Sisustusostoksia Lahdesta

Pari viikkoa sitten pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Kärkkäisellä Lahdessa. Sieltä tarttui mukaan muutamiakin juttuja, jotka nyt päätin esitellä teillekin. Mukana on myös ostos Lahden H&M:sta.
Ensimmäisenä siis H&M:sta löytämäni ihana neulehame. Värinä oli myös viininpunainen, tosi nätti sekin.
IMAG0981.jpg

IMAG0982.jpg

IMAG1095.jpg

Neulehame sopii hyvin yhdistettäväksi hieman vartalonmyötäisempään paitaan tai puseroon. Itse olen käyttänyt pitkähihaisen trikoopuseron kanssa, mutta aion myös käyttää tätä mustan neulepoolopuseron kanssa. Hieman laihemmille hameen kanssa sopii mielestäni käytettäväksi myös isompi ja muhkeampi neule ja hieman särmää voi hakea asuun vaikka sujauttamalla paidan etuosan helman kevyesti hameen vyötärön sisään.
Mukaan lähti myös ehdoton tuoksusuosikkini eli Sarah Jessica Parkerin Lovely, johon rakastuin vuosia sitten laivalla käydessäni. Pitkään tämä tuoksu on minulta ollut loppu, mutta nyt vihdoin ryhdistäydyin ja nappasin mukaan. Lieneekö kohtalon johdatusta, sillä tämä oli viimeinen kappale hyllyssä. 😉

IMAG0985.jpg

Mukaan lähti myös alla olevassa kuvassa näkyvät astiat.

IMAG0994.jpg

Tuo laakeampi astia on voirasia, mutta sopii täydellisesti säilömään Marseille-palasaippuani ja niinpä se pääsikin kylppäriin tikashyllylle.

IMAG1100+kopio.jpg

Palasokeri sai arvoisensa astian vihdoin eikä tarvitse säilyttää niitä tylsässä myyntipakkauksessa.

IMAG0991.jpg

IMAG1106.jpg

IMAG1109.jpg

Alla olevan kuvan pienille vuoille en ole vielä keksinyt käyttöä, mutta ne oli pakko saada kun samanmoisia olen kauan jo himoinnut ja koska nämä kustansivat vain euron kappaleelta niin päätös oli helppo. Ehkä näihin voisi laittaa vaikkapa pähkinöitä tarjolle.

IMAG0992.jpg

4 kommenttia “Sisustusostoksia Lahdesta

  1. Olinkin etsinyt neulehametta talveksi ja nyt sellainen sitten pomsahti silmien eteen ihan yhtäkkiä. Olen aivan rakastunut tuohon hameeseen. 🙂

  2. Paljonkos sokeripurkki maksoi? Koitin katsoa Kärkkäisen sivulta, mutta tuotetta ei osunut silmään. 🙂

  3. Olisko ollut noin kuusi euroa… 5,90 tai 6,90 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *