Oksanhakulenkillä

Kirsikkatomaatin taimet kasvavat silmissä. Pian ei enää Fiskarsista mukaan napatut oksat riitä pituudessa tukemaan taimia, joten oli aika lähteä oksanhakureissulle. Ja mikähän siinä oli yhdistää oksien hakeminen lenkkiin. Ensin reippaalla vauhdilla kohteeseen ja siellä sitten rauhallisesti hengaillen, luonnosta nauttien ja keppejä bongaillen. 🙂

1.jpg

2.jpg

4.jpg

Tuli samalla huomattua, että lenkkeillessä kun yleensä kuuntelen musiikkia, niin siinä vaiheessa kun päätyy metsään niin ehdottomasti kannattaa ottaa kuulokkeet pois korvista. Jestas, sitä lintujen laulua ja muita luonnon ääniä.

7.jpg

Satakieli iloisesti lauleskeli ja morsianta itselleen etsiskeli. Västäräkki pomppi kiveltä toiselle. Sepelkyyhky huhuili jossain kauempana ja mustarastas koitti parhaansa mukaan piilotella ruohikossa.

9.jpg

Muita lintuja en tunnistanut lauluäänestä, mutta kyllä sitä konserttia mielellään kuunteli. Hymyilin vastaantulleille ihmisille ja koirille. Hymyilin isälle ja pojalle, jotka olivat rannalla kalastamassa ja vanhemmille rouville, jotka taittoivat matkaansa sauvoin ja kertoivat, kuinka koko elämänsä ajan on siellä rannassa (missä isä ja poika olivat) pidetty nuotiota. Kenties siellä paisteltiin kalasaalista. 🙂

10.jpg

Niin ja tulihan niitä keppejäkin mukaan. Loppumatka taittui taas reippain askelin ja kokonaismatkaksi tuli 4,4 klometriä ja aikaa 1h 10min. 

Niin upeasti paistaa aurinko, että vaikka en lenkille enää niinkään tänään halaja niin jonnekin ulos olisi kiva mennä. Ah, kesä. <3

Tänä viikonloppuna on vielä ohjelmassa taimien istutus isompiin astioihin ja siinä ajattelin noita keppejäkin hyödyntää. Tästä lisää sitten tarkemmin, kun taimisiirto on tehtynä. Kivaa lauantaita kaikille! 🙂

 

 

Irina / White & Fresh - -

2 kommenttia “Oksanhakulenkillä

  1. Ihanaa, mäkin haluan metsään kävelylle! Mä kulutin koulunpenkkiä tänään, huomenna on pakko käydä hoitamassa rautakauppa-asioita ja salillekin olis pakko keretä, kun tällä viikolla ei sinne ole edes toista kertaa kerennyt! No, jospa heräis aikaisin aamulla, niin kerkeis nauttia vielä ulkoilmasta! <br />
    Ihana muuten toi koivikko-kuva! &hearts;

    1. Blondi: Kunpa ehtisit uloskin! Mikset lähtisi salin sijasta ulos lenkille ja koittaisi siellä tehdä vaikka harjoituksia omalla kehonpainolla? 🙂 Mä suunnittelen vähän jo huomiselle uutta lenkkiä. Tälläkin kertaa olisi tarkoitus mennä lähinnä ihastelemaan ulos ja nauttimaan näkymistä. Samalla tulee harjoitettua rauhallista, mutta pidempikestoista liikkumista. Jos en jaksa lähteä, niin ei huolta. Aina voi vaikka siirrellä noita taimia isompiin astioihin. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *