9 kommenttia “Poikamiesboksi

  1. Oletko tietoinen että rikot jatkuvasti tekijänoikeuksia? Kuvalähteen julkaiseminen ei oikeuta kuvien uudelleen julkaisua ilman lupaa. Et ole ainoa, mutta silti. Toki olet voinut kysynkin lupaa ja osahan toki on varmasti myös sallittua. Kannattaa vain muistaa ennen kuin alkaa "tienaamaan" muiden kuvilla.<br />T:<br />Valokuvaaja

  2. Se toki täytyy sanoa, että en yritä hyötyä muiden kuvista millään tavalla varsinkaan taloudellisesti. Tarkoitus on vain jakaa hyvää inspiraatiota eteenpäin, mutta siihen toki pätee myös tekijänoikeudeet, se on totta.

  3. Kyllähän tämä taitaisi olla aika monenkin poikamiehen paratiisi! :oD Vaikkei omaan sisustustyyliin niin kauhean hyvin uppoa niin onhan tämä tehty loistavasti ja lopputulos aivan upea! :o)

  4. Vaatisi omasta mielestäni joitakin muutoksia, mutta uskoisin, että kyllä tästä ihan hyvän saisi. Tuollaisenaan aika jyhkeä ja jotenkin krumeluuri. 🙂

  5. Olen miettinyt muuten, että jokaisen onnistuneen parisuhteen salaisuus on miesten luola, eli huone joka on miehen täysin oma (ja myös sen näköinen). Haluaisin ehdottomasti sellaisen luolan myös omaan kotiin ja mahdollisimman peittävät oven myös 🙂 ei sillä etteikö ukkelilla olisi sisustus silmää, mutta… Omakin askarteluhuone olisi tarpeen.

  6. Jos tila vaan antaa myöten, niin täytyyhän miehillä omat pienet luolansa olla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *