Loppuneet kosmetiikkatuotteet: maaliskuu 2015

Ensin luulin, että maaliskuussa loppuneita tuotteita olisi vain pari. Viimeisenä parina päivänä kuitenkin loppui useampi tuote.

whiteandfresh9382.jpg

Flow kosmetiikan mineraalimeikkipuuteri loppui ja korkkasin samantien uuden samanlaisen. Uskon vahvasti, että syksyllä pois jättämälläni meikkivoiteella ja mineraalimeikkipuuterin käytöllä on oleellinen osa kasvojen kunnon parantumisessa. Tähän mennessä ei vielä ole naama räjähtänyt vaikka yleensä vuodenvaihteen tienoilla kasvot ”puhkeavat kukkaan”.

whiteandfresh9745.jpg

Lushin Hoppity Poppity -kylpypallo oli hauska. Onneksi vielä on odottamassa muita kylpytuotteita, joita saan kokeilla. 🙂

whiteandfresh0320.jpg

Erittäin Hieno Suomalainen mustikkashampoo oli ihan jees. Ei erikoinen, mutta tarpeeksi edullinen eikä ainakaan mitään huomattavia muutoksia hyvään tai huonoon suuntaan hiuksissa tapahtunut. Hiuksia tosin lähtee vieläkin kauhistuttavan paljon, mutta tällä shampoolla asian kanssa ei taida olla mitään tekemistä. 😉 Varmasti tulee joskus ostettua tätä heinäveteläistä uudelleenkin!

whiteandfresh0356.jpg

Testiin pääsi Rexonan Invisible Diamond -dödö ja ei tosiaan näkynyt valkoisia rantuja paidoissa. Jäin kuitenkin kaipaamaan hieman raikkaampaa tuoksua, varsinkin kun ”omat hajut” tulevat aika herkästi läpi. Ehkä elimistössä on vaan tapahtunut vuosien varrella jokin aineenvaihdunnallinen muutos ja herkästi haiskahtavista kainaloista on vaan kärsittävä. 😉

Lushin Pot O’Gold suihkuhyytelö oli sinänsä varsin hauska. Joitain kertoja se ensin luiskahteli suihkussa käsistä, mutta lopulta hieman asettui. Hyytelöstä puuttui puhdistava fiilis vaikka tuoksua riitti. Käsittely oli kaiken kaikkiaan kuitenkin hankalaa ja loppujen lopuksi tämä hajosikin käsiini ja tippui osissa lattialle. Hauska, mutta ei käytännöllinen. Tai ehkä mä en vain osannut tätä käyttää oikein? 😀

whiteandfresh9384.jpg

Lisäksi kaksi palasaippuaa lähetin kaverille, jolla on enemmän käyttöä tällaisille herkuille. Viisi loppunutta tuotetta ja kaksi muutoin varastosta poistunutta on ihan hyvä saldo. Kuukauden päästä sitten taas jatketaan.

Osta vain tarpeellinen -kuukausi

Juuri pääsin Vinkkejä bloggaamiseen -postauksessa neuvomaan, että kaupallisia juttuja sisältävässä blogissa ei kannata kovasti tuoda esiin kaikenlaisia ostoähkyjä, -lakkoiluja yms. Satunnainen (blogissa näkyvä) ostolakko on mielestäni kuitenkin ihan ok. Välillä on mielenkiintoistakin tutkia omaa ostokäyttäytymistään. Itse en kovin usein ostolakkoja harrasta, mutta…

12.jpg

Nyt kuitenkin kävi ilmi, että huhtikuusta on tulossa taloudellisesti tiukka tai ainakin tiukahko. Pohdiskelin, että tähän vaiheeseen voisi sujauttaa pienen ostokäyttäytymistutkimuksen. Ostan vain tarpeeseen ja jätän ostamatta kaiken, mitä en ihan välttämättä tarvitse. Huhtikuun ajan kaupasta ostan vain ruoat, lääkkeet, pakolliset hygieniatuotteet ja taloustarvikkeet. Vaatteita vain, jos jokin oleellinen vaatekappale rikkoutuu tms. Poikkeuksena kuitenkin huhtikuun lopussa oleva risteily, josta olen jo suunnitellut ostavani jotain pientä. Parveketuolien istuinaluset puuttuu, joten ne ehkä, jos edullisesti löydän enkä saa niiden hankintaa siirrettyä toukokuulle. Luonnollisestikin saadut lahjat hyväksytään. 

14.jpg

Muutoin noin yleisesti ottaen olen aika tyytyväinen omaan ostokäyttäytymiseeni. Nyt huhtikuun aikana näkee vielä tarkemmin, mitä kaikkea sitä saattaisi ehkä ostaa ellei olisi erityisrajoituksia. Odotan mielenkiinnolla, tuleeko enemmän mielitekoja shoppailun suhteen vai mahdollisesti päinvastoin. 

Makuuhuoneen kaappien raivaus

Projekti ”Puhtaalta pöydältä” on siirtynyt keittiön tasojen ja eteisen jälkeen makuuhuoneeseen. Tämä projekti on itse asiassa vielä kesken, mutta lähes valmis. Tarkoitus oli saada niin paljon turhaa tavaraa pois kuin mahdollista.

whiteandfresh1.jpg

Tästä lähdettiin liikkeelle. Vasemmalla reunassa on liinavaatekaappi, jossa siis lakanat, pyyhkeet ja muut tekstiilit. Keskellä tankokaappi, jonka alaosaan on keskittymisen herpaantuessa vaan tullut tungettua tavarat ilman rationaalista sijoittelua. Ylähyllyillä on kengät, varastoituja kausivaatteita ja jonkin sortin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää sälää. Tankokaapista seuraavat kaapit oikealla ovat olleet vaatteita varten. Ylähyllyillä on ollut säilöttynä myös muun muassa CD-levyjä, joita ei tule kuunneltua. 

whiteandfresh5.jpg

Aloitin raivaamisen vaatteista. Kaikki vaatteet tanko- ja hyllykaapeista ulos yhteen kasaan ja vaate kerrallaan kävin kaiken läpi; kierrätykseen, roskiin ja loput takaisin kaappeihin. Yksi säkillinen vaatteita lähti roskiin ja toinen isompi kassillinen kierrätykseen. Tosin kierrätyskamat odottavat vielä eteisessä, sillä olen halunnut kerätä ensin mahdollisimman paljon poistuvaa tavaraa kasaan ennen kuin lähden niitä minnekään raijaamaan. Kirpputori olisi järkevä vaihtoehto ja taskurahallekin olisi käyttöä, mutta autottomana en pysty mitenkään raahaamaan isoja määriä tavaraa. Näin ollen voi olla, että lähden pienemmissä erissä viemään tavaraa vaan kierrätykseen.

whiteandfresh3.jpg

Yllä olevassa kuvassa kaappirivistön oikean puoleisin kaappi, jossa ennen oli vaatteita. Nyt laitoin sinne liinavaatteet ja muut tekstiilit.

whiteandfresh4.jpg

Viereisestä vaatekaapista tuli sitten se ainoa hyllyllinen vaatekaappini. Tarkoitukseni oli siis yhdistää kaksi vaatekaappia yhteen eli päästä niin monesta (turhasta) vaatekappaleesta eroon, että yksi hyllykaappi riittäisi. Vielä on hieman ahdasta ja pitää ajan kanssa tutkailla tilannetta ja pistää vielä lisää vaatetta pois. Opettelen nyt ensin tulemaan toimeen nykyisen järjestyksen kanssa. Olen niin tottunut väljään vaatesäilytykseen, etten ole varma, kestänkö sitä, että vaatteet ovat noin tiiviisti. 😉

Kausivaatelaatikoista toinen (Clothes-muovilaatikko) jäi, jotta voin siihen säilöä kausivaatteita. Aiempien vaatekaappien ylähyllyillä olleet CD-levyt on nekin käyty läpi ja neljä laatikollista levyjä mahtuu nykyään vain yhteen. 🙂

whiteandfresh2.jpg

Tankokaapista lähti myös mukavasti vaatetta kiertoon. Siivosin ja järjestelin kaapin alaosan ja laitoin kenkälaatikot ylähyllyllä siistimpään riviin. Se oikeastaan riitti tälle kaapille. 

whiteandfresh6.jpg

Tämä kaappi, jossa aiemmin oli liinavaatteita on jatkossa tarkoitus täyttää sisustus- ym. tavaralla. Yritän vähän keskittää sisustustavaroiden säilytystä, kun aiemmin niitä on ollut olohuoneen Bestån kaapeissa, siivouskaapissa, eteisessä ja keittiössä. Tämän kaapin järjestely on siis vielä kesken.

Makuuhuone on odottanut sisustamista vuodenvaihteen kattovuodon jälkeen. Kolme kuukautta siihen meni, että saatiin kaikki korjaustoimenpiteet saatettua loppuun. Perjantaina käytiin tekemässä makuuhuoneen katon tasoiteruiskutus ja ajattelin, että nyt pääsen vihdoin sisustamaan ja esimerkiksi kiinnittämään sängyn yläpuolelle hankkimani unisiepparin.

Heräsin viime yönä kuitenkin siihen, että katto alkoi taas vuotaa (loppuyö meni sohvalla, kun ei siltä veden tiputukselta saanut nukuttua). Kiitos rankan lumisateen, joka ajan kanssa on muuttunut ensin räntä- ja lopulta vesisateeksi ja aiheuttanut lumen sulamisen katolla ja sitä kautta sitten vuodon katolta välikaton kautta asuntooni. ”Kiitos” kuuluu toki ensisijaisesti rakennusvirheelle, sillä ei sen lumen pitäisi sieltä sateen yhteydessä sulaessaan tänne päästä. Nyt vain entistä tiukempana asian kanssa, jotta tämä puolentoista vuoden aikana kolmas vuotokerta olisi se viimeinen. Ja jos ei ole, niin sitten se on uuden asunnon etsintä edessä.

Semmoista täällä. 😉 Seuraavaksi ”Puhtaalta pöydältä” projektissa paneudutaan siivouskaapin raivaukseen!