Loppuneet kosmetiikkatuotteet: kesäkuu-elokuu 2019

* Tähdellä merkityt tuotteet saatu PR-näytteinä

On jälleen aika raportoida loppuneista kosmetiikkatuotteista. Kesän eli kesä-elokuun aikana loppui yhdeksän tuotetta.

*Lush Oaty Creamy Dreamy – Kauraa sisältävä suihkukerma, joka noin ajatuksena kuulostaa ihanalta. Iholla pehmeä ja sopivasti myös pesi. Ainoa ongelma oli se, että omaan nenään tämä haisi viinalta tai joltain vastaavalta. En osaa sanoa, mikä ainesosaluettelossa aiheuttaisi tämän hajun – jotenkaan en usko sen olevan teepuuöljy, jota eteerisenä öljynä tuotteessa on, sillä mielestäni se haisee erilaiselta. Joka tapauksessa on valitettavasti sanottava tästä tuotteesta, että ei jatkoon!

*ACO Pure Glow Rebalancing Night Balm – Aikuiselle iholle tarkoitettu kevyesti kuoriva yövoide. Lisäksi voiteen kerrotaan tasapainottavan ja kosteuttavan ihoa sekä vähentävän juonteita ja ryppyjä. Käytössäni oli myös sarjan puhdistusvaahto* (siitä lisää kun se on loppunut), jonka ominaisuuksiin kuuluu myös entsymaattinen kuorinta. Vähän jännitin, mitä herkkä ihoni tykkää kahdesta kuorivalla ominaisuudella varustetusta tuotteesta. Iho kuitenkin kesti hyvin eikä reagoinut negatiivisesti. En tosin huomannut mitään erityisiä vaikutuksia muutenkaan, mutta voide hoiti kyllä kosteutuksen. Ihan jees, mutta ei niin erityinen kokemus, että ostaisin varta vasten.

Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Strawberry – Kirkastava ja kosteuttava kertakäyttönaamio, korealaista kosmetiikkaa. Tykkään näistä naamioista, on kiva silloin tällöin antaa kasvoille kosteuttava hemmotteluhoito. Satunnaisessa käytössä näistä ei tietenkään mitään erityisvaikutuksia saa, mutta säännöllinen käyttö varmasti auttaa pitämään kasvojen kosteuden tasapainossa. Hieman huonona puolena edelleenkin näissä naamioissa se, että ne eivät meinaa oikein istua ainakaan omaan naamaani. 😉

loppuneet kosmetiikkatuotteet

Batiste Dry Shampoo Fruity & Cheeky Cherry – Batisten kuivashampoot ovat olleet jo vuosia suosikkejani. Ostin viime syksynä I love me -messuilta kolmen pullon pakkauksen ja tällä kertaa käytin loppuun kirsikkashampoon. Olen kerran aiemminkin käyttänyt tätä versiota ja se on ihan hyvä. Hankin jatkossakin, tosin nyt laatikossa on vielä kaksi täyttä pulloa odottamassa käyttöä.

Lue myös: Ostokset I love me -messuilta

Starskin 7 in 1 Miracle Skin Mask Pads (7-Second Morning Mask) – Sain ystävältäni Miialta testiin jo osittain käytetyn purkin näitä aamuisin käytettäviä monitoimilappuja. Lapun toisella puolella kuoritaan iho ja toisella puolella sivellään iholle seerumia. Kesäaikaan ainakin aivan loistava tuote, riitti ihan sellaisenaan kosteuttamaan ihon eikä tarvinnut lotrata useammalla tuotteella. Valitettavasti säännölliseen käyttöön tämä ei minulla pääse, sillä purkin hinta on aika suolainen omalle kukkarolleni. Erityisesti, jos näitä käyttäisi päivittäin. Muutoin nostan tälle tuotteelle peukkua! Voit lukea tuotteesta lisää Miian blogista -> STARSKIN 7 Second Morning Mask – Tuote, joka tekee kaiken

TONYMOLY Panda’s Dream White Sleeping Pack – Yönaamio hoitaa, kirkastaa ja kosteuttaa kasvojen ihoa. Minusta on tullut pienoinen yönaamio-fani sen jälkeen, kun testasin aiemmin TONYMOLYn Magic Food Banana Sleeping Packia. Tämän juuri loppuneen yönaamion ostin I love me -messuilta. Olisin ostanut banaaninaamion, mutta sitä ei sillä hetkellä ollut. Halusin silti jonkun naamion ja tämä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Eikä ollut hutiostos vaan oikein mukava oli käyttää. Koostumus on hieman kevyempi tässä White Sleeping Packissa kuin Banana Sleeping Packissa ja tuoksu erilainen. Molemmat hyviä ja ehdottomasti voisin käyttää myös tätä jatkossa, mutta olen niin rakastunut banaanivaahtokarkilta tuoksuvaan yönaamioon, että sitä ei toistaiseksi ole mikään voittanut. 😉

Erisan antiperspirantti (alkoholiton & hajustamaton) – Olisiko tämä nyt jo kolmas puteli, jonka olen käyttänyt. Tällä haavaa edelleen käytössä.

Bliw Puna-apila – Vadelma nestesaippua täyttöpussi x 2 – Oikein hyvin toimii tämä saippua käsienpesussa eikä siitä ole sen kummempaa sanottavaa. Se, että olen tätä kahden täyttöpussin verran käyttänyt varmaan kertoo jo sen, että voin käyttää jatkossakin.

***

Tässä siis kesän aikana kulutetut kosmetiikkatuotteet, lisää sitten taas jossain vaiheessa syksyä, kun loppuneita kertyy postaukseen sopiva määrä. Mukavaa uutta viikkoa! 🙂

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *