Mádaran tuotepaketti kuivalle iholle

Ei sillä ettenkö haluaisi näppyihostani eroon muutenkin, mutta nyt siihen on vielä lisäsyy. Olen suunnitellut siirtymistä luonnonkosmetiikan tuotteisiin jo pidemmän aikaa, mutta taloustilanne ei ole antanut vielä myöten. Minulla on kaikenlaisia korkkaamattomia purnukoita ja puteleita, jotka haluaisin käyttää pois ennen kuin ostan uutta tilalle. Mutta, sain tilaisuuden päästä kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa ja merkkinä on Mádara. Sain testaukseen Hyvinvoinnin Tavaratalolta tuotepaketin kuivalle iholle ja nyt en millään malttaisi odottaa ihon kunnon paranemista, että pääsisin tuotteita testaamaan!
IMAG2743.jpg

IMAG2740.jpg

IMAG2741.jpg

IMAG2742.jpg

Pakettiin kuuluu puhdistusmaito, kasvovesi ja kosteusvoide. Lisäksi paketin mukana tuli pieni paperipussi, jossa oli vielä muutama näytekokoinen tuote.
IMAG2745.jpg

IMAG2746.jpg

IMAG2747.jpg

Näytekoossa on puhdistusmaito, syväkosteuttava ”fluidi” sekä kahta erilaista sävyttävää päivävoidetta. Nämä siis tulevat kaupan päälle myös tuotepaketin tilaaville.
Tuotepakettiin pääsee tutustumaan tästä

Olen aika innoissani, tämä on meinaan ensimmäinen tuotesarjani luonnonkosmetiikan osastolta ja ihanaa päästä testaamaan ns. koko sarjaa eikä vain yksittäistä tuotetta. Olen myös kuullut paljon hyvää Mádaraa käyttäneiltä, sarja on usein mainittuna kun puhutaan luonnonkosmetiikasta. Eli kunhan nassun tilanne paranee niin nämä lähtevät välittömästi testiin! <3

Millainen käsitys teillä on Mádaran tuotteista tai oletteko peräti käyttäneet sarjan tuotteita?

Sisältää mainoslinkkejä

24 kommenttia “Mádaran tuotepaketti kuivalle iholle

  1. En ole vielä kokeillut Madaraa, vaikka monia muita luonnonkosmetiikkasarjoja olenkin, joten odotan mielenkiinnolla arviota ja kokemuksiasi tuotteista! 🙂

  2. En oo koskaan ostanu Madaraa, lähinnä sen hintavuuden vuoksi. Mun mielestä luonnonkosmetiikassa yksinkertaisuus on valttia ja Madarasta on tullut suosittu brändi mikä tietysti maksaa. Varmasti hyviä ja toimivia tuotteita silti, ei se muuten niin suosittu olisi!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kannattaa katsastaa pienet kotimaiset luonnonkosmetiikkamerkit, esim. Flow, jotka ei ole maksanut kalliista sertifikaatista, mutta sen vuoksi ovat edullisempia. Pro Luonnonkosmetiikan sivuilta näkee listan merkeistä, jotka ovat todellakin luonnonkosmetiikkaa vaikkei sertifikaattia olekaan :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti ihosi kunto pian paranee ja pääset testaamaan tuotteita!

  3. Kuulostaapa ihanilta nuo puhdistusaineet 🙂 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mulla oli huono iho ennenkuin aloin odottaa esikoista, mä kun olen jonkin verran mainosten orja, niin päätin ostaa ostos tv:llä mainostettuja proactive tuotteita. Esikoisen syntymän jälkeen ja siitä lähtien kasvojeni iho on ollut hyvä, voisin sanoa, että erittäin hyvä siihen verrattuna mitä se joskus oli. Muutamia finnejä silloin tällöin puhkeaa, mutta eivät ole enää niin isoja ja kipeitä kuin joskus. &lt;br /&gt;Toisaalta, en tiedä sanoa varmaksi, että kumpiko kasvoihini auttoi, puhdistusaineet vai raskaus, sillä raskausaikanahan voi parantua tai sitten jopa alata kukkimaan oikein kovasti.. &lt;br /&gt;Melkein muutama vuosi sitten uskalsin kokeilla jotain muuta, ja nyt on käytössä baborin puhdistusaine, tarkoitettu mustapäille, joita minulla on ollut aina varsinkin nenässä, mutta ei enää, ainakaan niin paljoa 🙂 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Pidetään peukkuja pystyssä, että nämä tuotteet tuovat sinulle avun! 🙂 &lt;br /&gt;Kyllä sitä melkein mitä vain tekisi, että olisi puhdas ja sileä iho!

  4. Olen testannut Madaran puhdistusvaahdon ja Syväkosteuttvan voiteen (sama kuin sinun). Molemmat ovat sopineet hyvin kuivalle + herkälle iholleni. Tässä vielä linkit kirjoituksiini:&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;<a rel="external nofollow" href="http://kosmetiikkatesti.blogspot.fi/2012/11/madara-deep-moisture-cream.html<br&quot; target="_blank">http://kosmetiikkatesti.blogspot.fi/2012/11/madara-deep-moisture-cream.html<br</a&gt; /&gt;&lt;br /&gt;<a rel="external nofollow" href="http://kosmetiikkatesti.blogspot.fi/2012/11/madara-purifying-foam-puhdistusvaahto.html&quot; target="_blank">http://kosmetiikkatesti.blogspot.fi/2012/11/madara-purifying-foam-puhdistusvaahto.html</a&gt;

  5. Kiitos, että linkitit Ninni! Täytyy ehdottomasti käydä lukemassa sun arviot. 🙂

  6. Mua on joskus houkuttanut kauheasti kokeilla niitä Proactive-tuotteita, että onko niissä mitään niin hyvä kuin mainos antaa kertoa. Kai niistä joillekin on tosiaan apua ollut eikä ihan roskaakaan, kun kerran kauppoihinkin tulivat… olisko ollut alun perin Sokos minne ne Ostos-TV:n jälkeen rantautuivat. 🙂

  7. Hei kiitti vinkistä, pitääkin käydä kurkkimassa listaa. 🙂

  8. Pääsispä vaan pian kokeilemaan! Nyt on pakko yrittää saada toi näppyisyys hallintaan eli saippualla ja sinkkivoiteella on mentävä tovi 🙂

  9. Kaikkea kannattaa kokeilla 🙂 ja joo, niitähän löytyy sokokselta myös. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Entäs, olisiko Aloe Vera tuotteista apua?

  10. Aloe vera on joissain teksteissä pompsahdellut silloin tällöin silmille, joten voisi olla toki yksi vaihtoehto. Mä olen saanut jo niin paljon vinkkejä, että en tiedä mistä aloittaa, jos Lushin saippua ja apteekin sinkkivoide ei tehoa. 😀

  11. Oon käyttänyt Madaralta puhdistusvaahtoa, dödöä, huulirasvaa ja huulikiiltoa. Tällä hetkellä käytössä puhdistusvaahto ja dödö. Molemmata äärettömän hyviä. Erinomaisen luonnonkosmetiikan dödön löytäminen vei aikansa, mutta kun löysin Madaran olin onnessani. Nyt tiedossa itseasiassa 3 dödöä jotka mulla toimivat, mutta eniten noista käytän silti Madaraa.

  12. Vaikuttaa hyviltä tuotteilta. Kiva kuulla arvioitasi sitten kun pääset kokeilemaan 🙂 Siis kai sä meinaat sitten kokemuksistasi raportoida?

  13. Kiva kuulla miellyttävästä kokemuksesta! Mitä olet ollut mieltä Mádaran hinnasta?

  14. Tottakai tulen tännekin kertomaan, mitä olen sitten mieltä. Kunhan nyt pääsis edes aloittamaan!!! 😀

  15. Oi kiitos, pitääpä käydä kurkkaamassa! 🙂

  16. Mun mielestä Madaran hinnat eivät ole luonnonkosmetiikalle pahimmasta päästä. Esim. tuo dödö kestää käytössä kuitenkin niin kauan aikaa että mielellään siitä maksaa sen 13 euroa ja puhdistusvaahtokin on musta tosi riittoisaa ja siten hintansa väärti.

  17. Nyt kun oon ite joutunut muutaman kerran ostamaan apteekista 13 euron dödön, niin siihen hintaan en uskalla sanoa mitään kun tiedän miten äärimmäisen hyvän tuotteen sillä hinnalla saa. Itse en kovin kallista kosmetiikkaa ole koskaan käyttänyt, niin on vähän vaikea ajatella maksavansa paljon. Mut toi dödö on hyvä esimerkki just siitä, että tarpeeksi hyvästä ja mielellään vielä riittoisastakin tuotteesta on ehkä valmiskin maksamaan. 🙂

  18. Itse olen käyttänyt Mádaran puhdistusvaahtoa ja kosteusvoidetta ja molempiin olen ollut tyytyväinen. Erityisesti kosteusvoiteesta olen pitänyt etenkin nyt talviaikaan. Eivät ole hirvittävän pahan hintaisiakaan 🙂

  19. Edelleen oon tyytyväinen, että hyviä kokemuksia tuntuu olevan. Totta myöskin tuo, että jos joku tuote osoittautuu todella hyväksi, niin ehkä sen hinnankin ajattelee toisin. 🙂

  20. Minä ostin tänään postauksesi innoittamana Madaran shamppoon ja nyt yhden käyttökerran jälkeen olen jo aika vakuuttunut. Hiukset on vielä vähän kosteat, mutta tuntuu aivan samettisen pehmeille! 🙂 Ehdottomasti aion kokeilla muitakin Madaran tuotteita! (Mullahan on kanssa ollut tavoitteena pikkuhiljaa muuttaa kaikki kosmetiikka luonnonkosmetiikkaan ja kodin puhdistusaineet ekologisiin)

  21. Tosi hyvä tavoite sulla! Mulla ei hetkeen ole tulossa luonnonkosmetiikan puolelta shampoita kun on tuota Ducray-shampoota vielä vajaa yksi täysi puteli. Mut sen jälkeen olisi tarkoitus siirtyä siinäkin luonnonkosmetiikkaan. 🙂

  22. Hei tosi kiva että pääset näitä testaamaan! Oon ollut itse tosi tyytyväinen näihin 🙂 !

  23. Mä olen myös tosi onnellinen, sillä tosiaan haluan siirtyä luonnonkosmetiikkaan, jotta saan kaikki ylimääräiset aineet pois ihonhoidostani. Odotan tosi paljon ylihuomiselta lääkärireissulta, koska kunhan saa nää kasvot hiukan paranemaan niin pääsen aloittamaan tuotetestauksen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *