Loppuneet kosmetiikkatuotteet joulukuu 2013

Vuoden 2013 viimeiset loppuneet kosmetiikkatuotteet, olkaa hyvä!

IMAG9347.jpg

Erittäin Hieno Suomalainen mustikkashampoo oli ihan jees, ei tosin mitenkään erikoinen. Klippoteketin kuivashamppoon käytti, mutta parhaita kavereita meistä ei tullut. Tähän mennessä olen eniten tykännyt 2011 joululahjaksi saamastani TRESemmè kuivashampoosta. Tuossa juuri arkistoja kaivellessa hoksasin, että sain tämän Klippoteketinkin muuten samaisena jouluna ja nyt se vasta loppui. Muistan noihin aikoihin testanneeni myös pienen purkin Biozellin kuivistakin. Nyt testauksessa on apteekista ostettu Klorane kuivashampoo, jonka esittelinkin ohimennen Vähän niinku lahjoja -postauksessa.

IMAG9348.jpg

Weledan kaurashampoosta ja -hoitoaineesta minulla ei ole mitään sanottavaa, sillä kuten näkyy kyseessä oli vain yhden käyttökerran näytteet.

IMAG9350.jpg

The Body Shopin* Chocomania suihkusaippuan voitin arvonnassa. Kauniissa sydämen muotoisessa lahjapakkauksessa* oli mukana myös saman sarjan vartalovoide (kts. alla), huulivoide (käytössä) ja vartalonkuorinta-aine (käyttämätön). Yllättävän hyvin tuoksui suklaalta, mutten ehkä kuitenkaan pitkiä aikoja kerrallaan halua pestä itseäni suklaantuoksuisella pesuaineella. Siksi olikin hyvä, että tuotteet ovat niin sanottua lahjapakkauskokoa. Tämä on kyllä mielestäni todella oiva lahjaidea erityisesti naispuoliselle henkilölle, vaikkapa mieheltä naiselle tai ystävättäreltä ystävättärelle. Itse ainakin aion laittaa tämän lahjapakkauksen visusti ajatusmyssyyni muhimaan. <3

IMAG9351.jpg

Methodin ja Orla Kielyn yhteistyö-nestesaippua oli ilo käyttää. Purkki oli normaaliin pesuainepurkkiin verrattuna erilainen ja pirteä ja sen lisäksi sain sen tammikuussa yllärilahjana ystävältä. <3 Silloin kerroin, ettei tuoksu ole lainkaan sellainen päärynäsiiderimäinen, mutta kun otin tämän ihan toden teolla käyttöön niin nenäni päätti, että kyllä se sittenkin tuoksuu päärynäsiideriltä. Hassu nenä! 😀

Edelleen toivon, että tällaisia yhteistyöpesuaineputeleita saisi enemmän myös Suomesta! Eettinen Luksushan tuossa jo yllätti ja toi meille tänne Suomen markkinoille kuusentuoksuisen joulukäsitiskiaineen. Se on jo aika hyvä alku!

IMAG9352.jpg

The Body Shopin vartalonhoitotuotteet näyttävät olevan näiden loppuneiden tuotteiden joukossa aika hyvin edustettuina. Loppui siis myös Mustikka vartalovoi, johon sorruin huhtikuussa. Vartalovoi levittyi TBS:n vartalovoiteiden* tavoin helposti, mutta itse ei nenäni selkeästi mustikan tuoksua tässä havainnut. Kosteutus ja kaikki muut osa-alueet olivat siis kyllä tuttua ja hyväksi havaittua laatua. Seuraavaksi joku muu vartalovoi sitten, kun seuraavan kerran hankin näitä. 🙂

IMAG9449.jpg

Chocomania vartalovoi loppui myös, oli hassua miten vartalo tuoksui suklaalta rasvauksen jälkeen. Ihan kiva! 🙂 Kauaa tietenkään tämä lahjapakkauskokoinen (50ml) voi ei kestänyt, mutta pääsipähän kokeilemaan ja nautiskelemaan suklaisista hemmotteluhetkistä.

