Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Vihdoin! Kolmen kuukauden sosiaalisen eristäytymisen ja virustorjunnan jälkeen olen tällä viikolla aloittanut normaalimman arjen palauttamistoimenpiteet. Eilen kävin ensimmäistä kertaa asioilla kauempana kuin lähi-kauppakeskuksessa ja uskaltauduin siis jopa metroon – ilman maskia! Olipa vapauttava kokemus. Eikä edes pelottanut vaikka olin varautunut siihen, että saatan saada jonkinlaisen paniikin.
Tänään tein viimeisen tilauksen ruokakauppaan ja huomenna tulee viimeinen kotiinkuljetus. Ensi viikosta alkaen alan taas itse käydä ruokakaupassa. Miten ihanaa, kun saa itse valita omat vihannekset ja tarkastaa päiväykset jo kaupassa. Tosin täytyy myöntää, että tulee ikävä kyllä sitä, että ei ole tarvinnut pitkään aikaan kantaa itse kaupasta painavia ruokatarvikkeita. 😀
Tietysti varovainen täytyy olla edelleen, sillä olen kuitenkin riskiryhmäläinen. Käsihygienia on tarkempaa kuin normaalina ajankohtana eikä välttämättä tule mentyä niihin kaikkein ruuhkaisimpiin paikkoihin. Nyt kuitenkin tartuntamäärät ovat sen verran pienet, että jos jokin toinen aalto vielä myöhemmin tulee, niin nyt on hyvä aika yrittää elää edes hieman normaalimmin.
Kuluneet kolme kuukautta ovat olleet kovin yksinäistä aikaa. Elän muutenkin yksin ja olen kärsin yksinäisyydestä jo ennen poikkeusaikaa, mutta nyt se vähäkin sosiaalinen kanssakäyminen jäi pois. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta poikkeusajan tapaamisestani – niistä pikaisistakin. Ilman niitä en varmaankaan olisi selviytynyt. Ei tässä päästä vieläkään ketään halaamaan, mutta uskaltaudun ehkä hieman enemmän ihmisten ilmoille.
Lue myös: Mitä hyvää poikkeusaika on tuonut elämääsi?
Joko sinä olet palannut (uuteen) normaaliin vai vieläkö eristäytyminen jatkuu?
Ihanaa juhannusta! ❤︎