Joulusta tohottaminen on alkanut, onhan siihen aikaa enää vain kaksi kuukautta. Ihastellaan joulukoristeita, valoja, suunnitellaan joulukorttien ja pakettien askartelua ja tehdään joululahjaostoksia. Mietitään, missä jouluaatto ja -päivä vietetään, ollaanko kotona vai sukulaisissa. Toivotaan valkoista joulua, josta nautitaan yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa. Ihanaa eikö? Sitä sopii odottaa!

Mitäs sitten, jos joululta ei ole mitään odotettavaa? Ei ole perhettä tai sukulaisia, ei tiedossa iloista perhejuhlaa? Kun joululaulut ja -koristeet kaupoissa ja kauppakeskuksissa aiheuttavat ahdistusta tajutessasi, että joulu ei tule olemaan sitä lämmintunnelmaista laatuaikaa perheen ja suvun kesken riisipuuropöydässä? Kun ei vain ole mitään syytä odottaa ja hehkuttaa joulua? Kun se tuottaa itselle enemmän ahdistusta kuin iloa? Kun mieluummin jättäisi sen kokonaan noteeraamatta, mutta ympäristön ja yhteiskunnan lakkaamaton hössötys ei tee sitä mahdolliseksi?

Joulu on ihana juhla, silloin kun siitä pitää ja silloin kun ympärillä on perhettä, sukua ja jotain muuta kuin yksinäisyyttä. Joulun lähestyessä on mukava sytytellä kynttilöitä, laittaa vähän extravaloja alkavan juhlakauden kunniaksi tunnelmaa luomaan, tuoksutella hyasinttejä ja nautiskella kuumaa glögiä ja pipareita. On erityinen syy ostaa elämänsä tärkeille ihmisille lahjoja ja saada hyvä mieli toisen hyvästä mielestä. Tämä on siis se perusajatus, joka minulla on joulusta. Tykkään joulusta, mutta…

Elämäni aiemmat joulut lapsuutta ja paria yksittäistä joulua lukuunottamatta ovat olleet kivoja ja mukavia, mutta eivät sellaisia jouluja, joista minä syvällä sisimmässäni unelmoin. Unelmoin joulusta oman perheen kanssa ja jouluista, joissa olisi mukana oma perhe ja sukulaiset. Sellainen niin sanottu kuvastojoulu, tiedättekö mitä tarkoitan? Ja omalla perheellä tarkoitan nyt omaa jälkikasvua ja puolisoa. Tähän mennessä sitä perhettä ei ole muodostunut ja olenkin aikuisiän jouluaatot viettänyt vanhempieni kanssa lapsuudenkodissani. Muutamana vuotena olen joulupäivän viettänyt siskoni perheen kanssa. Viime vuonna isäni kuoltua, kun en pystynyt lapsuudenkotiini menemään joulunviettoon, kummipoikani perhe kutsui minut viettämään oikein kunnon perinteistä perhe- ja sukujoulua luokseen. Oli hyvin ystävällistä ja huomaavaista heiltä tämä ele ja joulukin tuntui joululta.

Tänä vuonna toivon, että joulua ei olisi. Sisälläni ei ole sitä pientä joulukipinää, joka yleensä jossain vaiheessa herää henkiin, kun joulua kohti mennään. En tiedä, mistä se johtuu. Onko kyseessä alitajunta, joka kokee joulun turhakkeeksi tällaisessa elämäntilanteessa vai johtuuko tämä jostain muusta. Kyllä minä näen joulukoristeissa kauneutta, rakastan jouluisia(kin) kukkia ja kasveja, tykkään glögistä ja nautin tuoksujen ja kynttilöiden luomasta tunnelmasta, mutta jouluun en koe olevani millään lailla osallinen. Tiedän, tämä voi kuulostaa omituiselta ja tämän selittäminen ymmärrettävästi on todella vaikeaa. Tunne on vahvana sisällä, mutta ulosanti ontuu. Halusin kuitenkin tuoda esille omat ajatukseni ja tunteeni liittyen tulevaan jouluun sekä ajatukseni siitä, miten vaikeaa aikaa joulu voi yksinäiselle olla.

Jos joku tarjoutuisi nyt viemään minut jouluksi pois Suomesta, niin tarttuisin epäröimättä tilaisuuteen!

Blogimaailma puhkuu joulua, mutta tunnetko sinä jonkun, jota joulu ei voisi vähempää kiinnostaa? Tai tunnetko jonkun, joka uhkaa jäädä yksinäiseksi joulun ajaksi ja jonka voisit kutsua joulupöytään?