Hiustenlähtö

Olen ajoittain täällä blogissani maininnut sen, että minulta lähtee hiuksia aika paljon. Tai mielestäni tosi paljon. Niin paljon, että syksyllä kävin lääkärissä asti sen vuoksi. Tarvittavat kokeet otettiin ja tulokset olivat hyvät eli eivät selittäneet hiustenlähtöä. Sitten eräs lääkitys, joka minulla on jonkin aikaa ollut, päätettiin vaihtaa toiseen. Ihan sillä vain, että sen haittavaikutuksissa mainittiin hiustenlähtö. Ei sekään tietenkään ratkaisua takaa, mutta onpahan nyt sekin otettu huomioon.
Aloin tauon jälkeen käyttämään hyväksi havaittua Cutrinin Bio+ Energen sarjaa (shampoo, hoitoaine ja  seerumi), josta olen puhunut täällä. Väliaikatiedote-postaus sarjasta löytyy täältä. Vuosi sitten eräs kampaaja-kaverini huomasi selkeän hiustenkasvun minulla kun olin jonkin aikaa näitä tuotteita käyttänyt. Lisäksi olen kuullut vain hyvää tästä tuotesarjasta muutoinkin. Tätä sarjaa suosittelen edelleen, vaikka juuri tällä hetkellä se ei omaa ongelmaani ratkaisekaan.
IMAG4668-733308.jpeg
Hiustenlähtöä on toki minulla ollut ajoittain ennenkin, mutta se on aina tasoittunut. Nyt tuntuu, että mikään ei auta ja alan pian olla erittäin stressaantunut. Olen jo puolitosissani varautunut siihen, että jos haluan jatkossakin, että minulla on hiukset ostan peruukin. Arjessa hiustenlähtöäni muut eivät huomaa juurikaan, sillä pidän hiukseni kiinni. Olen lopettanut kuminauhojen käyttämisen – joskaan en niitä muutenkaan ole paljon käyttänyt – ja pidän pehmoista kangas”donitsia”. Nukun hiukset kiinni, jotta ne eivät auki ollessa hieroontuisi tyynyyn ja katkeilisi. Nuttura, sykerö ja mikä milloinkin on yleensä myös niin löysällä kuin se on mahdollista.
Hiustenlähdöstä entistä stressaavamman, pelottavamman ja surullisemman tekee se, että hiukseni ovat äärettömän ohuet luonnostaankin. Kun valittelen ohuista hiuksistani, monet yleensä komppaavat ja toteavat, että heilläkin on tyypillinen suomalainen ohut tukka. Ilmeet venähtävät siinä vaiheessa kun pyydän heitä kokeilemaan hiuksiani. Kommentit ovat tyypillisesti luokkaa ”Onpa joo muuten ohuet, ei mulla nyt ihan noin ohuet sentään ole!”. Niinpä! Muistan lapsuudestani, kun kävin kampaajalla, että vakiokampaaja aina laittoi hiuksiini ”taika-ainetta, joka paksuntaa hiukset”. Se oli aina pakko laittaa, muuten en suostunut lähtemään hiustentasoituksen jälkeen kampaamotuolista. No, eihän sellaista taika-ainetta ole oikeasti eivätkä ne hiukset siitä koskaan ole sen paksummaksi muuttuneet. Aikuisiällä joku kampaaja sanoi, että hiukseni ovat todellakin äärimmäisen ohuet, mutta niitä on paljon. Sopii ollakin, sillä jos niitä olisi yhtään vähemmän niin mulla ei varmaan olisi hiuksia enää ollenkaan. Eli ei tarvitsisi enää hiusten tästä enempää vähentyä.
Pari vuotta sitten kypsyin jälleen kerran ohueen littanaan tukkaani ja hankin hiuslisäkkeet, halvalla kun sain. Kyseessä oli teippituuhennokset ja ai sitä mielenrauhaa, minkä sain, kun oli hiuksia päässä. Joo, en ole niin pinnallinen että kuvittelisin hiusten olevan esimerkiksi elämää ja terveyttä tärkeämmät, mutta minuun nyt kuitenkin vaikuttaa tämä aika paljonkin. Miksi? Sen tärkeimmän lisäksi eli säikähdyksen hiustenlähdön mahdollisista syistä olisi kauhean kiva joskus pitää hiuksia auki. Ei niitä kuitenkaan voi pitää auki, kun ne on niin ohuet ja olemattomat, että liiskaantuvat pitkin päätä ja paikka paikoin päänahkaa näkyy läpi. Haluaisin, että hiukset roikkuisivat auki ollessaan silleen normaalisti, mutta koska ovat niin onnettomat, niin ne näyttää aika kurjalta auki. Niissä ei pysy kiharat eikä niitä siis voi oikein pitää muutoin kuin sykeröllä kiinni. Oli ihanaa kihartaa hiuksia ja antaa niiden olla auki silloin kun oli teippituuhennokset. <3 Ottaisin teippituuhennokset takaisin alta aikayksikön, jos vain olisi varaa. Vähän vaikea tämä selitys hiusteni ulkonäöstä tällä tavoin kirjallisesti, joten pyydän anteeksi, jos ette ymmärrä. 🙂
Mitä sitten olen tehnyt tämän hiustenlähdön loppumisen puolesta muuta kuin vaihdattanut sen lääkkeeni? Olen syönyt kuurina ison purkillisen Piimaxia, jossa oli lisänä vahvaa biotiinia ja käytin sitä Bio+ Energen -tuotesarjaa. Nyt pääsin onnekseni testiryhmään testaamaan Ducrayn tuotteita (naisten) krooniseen hiustenlähtöön. Syön siis päivittäin semmoista lisäravinnetta, pesen joka toinen tai kolmas päivä hiukseni erikoisshampoolla ja joka ilta suihkutan erityistä liuosta hiuksiini, joka sitten hierotaan päänahkaan. Lyhyesti tästä Ducrayn tuotteiden testauksesta kerroin täällä
IMG_9301.JPG
Shampoopesun jälkeen laitan pois huuhdeltavan hoitoaineen, joka tällä hetkellä on sitä Bio+ Energen sarjaa. Kun hiukseni ovat pyyhekuivat, laitan pituuksiin ja latvoihin Moroccanoilia. Tästä upeasta hiusöljystä teen joskus erillisen postauksen, aivan upea tuote meinaan! Tämän jälkeen harjaan hiukseni Tangle Teezerillä, joka on hellävarainen harja ja josta en koskaan ikinä enää luovu. Tangle Teezeristä olen kirjoittanut täällä. Sen jälkeen annan hiusteni kuivua ja kuivaan päänahkaan sitten suihkuttelen sen Ducrayn liuoksen. Nyt olen alkanut myös pesupäivien välissä hieromaan hiusten pituuksiin ja latvoihin Moroccanoilia.
IMG_6916.JPG

IMG_6922.JPG

IMG_6929.JPG
Hiuksiani en ole muutamaan vuoteen värjännyt, paitsi nyt muutama viikko sitten laitoin päähäni tumman kevytsävytteen. Hiuslakkaa en käytä säännöllisesti, vain satunnaisesti kun hiusteni on jostain syystä pysyttävä ojossa. En siis edes viikottain. Joskus saatan kosteuttaa päänahkaani. Ennen käytin siihen apteekin Aqualan L-rasvaa, nykyään Cocovin neitsytkookosöljyä, josta olen kirjoittanut täällä. Näin tein esimerkiksi eilen, sillä päänahkani kutisee hieman, varmaankin kuivuuttaan. Tämä saattaa johtua puhtaasti siitä, että olen kuivaihoinen, atoopikko. Onneksi päänahkani ei kuitenkaan hilseile, ainakaan en ole huomannut. Cocovin tuotteista pääsee lukemaan lisää heidän nettisivuiltaan. Muutama ilta sitten kokeilin myös Lushilta testiin saamaani Roots-hiusnaamiota, josta siitäkin myöhemmin mahdollisesti kerron tarkemmin muiden testaamieni Lushin tuotteiden esittelyn yhteydessä.
picture+488.jpeg
IMG_6843.JPG
Ducrayn ravinnepillereiden lisäksi otan päivittäin D-vitamiinia, monivitamiinia sekä nyt flunssa-aikana C-vitamiinia. Maitotuotteita tulee myös päivän mittaan käytettyä ja vettäkin juon. Nyt juuri en saa päähäni muita juttuja, jotka joko edistäisivät hiustenlähtöäni tai vaihtoehtoisesti ehkäisisivät. Hormonaalisia lääkkeitä kuten e-pillereitä käytössäni ei ole.
Aion myös siirtyä käyttämään luonnonkosmetiikkaa tai vähintäänkin mahdollisimman vähän lisäaineita kuten parabeenejä sisältäviä hiustenhoitotuotteita. Aloitan siirtymisen hiustenhoitoaineesta, kun käyttämäni hoitoaine kohta loppuu. Ostin Prismasta Urtekramin hoitoaineen. Ducray-kuurin ajan (3kk vähintään) voi käyttää ihan normaalisti käytössä olevaa hoitoainettaan. Silloin tällöin tarpeellinen kuivashampookin täytyy ostaa luonnonkosmetiikasta, jos sellaista on. Lushilla olisi kuivis, mutta en ole vielä perehtynyt sen INCI-listaan.
IMG_7057.JPG

IMG_7063.JPG
Silloin tällöin myös ronskisti jaan hiukseni keskijakaukselle ja jaan hiukseni tasaisesti molemmin puolin päätä ja *naps* saksilla muutama sentti pois. Jotenkin koen siihen parin kuukauden välein pakottavaa tarvetta, uskon kai että kun hiuksia pätkii, niin ne jaksavat vastaanottaa ravinteita ja muita hoitavia aineita paremmin.
Mutta tässä siis todella kattava kirjoitus aiheesta, joka minulle on tällä hetkellä todella tärkeä ja ajankohtainen. Toinen ajankohtainen asia on haastava ihoni, mutta siitä kerron sitten joskus toiste, kunhan olette ensin toipuneet tästä julmetun pitkästä postauksestani – jos edes jaksoitte lukea näin pitkälle. 😉
Kiitos siis jokaiselle, joka jaksoi vuodatukseni loppuun asti ja etukäteen kiitos ihan jokaiselle, jolla on jakaa kanssani aiheeseen liittyen mielipiteitä, vinkkejä tai vaikkapa omakohtaisia kokemuksia. Otan kaiken vastaan mitä nöyrimmin. Otan vastaan ihan kaiken mahdollisen avun ja tuen, mitä teillä on antaa. Ja koska tiedän, miten kurjaa tämä on, mielelläni tuen myös mahdollisia kohtalontovereitani jos vaan uskallatte jakaa kokemuksianne. 
P.S. Tekstiin ujutin aika monta linkkiä, koska näin ollen minun ei tarvitse tässä selittää ihan kaikkea viimeisen parin vuoden ajalla tapahtuneista asioista vaan voitte käydä lukemassa vanhoja postauksiani, jos kyseinen kohta kiinnostaa. 🙂 Linkit eivät ole mainoslinkkejä.

55 kommenttia “Hiustenlähtö

  1. Niin kauan kun kaikki on &amp;quot;hyvin&amp;quot; ei tule ajatelleeksikaan kuinka ikävää on esimerkiksi hiustenlähtö. Miehelläni on ollut hyvin tuuhea ja tumma tukka, joka n. 24-v. alkoi voimakkaasti harventua päälaelta. Siis ihan &amp;quot;normaalia miesten hiusten harventumista&amp;quot;. Mutta ei ole kivaa sekään vaikka kyseessä on mies ja vielä suht ei-pinnallinen sellainen. Sen verran olen miettinyt asiaa, että perinnöllisyyden lisäksi, voisiko ruokavalioasioilla olla tekemistä tämän kanssa. Uskon siis että sinä syöt terveellisesti (ainakin sellaisen vaikutelman saa täältä 🙂 mutta sekä mieheni että kaksi naispuolista henkilöä joilla tiedän voimakasta hiustenlähtöä, ovat laihduttaneet ennen ongelmaa joko kerralla paljon tai vuosien ajan jojomaisesti.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti et loukkaannu että &amp;quot;vertaan&amp;quot; asiaa miesten hiusten lähtöön. Se on kuitenkin niin paljon tavallisempaa. Minusta tuntuu että miehelleni on ollut tärkeää, että osalla hänen samanikäisistä kavereistaan on sama ongelma ja esim. minua ei hänen hiusten määrä ole hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Omalla kohdallani kyseinen ongelma olisi varmasti moninkertaisesti suurempi juttu.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Tärkeä aihe joka tapauksesssa. Kiva että laitat omia kokemuksiasi tänne.

  2. Onko kilpirauhas kokee otettu ja ne kunnossa?ystäväni taisteli VUOSIA hiustenlähtöä vastaan. loppujen lopuksi värjätäkkään ei enää kampaaja suosutunu koska niitä hiuksia oli niin vähän. Loppujen lopuksi syynä oli kilpirauhasen vajaa toiminta. Tuo salakavala kansantauti jota itsekkin sairastan. Piilevänä häneltä löydettiin ja samaten minulta. minulla tosin ei hiukset lähtenyt. ystävälläni on nyt maailman upein,ihanin,kiiltävin ja tuuhein tukka jnka tiedän. Lääkityksellä ollut parisen vuotta.

  3. &amp;quot;Jotenkin koen siihen parin kuukauden välein pakottavaa tarvetta, uskon kai että kun hiuksia pätkii, niin ne jaksavat vastaanottaa ravinteita ja muita hoitavia aineita paremmin.&amp;quot;&lt;br /&gt;- Hiusten lyhentäminen / napsiminen ei tosiaan auta mitään 🙂 Tottakai &amp;quot;sopivan lyhyt&amp;quot; tukka on usein helpompi ja jos tyvessä on mitään kohoa, se hiuskin jaksaa sieltä taas nousta ryhdikkäämmäksi, mutta mitään oikeaa apua hiusten kasvuun leikkaamisesta ei ole. 🙂 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti löytyy syyllinen hiustenlähtöön, ja jos se on jokin mitätön juttu, todellakin toivon että myös parannus (siis että jos ei olekaan mitätön homma, tottakai toivotaan että siihen ensisijaisesti parannus ja tukkaongelma sitten myöhemmin!)! &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Tuo Cocovi on _aivan ihanaa_! Minä käytän rasvana ja sisäisesti, mutta myös kerran kahdessa viikossa hiusten latvoihin. Sen verran vinkkaan, ettei öljyjä varsinaisesti kannata sinne päänahkaan laittaa, kun ne on niin vaikea pestä pois ja tukkivat ihohuokoset (jotka muuten ovat huomattavasti esim. kasvojen huokosia isommat), sitä paitsi luonnollinen rasvoittuminen hoitaa kyllä päänahan ja yläosan hiuksista (lue: sen mikä rasvoittuu ja &amp;quot;on likainen&amp;quot;). Mitä minä suosittelen, on n. kerran kuussa &amp;quot;kuorintavoiteen&amp;quot; (semmoisen hiuksille tarkoitettu, en muista miksi kutsutaan :D) ja naamion päälle. Ne ihohuokoset kerää itseensä ison määrän paitsi kemikaaleja, myös kaikki mahdolliset ilmansaasteet ja jo siksi se päänahka ei välttämättä ole puhdas ja terve 🙂 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Nojoo, se siitä pätemisestä ja tosiaan toivon, että apu löytyy! Niinkin pieni asia, kuin hiukset ovat oikeasti yllättävän tärkeä juttu (= ja sitä paitsi siihen on syynsä, miksi ihmisellä sitä hiusta on…).

  4. Montaa juttua oletkin jo testaillut. Minulla oli viime talvena sytostaatti hoidot, jotka veivät käytännössä kaikki hiukseni. Käytin tuota Bio+ shampoota ja lisäksi söin Priorinia. Nyt minulla on ihan tajuttoman paksut hiukset. Eli koen että noista olisi ollut apua.

  5. Hienoa ja rohkeaa, että kirjoitat tällaisesta tärkeästä aiheesta, joka koskettaa varmaankin useampaa ihmistä kuin uskommekaan.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Minulla on ollut nyt muutaman kuukauden todella pahaa hiustenlähtöä. Olen joutunut mm. muuttamaan jakauksen paikkaa, koska vanha look paljasti kaljuuntuvat kohdat ohimoilta ym. Omalla kohdallani en ole kuitenkaan tehnyt tilanteelle mitään muuta, koska tiedän syyn miksi hiuksia lähtee: imetys ja sen vaatima dieetti. Olen laihtunutkin aika paljon ja varmaan se vielä edesauttaa hiustenlähtöä. Toivon kuitenkin, että kun saan palata omaan ruokavaliooni ja imetys loppuu, niin myös hiustenlähtö tasaantuu.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;On varmasti tosi rankkaa kun ei tiedä miksi hiuksia lähtee! Omalla kohdallani on välillä tuntunut tosi kurjalta kun hiuksia vain jää käteen tupoittain koko ajan, mutta koska on olemassa järjellinen selitys tilanteeseen, niin asiaan on pystynyt suhtautumaan ihan huumorilla. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti sinullakin löydetään joku syy hiustenlähtöön tai muuten vain tilanne jotenkin palautuu itsestään. Kovasti tsemppiä ja toivottavasti saat täältä blogin kautta tai muuten vertaistukea ja hyviä vinkkejä kun itse en niitä oikein osaa antaa. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;

  6. Olen miettinyt noita ruokavalioasioitakin. Ja laihduttamistakin, mutta laihtumisesta en suoraan usko sen johtuvan, sillä painonpudotustahtini on ollut todella maltillinen eikä isompaa jojoiluakaan ole ollut. Ruokavalio on ollut aika yksipuolinen, joten ajattelinkin, että se voi vaikuttaa. Sitten mietin, että hiustenlähtöä on ollut aiemminkin, joten sitäkään en ihan usko. En tietenkään voi olla varma, kaikki tämä on jossittelua.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ja kyllä tietenkin saa miestenkin hiustenlähtöön verrata, en siitä loukkaannu sillä hiustenlähtöä sekin on. 🙂

  7. Kilpirauhaskokeet otettiin syksyllä silloin kun kävin lääkärissä ja tuloksissa ei ollut vikaa. Olisin toisaalta ehkä toivonutkin kilppariongelmaa, jotta olisi ollut jokin juttu mitä lääkitä.

  8. Minä en ole merkittävästi hiustenlähdöstä koskaan kärsinyt, vaikkei tukkani tosiaan mikään paksuuden riemuvoittokaan ole koskaan ollut. En siis neuvoja osaa antaa, mutta tähän kiinnitin huomiota:&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;&amp;quot;Joo, en ole niin pinnallinen että kuvittelisin hiusten olevan esimerkiksi elämää ja terveyttä tärkeämmät, mutta minuun nyt kuitenkin vaikuttaa tämä aika paljonkin. Miksi?&amp;quot;&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Minusta se, että on huolissaan tällaisesta asiasta, ei ole merkki pinnallisuudesta. Tai jos onkin, niin sitten se on pinnallisuutta, jonka ymmärrän täydellisen hyvin eikä siitä minusta voi ketään moittia. Hiustenlähtö on kova paikka monelle miehellekin, joten ei ole mikään ihme jos se on iso asia naiselle! Oudompana minä pitäisin sitä, jos et naisena välittäisi asiasta yhtään ja jos se ei vaikuttaisi sinuun. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Niin moni meistä naisista valittaa hiuksistaan vaikkei niissä mitään oikeasti pahasti vialla olisikaan; ne ovat liian sileät ja lasimaiset, niin ettei mikään kampaus pysy, tai sitten ne ovat liian karheat ja kuivat ja näyttävät hamppuisilta. Suoratukkaiset hankkivat kihartimia ja kiharahiuksiset suoristavat tukkaansa. Jos ei muuta niin tukka on ainakin väärän värinen tai sitten vaan tylsän mallinen. Enkä minä kuitenkaan ajattele, että me jotenkin erityisen pinnallisia siltikään olisimme…&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Sinun ongelmasi vaikuttaisi olevan kuitenkin todellinen, jotain sellaista, mikä ainakin asettaa uuteen perspektiiviin omat hiusruikutukseni. Väkisinkin tuli mieleen, että mitä sitten vaikka tukkani rasvoittuu hirveän nopesti ja on aina flänässä; mulla sentään on sitä tukkaa päässä ihan riittävästi jotta voin pitää sitä aukikin. Joten tahtoo vain sanoa, että älä sinä ainakaan suotta itseäsi pinnalliseksi soimaa! Minä rohkenen väittää, että suuri osa meistä naisista on hiuksistonsa suhteen vieläkin pinnallisempi. Ja se, että kamppailee todellisen ja oikean ongelman kanssa, ei ole pinnallista. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivon tosiaan, että syy hiustenlähdölle löytyy ja ennenkaikkea että saat siihen avun! Paljon tsemppiä sinulle ja kiitokset rohkeudestasi avautua tällaisesta asiasta &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;

  9. Hei, kylläpä kuulostaa tutulta. &lt;br /&gt;Minulla alkoi lähteä hiuksia lapseni sairastuttua (itse hoito jäi nollaan + stressi) ja sitten hänen kuoltuaan se vain jatkui. Aikanaan hiusten lähtö loppui, mutta uusia hiuksia ei tullut takaisin, ja minulta lähti hiukset päälaelta. Edelleen on niin ohut, että päänahka näkyy läpi. Hiuksiani olen värjayttänyt ja leikkauttanut säännöllisesti ja kaikenlaisia aineitakin olen kokeillut. Viviscal puristeista sain silloin alussa ensi hätään ison avun, eli hiuksia ei enää lähtenyt ja kampaaja sanoi, että uusia hiuksia oli kasvanut paljon, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että päälaki ei paistaisi läpi.&lt;br /&gt;Minäkin olen kaynyt kokeissa kilpirauhasen vajatoimintaan liittyen, mutta menen siinä rajoilla, eikä lääkäri ole nähnyt tarpeelliseksi aloittaa lääkitystä. Nyt syön ladyvita 50+ jossa on jos jonkinmoista ainetta ja hiustenlähtö on kyllä tosi vähäistä.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Olen värjäyttänyt hiukseni niin, että tyvi on tummempi kuin latva, ja se antaa vahvan hiuksen vaikutelman. Olen kasvattanut hiuksiani , mutta ensi keskiviikkona menen taas kampaajalle ja leikkautan lyhyehköksi, koen , että silloin saan hiukseni laitettua niin, että ne ei näytä ohuelta, ja takanahan minulla on hiuksia vaikka muille jakaa ;).&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Siskoltani sain hyvän vinkin aineesta, joka peittää ns päälaen eli nahkan. Hänellä systostaatti hoitojen jälkeen lähti hiukset, ja kun ne alkoi kasvamaan, kamppaja oli suositellut hänelle tätä ainettä, niinpä siskoni oli ostanut sitä minullekin.&lt;br /&gt;Tuote on kuten hiuspuuterit, mutta samalla se poistaa ihosta kiillon ja tuuheuttaa hiuksia:&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toppik -hair building fibers. ( harmaa purkki , 25 g )&lt;br /&gt;Väri sävyistä en tiedä ,mutta siskollani oli ruskea ja minulla on blondi.Seuraava teksti purkista:&lt;br /&gt;&amp;quot;Tobbik hiustuuhenne alkavan kaljun peittämiseen. Toppik rakentaa hetkessä hiuksesi luonnollisilla keratiiniproteiini kuiduilla.&lt;br /&gt;Käytetään kuiviin hiuksiin, ravistetaan kevyesti purkista oheneviin kohtiin hiuksiin ja taputellaan , että kuidut hajaantuvat tasaisesti, sitten vielä lisätään hieman, että ne varmasti kiinnittyvät.&amp;quot;&lt;br /&gt;Hiuksista tulee vähän tahmeat, kuten hiuspuutereistakin, mutta esim jos on joku meno, niin silloin on sitä kiva laittaa, ja hiuksetkin pysyvät ilman hiuslakkaa aisoissa. &lt;br /&gt;Tosi helppo ja mukava käyttää.&lt;br /&gt;Tsemppiä taisteluun.&lt;br /&gt;-päivi-

  10. Oletko huomannut onko hiusten pituudella vaikutusta irtoavien hiusten määrään? Minulla on ihan selkeä mitta, vähän lyhyempi kuin hartioille saakka, jonka jälkeen hiustenlähtö kiihtyy todella paljon. Senpä takia pidänkin hiukseni max. polkkamittaisena. Nyt aion leikata aivan lyhyet hiukset, sellaisen poikatukan 🙂 Toivottavasti ongelmasi ratkeaa, se kuulostaa todella kurjalta!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;T: Kook

  11. Itselläni ei ole ongelmaa hiusten ohuudesta mutta hiusten kasvattamiseen olen syönyt jo muutaman kuukauden Biotiini Strong Hair &amp;amp; Nail -tuotetta. Muutos hiuksissa alkoi näkyä ensimmäisen paketin syömisen jälkeen. Tuotetta saa apteekista ja se maksaa jotain viidentoista euron paikkeilla, kannattaa ehdottomasti kokeilla!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;- Auli&lt;br /&gt;

  12. Mulla lähti pari vuotta sitten aika paljon hiuksia ja koko hiuslaatu vaihtui paksusta luonnonkiharasta ohueksi ja suoraksi. Söin evonia kuurin ja 4kk tästä huomasin että hiukset lähtivät kasvuun aika tavalla. Kuitenkin vasta nyt hiukset alkavat olla kuten ennenkin ja itse uskon sen olevan ruokavalio ja elämäntavat. Hiustenlähdön aikaan opiskelijaelämä oli vauhdissaan ja nyt viimeisen vuoden olen panostanut ruokavaliooni ja säännölliseen liikuntaan ja uneen, olen lukenut paljon ruoasta ja kuinka oikeasti tulisi syösä ja kyllä on kynnet vahvistuneet, ihon vointi parantunut ja hiukset voimistuneet. Uskon että nää jutut tulee sisältä päin ja että kosmetiikan puolella vähempi on parempi, liika voi jopa olla haitallista…luulen että paula heinoset sun muut voisi sullekkin tuoda sen tarvitseman avun, sekä hiuksiin että ihoon… Tälläset jutut on tärkeitä itselle, eikä pelkästään pinnallisia juttuja, sillä näillä asioilla keho saattaa viestiä että joku on pielessä esim ruokavaliossa…

  13. Kiitos mielipiteestä ja vinkistä. 🙂 Tuolla hiusten napsimisella en yritä saada hiuksiani niinkään kasvamaan, vaan jaksamaan olla ja ottamaan vastaan ravinteita. Tai no se itse hius tietenkin on jo kuollutta, mutta mitä lyhyempi sen paremmin uskon niiden jaksavan ottaa apua vastaan. Noh, olipas jotenkin omituisesti selitetty.. sen siitä saa kun yöllä kirjottelee. :D&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Tuota kuorintaa ja naamiota hiuksille voisi jossain kohtaa kokeilla. En tiedä johtuuko kuivasta sisäilmasta vai mahdollisesti tuosta Ducray-kuurista, mutta viime päivinä on tuntunut kutinaa ja kuivuutta päänahassa ja päivittäin tuntuu siltä, että haluaisin kosteuttaa päänahkaani. Jotain kosteutusta pitäisi nyt kyllä saada. Hitsi vieköön, ei ole hyvä jos ihohuokoset tukkiutuu, mutta mä jotenkin olen saanut käsityksen, että shampoo pesisi öljyn aika hyvin pois (ja Ducray shampoolla pestään kahdesti yhden pesukerran aikana) eikä siten pääsisi huokoset tukkeutumaan.

  14. Olen kuullut myös Priorinin olevan tehokasta. Harmi, että tuollaiset tuotteet (jotka tosiaan auttavat) maksavat niin paljon, että monelle hinta muodostuu kynnyskysymykseksi. Kiva kuulla, että Bio+ on tuonut sullekin avun, ei sitä turhaan hyväksi siis ole mainostettu! 🙂 Lisäksi toivon myös, että terveytesi on parantunut. &amp;lt;3 Kiitos kommentistasi! 🙂

  15. Tiedätkö zubi, että jo kommentointisi lämmittää todella paljon, vaikka sinulla ei varsinaisia vinkkejä olisi antaakaan. 🙂 Kuten itsekin sanoit, on jotenkin lohduttavaa tietää, että hiustenlähdöstä kärsii muutkin vaikka sitten eri syistä.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;On se ollut aika hurjaa, kun hiuksia on joka puolella. Puseroiden selkämyksissä, tyynyssä, lakanassa, lattioilla, sukissa… esimerkiksi ennen suihkua kun harjaa hiukset jää hiuksia harjaan. Suihkun jälkeen harjaat uudelleen ja taas on hiuksia harjassa. Sitten vielä kun kevyesti vetää kädellä hiukset läpi niin siinäkin on sitten useita hiuksia käsissä. Aika lohduton näky ja tunne, sanon. :/ Ihan niin paljon ei hiuksia enää lähde kuin lääkärikäynnin aikoihin, mutta silti olen sitä mieltä, että vielä lähtee liikaa. Omasta mielestäni ohimoillani otsarajan korkeudella on molemmin puolin pienet vähähiuksiset kohdat. Kehtaiskohan niitä laikuiksi sanoa… en uskalla?! 😉 Yritän olla ajattelematta niitä.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;

  16. Kiitos (jälleen kerran!) Dara sydäntä lämmittävästä kommentistasi. &amp;lt;3 Usko pois, minulla on ystävä, joka varmaan olisi sanonut, että maailmassa on ikävämpiäkin sairauksia ja murheita kuin hiustenlähtö. Että pitäisi vaan olla tyytyväinen, kun on elossa ja muutoin terve. Onhan tuossakin pointtinsa, mutta ihmettelen usein, että eihän se terveyden ja elämän arvostaminen sulje pois murheita vaikka ne olisivatkin vain pieniä murheita? Elämä koostuu monenlaisesta palikasta. Toisella murtuu jalka, toisella katkeaa kynsi ja kaikki tietävät kumpi on niin sanotusti vakavampi ongelma. Ei se silti tarkoita etteikö se kynnen katkeaminen harmittaisi. Asiat on vaan osattava pistää omaan perspektiiviinsä. 🙂

  17. Osanotot lapsesi poismenon johdosta. &amp;lt;3 Oma hiustenlähtöni niin ikävää kuin se onkin, ei paini laisinkaan samassa sarjassa sinun tai siskosi syiden kanssa. Kiitos tuosta hiustuuhenne-vinkistä. Aion ehdottomasti kokeilla sitä, jos nämä ohimoiden yläosien laikut pahenevat tai jos havaitsen jatkossa kaljuuntuvia kohtia päässäni. 🙂 Mukavaa viikon jatkoa sinulle Päivi ja kiva kun jätit kommenttia!

  18. En varsinaisesti ole huomannut hiustenpituuden ja irtoavien hiusten määrässä yhtäläisyyksiä, mutta olen ajatellut, että jos niitä välillä saksin lyhyemmiksi niin ne jaksaisivat paremmin ja sitä kautta voisin ehkäistä niiden irtoamista. Pidän asian kuitenkin mielessäni ja seuraan tilannetta. Haluan hiusteni kuitenkin olevan vähintään puolipitkät ja sen pituiset, että ne saa sykerölle päälaelle. Nyt pituus on noin harteille asti, aiemmin pidemmät. Ongelmani hiusten kasvatuksessa on aina ollut se, että mitä pidemmäksi kasvavat, sen ohuemmaksi latvat käyvät. Jossain kohtaa – kenties rinnuksen kohdalla – kasvu vain pysähtyy enkä siten saa paljon haaveilemiani piiiiiitkiä hiuksia koskaan. Kiitos Kook, että kävit kommentoimassa, kommentit lämmittää kummasti mieltä kun huomaa, että lukijat ovat tukena. 🙂

  19. Kiitos vinkistä Auli! Olin ajatellut alun perin tuon Piimaxin jälkeen kokeilla nimenomaan Biotiini Strong Hair &amp;amp; Nailia ja melkein ostin sitä I love me-messuilta. Jokin sai minut perääntymään ja nyt en viitsi sitä aloittaa, kun on tuo Ducrayn testaus meneillään. Tulen kuitenkin näistä kommenteistä ja vinkeistä katsomaan seuraavaa kikka kolmosta sitten kun Ducray-tuotteet on testattu ja jos hisutenlähtö ei ole vähentynyt. 🙂

  20. Hui, aika hurja muutos sulla käynyt hiustenlaadussa! 😮 Pistetään tämä Evon myös korvan taakse ja palaan näihin hyviin saamiini vinkkeihin Ducray-testauksen jälkeen. Todella hyvä neuvo kyllä tuo elämäntapojen muuttaminen terveellisemmiksi. Täytyy yrittää syödä terveellisemmin, nukkua ja ulkoilla. Hyvälaatuisella kosmetiikalla voi vissiin sitten tukea hyvinvointia, jota pääosin hoitaa sisältä päin.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ja olet oikeassa tuossa, että keho viestittää monin eri tavoin, jos jokin on pielessä. Ja samoin se, että jos jokin ulkokuoressa tai fyysisesti sisälläkin on pielessä niin mieli reagoi. Itse huomasin laihduttuani voivani todella paljon paremmin myös henkisesti. Niin ne keho ja mieli vaan ovat loppujen lopuksi yhtenäinen ketju, jonka kaikista osista on pidettävä huolta. &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kertoisitko lisää &amp;quot;paula heinosista&amp;quot;? Mielenkiintoni heräsi, jotta mitähän mahdatkaan tarkoittaa. 😉 Apuja tänne vaan, otan kaiken vastaan, hih!

  21. Hei! Jos sinulla on otettu vain TSH-koe, se ei välttämättä aina paljasta vajaatoimintaa. Googlaa &amp;quot;kilpirauhasen vajaatoiminta viitearvot &amp;quot; js pyydä muita kokeita jos niitä ei ole otettu!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Minä olen menettänyt tilapäisesti hiukseni syöpähoidoissa vuodeksi ja se ei ollut pikkujuttu. Onneksi peruukki oli loppujen lopuksi luonnollisen näköinen. Toisen kerran menetin noin puolet tukasta imettäessäni, mutta sekin kasvoi aikanaan takaisin. Olen myös atoopikko ja olen huomannut että terveellinen, teollisesti prosessoimaton ruoka ja muut elämäntavat vaikuttavat tosi paljon ihoni kuntoon samoin epämääräisiin vatsavaivoihini, joten kyllä suolistolla on linkki ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Voin oikeastaan parhaiten kun syön paljon kalaa ja kasviksia, pähkinöitä, siemeniä ja marjoja, hapanmaitotuotteita (maitohappobakteereita) ja hyvin vähän hiilareita, lähinnä täysjyvätuotteita. Tukkakin alkoi voida samalla paremmin. No, oikeasti syön välillä muutakin, mutta tämä olisi ideaali. Voimia! Uskon että syy ja apu löytyy!

  22. Otettiin molemmat kilppariarvot ja viitearvothan vaihtelevat paikoittain ja omat arvoni ovat käsittääkseni viitearvojen sisällä. Myöskin muun muassa kreatiiniarvot tutkittiin.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Elintapoihin täytyy todella alkaa kiinnittää huomiota. Enemmän kalaa ja voisin alkaa myös sisäisesti nauttimaan tuota Cocovin neitsytkookosöljyä. Niin ja pähkinöitä voisi ottaa mukaan seuraavalta kauppareissulta. 🙂 Hiilareita olen varonut tässä pidemmän aikaa ja niiden vielä tarkempaan tutkailuun voisin alkaa kiinnittää enempi huomiota. Syön taas hieman liikaa hiilareita mielestäni ja liian vähän proteiinia. Paljon pieniä asioita, joihin täytyisi nyt keskittyä. :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kiitos kommentistasi ja mukava kuulla, että omakin terveytesi on parantunut. Niin ainakin käsitin kommentistasi. 🙂

  23. Kreatiiniarvon tarkistamisesta hiustenlähdön yhteydessä en olekaan kuullut. Sillähän siis seurataan munuaisten toimintaa ja esim. mulla se on hieman normaalia pienempi pienentyneen lihasmassan takia. Hiukset muodostuvat keratiinista, mutta sillä nyt ei taida olla mitään tekemistä taas kreatiinin kanssa. Mutta siis en tosiaan ole kuullut että munuaisarvolla olisi sinänsä tekemistä hiustenlähdön kanssa.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toi Urtekramin hoitoaine on hyvää kamaa :-)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti saat apua hiustenlähtöösi!

  24. Hih! Olisko se sitten voinut olla keratiiniarvo?!! Mulla on jossain ne labrakokeiden tulokset, pitäisikin kaivaa esille ja tutkailla. 🙂 Se arvo oli mullakin hieman alakanttiin mutta niin vähän ettei selitä hiustenlähtöä. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kiva myös tietää, että ostin ekaksi luonnonkosmetiikka-shampookseni ihan hyvän tuotteen. Olen niin noviisi näissä jutuissa. 🙂

  25. Käsittääkseni keratiinille ei ole labrakoetta, en ainakaan sellaista löytänyt. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ostitko Urtekramin hoitoaineen Prismasta? Sieltä ne saa nimittäin puolet halvemmalla verrattuna esim. Ruohonjuureen.

  26. Ihan oli täyttä asiaa vuodatuksesi! Mua rupesi naurattamaan vertauksesi jalan murtumisesta ja kynnen katkeamisesta. Osuit sillä, sanoisinko kipeästi (tsihii ;D) mua kynnen reunaan 😉 Multa nimittäin katkesi pari viikkoa sitten peukalon kynsi oikein kipeästi ns. &amp;quot;smile linen&amp;quot; alapuolelta, niin että kun se kynsi repesi, verta tuli ihan kunnolla ja sattui muuten ihan pirusti… Viikon verran mä olin kieltämättä aika naama nutturalla ja sielu sitruunana sen takia, eikä siinä paljoa piristänyt se, että kun muutama vuosi sitten mursin nilkkani, oli kipu paljon kovempi ja siitä johtuen jo käytännön ongelmat huomattavasti isommat. Sellaista se elämä on, että niin pienet kuin isommatkin murheet sapettaa, kuin myös niin pienet kuin isommatkin ilot ilahduttaa 🙂

  27. Mullahan on nyt käytössä parikin hiustenlähtöä aiheuttavaa lääkettä, joista toisessa haittavaikutus on yleinen. Olen saanut ohjeeksi että lisäravinteista juurikin lääkkeen aiheuttamaan hiustenlähtöön auttavat sinkki, seleeni ja biotiini. Ja niiden annosten pitää olla tietynlaiset jotta ne auttavat. Sinkki 30-50 mg, seleeni 10-20 mikrogrammaa ja biotiini 1000-25000 mikrogrammaa eli 1-2,5 mg päivässä. Tuo biotiinin määrä on todella suuri! Esim. Piimax C + biotiini -valmisteessa on vain 60 mikrogrammaa biotiinia ja siinä sun syömässä Ducray anacaps -valmisteessa 50 mikrogrammaa. Mutta esim. Biotiini Strong -valmisteessa biotiinia on jopa 5 mg, joten sitä voisi suositella. Siitä löytyy myös sinkkiä, joskin vain 15 mg. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Itse olen ostanut sinkin ja seleenin erikseen, sillä niitä saa halvalla isot purkit apteekista. Kestää pitkään ja saa tarvittavan määrän kumpaakin ainetta.

  28. Heippa! Minullakin on ollut ongelmia hiusten kanssa, tai oikeastaan päänahan. Se on ollut viime vuosina todella herkkä, minkä vuoksi olen lopettanut hiusten värjäämisen ja vaihtanut tuotteet luonnonkosmetiikkaan. Hiuksia myös lähtee pesun yhteydessä kourakaupalla. Mielestäni hiusteni ja päänahan hyvinvointiin vaikuttaa kuitenkin ensisijaisesti ruokavalio. Koitan syödä päivittäin mahdollisimman paljon ja monipuolisesti tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sekä vähentämään maitotuotteita, turhia viljoja ja punaista lihaa. Syön myös kaiken niin pitkälti luomuna kuin mahdollista. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Sain kirjoituksistasi kuvan, että olet yrittänyt korjata tilannetta lähinnä ulkoisin kosmetiikan keinoin. Ehkä voisit koittaa muutaman kuukauden kiinnittää erityistä huomiota ruuan laatuun ja katsoa, mitä tapahtuu?&lt;br /&gt;Tässä vielä vinkki lisäravinteesta, jonka voi lisätä ruokavalioon: <a rel="external nofollow" href="http://www.puhdistamo.fi/tuotteet/product_details.php?p=346.&quot; target="_blank">http://www.puhdistamo.fi/tuotteet/product_details.php?p=346.</a&gt; Jos googlettaa tuon MSM ja hiukset, niin löytää etenkin englanniksi aika paljon asiaa sen vaikutuksesta hiusten hyvinvointiin. Jos otat tuon käyttöön, niin muista aloittaa pienellä annoksella ja syö kuureina (esim. kolme viikkoa, viikon tauko tai kolme kuukautta, kuukauden tauko).&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Tsemppiä!

  29. Huojentavaa, että onnistuin ilmaisemaan pointtini ymmärrettävästi. 🙂

  30. Mulla on tuolla kaapissa Vahva Sinkki-lisä. Vähän kuitenkin mietityttää tuo purkeista otettu vitamiinilisä, entäs jos ottaakin liikaa.

  31. Paljon kiitoksia kommentistasi ja vinkeistä! Täytyy tutkia tuota MSM:ää enemmän, olen siitä jonkin verran nähnyt juttuja mutten ole koskaan tarkemmin tutustunut. Nyt olen myös yrittänyt askel kerrallaan keskittyä tarkemmin ruokavalioonikin. Eilen söin lohta ja sitä olenkin yrittänyt vähintään kerta viikkoon nyt syödä. Ostin eilen myös pähkinöitä ja jos vaikka koittaisin myös päivittäin lusikoida hieman neitsytkookosöljyä suuhuni. Olen vain ruoanlaiton suhteen kenties maailman laiskin! 😉

  32. Moikka!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Sinulle ja muille lukijoille tiedoksi, että Priorin-kapseleita saa tilattua halvalla mm. seuraavasta espanjalaisesta nettiapteekista: <a rel="external nofollow" href="http://www.parafarmacia-online.com/en/fall-hair/991-priorin-6060-capsulas-duplo-8411193903030.html<br&quot; target="_blank">http://www.parafarmacia-online.com/en/fall-hair/991-priorin-6060-capsulas-duplo-8411193903030.html<br</a&gt; /&gt;&lt;br /&gt;60 kappaleen satsi maksaa 15,95€ ja tuplapakkaus eli 120 kapselia maksaa 24,95€. Postikulut Suomeen on 8,60€ ja postitusaika 10-30 päivää, maksu hoituu helposti PayPalilla.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mulla lähti juuri 120 kappaleen satsi tilaukseen, posteineen maksoi 33,55€ eli tosi edulliseksi tuli! :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mukavaa viikkoa!

  33. Hei tosi hyvä vinkki kaikille, jotka pitävät hintaa kynnyskysymyksenä Priorinin hankinnalle. 🙂 Kiitos tästä!

  34. Kun se on just se juttu, ettei shampoo riitä puhdistamaan niitä ihohuokosia ja sitä varten pitäisi välillä kuoria 🙂 Öljyjähän saa usein pestä päänahasta pois 3-4 pesukertaakin (ja itelläni henk. koht. silti usein jää :D). Eikä päänahka varsinaisesti tarvitse öljyä, sehän rasvoittuu luonnostaan ja niin kuuluukin olla. 🙂 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mulla myös kutisee ja hilseilee välillä näin talvisin (on atooppinen iho) ja minä oon löytänyt avun Sim:n system 4:stä. Haisee aivan tajuttoman pahalle, muttei joudu käyttää kuin kerran ja päänahka on taas kunnossa (niin tai siis omalla kohdalla näin). Näyttäis olevan tarkoitettukin &amp;quot;Hiuspohjan hoitoon ja hiusten lähtöön&amp;quot;. En tuosta hiustenlähdöstä tämänkään kohdalla tiedä, mutta sen hiuspohjan tosiaan hoitaa mainiosti, ehdottomasti suosittelen 🙂 On riittoisaakin, kun vaan malttaa muistaa ettei tuota tököttiä koko tukkaan tarvitse, vaan nimen omaan sinne päänahkaan 😀

  35. Hei, yksi asia mistä saattaisi olla hieman apua – joskin ei välttämättä kauheasti – on se, ettei harjaisi hiuksia niin paljon….minulle leikattiin monta vuotta sitten ihan lyhyt tukka ja kampaaja suositteli silloin ettei kannata harjata hiuksia, koska minulla on niin suora tukka, että lyhyt tukka saa hieman rakennetta siitä jos sitä ei harjaile tms….minulla on nykyään pidempi tukka, mutta jotenkin on jäänyt tuo päälle, että en harjaa hiuksia oikeastaan ollenkaan. Luin yhdestä viestistäsi, että harjasit tukkaa ennen ja jälkeen pesun. Harjaanhan jää varmaankin tukkaa, joka ei ehkä luonnollisesti olisi jo tipahtamassa. En tiedä onko tästä mitään apua, koska minulla on ylipäänsä ollut aika paksu tukka ja voi olla ettei tämä harjaaminen sitten kuitenkaan niin paljoa vaikuta (ja mikä huvittavampaa, aina olisin halunnut ohuemman tukan, koska tukkaa on itse aika mahdotonta käsitellä itse). Lisäksi tuli mieleen, etttä varmaan kannattaisi kokeilla aika maltillisesti noita erilaisia tuotteita, esimerkiksi siksikin, että huomaisi mikä niistä todella vaikuttaa. Kun miettii että hiustenkasvu on kuitenkin todella hidasta – toki tämäkin varmasti riippuu henkilöstä. Vielä yksi juttu tuli mieleen….en tiedä miten kohdallasi on, mutta olen ymmärtänyt että stressikin saattaisi aiheuttaa hiustenlähtöä, eli yksi asia mitä voisi kokeilla, on ihan joku muunlainen aktiviteetti, joka saa ajatukset pois hiuksista tai ehkä jonkun muun asian, vaikkapa työn aiheuttamasta stressistä, jos siis sellaista on. Mutta kenelläpä meillä ei stressiä olisi 😉

  36. Musta tuntuu, että viime aikoina on ollut aika nihkeää tuo rasvoittuminen ja atoopikkona mikään ei toimi ihossa niin kuin normaalisti kuuluisi. 🙂 Mulla on ollut tuota Simin System 4 Scalp Oilia ja aikoinaan on auttanut oikein hyvin. Sitä voisi kyllä ostaa, mutta ongelma on nyt siinä, että kun iltaisin läträän tuota Ducrayn liuosta päänahkaani, niin en oikein viitsisi käyttää paljon erilaisia kemikaaleja päällekkäin. Siksi tuo ajatus luonnollisesta kookosöljystä kiehtoi. 🙂

  37. Mä en itse asiassa harjaa hiuksia usein. Tuon harjaamisen ennen pesua olen tehnyt vain muutaman kerran, lähinnä tarkastaakseni lähtevien hiusten määrää. Normaalisti harjaan vain pesun jälkeen tai pesupäivien välissä on jostain syystä tarpeen. Muutoin pyrin siis &amp;quot;harjaamaan&amp;quot; hiukset sormillani samalla kun laitan hiukset kiinni.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mä olen nimenomaan yrittänyt pysyä kerrallaan aina vain parissa hiustuotteessa/lisäravinteessa, jotta näkisin mikä on se auttava tekijä (jos sellaista edes on ;)). Nyt siis käytössä vain Ducrayn tuotesarja + vitamiinit purkista + Moroccainoil.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Onnekseni en koe jatkuvaa ahdistavaa stressiä hiuksista eli siis muillekin ajatuksille jää hyvin tilaa vaikka tiedostankin hiustilanteeni päivittäin. Stressin vähentäminen elämästä on ollut itselle ajankohtaista jo viimeisen kolmen vuoden ajan ja todella hyvin olen onnistunut sitä vähentämään. Lisäksi tavoitteenani on pitää stressitasot mahdollisimman matalana jatkossa muutenkin, isolta osin juuri työelämässä. Hyvä että otit asian esille, stressillä on vaikutuksensa. 🙂

  38. Itse asiassa tervettä tukkaa saa harjata niin paljon kun sielu sietää: terve tukka ei takkuunnu ja vaikka joskus jotain harjaan jäisi, mitä sitten. Harjaaminenhan tekee tosi hyvää päänahalle ja päänahan verenkierrolle. Terve päänahka -&amp;gt; terve tukka. 😉

  39. No entäs vähenevää tukkaa, saako sitä harjata? 🙂

  40. Unohdin kokonaan vastailla tänne, tosiaan googlaapa paula heinonen ja prohealth! Paula oli luennoimassa terveysmessuilla, loistava puhuja btw! Eli kannattaa ehdottomasti mennä kuuntelemaan hänen luentojaan! Ideana on siis paljolti kokonaisvaltainen hyvinvointi ja näkemys hyvästä ruokavaliosta heinosen tapaan ja monet on tästä paljon löytäneet apua erilaisiin sairauksiin tai muihin hyvinvointi ongelmiin, mm hänen ohjeiden kautta tai heidän ravintoterapeuttien avulla! Suosittelen! 🙂

  41. Kiitos vinkistä! Googletanpa Tuon Paula Heinosen ja Prohealthin. 🙂

  42. Minähän en _tiedä_, mutta kuvittelisin, että jos se vähenevä tukka on kuitenkin hyväkuntoista (liukasta eikä takkuunnu), tokkopa siitä haittaa on 😉 Se tukka tippuu päästä joka tapauksessa ja harjaaminen tekee tässäkin hyvää päänahalle. Toisaalta jos yhtään epäilyttää, minä ehkä silti hankkisin päänahan hierontaa varten sen erimoisen hierontalaitehäsmäkän (<a rel="external nofollow" href="http://www.google.fi/search?q=p%C3%A4%C3%A4nhieroja&amp;hl=fi&amp;prmd=imvns&amp;tbm=isch&amp;tbo=u&amp;source=univ&amp;sa=X&amp;ei=aa6oUOCXBuXa4QS1g4DADA&amp;sqi=2&amp;ved=0CB0QsAQ&amp;biw=1297&amp;bih=954)," target="_blank">http://www.google.fi/search?q=p%C3%A4%C3%A4nhieroja&amp;hl=fi&amp;prmd=imvns&amp;tbm=isch&amp;tbo=u&amp;source=univ&amp;sa=X&amp;ei=aa6oUOCXBuXa4QS1g4DADA&amp;sqi=2&amp;ved=0CB0QsAQ&amp;biw=1297&amp;bih=954),</a> ettei se vähäinenkin tukka tippuisi omasta toimesta vaan nopeammin (siis että jos se tukka nyt takkuuntuu, en ehkä harjaisi kuin tarvittaessa, olisko siis aamuin illoin vai mikä sulla nyt onkaan rutiini).

  43. Mulla onkin ollut tuommoinen, mutta olen tainnut hukata sen jonnekin. Uskon, että tuo harjana käyttämäni Tangle Teezer tekee saman asian. Kevyesti käytettynä hieroo mukavasti päänahkaa. Suosittelen kokeilemaan, tuntuu tosi hyvältä. 🙂

  44. Näin kampaajan näkökulmasta asiaan kommentoisin myös, eli muistathan että normaalisti hiuksia kuuluukin irrota n. 100-150kpl päivässä, se voi kuulostaa paljolta mutta se on ihan normaalia. Nyrkkisääntönä on että kun vedät nyrkin läpi hiukset ja jos hiuksia jää käteen alle 5 kpl on se ihan normaalia hiustenlähtöä. Muista myös se että mitä pidempi hius sitä suuremmalta se määrä näyttää,kun sitä tuppoa harjasta irrotat. Hiuksia ei suositella harjattavan märkänä, koska märkä hius venyy herkemmin ja siten myös katkeaa helpommin. Tangle teezer on hyvä harja, sitä ei kannatakkaan vaihtaa. Kovasti sinulle on hyviä vinkkejä jo annettu, mutta kyselisin että onko päänahka kireä, sitä kannattaa hierotuttaa!! paha vika on tuo stressi, se tahtoo lyödä päänahan &amp;quot;jumiin&amp;quot;. Monesti vitamiini yms. puutokset huomaa helpommin kynsistä, jos kynnet voivat hyvin, et luultavasti tarvitse mitään ravintolisiä. Jos ohimoilla on selvästi &amp;quot;läikät&amp;quot; joista hius on enimmäkseen lähtenyt, viittaa se suoraan hormonaaliseen lähtöön. Eli kannattaa varmasti tutkia onko hormoonitoiminta jostain syystä sekasin, lääkitys kohilleen ni rupiaa hiuksetki taas palautuun normaaliksi.

  45. Harjaan hiukset ennen suihkua ja hiuksia lähtee aika paljon. Suihkussa niitä lähtee pesun ja huuhtelun aikana lisää. Pesun jälkeen (jos) harjaan hiukset, niin taas on harjassa hiuksia ja vielä kun kevyesti vedän hiukset nyrkin läpi niin lähtee reilusti yli viisi hiusta. Tuosta voisi jo päätellä, että hiustenlähtö ei ole normaalin rajoissa. ;)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Päänahkani voi kyllä olla kireä, en ihmettelisi lainkaan. Pitäisi koittaa hieroa sitä aina välillä. En ole aikoihin käynyt hierojalla, mutta meillä oli tapana hieronnan lopuksi hieroa päänahka ja ohimot, kun jo aikoinaan epäilin, josko päänahkani olisi liian kireällä. Kynsienkin kanssa on hieman ollut menneen puolen vuoden aikana ongelmia, mutta nyt tuntuu kynnet rauhoittuneen ainakin. Ja tosiaan ohimoilla on ohentumaa selvästi ja näihin kohtiin on alkanut haivenia kasvamaan enemmänkin eli sinänsä olen huojentunut, että niitä kasvaa lisää. Toivon vain, että kasvaisi enemmän ja nopeammin kuin mitä lähtötahti on.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mikähän tommoisessa hormonitoiminnassa voisi olla sekaisin ja pielessä, jos se aiheuttaa hiustenlähtöä ja millä kummalla sen voi selvittää ja miten sitä voi hoitaa? :o&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kiitos todella paljon ammattilaisen vinkistä, niitä minä olen näiden muiden ystävällisten ja ihanien lukijoideni vinkkien rinnalle kaivannut. 🙂

  46. Oletko kokeillut MSN orgaanista rikkiä luontaistuotekaupasta? Saattaa olla apua.

  47. En ole kokeillut juuri mitään luonnonjuttuja, mutta pistänpä tämän korvan taakse! Nyt olen juuri aloittanut sinkkilisän käytön. 🙂

  48. Eksyin ekaa kertaa blogiisi ja pakko kommentoida, kun hiustenlähtösi kuulostaa täsmälleen samalta kuin minulla. Kävin ihotautilääkärillä 2,5 vuotta sitten ongelman vuoksi ja hän totesi, että jakaus on leventynyt ja koska hiukset ovat ohentuneet vain otsasta päälakeen, ei kilpirauhaskokeet ole tarpeellisia. Hetken hiljaisuuden jälkeen mainitsin, että isäni on kaljuuntunut kaksvitosena, johon lääkäri sitten totesi, että sehän se sitten on, miestyyppinen hiustenlähtö. Ainoaksi hoidoksi kertoi Rogainen, jota tulee käyttää koko loppuelämä, eikä sitä voi käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Toinen lapsi oli suunnitelmissa, joten en tehnyt mitään, kunnes nyt marraskuussa pääsin vihdoin aloittamaan Rogainen, kun kakkosen imetys loppui. Raskauden jälkeen hiustenlähtö oli muuten moninkertaista, nyt on tukan seassa paljon 5 sentin pituista tukkaa, ehkä kasvanut siihen tilalle. Edelleen päänahka paistaa läpi ja oikein kiiltää, epäilen että suuri osa karvatupeista on tuhoutunut kokonaan. Nyt odotellaan Rogainen vaikutusta. Msm on ollut minullakin harkinnassa. Tsemppiä! Tulen varmasti jatkossakin lukemaan kokemuksia, hyvää vertaistukea! 🙂

  49. Kiitos kommentistasi Maiju! Kävin googlettamassa tuon Rogainen ja ainakaan liuoksena se ei kuulostanut ihan kamalan vaaralliselta. Pitää ehkä hakeutua lääkäriin jatkotutkimuksia varten, sillä alustavissa tutkimuksissahan mitään hiustenlähtöä selittävää syytä ei löytynyt. Myös tuo MSM pääsi selvityksen alle. 🙂

  50. Hei,&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;aika erikoista että Maiju sinulta ei otettu lainkaan kilpirauhaskokeita!? Minullakin alkoi raju hiustenlähtö synnytyksen jälkeen ja koska se ei ollut juurikaan vähentynyt lapsen täytettyä vuoden menin lääkäriin ja testeissähän selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta kohta vuosi sitten. Minun käsitykseni mukaan se on ensimmäinen askel hiustenlähdön syitä selvitettäessä. Ja lääkäri sanoi myös, että usein kilpparin vajaatoiminnan ja naistyyppisen hiustenlähdön oireet ovat hyvin samanlaiset eikä aina pelkästään katsomalla voi sanoa kummasta kyse. Hiukset siis harvenee tasaisesti päälaelta. Toki vajaatoiminnassa hiuksia myös lähtee niskapuolelta, mutta tietenkin päältä sen huomaa helposti.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mulla itsellä tilanne on nyt se, että hiustenlähtö on jo normalisoitunut ja uutta hiusta kasvaa paljonkin. Edelleen päälaki paistaa, mutta toivon mukaan uutta ja vahvaa hiusta kasvaisi tilalle. Olen selvittänyt tätä asiaa paljonkin eri lähteistä ja päätynyt itse seuraavanlaiseen lisäravinnecomboon juurikin hiusten takia (erityisesti kilpirauhaspotilaiden tulee ottaa lisäravinteita, sillä kaikki vitamiinit ym. ei imeydy yhtä hyvin kuin terveellä ihmisellä): biotiini strong 5 mg, camelinaöljyä 1 rkl päivässä (omega-3 ja 6 rasvahapot), d-vitamiinia 50 mikrogr, sinkkiä ja seleeniä purkista sekä msm-jauhe (aloitin vasta pari viikkoa sitten, mutta sitä on paljon kehuttu). Lisäksi olen kuullut että b12-vitamiini olisi hiustenkasvulle tärkeää, mutta sitä nyt saa ainakin kananmunasta, jota pyrin syömään monta kertaa viikossa. Itse en kokenut minkäänlaista apua priorinista tai evoniasta, sillä niissä tärkeitä ravintoaineita on vain murto-osa tarvittavasta. Kannattaa tutkia purkin kyljestä :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Toivottavasti saat sinäkin hiustenlähdön kuriin ja tosiaan jos kyse on perinnöllisestä hiustenlähdöstä, naisilla usein Rogaine on ainoa lääke.

  51. Kiitos paljon, että jaoit kokemuksesi. :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mulla on tällä hetkellä tilanne se, etten oikein osaa sanoa missä mennään. Varmuudeksi on kuitenkin varattu ensi kuulle lääkärinaika, josko jotain jatkotutkimuksia lähdettäisiin tekemään ellei siihen mennessä voi sanoa varmasti, että tilanne on parantunut.

  52. Hei! Jäin kaipaamaan sinun mielipidettäsi tuosta anacaps valmisteesta? Toivottavasi tilanteesi on parempi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *