Hiusnaamiotikkari – Uudet lämpimät hiusnaamiot Lushilta

Lush on lanseerannut viisi uutta lämmintä hiusnaamiohoitoa, jotka hellivät hiuksia tai ärtynyttä hiuspohjaa. Hiusnaamiotikkari on saanut inspiraation belgialaisesta tavasta sulattaa tikun päässä oleva suklaa kuumaksi kaakaoksi maidon tai veden kanssa.

Hiusnaamiotikkari on helppokäyttöinen:

Kaada kiehuvaa vettä mukiin tai kuumuutta kestävään astiaan. Sekoita varovasti hiusnaamiotikkari veden sekaan kunnes naamio on kokonaan sulanut ja mukissasi kermainen jogurttimainen öljyhoito.

Anna kuuman naamion hieman jäähtyä (noin 20min). Levitä naamio kuiviin hiuksiin ja anna vaikuttaa noin 20min. Lopuksi pese shampoolla hiuksesi. Jos et käytä kaikkea kerralla, naamio säilyy jopa 4 viikkoa.

Hiusnaamiohoidot

Hair Doctor Hot Oil – Tästä naamiosta saat ensiapua kiukkuiselle päänahalle! Viilentävä mentoli ja hoitavat yritit vilkastuttavat verenkiertoa ja antavat uutta elämää väsähtäneelle, tukkoiselle hiuspohjalle. Koska naamio sisältää myös lanoliinia, se hoitaa samalla myös hiuksesi huippukuntoon. Tuote on vegetaarinen.

Yuge Hot Oil – Haluatko kuulla oikeat uutiset koskien tätä lämmintä hiusnaamiota? Merisuola antaa tuuheutta – fakta. Jojobaöljy tuo kiiltoa – fakta. Guar-kumi hoitaa – fakta. Yhteenveto: Saat hoidetut ja tuuheat hiukset. Tuote on vegaaninen.

New Hot Oil – Kanelin ja neilikan eteeriset öljyt lämmittävät ja stimuloivat hiuspohjaa saaden verenkierron liikkeelle, mikä edesauttaa hiusten kasvua. Jojobaöljy ja oliiviöljy kosteuttavat ja vahvistavat hiusta sekä lisäävät kiiltoa. Raikastava nokkonen ja rosmariini tasapainottavat hiuspohjaa. Tuote on vegaaninen.

Marilyn Hot Oil – Pehmeyttä, loistoa ja hehkua blondeille hiuksille! Kamomilla, sitruuna ja sahrami tuovat esille vaaleita korostuksia ja pellavansiemenet lisäävät pehmeyttä “hampputukan” välttämiseksi. Ei tee sinusta hetkessä blondia, mutta korostaa kauniin luonnollisesti vaaleita sävyjä. Tuote on vegaaninen.

Damaged Hot Oil – On aika antaa hieman hellyyttä ja huolenpitoa huonostikohdelluille ja käsitellyille hiuksille. Jos vaalennat, suoristat, föönaat ja käsittelet hiuksiasi paljon, hiuksen pintakerros muuttuu hauraaksi ja saatat tarvita extra-apua hiuksillesi. Damaged Hot Oil -hoidon oliiviöljy, avokadoöljy tuovat kosteutusta ja stimuloivat uutta tervettä hiusta kasvamaan ja lisäämään vahvuutta. Manteliöljy antaa kiiltoa ja pehmeyttä. Tuote on vegaaninen.

Mikä olisikaan ihanampaa kirpeänä syyspäivän iltana kuin hemmotella itseään lämpimällä hiusnaamiolla, juoda kuppi teetä tai kahvia naamion vaikuttaessa hiuksissa, ja sujahtaa sen jälkeen lämpimän suihkun kautta sohvalle television ääreen tai vaikkapa suoraan vällyjen väliin? 🙂

Ihanaa perjantaita!

 

Kuvat, video ja tuoteselosteet: Lush.fi

Luetut kirjat – elokuu 2017

Elokuussa luin kymmenen kirjaa, joiden joukosta löytyy niin kauno- kuin tietokirjallisuutta. Mukavasti laidasta laitaan. Tämä postaus on pitkä kuin nälkävuosi, mutta selaa ja nappaa itsellesi vinkit mielenkiintoisimmista! 🙂

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Kahdeksanvuotias Scout asuu isänsä Atticuksen ja veljensä Jemin kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin kaupungissa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout on onnellinen juostessaan vapaana veljensä ja parhaan ystävänsä Dillin kanssa ympäri kaupunkia.

Scout on rakastettavan tuittupäinen, oikean ja väärän eroa opetteleva poikatyttö. Isänsä tavoin hän näkee ihmiset pintaa syvemmältä, ja toisin kuin monet muut Maycombissa, hän ei ole vielä oppinut tuomitsemaan ihmisiä pelkän ihonvärin perusteella. Kun Scoutin isä saa tehtäväkseen puolustaa oikeudessa nuorta mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, Maycomb näyttää todelliset värinsä. (Gummerus)

Aivan liian harvoin tulee luettua klassikoita. Edelliset klassikoiksi laskettavat lukemani kirjat ovat varmaan olleet Harry Pottereita. Niitä edeltävä klassikko, jonka luin oli kaksikymmentä vuotta sitten Tuntematon sotilas. Kuin surmaisi satakielen oli erittäin mielenkiintoinen katselmus menneisyyteen ja aion lukea myös jatko-osan Kaikki taivaan linnut, joka itse asiassa on kirjoitettu ennen tätä nimenomaista klassikkoa.

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin

Hauskanpitoa ei voi välttää, kun Becky Bloomwood ja hilpeä joukko rakasta perhettä ja ystäviä (vihamieskin kyydissä!) lähtevät etsimään Beckyn kadonnutta isää. Isä Graham vain salamyhkäisesti totesi, että hänen ”pitää hoitaa yksi juttu” ja sitten teki katoamistempun pienessä porukassa. Naiset ovat vakuuttuneita, että kadonneet ovat vähintäänkin hankkiutuneet hengenvaaraan. Becky tuntee raastavaa syyllisyyttä laiminlyötyään isäänsä Los Angelesin kiihkeässä menossa, lisäksi Becky uumoilee että pitkäsäärilunttu, Alicia, uhkaa hänen ja Suzen ystävyyttä. Las Vegasissa on otettava valtava riski. Se ei pelaa joka pelkää. (WSOY)

Himoshoppaaja korjaa potin on osa Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjaa. Tämä toistaiseksi viimeisin osa on itsenäinen jatko-osa edelliselle osalle Himoshoppaaja tähtien tiellä, jossa Rebecca muuttaa miehensä Luken kanssa Los Angelesiin. Beckyn seikkailut ovat sopivaa luettavaa silloin, kun aivot haluaa ripustaa hetkeksi narikkaan.

Marie Kondo: The Life-Changing Manga of Tidying Up

Marie Kondo presents the fictional story of Chiaki, a young woman in Tokyo who struggles with a cluttered apartment, messy love life, and lack of direction. After receiving a complaint from her attractive next-door neighbor about the sad state of her balcony, Chiaki gets Kondo to take her on as a client. Through a series of entertaining and insightful lessons, Kondo helps Chiaki get her home–and life–in order. This insightful, illustrated case study is perfect for people looking for a fun introduction to the KonMari Method of tidying up, as well as tried-and-true fans of Marie Kondo eager for a new way to think about what sparks joy. Featuring illustrations by award-winning manga artist Yuko Uramoto, this book also makes a great read for manga and graphic novel lovers of all ages. (tidyingup.com)

Kolmas Marie Kondon Konmari-menetelmästä kirjoitettu kirja on manga eli kuvitettu sarjakuva. Kirjaa ei ole toistaiseksi vielä suomennettu, mutta on erittäin helppolukuinen englanniksikin. Tämä kirja ei varsinaisesti tarjoa tietoa lisää enää heille, jotka ovat aiemmat kaksi osaa lukeneet, mutta antaa visuaalisen ja täydentävän kokemuksen.

Lue myös:

KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika

Spark Joy by Marie Kondo

Anna Snoekstra: Peilikuva

Kuusitoistavuotias Rebecca Winter katoaa jäljettömiin.
Yksitoista vuotta myöhemmin toinen tyttö ottaa hänen paikkansa.

Nuori nainen pidätetään näpistyksestä, ja selvitäkseen tilanteesta hän teeskentelee poliisille olevansa vuosia sitten kadonnut Rebecca Winter. Nainen on hämmästyttävällä tavalla Becin näköinen. Hänet toivotetaan tervetulleeksi Becin perheeseen, mutta pian hän ymmärtää, että kuka tahansa Becin sieppasi ja mitä tahansa hänelle tapahtui, sama vaara uhkaa myös häntä – uutta Rebeccaa. (HarperCollins Nordic)

Tämä australialaisen Anna Snoekstran trilleri ja esikoinen oli erilainen ja mielenkiintoinen lukukokemus. En ole onneksi hyvä lopputulosten arvailussa (hyvä vaan, että säilyy jännitys loppuun asti), mutta tämä oli kyllä ylläri. Täytyy varmasti lukea hänen ensi kuussa ilmestyvä ja toivottavasti pian suomennettava toinen romaaninsa Little Secrets.

Jo Nesbø: Lepakkomies

Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Austaliaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa. Työparikseen hän saa aboriginaali Andrew Kensingtonin, josta tuntuu kehittyvän Holelle myös ystävä. Kun ratkaisu vaikuttaisi olevan käden ulottuvilla, paljastuu, ettei mikään ole aivan sitä miltä näyttää. Holen omat menneisyyden haamut tunkeutuvat esiin, ja soppaa hämmentää vielä ihastuminen ruotsalaiseen tyttöön. (Johnny Kniga)

Pääsin vihdoin tutustumaan suosittuun Harry Holeen. Harry Hole -sarjan aloittava Lepakkomies on paikoittain aavistuksen tylsä, mutta osasin sitä odottaakin muiden sarjaa lukeneiden kertomusten perusteella. Haluan kuitenkin lukea sarjat aikajärjestyksessä, joten luin tämän silti. Toki Lepakkomies tarjoaa jännitystä ja yllätyksiäkin, mutta odotan, että muutaman ensimmäisen tarinan myötä tarinat muuttuvat entistä mielekkäämmiksi. Ja kaikesta huolimatta suosittelen lukemaan aikajärjestyksessä, jos et ole vielä tutustunut Harryyn. 🙂

Pernilla Ericson: Sinua seurataan

Tukholman alueella, keskustasta etelään johtavan metrolinjan asemien lähettyvillä on tapahtunut öiseen aikaan useita erittäin väkivaltaisia päällekarkauksia ja raakoja raiskauksia. Keskiyön pimeimpään aikaan mies hyökkää naisen kimppuun. Nainen onkin Liv Kaspi, joka rökittää päällekarkaajan sairaalakuntoon. Mediassa nousee valtava haloo. Poliisia syytetään liiallisen voiman käytöstä. Poliisin on pakko järjestää sisäinen tutkinta. Liv joutuu tutkinnan ajaksi lomalle.

Heti pakkolomansa alussa Liv saa merkillisen kirjeen, joka on kutsu tärkeään tapaamiseen. Uteliaisuus saa Livin menemään paikalle vanhaan hienoon taloon. Kohtaamisen aikana he perustavat tutkimusryhmän, joka alkaa tutkia metrolinjan asemien lähellä tapahtuneita raiskauksia.

Aina löytyy pieniä paloja rikoksen suureen palapeliin. Raiskaustapauksia tulee lisää. Lopulta Liv joutuu käyttämään kaikki voimansa ja taitonsa taistellessaan oman henkensä edestä. (HarperCollins Nordic)

Sinua seurataan oli elokuun luetuista kirjoista ehdoton lempparini! Tämä tiivistunnelmainen uuden ERLA-ryhmän aloitusosa vei mennessään aika lailla välittömästi. En malta odottaa kakkososan (Jag ska hitta dig: ett fall för Erlagruppen) suomennosta!

Sofia Ruusila-Nousiainen: Fit by Sofia

Sofia avaa kirjassa omaa elämäänsä ja elämäntapaansa, jossa itseensä uskominen sekä terveelliset elämäntavat ovat kaikki kaikessa. Kirja tarjoaa monipuolisten treeni- ja ravintovinkkien lisäksi merkittävän määrän kauneusneuvoja, niin ihonhoitoon, meikkaukseen kuin hiusten ja kynsien hoitoon. (Fitra)

Sain Fit by Sofian kaveriltani ja luin sen yhdessä illassa. Oli ihan mielenkiintoista lukea julkisuudestakin tutun Sofian (nyk. Sofia Belorf) tarina vaikka fitness ei kuulukaan omiin mielenkiinnon kohteisiin. Tai no, fitness kuntoiluna ja hyvinvointina kyllä, mutta ei lajina. Tämä kirja oli tosiaan kuitenkin enemmän elämäkerta kuin mikään muu, joten ihan puhtaasti hyvinvoinnista ja liikunnasta kiinnostuneelle ei ehkä anna juuri mitään. Paitsi, jos fanittaa Sofiaa ja fitness-urheilua. 😉

W. Somerset Maugham: Kirjava huntu

 

Kitty Fane on hemmoteltu englantilainen seurapiirikaunotar, joka lähes sattuman oikusta on suostunut Kiinassa toimivan vähäpätöisen lääkärin Walter Fanen kosintaan. Hiljainen ja sulkeutunut tiedemies rakastaa syvästi vaimoaan, mutta jää ilman vastarakkautta. Aviopuolisoiden elämänkäsitykset tuntuvat olevan aivan liian kaukana toisistaan. Eikä aikaakaan, kun Kitty on joutunut siirtokunnan komeimman miehen, vaikutusvaltaisen ja charmikkaan Charlie Townsendin lumoihin.

Tästä alkaa monivivahteinen, värikäs tapahtumasarja, joka saa dramaattisen ratkaisunsa koleraepidemian aikaan, lähetysasemalla kaukana Kiinan sydämessä.

Kirjava huntu on psykologisesti jännittävä ja koskettava kuvaus nuoren naisen kehityksestä ja kypsymisestä, vauhdikkaan juonen takana elää värikkäänä menneitten aikojen Kiina ihmisineen ja kulttuureineen. (LOISTOpokkarit)

Tämä kirja on yksi Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmän lukupiirin kolmesta lukuvaihtoehdosta. Liityin lukupiiriin, sillä siten tulen varmastikin lukemaan kirjoja, joita en itse tulisi valitseneeksi luettavaksi. Tämä on yksi niistä. Kirja on mielenkiintoinen tarina ihmissuhteista ja ihmisen kehityksestä elämässä. Kieli on vanhaa ja siitä tuli mieleen Jane Austenin kirjat. Hyvä että tartuin tähän, hyvä tarina!

Stephen King: Mersumies

2015 Edgar-palkitun trilogian avaus!

”Tuhat varmaa työpaikkaa!” kaupunki lupaa. Lukemattomia työttömiä, jotka aamuyön harmaina tunteina jonottavat niitä kadulla. Varastettu mersu, joka törmää heihin tahallaan. Kahdeksan kuollutta. Tappaja pakenee. Kuukausia myöhemmin eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges saa kirjeen. Mersumieheksi itseään kutsuva tappaja haluaa keskustella hänen kanssaan Sinisen sateenvarjon alla -nimisellä chattisivustolla. Hodgesin on suostuttava, vaikka tietokoneen käynnistäminen on kuin avaisi ikkunan omaan elämäänsä. Kuka tahansa voi kurkistaa sisälle. (Tammi)

En ole lukenut tätä aiemmin yhtään Stephen Kingin kirjaa, sillä en pidä kauhusta. En elokuvina enkä kirjana. Kuulin kuitenkin, että Mersumies olisi Kingiltä epätyypilliseen tapaan dekkarityylinen trilleri ja siksi otin sen luettavaksi. Myös tämä oli yksi lukupiirin kolmen kirjan koplasta. Mersumies alkoi mielenkiintoisesti, mutta tuntui sitten kulkevan pitkäveteisemmin aika pitkänkin ajan. Jossain puolessa välissä kirja kuitenkin muuttui vetävämmäksi ja loppui niin, että on päästävä lukemaan trilogian toinenkin osa Etsivä löytää. Varoituksen sanana kuitenkin, että kirjassa on paikoin (ainakin itseäni) ällöttäviä kohtia. Kohdat kuitenkin olivat yksittäisiä eivätkä itseäni saaneet kirjan kansia sulkemaan.

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Arkeologi Ruth Gallowayn akateeminen elämä järkkyy, kun poliisi ottaa yllättäen yhteyttä: muinaisen paalukehän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö vai historiallinen löytö? Etsivä Harry Nelson ei suostu luovuttamaan, vaikka jäljet ovat kylmenneet kauan sitten. Kun toinenkin tyttö katoaa, muuttuu Ruthin neuvonantajan rooli vaaralliseksi. Dekkaristi Elly Griffithsin menestyksen salaisuus on itsenäisen ja älykkään Ruthin, sitkeän poliisin ja Norfolkin rikkaan menneisyyden yhdistelmässä. (Tammi)

Risteyskohdat aloittaa uuden Ruth Galloway -sarjan. Tykkäsin Ruthin hahmosta, joka tuntui normaalilta ja helposti lähestyttävältä hahmolta. Myös etsivä Harry Nelsoniin suhtautuminen muuttui tarinan edetessä. Juoni kulki yksinkertaisesti ja piti mukanaan vaikka mystiikkaan ja arkeologisiin asioihin perehtymättömänä oli välillä vähän outoja käsitteitä. Tämän jälkeen on ehdottomasti päästävä lukemaan sarjan toinen osa Januksen kivi, joka on juuri ilmestynyt.

Löysitkö näistä yhtään itseäsi kiinnostavaa kirjaa? 🙂

Vinkkejä flunssan hoitoon – näillä helpotat oloasi

Syksy tuo tullessaan aktiivisemman arjen ja viileämpien ilmojen lisäksi myös flunssapöpöt. Olen kuullut nyt useammankin ihmisen sairastuneen ja itsekin sain pitkästä aikaa flunssan – ensimmäisen kerran sitten loppuvuoden 2014. Jos flunssaa ei pysty ehkäisemään, niin ainakin on muutamia keinoja, joilla flunssaista oloa voi yrittää helpottaa. Tässä siis minulta sinulle vinkkejä flunssan hoitoon!

Pakurista boostia vastustuskyvylle

Pakuri on luonnon oma rohto ja olen useamman vuoden juonut pakuriteetä, kun olo on alkanut tuntua kipeältä. Pakurin kerrotaan tehostavan immuunipuolustusta ja toimiipa se ihan tavallisen teen korvikkeenakin. Pakuriteen sekaan vielä loraus hunajaa, niin flunssajuoma on täydellinen. Pakuri-suositukseni annan Puhdistamon Instant-pakurijauheelle.

Vitamiinit ja hivenaineet

Vitamiinien ja hivenaineiden rooli on tärkeämpi flunssan ennaltaehkäisyssä eli vastustuskyvyn rakentamisessa. Itse olen kokenut hyväksi ympärivuotisen D-vitamiinin ja sinkin käytön. Molemmilla on osansa vastustuskyvyn ylläpitämisessä. D-vitamiinia syön 100 mikrogrammaa ja sinkkiä 25 mg vuorokaudessa. Flunssan aikana nappaan sinkkiä tuplamäärän. Haittaa ei varmasti olisi monivitamiinistakaan, mutta tärkeintä on kuitenkin hyvä ja monipuolinen ruokavalio. Flunssan aikana otan käyttöön vielä extrana C-vitamiinin, joka ei tietenkään ole mikään parantava, mutta elimistölle hieman piristystä ja tukea antava.

Helpotusta nenähuuhtelulla

Sarvikuono eli nenäkannu on ollut hyvä ystäväni jo vuosituhannen alusta saakka. Nenän ja sivuonteloiden huuhtelulla voi ehkäistä poskionteloiden tulehdusta ja helpottaa tukkoista oloa. Alkuun ajatus veden kaatamisesta nenään aiheutti itselläni liki hysteeristä pelkoa (kaikilla on varmasti joskus mennyt vettä nenään?), mutta ohjeiden mukaan suoritettuna huuhtelu toimi hienosti ja olo oli liki euforinen sen jälkeen. Nenäkannu on siis ehdoton seuralaiseni flunssakausina. Nenäkannuja myyvät apteekit.

Höyryhengityksestä helpotusta

Vesipiippu -inhalaattorilla hengittäminen on vähän kuin höyryhengittäisi. Kurkun ja äänihuulten kosteuttamisen lisäksi se voi olla apuna myös keuhkoputken ärsytykseen ja yskään. Höyryhengityksen voi suorittaa toki perinteisestikin kuuman veden ja pyyhkeen avulla, mutta vesipiippu on huomattavasti näppärämpi keino. Itse höyryhengittelen vesipiipulla televisiota katsellessa ja kirjaa lukiessa. Käyttö on helppoa: vesipiippuun laitetaan 1 teelusikallinen vettä (tai keittosuolaliuosta). Hengitetään piipun kautta sisään ja nenän kautta ulos aivan normaaliin tapaan. Oman NHS-vesipiippuni ostin Hyvinvoinnin Tavaratalosta, mutta vesipiippuja saa myös apteekeista.

Tuntuuko, että lima ei millään meinaa irrota yskimällä?

Tämä monille astmaatikoille ja muille keuhkosairauksista kärsiville tuttu apukeino on vasta nyt tullut omaan tietoisuuteeni ja otinkin sen heti käyttöön, sillä kärsin juuri sellaisesta inhottavasta hinkumaisesta yskästä, joka ei sitten millään meinaa irroittaa limaa.

Kyse on siis pulloon puhaltamisesta. Pulloon puhaltamisen teho perustuu vastapaineeseen, jota kehittyy keuhkoputkiin pulloon puhaltamalla. Ilmaa pääsee keuhkoputkissa sijaitsevien limapaakkujen taakse, jolloin paine saa liman liikkeelle ja sitä on helpompi yskiä pois. Tätä konstia varten tarvitset noin litran vetoisen pullon ja noin 70 cm pitkän letkun, jonka halkaisija on noin 10 millimetriä. Tarvikkeet pullopuhalteluun voi askarrella itsekin, mutta niitä saa ostaa myös apteekeista. Pulloon laitetaan vettä noin puolet (10 cm) ja letkun toinen pää upotetaan veteen. Toinen pää letkusta tulee pillin lailla suuhun ja sitten vain hengitetään nenän kautta sisään ja puhalletaan letkun kautta ulos niin, että vesi kuplii.

Ja sitten vielä…

Lopuksi tietenkin yksi tärkeimmistä asioista: lepo. Elimistö tarvitsee lepoa, sillä jos olo on tukkoinen ja vetämätön, voit ehkä kuvitella, millaista taistelua kroppa käy. Anna siis itsellesi lupa levätä ja nukkua kipeänä ollessasi, äläkä leiki sankaria. Sankaritoiminnasta ei loppujen lopuksi ole mitään hyötyä. Sillä vain uuvuttaa itsensä ja flunssa pitkittyy ja sen lisäksi tartutat muut lähelläsi olevat ihmiset. Maltti on siis valttia flunssan sairastamisessakin! 🙂

Onko sinulla hyväksi havaittuja vinkkejä flunssan hoitoon?

 

Postaus sisältää mainoslinkkejä