Samoin loppui Flow kosmetiikan Ruusu antioksidanttikasvovoide, jonka sain yhteistyön kautta Flow kosmetiikalta. Omille kasvoilleni tämä ei tehnyt mitään suuntaan eikä toiseen ja kuten olen aiemmin sanonutkin, niin sekin on jo hyvä merkki, kun herkästi reagoiva ihoni ei reagoi. 🙂

IMAG9690.jpg

Viimeinen loppunut tuote on jo aiemmista postauksista tuttu ja hyväksi havaittu Vichyn antiperspirantti. Kokeilin myös hajusteettoman version (valkoinen korkki), mutta pidän tästä kevyesti hajustetusta vihreäkorkkisesta enemmän eikä hajusteista huolimatta aiheuta allergisia reaktioita. Aion käyttää jatkossakin!

Tuotteita loppui joulukuussa yhteensä 10, joista kaksi oli näytteitä.

Tämä haaste jatkuu siis myös vuonna 2014, sillä käyttämättömiä tuotteita riittää vielä. 🙂 Yhteenvetoa käyttämättömistä kosmetiikkatuotteista on siis tulossa. Nähdään vähän, että mikä on lähtötilanne tälle vuodelle. Varsinaista lähtötilannetta en viime vuoden osalta tehnyt vaikka heinäkuussa postasinkin käyttämättömistä tuotteista, mutta se oli kesken projektin, joten sitä ei lasketa. 🙂 Myös iso valkoinen punoskori on vaihtunut kahteen pienempään, joten on hankala arvioida jo siltäkin osin tilannetta. Tuosta linkittämäni postauksen kuvista löysin kyllä monia jo loppuneita tuotteita, mutta kummallista kyllä, uusiakin on ilmaantunut. 😉

Lisää kuitenkin aiheesta pian!

Mustikkashampoo ostettu

Klippoteket kuivashampoo saatu lahjaksi

Weledan näytteet saatu

Chocomania suihkuvoide ja -vartalovoi voitettu arvonnassa

Method nestesaippua saatu lahjaksi

Mustikka vartalovoi ostettu

Ruusu antioksidanttivoide saatu blogiyhteistyön kautta

Vichy antiperspirantti ostettu

P.S. Haluatteko selvyyden (?) vuoksi jatkossa tietää, miten ja mistä tämän kosmetiikkahaasteen tuotteet on saatu?

* Postaus sisältää mainoslinkkejä

Irina / White & Fresh - -

14 kommenttia “Loppuneet kosmetiikkatuotteet joulukuu 2013

1. Hei Irina!

Tykkään kovasti tästä kosmetiikkahaasteestasi aina lukea! Itse käytän hyvin paljon samoja tuotteita – liiankin paljon – joten on kiva saada tietää mitä kaikkia uusia tuotteita on ja mitä kokemuksia sinulla on niistä. Olen myös lukenut parin muun blogin (ainakin Littlebigthings ja Daralandia) postauksia tästä haasteesta. Toivon, että jaksatte jatkaa haastetta tämänkin vuoden. :)

Kivaa uutta vuotta sinulle!

toivottelee Pauliina

1. Heippa Pauliina!

Kiitos, että jätit viestiä. 🙂 On kiva kuulla, että näistä haastepostauksista tykätään, en ole ollut aivan varma, onko näille kysyntää. Aion kyllä jatkaa tämän vuoden tätä haastetta, sillä vielä on paljon tuotteita varastossa ja olisi opittava tuo kosmetiikkatuotteiden "oikeanlaisempi" kuluttaminen. Helpottuisi varmasti säilytysongelmatkin, kun joka puolella ei loju purkkia ja purnukkaa.

Meikeistä en niin piittaa, itselle riittää vain tarvittavat meikit, joita tulee käytettyä. Itselläni on paljon iho-ongelmia, joten ihonhoito on pakostikin iso osa elämääni ja siten sillä tulee aina olemaan jonkinlainen rooli blogissani. Välillä enemmän juttua kosmetiikasta, välillä vähemmän. Toivottavasti jatkat mukana jatkossakin! Ja oikein kivaa ja onnellista uutta vuotta! 🙂

2. Sulla taas loppunut hyvä määrä tuotteita! Jee! 🙂 Mäkin aion jatkaa tänäkin vuonna tuotteiden listaamista :)

Mulla on vähän kahtiajakoinen suhtautuminen noihin merkintöihin miten ja mistä tuotteet on saatu. Eräät niitä varmasti kärttävät postauksiin, ainakin jos ilmaiseksi on jostain yrityksestä jotain saatu. Itse ihan puhtaasti lukijana sanoisin, että ei vaan vähempää voisi kiinnostaa onko tuote saatu vai ostettu. Jokainen uskoo tuote-esittelyistä sen mitä tahtoo ja oman järjen käyttö on sallittua… Jokainenhan voi kuitenkin itse valita mitä blogeja lukee ja uskooko bloggajan mielipiteiden olevan rehellisiä. In other words en vaan jaksa tätä kohkausta että kaikesta pitää olla merkintä ja maininta ja ja ja… Menee jo vähän naurettavuuksiin :)

Kirjoitti bloggaaja jonka suussa voisi juuri nyt olla blogiyhteistyönä saatu karkki, mutta koska vuoden alusta alkoi terveellisempi elämä, ei suussa ole karkkia 😉

1. littleB: Hei, jee kiitos vastauksesta tuohon kysymykseeni! 🙂 Kiteytit periaatteessa vastauksessasi myös oman mielipiteeni. En haluaisi pimittää keltään tietoja tuotteiden alkuperästä – jollekin ne ehkä merkitsee jotain – mutten toisaalta haluaisi lähteä liioittelunkaan puolelle. Blogini yksi suhteellisen ehdottomista kriteereistä on avoimuus ja rehellisyys, joten halusin siksikin tiedustella, tulisiko tuotteiden alkuperät mainita varsinkin kun jonkin verran tuotteita tulee (tai on ainakin tullut) yhteistöiden kautta. Toki tietty varsinaisissa yhteistyöpostauksissa tulee ilmoitettua, että tuote on saatu sitä kautta.

Jos muita vastauksia/vaatimuksia ei tule, voi olla, että jätän jatkossa nuo tiedot laittamatta. Voinhan toki aina sitten kertoa, miten tuotteen olen saanut, jos joku kysyy. 🙂

2. Just näin! Yhteistyöpostaukset on ihan erikseen, mut menee bloggaajan elämä aika hankalaksi jos kaikki kuvissa näkyvä täytyy alkaa luetteloimaan. Se ei musta palvele yhtään ketään.

3. littleB: Näin kyllä on ja näin myös varmaankin jatkossa teen. Menee muuten liian vaikeeksi. 😉

3. Mahtava postaus. Olen itse todella huono käyttämään tuotteita loppuun asti. Varsinkin voiteita. Tykkään hirveästi Body shopin tuotteista, mutta huomaan kyllästyväni voimakkaaseen tuoksuun kovin nopeasti.

1. Lilja: Sun pitää hankkia semmoisia pienempiä putiloita, niin saat käytettyä loppuun 🙂

4. Klippoteketin kuivashamppoo oli minusta aika hyvää, mitään moitittavaa en keksinyt. Se on ainoa laatuaan jota olen kokeillut, joten olispa jännä kokeilla jotain vielä parempaa!

Onnellista uuttavuotta!

1. AnskuK: Mikäs sitä Klippoteketistä vaihtamaan, jos on hyvä. Toki, jos rohkenee niin voi kokeilla jotain muutakin. 🙂

5. Mä tykästyin aikanaan tuohon Klippoteketin kuivashampooseen, enkä sen jälkeen ole muuta uskaltanut ostaakaan… Pitäisköhän kokeilla sit vaikka Tresemmeä… 🙂 Asiasta seitsemänteen, mulla on näin uuden vuoden kunniaksi päällä ihan järjettömät kosmetiikkahimotukset ja eilen illallakin näpyttelin vain viisi kertaa tilauksen YR:lle ja onneksi tulin joka kerta järkiini siinä vaiheessa, kun se olisi pitänyt pistää ostoskorista eteenkinpäin… Helsingin keskustassa en uskalla edes käydä, koska siellä on se Lush, ja Hyvinkäältäkin tarttee taas sen Flown takia pysyä kaukana vähän aikaa…

En mä ainakaan kaipaa tietoja jokaisesta tuotteesta, miten se on saatu, paitsi tietty jos kyse on blogiin liittyvän yhteistyön kautta saadusta tuotteesta, onhan se hyvä mainita. Itselläni kun ei sellaisia ole, ei ole paljoa tullut edes ajatelleeksi asiaa.

1. Dara: Mulla joskus auttaa shoppailuhimoon virtuaalishoppailu eli kasaan ostoskorin täyteen kaikkea ja lopulta tulee tuoteähky ja runsaudenpulafiilis ja klikkaan vaan selaimen kiinni. :)

Ja kiitos myös kommentista tuohon mun kysymykseen, taidan jatkossa jättää tuotteiden alkuperät kirjaamatta ja kirjaan vaan, jos tuntuu, että se on moraalisesti tarpeen sillä hetkellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *