Vanhan Suurtorin joulumarkkinat Turussa

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinoita Turussa on kehuttu yhdeksi Suomen parhaimmiksi joulumarkkinoiksi. En ole koskaan Turussa käynyt joulunaikaan, joten halusin tänä vuonna käydä fiilistelemässä sikäläisiä joulumarkkinoita. Hyppäsimme ystävän kanssa viime lauantaina junaan ja lähdimme alkutalviselle päiväreissulle Turkuun.

Kortteliravintola Kerttu, Turku

Turkuun saavuttuamme aloitimme lounaalla Kortteliravintola Kertussa Läntisellä Pitkäkadulla. Valitsin listalta lohiavocadoburgerin. Annos oli sopivan kokoinen ja vei nälän. Mielelläni asioin Kertussa jatkossakin. Lounaan jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Aurajokea ja Vanhaa Suurtoria.

Turku, Nuppu

Turku, jokiranta

Turku, jokiranta

Turku, jokiranta

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin laidalla on myyntikojuja reilusti, joskin vähemmän kuin esimerkiksi Helsingin Tuomaan markkinoilla. Iloinen yllätys itselleni oli, että en törmännyt yrityksiin, joita olisin muistini mukaan nähnyt Helsingissä. Vanhan Suurtorin joulumarkkinat tarjosi minulle siis uudenlaisen markkinakokemuksen.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Yllä olevan kuvan korvakorut olivat aivan ihania. Oli esimerkiksi kuivatetuista ruusunmarjoista tehtyjä korviksia.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Itse tehtyä pyykkietikkaa olisi tehnyt mieli ostaa (oi budjetti, miksi olit niin pieni?! 😉 ). Miltä kuulostaisi hattaralta tuoksuva pyykkietikka?

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Korvakorujen ostamiselta en välttynyt – niihin on tullut himo – ja ostin Vuonuen ja viipsinpuun maatiaiskanasulkakorvikset. Vuonue ja viipsinpuu kasvattaa maatiaiskanoja kotikanalassa Paimiossa ja kanojen pudonneista sulista tehdään muun muassa kauniita korvakoruja. –> Vuonue ja viipsipuun maatiaiskanasulkakorvakorut

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Pienen Saippuapajan kojussa oli herkullisia saippuoita, esimerkiksi jumalaisen tuoksuinen Täydellinen mies -oliiviöljysaippua, jonka miehinen tuoksu houkutteli ostamaan. Siis ihan itselleni tämän olisin ostanut! Leikkisät huovutetut saippuatkin kiehtoivat. Saippuan päällä oleva huovutus toimii samalla pesimenä.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Turun kaupungin työkeskuksella on oma putiikki Luostarin Välikadulla Vanhan Suurtorin liepeillä. Työkeskus tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeiluja sekä toimii kaupungin tukityöllistettyjen toimipaikkana. Työkeskuksen kaupasta ostin itselleni pienen (n. 7 x 19 cm) käsin tehdyn vehnätyynyn, joka sopii pienien alueiden lämpö- tai kylmähoitoon. Minulla on jo isompi vehnätyyny, mutta tämä pienempi sopii paremmin silmien lämpöhoitoihin, joita joudun silloin tällöin tekemään.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 2018

Turku, Cafe Art

Turku, Cafe Art

Suunnitelmissa oli nauttia kupillinen kuumaa omenaglögiä raikkaassa ulkoilmassa, mutta olimme lopulta niin syväjäässä, että kun Vanhan Suurtorin joulumarkkinat oli koluttu läpi, piipahdimme lämmittelemään sisätiloihin Cafe Art -kahvilaan jokirantaan. Kesällä kävimme samaisen kahvilan terassilla ja oli kiva testata tällä kertaa myös viihtyisät sisätilat.

Turku, Aboa Vetus & Ars Nova

Turku, Aboa Vetus & Ars Nova

Turku, Aboa Vetus & Ars Nova

Oli ihan pakko myös vierailla Aboa Vetus & Ars Novan museokaupassa, jossa on paljon kaikkea mielenkiintoista ja kivaa. Piruuttaan olisi voinut ostaa tuollaiset pienet huolinuket, joille tarun mukaan mayat ovat kertoneet huolensa, laittaneet nuket tyynyn alle yöksi ja aamulla huolet ovat kaikonneet. Vaikka en olekaan taikauskoinen tai uskovainen muutenkaan, niin jotenkin kiehtovalta ajatus silti tuntui. Lopulta ostin museokaupasta vain nätin punatulkkuheijastimen, jonka laitoin reppuuni roikkumaan.

Turku, jokiranta

Turku, Kauppatori

Turku, El Nam, churros

Vielä hetki ennen paluumatkaa kotiin kävimme maistelemassa el Namissa churroja ja nappasimme mukaamme burritot evääksi junaan. Churrot ovat muuten tosi hyviä, melkein kuin olisi syönyt munkkia. En ollut aiemmin näitä maistellut – enkä vissiin ikinä syönyt burritoakaan – mutta taatustikaan ei ollut viimeinen kerta. 🙂

Tällainen pieni, mutta todella virkistävä reissu pois omasta kotikaupungista teki hyvää. Nähdä vähän muutakin kuin kodin seiniä ja omia ympyröitä. Nauttia hyvästä seurasta ja virittäytyä alkaneeseen joulukuuhun. Vanhan Suurtorin joulumarkkinat ovat monipuoliset, mutta mukavan idylliset markkinat. Täällä Helsingissä on vielä suunnitelmissa käydä ainakin kaksilla joulumarkkinoilla: Kansainvälisillä joulumarkkinoille Lasipalatsin aukiolla Narinkkatorin vieressä ja Senaatintorilla Tuomaan markkinoilla.

Lue myös:

Päiväreissu Turkuun

Tärpit Tuomaan markkinoille

Tuomaan markkinoilta ostettua

 

2 kommenttia “Vanhan Suurtorin joulumarkkinat Turussa

  1. Muistatko yhtään paljonko pyykkietikkapullosta pyydettiin?
    Pyykkietikkaa on helppo tehdä itsekin. 🙂 Tässä yksi löytämäni resepti:
    8 dl etikkaa
    2 dl vettä
    20-30 tippaa eteeristä öljyä.
    Lasipulloja löytyy mm. Ikeasta 😉

    Näitä tein muutamia joululahjoiksi

    1. Hei AnLe ja kiitos pyykkietikkareseptistä! Ehkä joskus päädyn itsekin kokeilemaan, voisi olla mukavaa. Markkinoilla, jos en väärin muista, pyykkietikkapullo maksoi kahdeksan euroa. Iloista joulua sinulle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *