Vinkkejä bloggaamiseen

Olen kirjoittanut blogia yli kolme vuotta ja lukenut blogeja hieman kauemmin. Ajattelin ajan saatossa näkemäni, kokemani ja oppimani perusteella pistää vähän bloggaamiseen liittyviä vinkkejä jakoon. Nappaa mukaasi vinkki tai useampi! Huomio: nämä ovat omia mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Mukana on myös vinkkejä, jotka olen lukenut muualta ja joista olen samaa mieltä. Asiantuntija en siis ole. 🙂

OTSIKKO

Postaus on hyvä otsikoida ajatuksella, mahdollisimman kuvaavasti. Jos teet postauksen ostamastasi kukasta/kynttilästä ja laitat samalla mukaan kuulumisiasi, otsikoi sen mukaan, mikä voisi mahdollisesti tuoda postauksellesi lukijoita. Ei sillä, ettäkö kukkapostaukset muutenkaan olisi siellä suosion huipulla, mutta varmasti parempi otsikko on ”Tummanpunaiset tulppaanit” kuin ”Tiistain turinat”. Otsikon keksiminen pitkään bloganneena on välillä aivan älyttömän turhauttavaa. Tuntuu kuin kaikki otsikkovaihtoehdot olisi jo käytetty. Välillä joutuukin käyttämään jo aiemmin käytettyjä otsikoita ja joskus jopa otsikoimaan niillä turinoilla ja kuulumisilla. Itselläni nykyään postauksen tekeminen kestää välillä lähes ainoastaan siksi etten keksi sopivaa otsikkoa.

whiteandfreshkuva4.jpg

SISÄLTÖ

Blogipostauksen otsikon lisäksi olisi tärkeää ensimmäisessä lauseessa tai parissa ensimmäisessä tuoda esille postauksen ydinsisältö. Jos on siis kiinnostunut saamaan Google hittejä (hakusanaosumia), niin tekstin alkuosa on oleellisempi kuin loppuosa. Hakukoneiden osalta yllämainitsemani otsikkokin on tärkeä, sillä sehän tulee osaksi blogipostauksen osoitetta.

Omia vanhoja tekstejään voi ja kannattaakin tuoda esille linkittämällä. Tämä nostaa vanhojen juttujen asemaa hakukoneissa. Myös vanhoihin artikkeleihin voi käydä lisäilemässä linkkejä, jos olette samasta aiheesta kirjoittaneet myöhemmin uudelleen. Vanhoja suosittuja postauksia voi myös välillä kirjoittaa uudelleen. Ajan saatossa on varmasti tullut lukijoitakin lisää eivätkä läheskään kaikki jaksa käydä koko postaushistoriaa läpi, varsinkaan, jos historiaa on jo useamman vuoden ajalta.

Kuvat eivät sinällään vaikuta muutoin kuin visuaaliseen mielikuvaan, mutta on yksi asia, jolla voi ja kannattaa yrittää vaikuttaa; kuvien tiedostonimen huolellinen valinta. Anna kuvatiedostolle mieluummin nimeksi jokin hakusanaksi sopiva nimi kuin vaikkapa ”kukat.jpg”. Tässä vaikkapa blogin nimi olisi parempi, olettaen, että toivot hakusanaosumia omalle blogillesi.

Tärkeää on myös se, että jos blogissa on jokin punainen lanka (aihe), kannattaa pitää huolta, että se säilyy. Blogin tunnistepilvi on tässä hyvä: blogin tärkeimmät aihealueet näkyvät siinä isoimpana ja harvemmin postattavat aiheet pienempänä. 

KIELI

Siisti ja selkeä kirjoitusasu antaa lukijalle miellyttävän lukukokemuksen. Tarkasta tekstisi ennen julkaisua ja huomioi erityisesti yhdyssanat. Pyri välttämään liian pitkiä lauseita. Kokeile lukea ääneen omaa tekstiäsi ja katso, että pystyt lausuessasi hengittämään tasaisesti. Jos tuntuu, että happi loppuu kesken voi lause olla ehkä liian pitkä. Vielä pieni vinkki heille, joille sanojen oikea kirjoitusasu ei aina ole ihan selvää: sanan voi kirjoittaa vaikkapa Google-hakuun, jolloin todennäköisesti vastaukseksi saa oikeinkirjoitettuja versioita. Ei tämä toki aina toimi, mutta itse olen joskus lukkotilanteessa saanut tästä apua.

Oman persoonan näkyminen tekstissä on sallittua, jopa suotavaakin. Silti on tärkeää kiinnittää huomiota niin sanotusti kielenkäyttöön. Kirjakieltä ei ole pakko kirjoittaa, mutta ”mäsättely” (mä, sä jne.) voi hieman särähtää silmille. Koskaan ei tiedä, minkä ikäisiä lukijoita joukossa on. Teitittelemään ei tietenkään tarvitse alkaa. Jos minä-muodossa kirjoittaminen ei tunnu luontevalta, voi yrittää taiteilla jossain ”mäsättelyn ja minäilyn” välimaastossa. Voi esimerkiksi käyttää verbejä, jotka itsessään jo sisältävät tekijän tai käyttää passiivia. ”Minä kuvaan mielelläni päivänvalossa / Mä kuvaan mielelläni päivänvalossa / Kuvaan mielelläni päivänvalossa.”  ja ”Joko sinä odotat kesää? / Joko sä odotat kesää? / Joko siellä/teillä odotetaan kesää?” 

Kultainen keskitie toimii melkein kaiken kanssa, myös usein parjattujen hymiöiden käytössä. Hymiöiden avulla voi tunnelman lisäksi myös pehmentää tiukalta ja vakavalta kuulostavaa tekstiä. Mutta mikä sitten on liikaa? Siihen on vaikea ottaa kantaa, sillä hymiöiden käyttö on persoonasta kiinni. Jos itsestä alkaa tuntua, että hymiöitä käyttää ehkä vähän liikaa, niin omaa toimintaa kannattaa ainakin tarkastella, jos ei muuta. 🙂

whiteandfreshkuva2.jpg

LUKIJOIDEN HUOMIOIMINEN

Suurin osa bloggaajista kirjoittaa blogiaan varmaankin ensisijaisesti itselleen. Ajan kanssa, kun lukijoiden määrä kasvaa on alettava miettiä postausta tehtäessä jonkin verran myös lukijoita ja heidän mahdollisia reaktioita. Parhaassa tapauksessa on otettava huomioon myös yhteistyökumppanit, mahdollisesti jopa tulevat sellaiset.

Jos olet tilapäisesti niin sanotussa blogiähkyssä/-masennuksessa eikä millään meinaisi huvittaa kirjoittaa blogia on ihan hyväksyttävää mainita asiasta ohimennen. Kaikilla meillä joskus tekee vähän tiukkaa jaksamisen ja huvittamisen kanssa. En suosittele tekemään niin usein. On tärkeää miettiä, miten asian voisi ilmaista mahdollisimman hienovaraisesti, jotta lukijalle ei tulisi paha mieli. Pahalla mielellä tarkoitan sitä, että kun bloggaaja (toistuvasti) manaa blogiväsymystä jää lukijalle herkästi sellainen tunne, että ei enää kiinnosta kyseistä blogia lukea, kun ”bloggaaminen tuntuu niin vaikealta”. Negatiivisuus tarttuu hyvin herkästi.

Kaupallista blogia kirjoittavan tai yhteistöistä yritysten kanssa kiinnostuneen on syytä huomioida postauksissaan ja sanomisissaan myös se, että yhteistyökumppanit  – myös tulevat sellaiset – saattavat lukea blogia. Liian raivoisat asiakaskokemukset, yllämainitut blogiähkyt ja -masennukset sekä pitkäkestoiset ostolakkoilut ja -ähkyt kannattaa jättää mainitsematta tai ainakaan niitä ei kannata tuoda esille kovin suurieleisesti. Jos kovin radikaalisti jakaa negatiivisia ostokokemuksia tai on totaalisen kyllästynyt uuden tavaran ostamiseen, kyseinen blogi ei ehkä ole kovin houkutteleva mainospaikka yritykselle. 

Itse silloin tällöin kirjoitan omassa blogissani mielenliikkeistäni sekä arjen ja elämän haastavuudesta, se on pienessä mittakaavassa ollut osa blogiani alusta alkean. Yritän parhaani mukaan kuitenkin tuoda ajatukseni esille mahdollisimman neutraalisti niin, että en tartuttaisi mielialaani lukijoihin. 

whiteandfreshkuva1.jpg

PERSOONALLISUUS

Aitous! Ole oma rehellinen, aito ja konstailematon itsesi. Ole nöyrä, mutta älä alistettu. Tunne arvosi ja arvosta muita. Siinä on muutama juttu, minkä avulla pärjää pitkälle! Tämä pätee itse asiassa blogin lisäksi myös elämässä yleensä. Toimi blogimaailmassa kuten toivoisit muiden kohtelevan sinua ja blogiasi. Klisee, mutta totuuksistahan ne kliseet yleensä muodostuvat. 😉 Haluaisin ajatella, että olisimme bloggaajina ennemminkin kumppaneita kuin kilpailijoita.

Blogissa ei ole mikään pakko paljastaa henkilökohtaisia asioita, sillä yksityisyys on tärkeä asia. Lukijoiden lukukokemus kuitenkin usein paranee, kun he saavat jonkinlaista kontaktia blogin takana olevaan persoonaan. Itsestään voi antaa yllättävän paljon antamatta kuitenkaan liikaa.

whiteandfreshkuva3.jpg

VERKOSTOITUMINEN / MARKKINOINTI / YHTEISTYÖT

Paljon pohditaan lukijamäärän kasvattamista ja siihen on aika lailla perusvinkkejä tarjolla.

– Päivitä blogiasi säännöllisesti; alussa tiiviimmin, jotta lukijat löytävät sinut ja motivaatio säilyy palaamaan uudelleenkin. Myöhemmin voi päivittää toki harvemmin, sillä oma lukijakunta on silloin jo vakiintunut. Silloinkaan ei kuitenkaan kannata tuudittautua ajatukseen, että ”kyllä ne lukijat siellä pysyvät”. Tarjoa lukijoillesi tuoretta sisältöä. Huom! Tiiviistä päivitystahdista on monia mielipiteitä, joillekin esimerkiksi kaksi kertaa viikossa on usein ja toisille liian harvoin. 

– Kommentoi muita blogeja. Kommentointi eli vuoropuhelu on monelle se ”bloggaamisen suola”. Joskus saattaa ajatella, että ei millään jaksa jättää kommenttia vaikka on lukenut jonkun postauksen. Niinpä, mutta saattaa olla, että joku muu ajattelee samoin luettuaan sinun postauksesi. 😉 

– Liity lukijaksi muihin blogeihin Bloggerin, Bloglovinin tai esim. Blogilistan kautta. Tieto uusista seuraajista yleensä välittyy bloggaajalle esimerkiksi sovelluksen sähköposti-ilmoituksella. Liity myös Facebook-, Instagram- ja Pinterest-seuraajaksi, jos mahdollista.

– Ota blogille käyttöön myös yllämainitut some-kanavat: Facebook, Instagram, Pinterest. StyleRoom on varteenotettava vaihtoehto sisustajille.

– Linkitä blogiasi ja blogipostauksia. Älä kuitenkaan joka ainoasta tuutista tyrkytä vaan valitse itsellesi ja blogillesi oleelliset kanavat. 

– Ota yhteyttä yrityksiin, joiden toiminta/tuotteet kiinnostavat. Yrityksen lisäksi yhteistyö hyödyttää niin sinua kuin lukijoitasi olettaen, että tuote tai yrityksen toiminta sopii blogissasi käsittelemiisi teemoihin. Huomioi siis yhteistyömahdollisuuksien sopivuus blogiisi, tämä on tärkeää!

– Älä tee ilmaiseksi. Älä myy itseäsi liian halvalla. Opettele tuntemaan työsi arvo. Mitoita työsi arvo saatuun palkkioon. Usein vaikeaa, mutta kannattavaa. 

whiteandfreshkuva5.jpg

SEKALAISIA VINKKEJÄ

Järjestelmäkamera on monille haave, mutta bloggaamiseen ei tarvitse sellaista. Toki se mahdollistaa aavistuksen paremmat kuvat hieman heikompitaitoisellekin kuvaajalle, mutta ihmeitä sekään ei tee. Uusimmissa puhelinmalleissa alkaa olla jo aika hyvät kamerat ja jos vain viitsii keskittyä kuvaamiseen – kuvakulmien miettimiseen ja tarkentamiseen – pärjää aika hyvin. Valonmäärän kanssa toki on ongelmia enemmän, mutta ongelmia on pimeinä vuodenaikoina ihan kaikilla. Kevyellä kuvanmuokkauksella saa pika-apua kuviin. Kännykkäkuvien lataaminen blogiin ei ole enää mikään häpeä (jos se joskus onkin ollut).

Muista oikea lähdelinkki, kun lisäät postaukseesi muita kuin omia kuviasi. Vielä parempi olisi kysyä kuvan omistajalta lupa kuvien julkaisemiseen. Tavaratalot, tunnetut merkit ja sen sellaiset tahot tosin harvemmin loukkaantuvat tuotekuvien lainaamisesta (kunhan kuvan lähteen mainitsee), sillä se on mainosta yrityksille. Tilanne on aina hankalampi yksityishenkilöiden kuvia lainatessa. Jonkin verran esim. USA:ssa on myös firmoja, jotka saattavat herkästikin pistää laskun perään luvatta lainattujen kuvien vuoksi. Huomioi vielä, että ”Pinterest” ei ole sopiva lähde kuville. Kuvan lähde on kaivettava syvempää, sillä Pinterest on vain kuvienjakoalusta. Samaa koskee muita kuvapalveluita.

Jos kehut (mainostat) jotain mieleistäsi tuotetta ilman yhteistyömomenttia, postaukseen ei tarvitse kirjoittaa ”Tämä ei sitten muuten ole maksettu mainos”. Nykyään niin moni mainostaa, huvikseen tai yhteistyön merkeissä, että se on jo aika normaalia. Kyllä tuotteista voi puhua hyvää, jos niistä tykkää eikä sitä tarvitse ”pyytää anteeksi”. Riittää, että tuot tekstissäsi selkeästi ilmi, jos kyseessä on yhteistyö. Jos ei, niin anna palaa vaan äläkä stressaa! 🙂

***

Bloggaaminen voi olla kiva harrastus, jos pidät kuvaamisesta ja/tai kirjoittamisesta. Blogi on oiva paikka jakaa omia tuotoksiaan. Bloggaamisesta voi tehdä itselleen myös työn, mutta ammattimainen blogi vaatii todellakin sitä työtä, työtä ja työtä. Joillain lähtökohdat voivat olla aavistuksen paremmat ”rahoiksi lyövän” blogin luomisessa kuin toisilla, mutta opiskelemalla ja määrätietoisella toiminnalla kaikki on mahdollista, jokaiselle. Pitää vain olla tavoite, keinot ja itse toteutus. Suomessa blogilla ei täysipäiväisesti elä vielä kovin moni, mutta jotkut kyllä, joten se on mahdollista. Yleisempää sen sijaan on niin sanotun taskurahan tienaaminen blogilla.

Näistä vinkeistä osa olikin siitä näkövinkkelistä, että blogia haluaisi kirjoittaa osa- tai kokopäiväisesti taloudellinen hyöty tavoitteena tai ainakin hieman edetä ja kehittyä. 

7 kommenttia “Vinkkejä bloggaamiseen

  1. Kiitos vinkeistä – tässä oli tärkeää asiaa myös meille, jotka jo jonkin aikaa olemme bloggailleet. Hyvä kun toit esille tuon Pinterest -kuvien lainauksen – itse en niitä käytä juuri sen tähden, että välillä on tosi vaikea löytää sitä alkuperäistä kuvaajaa – ja aika monessa blogissa näkee vieläkin kuvalähteeksi vain Pinterestin.<br />
    Hyvä postaus!

    1. Lady of The Mess: Sinulle puolestaan kiitos kommentista! En ole aikoihin julkaissut kovin kantaa ottavia postauksia, joten tässä on oltu hieman jännän äärellä, että miten ihmiset reagoi… siitä huolimatta, että sanoinkin heti alkuun näiden olevan mun silmien kautta katsottuja asioita. 🙂

    2. iDiS &amp; iNTeRiÖÖRi: Kiitos! Kiva kuulla, että näistä on joku saanut jotain irti. 🙂

  2. Kiitos näistä tiedoista. Vinkit ovat aina tervetulleita! Aika moni yhteistyökumppani toivoo tuotearvosteluja jaettavan facessa ja itse en ole koskaan oikein ollut kiinnostunut sinne kirjoittelemaan. Sehän on nuorison keskuudessa jo vanhanaikanen juttu, joten välillä tämä laita faceen, pinterestiin ja instaan on turhauttavaa, jos niitä lukijoita ei siellä niin paljoa olekaan. Mutta ilmeisesti se on vielä tärkeää:)

    1. Mysterious M: Sosiaalinen media (Facebook, Pinterest, Instagram, Twitter yms.) oman näkemykseni mukaan vain kasvattaa rooliaan markkinoinnissa. 🙂

  3. Vitsi mikä postaus! Tuli niin tarpeeseen. Olen tehnyt miljoona asiaa väärin tähän saakka. Kiitän ja kumarran! Mulla on oman blogin &quot;nostatus&quot; työn alla, toivon, että jonakin päivänä yritys palkitaan. 🙂 tästä oli paljon apua minulle ?

    1. Tanja: Kiva kuulla, että sait postauksesta jotain irti. 🙂 Vähän pisti kuitenkin silmiin tuo, kun sanoit tehneesi monia asioita tähän mennessä väärin. Olisikohan kuitenkaan noin, onko loppujen lopuksi varsinaista väärää olemassakaan (ellei lakia riko ;)) – on vaan erilaisia tapoja? On hienoa, että haluaa kehittyä, mutta ei saa olla myöskään liian ankara itselleen. 🙂 Tsemppiä kehitystyöhön, kyllä se palkinto sieltä tulee. &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *