toimittamisesta. Jos vaurio on selvästi nähtävillä, niin kyllä Elisan asiakaspalvelijoiden olisi se pitänyt huomata ja kertoa mulle välittömästi että se vaurio estää takuuhuollon.

8. Nuo kytkyt on niin petollisia… Ikinä ei pitäis ostaa mitään mihin ei ole heti varaa kun aina tuntuu käyvän jotain pahaa. Mulla oli iPhone4s kytkynä ja ihme kyllä selvisi ehjänä. Juuri kun oli sopimus loppumassa niin takakuoreen tuli iso naarmu mut eipä sekään haitannu muutakun ulkonäöllisesti. Nyt ostin sen 5s ihan kokonaan omaksi niin eipähän ole velvollinen telefinlandille mistään 🙂

1. Rebecca R: Se on harmi, kun joutuu noihin osamaksusopimuksiin tarttumaan. Joskus ei vain ole mahdollisuutta valita, kun se puhelin on kuitenkin päivittäin tarvittava (työ)väline. Ehkä iPhone voisi olla seuraava hankinta.

9. Voi kurjuuksien kurjuus! Näen aina niin punaista noiden takuuasioiden kanssa. Kerran on mulla ollut kytkypuhelin joskus kauan sitten, ja koskaan en enää niihin kytkyvankeuksiin suostu. Nyt on käytössä Nokian E5 (ei-älypuhelin,netti siinä sentään on). Sen aion pitää siihen asti, kun kestää. iPhonea en halua, koska en osaa yhtään käyttää Applen masiinoita, Samsung on varmaan sitten mun ensimmäinen älypuhelin.

Onko tuo sun puhelin siis ihan toimintakunnoton, eli maksatko sitten niitä eriä täysin turhasta? Tuntuu pahalta sun puolesta.

1. R: Mun puhelin toimii kyllä. Saan sillä otettua kuvat blogiin ja käytettyä tärkeimpiä sovelluksia. Ongelmat ilmenee puhelimessa puhuessa ja lisäksi puhelin disabloi itsekseen laittamiani asetuksia, eritoten oman numeron näkymiseen liittyvää asetusta. Mulla on salainen numero, jonka halutessani saan kuitenkin näkyviin puhelimen asetuksista. Kuitenkin useamman kerran päivässä puhelin vaihtaa itsekseen asetusta ja numeroni näkyy tuntemattomana. Lisäksi puheluiden aikana puhelin menee itsekseen mutelle ja kaiuttimella sekä surffailee puhelun aikana ympäri nettiä. Siinä muutamia ongelmia.

10. voihan nenuli! ja miten kurjaa, kun susta tuntuu, että halkeamaa ei edes ollut puhelimessa ennen huoltoon lähettämistä ja uskon, että näin onkin, mutta milläs todistaa. Auttaisikohan edes se, jos ottaisi huoltoon jätettävästä tavarasta muutaman valokuvan todisteeksi siitä, minkä näköinen tavara oli luovutettaessa.

1. S – DaD: Ehdottomasti aion jatkossa kuvata puhelimen jokaisesta kulmasta ja vinkkelistä päivän sanomalehden kanssa (jotta päivämäärä näkyy) ennen kuin vien puhelinta minkäänlaiseen huoltoon, jos huoltotarvetta joskus vielä ilmenee. Tämä katastrofi ei ole jatkossa todellakaan enää toivottua. Tää soppa on ollut vahingollinen mun työskentelylle ja vaikeuttanut arkeani aika reippaasti.

11. Voi perä mikä homma! Itsellänihän on n. 50 euron kännykkä missä on näppäimet! Enkä vaihtaisi kosketusnäyttöön vaikka mikä olisi! Ihan parasta kirjotella tekstareita oikeilla näppäimillä! Toivottavasti saatte jonku tolkun tuohon hommaan..

1. Fanni: Täytyy mennä tilanteen mukaan ja asiat alkaa selvitä vasta kun saan puhelimen näköpiiriini. Sanoivat tuolta SCF-huollosta, että ensi viikolla pitäisi olla puhelin takaisin myymälässä.

12. Joo ei tuossa kannata tyytyä osaansa missään nimessä!

Se tuossa melko varmasti tulee kylläkin vastaan, että jos puhelin Elisalle palattuaan on varustettu 33 euron "ei mene takuuseen" maksulla, niin et saa sitä edes nähtäväksi, ennenkuin sen olet maksanut. Jos sitten näyttää siltä, että vahinko on tapahtunut huoltoreissulla, niin ilman muuta kannattaa tehdä reklamaatio ja vaatia sen 33 euron palauttamista.

Mutta kuten sanoin, niin kannattaa valmistautua siis siihen, että et välttämättä saa sitä halkeamaa nähtäväksi ennen puhelimen uloslunastamista.

1. J.Jok: Nyt täytyy pistää kaikki sormet ja varpaat ristiin, että antavat vaikka sitten laskun mukaan. Ja halkeama tarkastetaan toki ensin ja käydään keskustelua. Mulle oikeudenmukaisuus on aina ollut todella tärkeä asia ja puutun herkästi epäkohtiin. Nuorempana vielä hanakammin, mutta sitten rauhoituin ja nykyään osaan jo ihan asiallisesti hoitaa asioita enkä kimpoile pitkin seiniä. Eli asialinjalla pyritään pysymään. 🙂

13. Just… tätä lopputulosta jään mielenkiinnolla odottamaan. Omassa blogissa on kirjoitus pojan puhelimen kohtalosta. Ei tullut koskaan takaisin… mutta saimme pitkän odotuksen jälkeen uuden tilalle.

1. Minna L: Aika mielenkiintoinen tapaus teilläkin oli. Kuningaskuluttajakin etsii parhaillaan tarinoita puhelimien huolloista. Toivotaan, että oma tarinani saa onnellisen tai ainakin tyydyttävän ratkaisun. Teillä kävi tuuri, että saitte ihan uuden puhelimen tilalle. 🙂

14. No voi ei.. Ei tuollaista voi olla huomaamatta, on varmasti tullut korjausmatkan aikana. Jos et itse jaksa taistella asiasta, ota joku kipakka kaveri mukaan liikkeeseen. Ja aina kannattaa soittaa kuluttajaneuvojalle, sieltä saa hyviä argumentteja oman näkemyksensä tueksi.

Tsemppiä taistoon!

1. Minna: Tuntuu ihan absurdilta koko juttu, kun en tosiaan mitään halkeamaa ole nähnyt. Täytyy vaan toivoa, että asia selviää. Ja jos tuntuu, että en jaksa taistella, niin otan toki jonkun mukaan tuekseni. 🙂

15. Nyt on sitten niin, että jos olet sitä mieltä, että halkeamaa ei ollut, kun jätit luurin huoltoon, niin sinähän et sitä sitten vastuullesi ota. Sinuna vaatisin korvauksia siitä, että rikkoivat luurisi, kun sinä jätit sen muka osaaviin käsiin. Mä nostaisin tuosta ainakin niin ison metelin, että hiljentäisivät mut hyvin nopeasti joko ilmaisella huollolla tai uudella puhelimella. Ei silti, asiallinen pitää aina olla, mutta tiukka. Ei siitä mitään tule, jos huollossa puhelin rikkoontuu entisestään ja sitten vetoavat siihen, ettei takuu enää pidä. Pysyt tiukkana nyt tuon asian kanssa, jos sun pitää kerta elää tuon luurin kanssa vielä seuraavat 2 vuotta. Se on taistelun arvoista.

Mä oon hengessä mukana!!

1. Blondi: Mä aion ensimmäisenä katsoa sitä puhelinta ja arvioida, onko halkeama sellainen, jonka olisin itse huomannut. Puhelin on päivittäin kuitenkin sen verran tiiviisti käsissäni, että luulisi näkyvän halkeavan ollaan näkyvä mullekin. Ja parikin asiakaspalvelijaa puhelinta käsissään pyöritteli ja avasivat takakanttakin SIM-korttia poistaakseen, että on se kumma, jos kukaan meistä ei mitään halkeamaa nähnyt. Eivät myöskään huoli puhelimia takuuhuoltoihin, jos niissä on jotain rikki, tietävät, että ne tulee huollosta bumerangina takaisin tai sitten kustannusarvion kanssa.

16. Siis aivan älytön homma! Miksi ylipäänsä annetaan takuita, jos noinkin pieni juttu ei takuuseen mukamas kuulu! En ymmärrä…

1. suvi tuuli: Juu ja kun ei edes tiedä, onko halkeamalla mitään tekemistä puhelimen ongelmien kanssa!

17. Tietty inhottava sun tilanne..mutta, ne paskapuhelimet, mitkä haukuit, ovat ihanaa kyllä, niiiiin paljon kestävempiä 🙂 ei vaadi v****maisia ja älyttömiä kalliita huoltoreissuja ne sellaiset vanhemmat ja kestävämmät paskapuhelimet. mikset harkitsis siirtymistä johonkin halvempaan malliin, millä pääsis kumminkin nettiin jne..

1. Niin no itseasiassa se "paskapuhelin" joka nyt on lainassa, niin siitä on jo kaksi kertaa mennyt sen näyttömoduli halki. Toki molemmilla kerroilla itseaiheutettua kolhintaa, mutta kuitenkin se on aika herkkä hajoamaan jos istuu päälle, tai tiputtaa kovalle alustalle näyttö edellä. eBaystä siihen onneksi saa uuden LCD:n posteineen 10 eurolla ja vaihtoon menee itseltä noi 10 minuuttia, kun sen on nyt kahteen kertaan opetellut. :)

Vaan näissä uudemmissa kosketusnäyttöpuhelimissapa onkin sitten umpeen liimatut kuoret, joka tarkoittaa esim. iPhonen tapauksessa sitä, että vaikka sisälle tehtäisiin kuinka onneton huolto, niin se maksaa aina yli 200 euroa. Koska lasia ei saa ehjänä irti, vaan se lähte vain palasina, niin huollon jälkeen laitetaan aina uusi lasi.

2. höh: Sulla on käynyt vanhempien puhelimallien kanssa sitten hyvä tuuri. Aikoinaan olen joutunut puhelimia viemään huoltoon ja nehän tietenkin ovat olleet juuri näitä vanhoja ja "kestäviä" puhelimia. Eikä yksikään huoltokerta ole mennyt viimeiseen asti hyvin, vaan aina jotain ongelmaa ollut. 🙂

3. J.Jok: No jo on kumman vaivalloisesti valmistettu puhelin (iPhone), kun aina huollettaessa joutuu näytön rikkomaan ja laittamaan uuden.

18. aivan uskomatonta soopaa mitä ihminen joutuu tänä päivänä ottamaan vastaan.

Mun ystävä osti vuosia sitten cd-soittimen, siis n 10 v sitten ja takuu oli voimassa. Liikkeessä ne eivät suostuneet laittamaan eteenpäin, koska myyjät olivat siihen liikkeessä laittaneet levyn ja oli hyvin toiminut. Mutta pitivät laitetta kuitenkin kuukauden verran itsellään.

Vasta kun juristikaveri auttoi, laitettiin kone eteenpäin, oli siellä pari kk ja tuli rikkinäisenä takaisin, takuu oli mennyt umpeen.

Siinä maahantuojan kanssa tappelivat ja joku uusi laite sieltä sitten tuli lopulta. Jonka ystäväni laittoi heti myyntiin, ei halunnut olla ko firman ja merkin kanssa missään tekemisissä.

Voimia sulle tuulimyllyä vastaan !

1. lanttuleikkuri: Mä vähän luulen kans, että vastassa on jonkinlainen tuulimyllyn kaltainen voima ja jos en ole tarkka ja vahva niin jään nuolemaan näppejäni. Pidetään peukkuja, että saan esitettyä asiani vahvasti ja vastassa on joku joka ainakin kuuntelee.

19. No voi ei mitä touhua!! Miksi takuita edes myönnetään, kun ne ei lopulta koskaan mene takuuseen aivan sama mitä sattus.. Niin monet kerrat kuullu samantapaisia juttuja takuista..

1. Nannu: Moni on ihmetellyt samaa. Tuntuu, että keksimällä keksitään joku vika laitteesta, jotta se ei varmasti menisi takuuseen ja saataisiin rahat pois kuluttajalta.

20. Tyttären puhelimessa vikaa, huolto sama SCF, puhelin palautui leimalla "korjauskelvoton".Kyseessä alle vuoden vanha älypuhelin. Vika on kuulemma ulkoisesti aiheutunut, ei mene mihinkään takuuseen.

1. Satu: Voi ei, sulla siis sama juttu. Mä sain vain puhelimitse kustannusarvion, mutta ei kukaan kertonut, mikä vika siinä puhelimessa on ja saataisiinko sitä edes korjattua eli kannattaisiko moista summaa edes maksaa. Sanottiin vaan että korjataan jos maksat, mut muuten ei, koska on halkeama. Millä ihmeellä mä olisin voinut olla varma, että se 268 euroa olisi ollut maksamisen arvoinen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *