Nyt niitä taas saa!

Meinaan hedelmä- ja salmiakkimerkkareita! Sain vihdoin käsiin oman pussin ja olen makustellut tässä illan mittaan ja kyllä, ne maistuu ihan samalta kuin aina ennenkin. Koko tosin on hieman pienempi kuin aikoinaan. Parhaan makuyhdistelmän saan, kun laitan suuhuni samaan aikaan punaisen hedelmämerkkarin ja yhden salmiakin. 🙂
IMAG2833.jpg
Joko olette ehtineet maistaa?

Irina / White & Fresh - -

31 kommenttia “Nyt niitä taas saa!

1. Mistääääääääääääääää…mä kävin NELJÄSSÄ eri kaupassa ja missää ei ollu!!!

2. Työkaverini paineli tänään tukkaputkella kauppaan näitä hakemaan. Hän teki muuten saman havainnoin; salmiakin ja hedelmän yhdistelmä toimii erittäin hyvin 🙂 Mä maistoin yhden salmiakin. Oli hyvää, vaikka tykkäänkin enemmän hedelmäkarkeista.

3. Juu äsken mussutin niitä 🙂 Onneksi tulivat takaisin, niitä jo kaivannutkin. Itse tykkään eniten hedelmämerkkareista 🙂

4. Täällä yksi joka on meinannut lapsena noihin tukehtua! Siksihän niistä alettiin tekemään ensin pienempiä ja sitten ne taisivat lähteä markkinoilta kokonaan. Tosiaan isosiskoni kaverinsa kanssa oli niitä herkutellu olkkarissa. Sitten Fanni 1 v huomasi yhden lattialla ja pisti suuhunsa. No sehän jäi sitten kurkkuun jumiin. Kiitos rakkaan kummisetäni joka oli paikalla en mennyt hengettömäksi. Äiti oli mennyt niin paniikkiin että ei osannut tehdä mitään. Setä oli napannut jaloista kiinni ja lyönyt selkään muutaman kerran ja karkki oli lentänyt kurkusta!

Mutta nämä karkit on kyllä hyviä ja aion ehdottomasti ostaa niitä seuraavalla kauppareissulla 🙂

5. Mä muistan että penskana tykkäsin eniten keltaisesta ja mustasta yhdessä 🙂 Silloiset merkkarit tosin olivat aika isoja, varsinkin lapsen pieneen suuhun kaksi kerrallaan tungettuna. Riitti imeskeltävää ja makusteltavaa pitkäksi toviksi ;D

6. Mä niin meen huomen Kamppiin!! :):) Näitä on pakko saada! Muistan ottaneeni kasan mukaan Jenkkiläänkin kun ekaa kertaa lähdin :):)

7. Nää on Citymarketista. Näin tosin eilen näitä myös Postissa. Isoimmissa marketeissa pitäs olla, kuuleman mukaan ainakin Kampin K-Supermarketissa.

8. Mä hihittelin täällä ittekseni ajatukselle, että suomalaiset juoksee pää kolmantena jalkana kauppoihin etsimään ja ostamaan merkkareita 😀

9. Mun mielestä nää on ihan hyvän kokosia nyt. 🙂

10. Suklaa ja salmiakki, mikä ihana yhdistelmä… Kannattaa kokeilla 😉

11. Nyt mä en Dara-rakas tykkää susta yhtään! Mun on tehnyt koko illan mieli suklaata ja kauppakin meni just kiinni. Enkä jaksa kävellä alepaan. Enkä saa ostaa suklaata muuta kuin maksimissaan levyllisen viikonloppuisin. Pöh sun kanssasi! ;D

12. Voi vitsit, nytkö nuita saa! Pitää heti etsiä jostakin…

13. Pitää ostaa, jos tulee kohdalle, mulla on silti huonot kokemukset niistä isommista, kun oeln meinnnut tukehtua joskus.

14. Kultaseni, kärsivällisyys ja itsekuri jalostavat luonnetta! Kjähkjähkjäh… ;D
(Kokeile viikonloppuna sitten salmiakin ja suklaan yhdistelmää!)

15. Täytyy yrittää viikonloppuna bongata näistä jostain. Jos nyt uskaltais tunkea vaikka kolme kerraallaan kitaansa ilman tukehtumisvaaraa ;D Tai hetkinen, voiskin kokeilla vaikka seuraavaa yhdistelmää: salmiakkimerkkari, keltainen merkkari ja pala suklaata… Mumskismaiskis =D

Ja taas erään vyötärö kiittää…

16. Ja mä e tykkää teist kummastkaab,koska mul ei o MITÄÄÄN TÄÄLLÄ! Kaakaota!! Bööö

;)) ootte ihgui ;))

17. Pitäisköhän juodakin iltapalaksi kaakaota 😀 No ei voi, kun ei oo mitään sen kanssa. Pöh. Odotan huomiseen tai lauantaihin. 😀

18. Voi ei, sullakin ollut ikävä kokemus niiden kanssa. No nyt aikuisena paremmalla onnella! 🙂

19. Kiitos tästä vinkistä. Pakko käydä etsimässä heti huomenna. Tulee mieleen, kun näitä aina ostettiin kotikylän R-kioskilta "Kahdella markalla mustia ja markalla noita hedelmämerkkareita, markalla sitruua- ja lakritsipommeja… ei kun otankin lakritsipommien sijaan salmiakkipommeja…" Kärsivällisiä olivat myyjät silloin.

20. Mä en tajua, onko nää nyt samoja Fazerin merkkareita mitä irtokarkkina on ollut myynnissä koko ajan…?!

21. Itse en välitä merkkareista, mutta haluaisin ehdottomasti Roope Ankan kolikot takaisin myyntiin. 😉

22. Joo mä muistan ton irtokarkkien ostamisen 😀

23. Ei nää oo ollut myynnissä pariinkymmeneen vuoteen. Nää on niitä lapsuudesta tuttuja perinteisiä merkkareita. 🙂

24. Mä en edes muista miltä ne maistuu 😀 Nyt muistin, että semmosiakin oli.. kun muistutit. 🙂

25. Teen makutestin, sit jos maistan eron suostun vasta uskomaan et kannattaa valmistaa samaa tuotetta kahdella eri reseptillä 🙂 Niin no onhan tossa uudessa merkkarissa tietty toi lovi 😀

26. Nää merkkarit onki tehty sillä alkuperäisellä reseptillä mitä oli sillon 80-luvulla 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *