Heikomman puolustamisesta

Olen aiemmin puhunut pääasiassa työpaikkakiusaamisesta tai ehkä ennemminkin sivuuttanut aihetta viime syksynä. Nyt ihan siksi, koska inhoan kiusaamista ja toisten ihmisten julkista (tai ei julkista) lynkkaamista, niin annan tukeni henkilölle, joka on heikompaa puolustanut ja rohkealla teollaan saanut itse ikävää palautetta. Käykäähän siis lukemassa suoraselkäisen Heidin ajatuksia aiheesta.
Mitä te teette, kun kuulette tai näette kiusaamista?

Irina / White & Fresh - -

8 kommenttia “Heikomman puolustamisesta

  1. Tiedät jo varmaan mitä mieltä olen, ja kävin heidillekin kirjoittamassa tuonne kommenttia. :)<br /><br />Mulla nousee ihan karvat pystyyn jo ajatuksestakin….

  2. Aika hurjaa homma kyllä tämä touhu! Inhoan myös kiusaamista ja riitelyä, joten yleensä koitan välttää näihin tilanteisiin joutumista ja sekaantumista. Usein lumipallo vaan kasvaa mitä useampi siihen sekaantuu. Toki on tärkeää auttaa toista hädässä jos tilanne sitä vaatii…

  3. Minä olen ollut työpaikkakiusattu, tavallaan kai olen vieläkin. olen aina ja ehdottomasti heikomman puolella. Olen onnellinen, että myös aikuiset lapseni toimivat samoin. Lasten kiusaamisjuttuihin pitää aikuisen puuttua,sillä jos ei sitä tee, on osasyyllinen kiusatun kohtaloon.

  4. Kiusaaminen saa kyllä todellakin sapen kiehumaan. Onneksi on rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat puuttua kiusaamiseen. <3

  5. Joo ei liikaa pidä lusikkaansa soppaan tunkea, mutta muutoin mun mielestä on hyvä, että kiusaamiseen puututaan.

  6. Itse olen kiusatun puolella ja sanon mielipiteeni, vaikka tiedän, että saatankin sitten joutua silmätikuksi. Näin kävi myös meidän työpaikalla. Olen itse ollut myös työpaikkakiusattu. Mielestäni jo se, että ei puutu kiusaamiseen, on kiusaajan puolella olemista. Sivusta seuraaminen ja asian sillä "salliminen" on myös kannanotto. Vaikka niin monet sanovat, että eivät halua puuttua, niin mielestäni se on vain pelkuruutta, ihmiset pelkäävät menettävänsä omat kasvonsa jos asettuvat kiusaajaa vastaan. Vässyköitä sanon minä 😉

  7. Oikein! Mulla on ihan sama juttu, että pyrin puuttumaan kiusaamiseen oli se sitten missä tahansa. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *