Makuuhuoneen kaappien raivaus

Projekti ”Puhtaalta pöydältä” on siirtynyt keittiön tasojen ja eteisen jälkeen makuuhuoneeseen. Tämä projekti on itse asiassa vielä kesken, mutta lähes valmis. Tarkoitus oli saada niin paljon turhaa tavaraa pois kuin mahdollista.

whiteandfresh1.jpg

Tästä lähdettiin liikkeelle. Vasemmalla reunassa on liinavaatekaappi, jossa siis lakanat, pyyhkeet ja muut tekstiilit. Keskellä tankokaappi, jonka alaosaan on keskittymisen herpaantuessa vaan tullut tungettua tavarat ilman rationaalista sijoittelua. Ylähyllyillä on kengät, varastoituja kausivaatteita ja jonkin sortin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää sälää. Tankokaapista seuraavat kaapit oikealla ovat olleet vaatteita varten. Ylähyllyillä on ollut säilöttynä myös muun muassa CD-levyjä, joita ei tule kuunneltua. 

whiteandfresh5.jpg

Aloitin raivaamisen vaatteista. Kaikki vaatteet tanko- ja hyllykaapeista ulos yhteen kasaan ja vaate kerrallaan kävin kaiken läpi; kierrätykseen, roskiin ja loput takaisin kaappeihin. Yksi säkillinen vaatteita lähti roskiin ja toinen isompi kassillinen kierrätykseen. Tosin kierrätyskamat odottavat vielä eteisessä, sillä olen halunnut kerätä ensin mahdollisimman paljon poistuvaa tavaraa kasaan ennen kuin lähden niitä minnekään raijaamaan. Kirpputori olisi järkevä vaihtoehto ja taskurahallekin olisi käyttöä, mutta autottomana en pysty mitenkään raahaamaan isoja määriä tavaraa. Näin ollen voi olla, että lähden pienemmissä erissä viemään tavaraa vaan kierrätykseen.

whiteandfresh3.jpg

Yllä olevassa kuvassa kaappirivistön oikean puoleisin kaappi, jossa ennen oli vaatteita. Nyt laitoin sinne liinavaatteet ja muut tekstiilit.

whiteandfresh4.jpg

Viereisestä vaatekaapista tuli sitten se ainoa hyllyllinen vaatekaappini. Tarkoitukseni oli siis yhdistää kaksi vaatekaappia yhteen eli päästä niin monesta (turhasta) vaatekappaleesta eroon, että yksi hyllykaappi riittäisi. Vielä on hieman ahdasta ja pitää ajan kanssa tutkailla tilannetta ja pistää vielä lisää vaatetta pois. Opettelen nyt ensin tulemaan toimeen nykyisen järjestyksen kanssa. Olen niin tottunut väljään vaatesäilytykseen, etten ole varma, kestänkö sitä, että vaatteet ovat noin tiiviisti. 😉

Kausivaatelaatikoista toinen (Clothes-muovilaatikko) jäi, jotta voin siihen säilöä kausivaatteita. Aiempien vaatekaappien ylähyllyillä olleet CD-levyt on nekin käyty läpi ja neljä laatikollista levyjä mahtuu nykyään vain yhteen. 🙂

whiteandfresh2.jpg

Tankokaapista lähti myös mukavasti vaatetta kiertoon. Siivosin ja järjestelin kaapin alaosan ja laitoin kenkälaatikot ylähyllyllä siistimpään riviin. Se oikeastaan riitti tälle kaapille. 

whiteandfresh6.jpg

Tämä kaappi, jossa aiemmin oli liinavaatteita on jatkossa tarkoitus täyttää sisustus- ym. tavaralla. Yritän vähän keskittää sisustustavaroiden säilytystä, kun aiemmin niitä on ollut olohuoneen Bestån kaapeissa, siivouskaapissa, eteisessä ja keittiössä. Tämän kaapin järjestely on siis vielä kesken.

Makuuhuone on odottanut sisustamista vuodenvaihteen kattovuodon jälkeen. Kolme kuukautta siihen meni, että saatiin kaikki korjaustoimenpiteet saatettua loppuun. Perjantaina käytiin tekemässä makuuhuoneen katon tasoiteruiskutus ja ajattelin, että nyt pääsen vihdoin sisustamaan ja esimerkiksi kiinnittämään sängyn yläpuolelle hankkimani unisiepparin.

Heräsin viime yönä kuitenkin siihen, että katto alkoi taas vuotaa (loppuyö meni sohvalla, kun ei siltä veden tiputukselta saanut nukuttua). Kiitos rankan lumisateen, joka ajan kanssa on muuttunut ensin räntä- ja lopulta vesisateeksi ja aiheuttanut lumen sulamisen katolla ja sitä kautta sitten vuodon katolta välikaton kautta asuntooni. ”Kiitos” kuuluu toki ensisijaisesti rakennusvirheelle, sillä ei sen lumen pitäisi sieltä sateen yhteydessä sulaessaan tänne päästä. Nyt vain entistä tiukempana asian kanssa, jotta tämä puolentoista vuoden aikana kolmas vuotokerta olisi se viimeinen. Ja jos ei ole, niin sitten se on uuden asunnon etsintä edessä.

Semmoista täällä. 😉 Seuraavaksi ”Puhtaalta pöydältä” projektissa paneudutaan siivouskaapin raivaukseen!

12 kommenttia “Makuuhuoneen kaappien raivaus

  1. Siis wau Irina, mun tasolla toi on ollut jo ylisiisti lähtötilanteessa. 😀 Sä et halua nähdä mun kaappeihin, ne on mun heikkokohta, mutta syytän osaksi sitä, että ne on puolillaan miehen roinaa, josta se ei suostu luopumaan. 😀

    1. JonnaH.: Tiedostan sen, että muutamia poikkeuskohtia lukuunottamatta mun kaapit on muiden mielestä aika siistit. Mä itse taas kärsin tosi helposti, jos järjestys ei ole vimpan päälle. Mun pitää opetella hieman paremmin sietämään tavaroiden olemassa oloa, sillä saatan ahdistua tarpeellisistakin tavaroista ja alan toivoa, että kaikissa kaapeissa olisi vain pari hassua tavaraa per hylly. 😉

  2. Hyvältä näyttää!!! 🙂 Kaappien raivaamisessa ja järjestelyssä on aina oma hommansa, ja siihen ryhtyminen on usein jo ajatuksena hengästyttävä. Olet tehnyt järjettömän suuren urakan vuosien varrella ja minusta kaappien kunto on nyt täydellinen (lukuunottamatta tietty sitä sisustuskaappia joka vielä keskeneräinen projekti). ♥ Hyvä Irina! ♥

    1. Kiitos Miia! Raivaaminen ja järjestely on todella ahdistavaa touhua vaikka lopputulos onkin usein helpottava. Lohduttavaa kuulla, että edes jonkun mielestä kaapit on nyt kunnossa… mä meinaan en vieläkään ole täysin tyytyväinen. Tosin tiedostan, että mun suhtautumisessa on itselläni kieroutumia. 😉

  3. Hyvän määrän sait kyllä karsittua kaapeista pois! Ja *vink vink*, ei kannata heittää tekstiilejä turhaan roskikseen, koska H&amp;M:n vaatekeräykseen voi viedä ihan kaikki vaatteet ja kodintekstiilit, myös siis likaiset ja rikkinäiset :). <br />
    <br />
    Toivottavasti tuo kattovuoto olisi nyt tosiaankin viimeinen!

    1. Tiia: Enpäs tullut ajatelleeksikaan roskavaatteiden osalta tuota H&amp;M:n vaatekeräystä. Onko se ihan takuuvarmaa, että ne ottaa kaikissa myymälöissä? Mulla on kammo, että jos lähden viemään tavaroita kierrätykseen niin entä jos kieltäytyvät ja siinä sitten nökötän pussukat käsissäni. 😀 Olen meinaan joskus vienyt kirjoja divariin ja eivät huolineet kaikkia, edes ilmaiseksi. Ei ollut kovin hohdokasta kantaa painavia kirjoja takaisin kotiin lojumaan.

    2. Kyllä ne ottaa joka myymälässä vaatenyssäkät vastaan ;). Rajoituksena tosin, että kerralla saa viedä vain kaksi pussukkaa.

  4. Kaappien järjestäminen on niin hauskaa! Joskus oon harmitellut, kun mulla on kaikki kaapit aina järjestyksessä.. Pitää sitten vaihdell atavaroiden paikkoja huvin vuoksi. Tosi inhottava tuo katto!

    1. lkotona: Mun mielestä kaappien ja paikkojen järjestäminen on periaatteessa kivaa puuhaa. Vähintäänkin lopputulos on huojentava. Mun ongelma on lähinnä se, että en keksi tavaroille helposti oikeaa paikkaa. Kyse ei ole siitä, että tavara välttämättä olisi turha vaan vaadin tavaralle niin täydellisen paikan, että en voi useinkaan laittaa tavaraa johonkin tilapäispaikkaan vaan se sitten lojuu jossain. Siinä on syy esimerkiksi muutamille kodissani oleville tavarakasoille. Väärässä paikassa olevat tavarat tai sekaiset järjestykset polttavat kaapin ovienkin läpi eli &quot;poissa silmistä poissa mielestä&quot; ei toimi minulla. 😉 Lisäksi omalla kohdallani koen kierrättämisen hyvin hankalaksi ja sitten ahdistun kierrätystä odottavista tavarakasseista. Olen vähän monimutkainen ja turhan perfektionisti, mutta onneksi tajuan aivoissani olevan kieroutuman, sillä ainakin sille voi yrittää tehdä jotain. 😉

  5. Hienolta näyttää, voi kun onkin ihanaa järjestellä kaappeja välillä oikein kunnolla 🙂 Munkin pitäisi 😉

    1. susanna: Kiitos! 🙂 Kaappien raivauksesta ja järjestelystä tulee hyvä ja helpottava olo kyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *