Oletko koskaan…? – Kysymyksiä ja vastauksia

Törmäsin Facebookin muistiinpanoja siivoillessani tällaiseen Oletko koskaan… -kyselyyn. Joskus kymmenen vuotta sitten Facebookissa oli varsinainen kyselybuumi ja kaikenlaisia kyselyjä täytettiin muistiinpanoihin ja tägättiin ihmisiä. Kaikkea kanssa. 😀 No, minäpä päätin kyselyjä deletoidessani siirtää yhden kyselyn tänne blogin puolelle ja vastata muutamaan siinä olleeseen kysymykseen. Ehkä opit minusta jotain uutta?

huonekasvit

Oletko koskaan…?

Istunut poliisiautossa?

Olen istunut, sekä vapaa-ajalla – tosin en ollut tehnyt mitään pahaa – ja myös työn puolesta.

Ollut masentunut?

Tämän testin tehdessäni silloin kymmenen vuotta sitten en ollut, mutta sittemmin olen kyllä. Minulla on diagnosoitu pitkäaikainen masennus (ja ahdistuneisuushäiriö), jotka juuri nyt onneksi ovat hallinnassa. Juuri nyt voin ihan hyvin. 🙂

Pessyt ikkunoita?

Tältä ei liene mahdollista välttyä, jos hoitaa taloutta. Paitsi jos palkkaa jonkun muun pesemään ikkunat. Ulkopuolisen palkkaaminen houkuttelisi kyllä kovasti, sillä en yhtään pidä ikkunoiden pesemisestä. Onneksi kotonani on vain kolme ikkunaa ja terassin ovi, joten sinänsä pestävien ikkunoiden määrä ei ole suuri.

Ollut ambulanssissa?

Olen kerran. Se oli 2. marraskuuta 1991, jolloin jäin Vantaalla suojatiellä auton alle tai lähinnä töytäisemäksi. Sain vasempaan sääreeni avomurtuman ja ambulanssilla minut kuljetettiin Auroran sairaalaan, joka silloin toimi lastensairaalana.

huonekasvit

Inhoatko ketään tällä hetkellä?

Tätä piti ihan miettiä. Inhoaminen oli nuorempana tosi paljon helpompaa, lieneekö syynä ollut murrosikä ja sanan varsinaisen merkityksen ymmärtämättömyys, mutta sen jälkeen tunteet ovat hieman rauhoittuneet ja vahvojen tunteiden, kuten vihan ja inhon ilmeneminen on harvinaisempaa. On ihmisiä, joista en pidä tai joita kohtaan tunnen jotain sellaista tunnetta, että en halua heitä elämääni, mutta en osaa sanoa inhoanko heitä. En varmaankaan. Eli voi olla tosiaan, että en inhoa ketään. 🙂

Paras ystäväsi?

Minulla on muutama hyvä ystävä, ei varsinaisesti enää lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja bestiksiä.

Mitä teet viikonloppuisin?

Useimmiten olen vain kotona. Teen kotiaskareita, joita ehkä viikolla on jäänyt vähän rästiin ja katselen hyviä tv-sarjoja koneelta. Telkkaria en nykyään enää katsele muuten kuin satunnaisesti.

Kuinka pitkä olet?

Viimeksi mitattuna 152 cm.

huonekasvit

Mitä vihaat itsessäsi?

En varmaankaan vihaa itsessäni mitään, mutta on asioita, joista en pidä. Yritän kuitenkin olla itselleni armollinen ja itse asiassa mitä enemmän vuosia tulee mittariin, sen armollisempi tulee oltua. Ikä pehmentää, ehkä?

Asuisitko mieluummin maalla vai kaupungissa?

Kyllä minä kaupunkilainen olen ja mieluummin asun kaupungissa. Rakastan kuitenkin luontoa, joten olen onnellinen siitä, että kaikki tärkeät luontoelementit ovat lähelläni myös kaupungissa asuessa. Kodin vieressä on meri ja metsää. Helsingin keskustaan kaupunkivilinään pääsee myös sujuvasti.

Kehen luotat eniten?

Ei ole yhtä ylitse muiden, mutta tietenkin parhaisiin ja läheisimpiin ystäviin luottaa eniten. Samoin perheenjäseniin. Vuosien saatossa olen kuitenkin huomannut, miten läheiset ystävätkin voivat vetää maton jalkojen alta, joten luotan kyllä ystäviini, mutta en elä siinä harhakuvitelmassa, että näin on aina. Ihmisiin on kuitenkin uskallettava luottaa, muutoin elämä on varsin ahdistavaa ja vaikeaa.

Kuinka aikaisin menet yleensä nukkumaan?

Olen ollut aina iltaihminen noin niin kuin luonnostaan. Aikoinaan saatoin valvoa myöhään yöhön ja nukkua pitkälle päivään. Sittemmin olen harjoitellut heräämään suhteellisen ajoissa. Nykyään menen sänkyyn lukemaan kirjaa noin kymmeneltä illalla, joskus jopa aiemmin ja sammutan valot puolilta öin. Aamulla herään yleensä kahdeksalta tai yhdeksältä. Toki joskus aiemminkin, jos jokin meno sitä vaatii. Tarvitsen paljon unta ja alle kahdeksan tunnin yöunet aiheuttaa ongelmia.

huonekasvit

Oletko matkustanut laivalla/minne?

Pääasiassa Helsingistä Tallinnaan ja Tukholmaan. Vuosituhannen alussa piipahdin myös automatkalla Saksassa, Weimarissa. Sillä reissulla tuli lautalla siirryttyä Ruotsin Helsingborgista ja Tanskan Helsingöriin ja Tanskan läpi autolla ajettuamme lautalla Rødbysta Puttgardeniin Saksaan.

Oletko ollut liikenneonnettomuudessa?

Kolmesti olen ollut liikenneonnettomuudessa. Jo aiemmin mainitsemani auton alle jääminen vuonna 1991 oli ensimmäinen. Toinen tapahtui vuonna 1997, kun vedin autolla ajaessa käännöksen huoltoasemalle hieman liian pitkäksi ja törmäsin Mersun vetämään peräkärryyn. En pahasti, mutta muutaman satamarkkasen sain pulittaa korjauksesta. Hölmö minä. Sitten tämän vuosituhannen alkupuolella istuin kaverin kyydissä, kun törmäsimme moottoripyörään. Onneksi ei käynyt mitään kenellekään, mutta katastrofin ainekset olivat kuitenkin olemassa. Istuin itse juuri sillä puolella, jonne moottoripyörä törmäsi, joten jos nopeus olisi ollut suurempi olisi minulle sekä moottoripyöräilijälle käynyt huonosti.

Entä luovuttanut verta?

En ole luovuttanut koskaan verta enkä luovuta. Haluaisin kyllä olla avuksi ja luovuttaa, mutta perussairauteni MS-tauti estää luovuttamisen.

Mietiskeletkö tulevaisuuttasi?

Useinkin itse asiassa. Minulla ei ole koskaan ollut oikein mitään selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia, olen mennyt vähän kuin virran mukana. Välillä kadehdin heitä, jotka tietävät tasan tarkkaan mitä haluavat tehdä työkseen ja niin edelleen. Onhan minullakin toki haaveita, mutta muutoin tulevaisuuden suhteen edessäni on vain tyhjää. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. 😉

Mukavaa uutta viikkoa!

Irina / White & Fresh - -

4 kommenttia “Oletko koskaan…? – Kysymyksiä ja vastauksia

  1. Minäkin olen joskus vastannut tuollaisiin kysymyksiin. Ne on aika kivoja ja aika kuluu mukavasti, jos nyt ylipäätänsä aikaa on edes vastata. Yleensä ehdin käydä sosiaalisessa mediassa silloin, kun nukutan lapsia tai jos saan yksinäisen hetken hektisestä elämästäni.

    1. Tein näitä lukuisia silloin kymmenen vuotta sitten, jotenkin on sen jälkeen vain jäänyt. Sosiaalinen media on muuttunut muutenkin tosi paljon, jotenkin ihmisestä etäisemmäksi.

  2. Olet rohkea kun olet uskaltautunut kirjoittamaan blogissaai sairauksistasi – respect 💪 kaikkea hyvää sinulle Irina 🌸

    1. Kiitos, Niksnaks. Olen ajan myötä hyväksynyt sen, että sairaudet kulkevat mukanani ja ovat osa minua, joten olen yrittänyt uskaltaa puhua niistä ääneen. Eivät ne kuitenkaan tee minusta huonompaa ihmistä ja muutenkin monista asioista pitäisi puhua tässä yhteiskunnassa enemmän. Ei se toki aina helppoa ole, masennukset ja ahdistukset tuntuvat edelleen monien mielestä tabuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *