Glögiä, teetä ja sisustusostoksia

Viime jouluna jäi Blossa hankkimatta, mutta tälle vuodelle olin päättänyt sen ostaa, kun kuulin sitä saatavan myös alkoholittomana. Usein kuulee hehkutettavan rauhallisia ja ihania iltoja punaviiniä siemaillen, mutta omalla kohdallani sellaista ihanuutta ei pääse koskaan tapahtumaan, sillä en tykkään punaviinistä ollenkaan. Alkoholittoman mausta en tiedä mitään, mutta tänä jouluna sekin asia korjataan, sillä löysin Citymarketista alkoholitonta Blossaa! 🙂
IMAG0691.jpg

IMAG0693.jpg

IMAG0689.jpg

Kuten näette, pullo on täysin erilainen kuin alkoholillisen Blossan. Ihan kiva tuokin on kuitenkin ja pääasia, että pääsen nyt maistamaan Blossaa ja kivahan on myöskin joskus ostaa glögiä hieman juhlavammassa pullossa kuin niissä perinteisissä kartonkisissa tiiliskivissä. 😉
Tykkäättekö te punaviiniglögeistä vai juotteko omanne alkoholittomana?
Cittarista löysin myös jouluteetä. Forsmanin joulutee, jonka teille arvon jäi niin paljon himottamaan itseäni, että kävin ostamassa samanlaisen myös itselleni. 😀
IMAG0694.jpg
Karpaloa ja kinuskia <3
Kas kummaa, eksyin myös Tigeriin. Paljon olisi taas voinut sieltäkin kotiuttaa juttuja, mutta tällä kertaa pysyin aisoissa ja ostin vain kaikkein tarpeellisimmat.
IMAG0696_BURST002.jpg

IMAG0699.jpg

IMAG0702.jpg

IMAG0704.jpg

IMAG0707.jpg

Erilaiset ns. toimistotarvikkeet ovat seilanneet irtoimenaan tuossa kuvassakin näkyvässä kaapissa ja se vasta onkin ärsyttänyt. Samantien kun Tigerissa näin tämän hauskan värisen ja kuvioisen säilytyslaatikon niin homma vähän niin kuin kirkastui mielessäni ja tajusin, että siinä on nyt ratkaisu ongelmaani. Eihän tuo valkoinen ole, mutta niin vaan miellytti silmääni. Alustavasti laatikko sai kodin tuolta hyllyltä, jatkossa se siirtyy muualle.
IMAG0708.jpg
Kuin tilauksesta silmiini osui tämä kosmetiikkalaukku. Minulla on aiemmin ollut käytössä tilaajalahjana joskus saadut Lumin kosmetiikkalaukut, mutta molemmista on rikkoontunut vetoketju. Ei kovin kestävää laatua ainakaan nuo tilaajalahjaksi valmistetut pussukat.
Tämä Tigerin pussukka täyttää kaikki vaatimukset, mitä minulla on ollut tulevalta pussukaltani; iso koko, jotta mahtuu tarpeellinen mukaan matkoille ja kotona toimii säilytyksessä. Helposti puhdistettava materiaali, kiva kuviointi, kiva väri eli mielellään musta tai mustavalkoinen ja viimeisin vaan ei vähäisin vaatimus oli hinta. Mitäs olette mieltä kaikki vaatimukset täyttävästä pussukasta, jolla oli hintaa vain neljä euroa?! 😉
Ja vinkkinä vielä, että Tigerissa on myynnissä halvalla kirjainleimasia, joilla voi askarrella vaikka mitä kivaa!
IMAG0687.jpg
Että sellaista täällä tänään. Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia “Glögiä, teetä ja sisustusostoksia

  1. Pidän glögistä. Pidän punaviinistä. Mutta en punaviiniglögistä 🙂 &lt;br /&gt;Ehkä alkoholiton punaviiniglögi on eri asia &amp;quot;ei punaviinin ystävälle&amp;quot;, mutta pelkkä alkoholiton punaviini on kyllä aivan kamalaa. Sillä ei ole kyllä mitään tekemistä punaviinin kanssa 😉 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti tuo hankkimasi juoma on hyvää! Ja kivan rasian olet löytänyt!

  2. No hitto, mulla taitaa mennä nyt punaviinit ja glögit sekaisin. 🙂 Nyt kuulin, ettei alkoholillinen Blossa olisikaan punaviinipohjainen. Kai se täytyy käydä hankkimassa ja tutustua alkoholilliseen glögiin ja selvittää ero punaviiniin ja punaviiniglögiin ja ja ja…. 😀 Mä jotenkin vaan niin oletin, että alkoholillinen glögi olisi punaviinipohjaista, hih! Täytyy varmaan &amp;quot;oikean&amp;quot; Blossan hankittuani suorittaa glöginmaistelu ja vertailu ja tehdä aiheesta postaus. ;)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;(perjantai + väsymys = sekavaa tajunnanvirtaa)

  3. No niitähän on kaksi Blossaa!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Blossa-punaviiniglögissä on erilainen etiketti, eipä pullo juuri muuten eroa.&lt;br /&gt;<a rel="external nofollow" href="http://www.alko.fi/tuotteet/fi/611797<br&quot; target="_blank">http://www.alko.fi/tuotteet/fi/611797<br</a&gt; /&gt;&lt;br /&gt;Tämän vuoden Blossa-glögi on valkkaripohjainen&lt;br /&gt;<a rel="external nofollow" href="http://www.alko.fi/tuotteet/fi/325397<br&quot; target="_blank">http://www.alko.fi/tuotteet/fi/325397<br</a&gt; /&gt;&lt;br /&gt;

  4. Waude, kiitos tästäkin tiedosta! 🙂 Valkkaria pystyn kyllä juomaan, vaikken paljoa kerralla tohdikaan. Siispä voisin kokeilla tuota valkoviinipohjaista. Alkon sivuilta katsoin, että aika mielenkiintoinen ainesosaluettelo. 🙂

  5. Luin jostain lehdestä, että tämän vuoden blossaa suositellaan kokeiltavaksi huoneenlämpöisenä. Tiedä sitten miltä se mahtaa maistua.

  6. Luin jostain lehdestä, että tämän vuoden blossaa suositellaan kokeiltavaksi huoneenlämpöisenä. Tiedä sitten miltä se mahtaa maistua.

  7. Hmm, mielenkiintoista. Pitää varmaan kokeilla huoneenlämpöisenä ja kuumana. Kai se Blossa &amp;quot;oikeesti&amp;quot; kuumana nautitaankin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *