Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Olen tehnyt elämässäni oikeita päätöksiä, oikeita päätöksiä itselleni. Olen luopunut itselleni haitallisista asioista. Itse asiassa jos ollaan rehellisiä, ne eivät ole olleet asioita vaan ihmisiä. Ihmissuhteita, jotka eivät ole olleet minulle hyväksi. Hankalan tästä on tehnyt se, että kaikki nämä ihmissuhteet ovat olleet niitä elämäni pisimpiä ja hyvinkin läheisiä minulle. Niistä luopuminen on tehnyt kipeää ja tekee edelleen vaikka ei niin paljon kuin vielä hetki sitten. Voin kuitenkin paremmin nyt, minun on helpompi hengittää.
Mietin välillä, olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin, mahdollisesti yrittää parhaani mukaan saada ehkäistyä näiden ihmissuhteiden päättymiset. Sitten kun olen miettinyt, millaista näissä ihmissuhteissa olisi erinäisten tapahtumien jälkeen, tunnen vain suurta epäluottamusta ja jatkuvan epävarmuuden tunnetta. Jaksaisiko sitä loputtomiin järjettömiä verbaalisia raivonpuuskia, loukkauksia, nöyryytystä ja syytöksiä asioista, joihin et itse ole voinut edes vaikuttaa? Millaista elämää se olisi, jos koko ajan tuntisi itsensä vajavaiseksi ja riittämättömäksi? Kun edessäsi hymyillään ja takanasi aivan jotain muuta? Kun itselle tärkeät ihmiset, joille itsekin pitäisi olla tärkeä eivät olekaan läsnä muulloin kuin silloin, kun itselle sopii? Kun olet hukkumassa ja ojennat kätesi päästäksesi ylös, vastassa on vain syvä hiljaisuus? Ehkä toisaalta hyväkin, että kävin niin sanotusti elämäni pohjalla, sillä ylös päästessäni todella havahduin.
Vaikka edelleen käsittelen menetyksiäni, tiedän, että nyt minun on hyvä olla. Minulla on toki läheisiä ihmissuhteita, ystäviä ja sukulaisia, mutta luopumiset on toisaalta saaneet minut tuntemaan itseni elämäni ensimmäistä kertaa todella yksinäiseksi. Tiedän kuitenkin, että olen tehnyt oikeita päätöksiä ja rinnallani pysyneet läheiseni ovat minulle kultaakin kalliimpia. Tiedän myös olevani hyvä ja rehellinen ihminen, ja mikä tärkeintä: I am enough – minä riitän!
