Talvivalot

…joita myös kausivaloiksi kutsutaan. Viihdyn kotona ollessani parhaiten tunnelmallisessa valaistuksessa enkä juurikaan käytä kattovalaisimia joita minulla ei tässä uudessa kodissa vielä edes olekaan eteistä lukuunottamatta. Pärjään mainiosti lattiavalaisimella sekä keittiön loisteputkivalaisimien valossa. Monesti iltaisin ainoat valonlähteet ovat liesituulettimen valo, nuo otsikossakin mainitut talvivalot sekä televisio ja läppäri. Eli aika pimeässä saatan istuskella. Aiemmin illalla voi tosiaan olla lisänä vielä keittiön loisteputkivalaisin.
Nämä talvivalot olivat käytössä myös viime talvena ja joulunaikaan. Tykkään siitä, että ne ovat sumppuna isossa maljassa. Lähempänä joulua sujautan maljaan myös hopeisia joulupalloja.
IMAG0639.jpg

IMAG0651.jpg

IMAG0668.jpg

4 kommenttia “Talvivalot

  1. Olen pohtinut jo pidempään mistä saisin käpyjä siihen diy joulu juttuun, mutta eihän täällä keskustassa näy missään mitään käpyjä!! 🙂 Täytyy varmaan lähteä kauemmas pomimaan, tai ehkä tiimari voisi alkaa myymään näitä kaupunkilaisille 😀 haha

  2. Mä olen myös yrittänyt pitää silmäni auki, josko jossain myytäisiin käpyjä. Kävi äsken mielessä, että voisinkin itse asiassa tänään ottaa kameran matkaani ja lähteä kävelylle ja samalla katsoa josko tuosta lähimaastosta löytyisi samalla käpyjä ja vaikka havujakin. 🙂

  3. Siis voi kääk…ei tule ajatelleeksi, että jossain ei ole käpyjä, kun niitä omalla pihalla on ihan riesaksi asti! Pitäskö tässä perustaa "Käpykauppa" nettiin?!? :DDD<br />-Tanja-

  4. Ei välttämättä paha idea ollenkaan. Pussitat käpyjä ja myyt parilla eurolla. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *