Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Sanotaan, että totuus tulee lapsen suusta. Nyt totuus tulee minun suustani. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jos meinaan olla hengissä vielä, kun täytän 40.
Olen persoonaltani iloinen, ymmärtäväinen, oikeudenmukainen. Juuri sellainen, millainen vaikutelma minusta varmaan on blogini kautta teillekin välittynyt. Mutta! Tiedän, miten asioiden pitäisi olla, mutta suurin osa niistä on elämässäni täysin rempallaan. Olen avoin ja haluan siksi myös avoimesti kertoa teille asioista. Ihan kaikesta yksityisestä en tietenkään täällä tule kertomaan ja voi olla, että tämä postaus onkin yksi niistä harvoista kerroista, kun todella tunnustan, miten epätäydellinen todella olenkaan. Jotkut tykkäävät, kun bloggaaja on avoimesti oma itsensä ja jotkut saattavat mahdollisesti jopa vetäytyä takavasemmalle sen myötä. Sen riskin otan, sillä tunnustamalla nämä asiat julkisesti saatan olla itselleni avuksi enemmän kuin omassa päässä näitä hautoessani. Heille, jotka pitävät minua tekopyhänä vätyksenä tämän postauksen myötä ja poistuvat seurastani toivotan vilpittömästi kaikkea hyvää.
Terveys
En ole koskaan pitänyt liikkumisesta. Paitsi vuonna 2010, kun liikkumiskärpänen puraisi minua ja kävin säännöllisesti päivittäin reippailla kävelylenkeillä. Koin itselleni vieraita tuntemuksia, kun rakkaalla sohvallani istuessani tunsin suurta tarvetta lähteä lenkille. Silloin ei haitannut vaikka taivaalta olisi satanut kiviä, lenkille lähdin ja nautin, kun veri kiersi, hiki virtasi ja korvissa soi lempparimusiikki.
Tämä upea vaihe elämästäni jäi alkutalvesta samana vuonna, kun pakarani kipeytyi koko ajan paheten ja vuoden 2011 puolella mulla diagnosoitiin välilevynpullistuma. Pahoista kivuista kärsin helmikuun alusta lokakuun puoliväliin (2011), kunnes pullistuma leikattiin. Lenkkeilyn makuun pääsin pieneksi hetkeksi keväällä 2012 ja rakastin lenkkeilyä keväisissä maisemissa. Arvostus liikkumista kohtaan ilman kipuja tuntui nousi uusiin sfääreihin keväisistä maisemista nautiskellessa. Kävin epäsäännöllisen säännöllisesti kävelemässä, kunnes heinäkuussa 2012 kivut palasivat. Tällä kertaa kipujen kanssa jouduin elämään vain reilun kuukauden, mutta kivut olivatkin sitäkin kovemmat. Minulta leikattiin toisen kerran välilevynpullistuma syyskuun alkupuolella oltuani ensin kipuhoidossa sairaalassa useamman päivän, kun en enää pärjännyt kotona.
Tuon leikkauksen jälkeen en ole saanut itseäni liikkeelle laisinkaan. Olen jonkinlaisessa kokovartalojumissa ja tiedän sen olevan täysin oma vikani. Tässä minä sohvan nurkassa kyhjötän päivästä toiseen ja vietän aikani läppärillä. Omistan todella monipuoliset varusteet, joilla voisin harrastaa liikuntaa ihan kotona ja kotini lähistöllä on todella hyvät lenkkeilyreitit. Niin, kerroinko, että mä vaan möllötän sohvalla ja vietän aikani satunnaisia hetkiä lukuunottamatta tässä koneella? 😉
Nytkin katson tuota Figure Twisteriä ja mietin, että pitäisi hieman harjoitella. Sen jälkeen keskityn tähän blogiin ja muihin tärkeisiin asioihin tässä koneella ja teen varmaankin ruokaa. Tämän jälkeen varmaan katson uudelleen Figure Twisteriä ja pohdin, josko nyt hieman twistaisin. Sama toistuu päivästä toiseen. Olen yksinkertaisesti saamaton. Tähän vaikuttaa laiskuuden ja saamattomuuden lisäksi muutakin, mutta ei siitä sen enempää.
Katson nykyään aika vähän televisiota, mutta olen päättänyt istua Humantoolilla aina silloin, kun katson jonkun lempparisarjan telkkarista. Oikeasti katson lempparisarjat telkkarista niin, että telkkari on tuossa auki ja toisella silmällä katson sitä sarjaa ja toisella selailen blogeja, luen sähköpostia ja teen omaan blogiini postauksia. Humantool näyttää kivalta ja kutsuvalta tuossa viereisessä tuolissa. Kiva sisustuselementti, heh!
Tähän on tultava muutos, aikuisten oikeasti. Mä arvostan itseäni, mutta miksi en tee itseni eteen töitä? Miksi en saa aikaiseksi? Miten ottaa itseään niskasta kiinni?
Sama juttu ruokavalion kanssa. Laihduin sellaisilla tavoilla viime vuonna, että en voi suositella sitä kenellekään kuin vain pieniltä osin. Syön liian vähän päivittäin, joskus parhaimpina päivinä annoksen kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla sekä myöhemmin päivästä annoksen rahkaa ja ananasta. Vettä kyllä juon terveellisyyteen vaaditun määrän päivän aikana. Osaltaan terveellisen ruokavalion puutteeseen vaikuttaa minulle rahan vähyys, mutta se ei ole kuitenkaan ole isoin syy vaikkakin aika oleellinen. Isoin syy on taas se sama saamattomuus. Ruoan laittaminen tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja vaivalloiselta. Niinä kertoina, kun laitan (ihan oikeaa) ruokaa ja saan sen valmiina lautaselle ihmettelen, mikä siinä nyt muka oli niin vaikeaa. Ja se ihana tunne, kun saa vatsansa täyteen vähähiilihydraattista ruokaa ilman jälkiturvotuksia. Ryhtyminen, niin vaikeaa. Siksi herkästi nälkäisenä laitan itselleni vain helposti valmistuvia juttuja kuten juurikin rahkaa ja ananasta sekä kaurapuuroa. Tai leipää, jonka syömistä minun pitäisi isoissa määrissä välttää, sillä se turvottaa. Tai sitten syön levyllisen suklaata ja pitkitän näläntunteen syntymistä. Viime aikoina tämä on entisestään pahentunut ja niinä päivinä jolloin ”tasaisin väliajoin” söisin edes sen rahka-annoksen ja puuroannoksen olen todella tyytyväinen.
Tähän
kin on tultava muutos, ehdottomasti. Näivetyn pian ja kuolen pois.
kin on tultava muutos, ehdottomasti. Näivetyn pian ja kuolen pois.
Työ
Tämä aihe ei sitten onneksi ole itsestäni samalla tavalla kiinni kuin nuo terveyteen vaikuttavat liikkuminen ja ruokavalio. Homma on niin sanotusti työn alla ja hanskassa, mutta tulevaisuudensuunnitelmat työn/opiskelun suhteen ovat vielä avoinna. Tähän saan vinkkejä ja apuja kyllä ja omassa päässänikin näitä pohdiskelen ja pikkuhiljaa työstän mielessäni sekä käytännössä.
Koti
Jaahas, taas päästään suhteellisen negatiivisiin tunnelmiin. Olen laiska ja saamaton pitämään (omasta mielestäni) tarpeeksi hyvää huolta kodistani. Osittain siihen liittyy ehkä jopa typeräkin ja liiallinen täydellisyyden tavoitteluni. Ahdistun tavarakasoista ja siitä, että tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan, mutta kuitenkaan en pysty tekemään asialle mitään, sillä vaadin tavaran siirtämiseksi sen, että keksin päässäni tavaralle sen todellisen ja oikean paikan. Lisäksi mielestäni minulla on liikaa tavaraa ja sitä tulisi karsia rankalla kädellä. Karsimiseen ja kodin laittamiseen sekä järjestyksen ylläpitämiseen minulla on nyt kuitenkin aika suuri motivaatio, joten hieman ryhdistäytymällä ja tekemisen aloittamisella saan varmasti ihan hyvää aikaan. Tämä ei siis ole yhtä paha tilanne kuin terveyteni hoitaminen.
Ihmissuhteet
Minulla on paljon kavereita, tuttuja ja muutamia äärimmäisen hyviä ystäviä. Tapaan ystäviäni ja tuttujani kyllä, samoin perheenjäseniäni, mutta uskon sosiaalisten suhteitten hoitamiseni vaativan kuitenkin huomattavaa parantamista. Uskon, että lähimmäiseni ymmärtävät niin sanotun yhteydenpitämättömyyteni ja tietävät, että he ovat minulle rakkaita, mutta uskon myös, että vähintäänkin ”omaan partaansa” harmittelevat, kun näkevät minua niin harvoin. Ahdistun herkästi, jos minulla on monena päivänä viikossa paljon asioita hoidettavana ja paikkoja käytävänä ja tarvitsen oman hyvinvointini vuoksi väliin päiviä, jolloin minulla ei ole menoja vaan saan olla ihan yksikseni omassa kodissani.
Minun olisi opeteltava tasapainottamaan sosiaalisten suhteitteni hoitaminen ja oman ajan otto. Onneksi on blogimaailma ja some eli sosiaalinen media, jonka kautta voi jakaa omia ajatuksiaan, seurata itselle tärkeiden ihmisten arkea ja jutustella niitä näitä silloin kun ystäviään ja tuttujaan ei tapaa livenä. <3
Muut
Vuonna 2012 muutin aika selkeästi omaa pukeutumistyyliäni. Verkkarit ja tennarit vaihtuivat (onneksi!!!) toisenlaisiin, hieman naisellisempiin ja klassisempiin vaatteisiin. Sellainen muutos vaikuttaa positiivisesti kyllä mieleen ja koko ajatukseen omasta olemuksesta. Pukeutumistyylini muuttamiseen olen edelleen oikein tyytyväinen ja ajatus verkkareista ja tennareista tuolla liikenteessä tuntuu jotenkin rähjäiseltä. Olen nyt kuitenkin jostain syystä laiskistunut hyvinpukeutumisen suhteen ja puen kyllä uuden tyylin mukaiset vaatteet päälleni ulos lähtiessä, mutta se tuntuu todella vaivalloiselta. Miksen vaan voisi hengailla kotona potkupuvussa? 😉 Energia pukeutumiseen on nyt hävinnyt jonnekin ja nappaankin todella herkästi kaapista aina ne samat vaatteet päälleni ja muut vaatteet roikkuvat käyttämättömänä kaapissa. Silti innostun verkkokaupoissa käydessäni kivoista, kauniista ja ihanista vaatteista. Sama juttu meikkaamisen kanssa, en millään jaksaisi panostaa siihen. Ja silti ”kaupungille” lähtiessäni kuitenkin meikkaan: peitän punertavuudet ja näpyt, sipaisen poskipunaa tuomaan hieman tervettä punoitusta poskille ja harjaan hiukseni ojoon. Tietenkin kaikkea tätä varjostaa sekin, kun edelleen kärsin hiustenlähdöstä, puhjenneesta aknesta suunympärysalueelle sekä huonon ruokavalion aiheuttamasta turvotuksesta ja jumiutuneen kroppani kivuista. Ja kun elämässään on huono olla, kaikki tietenkin tuntuu muutenkin vaikealta.
Kaikki, mitä olen nyt yllä paljastanut, on siinä mielessä ongelmaista, että asioita, joihin pitäisi puuttua on nyt niin paljon etten tiedä enää mistä aloittaa. Ahdistaa, kun tehtävien asioiden lista on niin iso että sitä pitäisi jotenkin pilkkoa ja ottaa yksi asia kerrallaan hoidettavaksi. Kaikkia asioita, jos alan kerrallaan tekemään niin pelkään että edessä on vain loppuunpalaminen. Nyt tehtävät asiat ja muutokset tuntuvat isolta möykyltä ja jos nyt pitäisi tosiaan alkaa asioille tekemään jotain, niin todennäköisesti nousisin tästä sohvalta ja päätyisin pyörimään ympyrää keskelle lattiaa ymmärtämättä, mitä ihmettä tekisin ja mistä aloittaisin.
Vuoden 2013 tavoitteet
Ihan listana ja tiivistettynä tämän alkaneen vuoden 2013 tavoitteet tulevat tässä.
– Ruokavalion parantaminen
– Liikunnan lisääminen
– Kodin raivaaminen ja järjestyksen ylläpidon opettelu
– Taloustilan
teen vakauttaminen (ainakin suunta kohti sitä)
– Pitää toistaiseksi nykyinen paino ja vuoden loppuun mennessä normaalipainon saavuttaminen (-6kg)
– Ihmissuhteisiin panostaminen
– Ulkoisesta habituksesta huolehtiminen
– Niiden ihmissuhteiden ja elämän osa-alueiden karsiminen, jotka ottavat enemmän kuin antavat.
– Kirjojen lukeminen
– Liikunnan lisääminen
– Kodin raivaaminen ja järjestyksen ylläpidon opettelu
– Taloustilan
teen vakauttaminen (ainakin suunta kohti sitä)
– Pitää toistaiseksi nykyinen paino ja vuoden loppuun mennessä normaalipainon saavuttaminen (-6kg)
– Ihmissuhteisiin panostaminen
– Ulkoisesta habituksesta huolehtiminen
– Niiden ihmissuhteiden ja elämän osa-alueiden karsiminen, jotka ottavat enemmän kuin antavat.
– Kirjojen lukeminen
Nuo asiat ovat kaikki täysin mahdollisia ja siksi ne listasinkin. Mitään mahdottomia en viitsi lähteä tavoittelemaan, perusasiat on ihan ensimmäiseksi saatava kuntoon. Noiden tavoitteiden lisäksi olen myöskin tehnyt lupauksen, yhden ainoan vain.
En liho enää tästä enempää. Kuvittelin etten koskaan saisi lahdutettua, mutta viime vuonna se ihme kuitenkin tapahtui ja sen myötä oloni ja olemukseni niin fyysisesti kuin henkisesti muuttui niin radikaalisesti että menneeseen ei missään nimessä ole enää paluuta. Ei, ei ja vielä kerran ei! Nyt pystyn katsomaan itseäni peilistä ilman vihan tunnetta.
Tämä kaikki minun oli nyt pakko sanoa ääneen, jotta en voisi yhtä helposti enää perääntyä vaan minä tosiaankin saisin hiljalleen elämäni järjestykseen. Minä olen kuitenkin se ihminen, jonka kanssa minun on lopun elämääni pystyttävä elämään ja tahdon todella nähdä vuodet vielä sen pyöreän 40:n jälkeen. Nyt tai ei koskaan.
Ja kyllä, kritiikkiä olen valmis ottamaan vastaan. Ja apua. Nyt en perhana vieköön enää päätäni pensaaseen työnnä!
Enää yksi kysymys: Mistä ja miten aloitan, apua?!!!
Tämän postauksen jälkeen voin ehkä saada nämä projektit käyntiin ja keskittyä blogissani niihin asioihin, joista blogissani muutoinkin kirjoitan. Tämä asia vain oli saatava pois sydämeltäni.
Yleensä se jo auttaa, että sanoo asiat ääneen. 🙂 Itse varmaan ottaisin tavoitteeksi kerran päivässä tehdä vähintään yksi asia, vähintään yhden yllä olevan tavoitteen suhteen. Näin voisi päivän päätteeksi mennä hyvillä mielin nukkumaan. 🙂
Hienoa, että olet miettinyt näitä asioita. Minun mielestäni olet kuitenkin melkoisen hurjan suuret tavoitteet laittanut tulevalle vuodelle.. Asiat muuttuvat pidemmässä ajanjuoksussa pysyvämmin ja jos on liian paljon, isoja tavoitteita, ne on aika rankkoja saavuttaa ja sitten voi käydä lössähdys kesken tavoittelun, kun ei jaksakaan aivan kaikkea. Mutta siis hyviä ajatuksia, hienot tavoitteet ja hyvää itsekritiikkiä. Onnea sinulle vuoteen 2013, älä tavoittele kuuta taivaalta yhdellä harppauksella. &lt;3
Mun mielestä tää oli hyvä, mielenkiintoinen ja rehellinen postaus! &lt;3 Ja oon sitä mieltä, että noiden muutosta vaativien asioiden tunnistaminen ja listaaminen on ja erityisesti niistä kirjoittaminen on jo se ensimmäinen askel. &lt;3 <br /><br />Pienillä muutoksilla eteenpäin, ettei tule loppuunpalamista, eikä ahdistusta, kun tarkoitushan on ihan päinvastainen. Ehkä ruokavaliosta ja liikunnan lisäämisestä on luontevinta lähteä liikkeelle? Jos pidät salaateista ja hedelmistä, niin niitä lisää ruokavalioon. Pähkinät on hyviä naposteluherkkuja ja uuniruokien laittaminen on aika helppoa ja nopeaa. Ja niitä pystyy laittamaan pieniäkin määriä. 😉 Kalaruokia voin suositella, ovat nopeita ja helppoja valmistaa, siihen mukaan höyrytettyjä kasviksia ja/tai riisiä. Ja kannattaa herkkupäivä pitää kuitenkin, ettei tule liian vaikeaa ja tylsää. :)<br /><br />Kovasti tsemppiä! &lt;3
Tämä oli todella rohkea teko, kertoa avoimesti ongelma-asioista. Wau. &lt;3 Olen sanaton siitä, että sinusta löytyi se pippurinen Irina, joka pistää hanttiin ja ottaa ohjat omiin käsiin. Uskon todella, että saat pikkuriikkisillä askelilla elämän kuntoon. &lt;3 &lt;3<br /><br />Minusta tärkeintä olisi saada syöminen ja liikunta kuntoon. Uskon, että kun ruokavalion saat korjattua (tiedän, vaikeaa ja vaatii ponnisteluja ;)) sinulle tulee energiaa ja motivaatiota liikkua enemmän. Ja kun liikut enemmän, olet energisempi hoitamaan muitakin osa-aluita jotka kaipaavat korjausliikkeitä. Lisäksi uskon että kun kevät ja auringonpaiste taas koittavat, niin vireystasokin hieman nousee joka taas edistää esimerkiksi kodin kuntoon laittamista. :)<br /><br />Tämä oli todella, todella hyvä kirjoitus että avasit tilannetta blogissasi. En usko että olet ainoa, joka kamppailee samojen tuntemuksien kanssa ja toivon että saat myös vertaistukea tämän postauksen avulla. Myös sinä voit vuorostasi toimia tukena toiselle samanlaisessa elämäntilanteessa olevalle. &lt;3<br /><br />Ja höpönlöpön, jos joku tämän vuoksi jättää blogisi jatkossa lukematta niin mitäs sitten? 🙂 En voi uskoa, että tämä vaikuttaisi epäsuotuisasti kenenkään osalta. Minusta on rohkeaa kertoa avoimesti asioista, sillä meitä ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita on vaikka kuinka. Minunkin blogini keskittyy pääasiassa pinnallisiin asioihin, mutta silti minullakin on omat ongelmani elämässä, osaa niistä olen käsitellyt julkisestikin kuten laihdutustani. Olisihan se hienoa, jos ei olisi koskaan ylipainoinen ollutkaan, mutta koska olen niin sen tosiasian piilotteleminen ei ole järkevää. :)<br /><br />Ja herranen jestas mikä muutos, tuo sinun kokovartalo kuva. &lt;3 &lt;3 &lt;3 En meinannut tunnistaa samaksi ihmiseksi. Sie Irina näytät upealta! &lt;3 &lt;3<br /><br />Menipäs taas höpötykseksi. Mutta loppukiteytyksenä siis, uskon 110% että saat asiat kuntoon kaikin puolin ja tulevana jouluna voimme jo naureskella menneelle, jumppatrikoissa avokado-pirtelöä siemaillen otsa hikikarpaloita täynnä ja onnellisen euforisesta olosta nauttien. &lt;3 &lt;3<br /><br />kauniita unia sinne ryydyn äärelle toivottaa toinen ruutuperuna täältä oman koneen ääreeltä. 😀
Mä niiiin tunnistin itteni monista jutuista! Se taitaa meille perfektionisteille olla vähän luonteenomaista sellanen, et kun tekemistä kertyy liian paljon niin toimintakyky menee ihan täysin. Yksi juttu kun repsahtaa niin perässä menee pian koko paletti. Tässä on kyllä tosissaan opettelemista että oppisi pois tälläsestä turhasta stressaamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta vaikka tietääkin, että vähän kevyemmällä suhtautumisella asioihin saisi rauhan pääkoppaansa…<br /><br />Mä oon ollut elämässäni pitkiä aikoja työttömänä ja ollut kovasti kipeä ja kahlannut hyvinkin syvissä vesissä. Jotenkin kummasti kuitenkin se, että aloittaa jonkun työn, harjoittelun, opiskelun tai edes jotain on aina vetänyt kiinni elämän syrjään. Muut jutut tulee sitten itsestään kun elämässä on joku rytmi ja tarkoitus. Mitään loppuelämän päätöksiähän ei tartte heti paikalla tehdä, kunhan aloittaa vaikka kuukauden mittaisella harjoittelulla työkkärin kautta, jos homma ei nappaa niin ei muuta kuin uutta matoa koukkuun sitten :)<br /><br />Hienoja tavoitteita olet vuodelle asettanut, mutta muista että edes yhdenkin noista toteutuminen on jo hieno juttu ja askel eteenpäin! Liian paljon itseltään vaatiessa joutuu joskus pettymään jos voimat ei vaan riitäkään kaikkeen. Mutta rohkea tyttö olet kyllä kun kaiken tämän kerroit, toivon sydämestäni että kaikki kääntyy vielä parhain päin &lt;3 Hurjasti tsemppiä! (ja potku persuuksille &lt;3 )
Kiitos, ei laisinkaan hullumpi idea!
Hei, kommentoin anonyyminä, mutta eipä lukijatunnukseni mitään taitaisi kertoakaan.<br /><br />Itselläni on pitkä kipusairaushistoria (10 v.), joka alkoi välilevynpullistumasta, joka aiheutti hermovaurion ja kivun kroonistumisen. Välilevynpullistuma siis poistettiin, mutta kipu voi joskus (harvoin käsittääkseni) kroonistua ja minulla kävi niin. Apu kipuihin on löytynyt ja se on hieno juttu. Tätä ajattelin ensisijaisesti lukiessani: Kaksi välilevynpullistuman leikkausta (ne ovat aika isoja juttuja!) lyhyellä aikavälillä on kenties tuonut sinulle pelon liikkumisen suhteen eli jos liikut, niin kipu/pullistuma voi tulla taas. Voiko tällainen ajatus olla sinusta mahdollinen? Kovan kivun kanssa eläneet tietävät, että kivun uusitumisen pelko on todella lamaannuttavaa ja sitä eivät läheiset oikein ymmärrä, jos ei ole vastaavaa kokemusta &quot;koska ongelmahan on poistettu&quot; eli pullistuma leikattu. Ihmisen kroppa ja mieli toimivat kuitenkin yhdessä ja vaikka olet saanut avun, niin pelko on voinut jäädä. <br /><br />Olisiko sinun mahdollista saada lähete fysioterapeutille, sellaiselle, joka neuvoisi mitkä tavat ovat sinulle oikeita liikkua? Pienetkin asiat voivat olla tärkeitä tietää kuten keskivartalon oikeanlainen hallinta (yksilöllistä) ja vastaava. Liikunnan ja kunnon ylläpitämiseksi oikeiden tapojen oppiminen on minusta a ja o ja auttaa pääsemään yli pelosta.<br /><br />Kun oma kroppa pettää isosti, niin mielikin siinä mukana järkkyy jossain määrin, tästä on paljon tutkimuksia ja asia on itselleni kovin tuttu. Kertomasi lamaantuminen ja asioiden hoitamisen aloittamisen vaikeus kuullostavat ihan asiaankuuluvilta kipusairastamisen jälkeen. On olemassa vertaistukiryhmiä kipua sairastaville/sairastaneille ja niistä sain itse suuren avun, koska samantapaista (vaikka ehkä täysin eri sairaus tms) kokenut TODELLA ymmärtää, mitä olet joutunut käymään läpi. Itselleni hyvä oli myös terapiatyyppinen keskustelu.<br /><br />Ihmiset tarkoittavat yleensä hyvää kun sanovat jotain &quot;nyt on pahin ohi ja voit jatkaa&quot; tai &quot;eihän sinulla enää hätää ole&quot;, mutta kipu + pelko + mahdollinen yksinäisyyden kokemus asian kanssa on rankkaa, ei yksinkertaista.<br /><br />Uskonkin, että jos nyt yhtään oikeaan suuntaan edes tulkitsin, niin sinulla voisi olla iso apu fysioterapeutista sekä jonkinlaisesta keskustelutuesta. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja myös kärsivällisyyttä (tiedän: se on vaikeaa), koska asioiden työstäminen ottaa aikansa ja itselleen ankaran ihmisen (minäkin olen sellainen) on vaikea sitä kestää.<br /><br />Muihin juttuihin en nyt ota kantaa muuten, kuin että mielestäni kaikki nivoutuvat yhteen. Tärkeää sinun on muistaa: EI OLE SINUN VIKASI, ETTÄ SAIRASTUIT VÄLILEVYNPULLISTUMIIN. Niin käy monelle, et tehnyt mitään väärin etkä aiheuttanut pullistumia.<br /><br />Toivottavasti tästä pitkästä höpötyksestä on sinulle jotain apua ja toivon, etten loukkaa sinua tekemällä tulkintoja oman kipusairauteni (joka siis muodostui erilaiseksi, sinulle ei ole käymässä näin, koska minulla ei pullistuman poisto poistanut kipua yhtään) perusteella, moni kertomasi asia tuntui vaan niin kovin tutulta.
Rehellistä ja avointa tekstiä varsin tuotepainotteisessa blogissasi. Arvostan sitä.<br /><br />Ensimmäinen askel on aina se hankalin. Ja ensimmäinen kävelylenkki. Sen kun saat tehtyä, niin toinen lähtö sujuu jo paremmin.
Tuntui kuule tosi paljon siltä, kuin olisi omaa syntilistaansa lukenut 😉 Niin paljon löysin yhtymäkohtia omaan elämääni aina kotivaateissa löntystelystä epäjärjestelmällisyyteen kodinhoidossa asti… Liikkuakin pitäisi huomattavasti enemmän kuin nykyisin liikun, ja mulla ei ole edes kipuja aiheuttavia sairauksia sitä estämässä.<br /><br />Mulla on pääasiallinen tavoite tällä hetkellä kodinhoito ja sisustus puolella. Suuri suunnitelma olisi saada tämä kämppä edes suht kondikseen kesään mennessä ja opetella sitten loppuvuoden aikana jopa pitämään se kondiksessa nykyistä paremmin. Raivaamista ja tavaran karsimista on siis tiedossa ihan riittävästi… ;D<br /><br />
Upea avautuminen 🙂 siis siinä mielessä että se varmasti helpottaa! ihanan rehellinen kirjoittaja olet. Uskon että nuo samat asiat toistuu monen muunkin elämässä, et varmasti ole yksin. Tsemppiä!!! &lt;3 lisää tälläisiä pohdiskeluja, se laittaa oman mielenkin ajattelemaan.
Kylläpä sanoit kauniisti. 🙂 Mä en aiokaan tavoitella superurheilijan asemaa enkä mitään ääripäitä noista asioista. Ainoastaan ottaa suuntaa parempaan ja hylätä nämä tämän hetkiset tapani tällaisenaan. Tiedän itsekin, että nyt on niin moni asia rempallaan että niihin on pureuduttavakin pikkuisen kerrallaan. Pitäisi vaan keksiä mistä ja miten aloittaa. Tänään olen syönyt hieman paremmin kuin normaalisti ja siirtänyt muutaman tavaran pois lojumasta, joten ne voivat olla vaikka pienen pieniä yksittäisiä askeleita ja kun joka päivä jotain pientä, niistä ehkä kehkeytyy tapoja? 🙂
Kiitos, mua jännitti tosi paljon julkaista tämä. Olin vaan pyhää vihaa ja turhautumista täynnä, että ajattelin ääneen sanomisen toimivan jonkinlaisena lisäkimmokkeena. Ja toki, kyllä mä aina silloin tällöin täällä pohdiskelujakin julkaisen. 🙂
Musta on ihanaa olla kotona ja kotivaatteissa, siinä en näe ongelmaa. Mutta kun ovesta lähteminen alkaa tuntua ahdistavalta velvollisuudelta ja siihen liittyvät pukeutuminen ja laittautuminen, niin alkaa miettiä, kuinka &quot;hyvin&quot; sitä itse asiassa oikeastaan voikaan. Ja miten hyvin voi voida, jos ei syö kunnolla eikä liiku. Bingo!<br /><br />Mä haluaisin kans kodin perus kondikseen, se Bestå nyt ensin, että saa säilytysasiat järjestykseen ja sitten sitä yleistä järjestyksen ylläpitoa. Onneksi tosiaan tämä ei ole niitä vakavampia asioita joista tarvitsisi nipottaa, mutta ruokailu ja liikunta, siinä sitä isompaa proggista onkin. 🙂
Heh, kiitosta vaan Sanni 🙂 Mä en tosiaan ole ihan niin pintaliitäjä, mitä tuotepainotteisen blogin pitäjän saatetaan kuvitella olevan. 🙂 Olenkin sitä pohdiskelutasoa halunnut blogiini tuoda, sillä haluan viimeiseen asti omana itsenäni täällä olla. Ja yhtä lailla kuiten materialismi niin analysointi on minua itseäni hyvin vahvasti.<br /><br />Muistan, kun silloin pari vuotta sitten nautin viimeiseen asti lenkkeilystä ja kaipaan sitä tunnetta. Ehkä kevään korvilla lenkkeily voisi olla jo miellyttävämpää. Tosin kyllä mä tiedän, että vaikka näillä keleillä lähtisin lenkille, niin hyvän olon kanssa sieltä myös palaisin. Se lähteminen vaan on se vaikein, kun sohva ja blogimaailma houkuttelevat kotona.
Kiitos hyvästä ja paljon ajattelemisen aihetta antavasta kommentistasi. Mä en ole ajatellutkaan, että liikkumistani estäisi pelko uusiutuvasta kivusta. Voi siinä perää tietenkin olla, periaatteessahan edelliset kivut tulivat juuri kun aloin niin sanotusti päästä taas vauhtiin lenkkeilyn suhteen. En kuitenkaan uskalla vannoa asian päälle.<br /><br />Fysioterapiaan en viitsi enää mennä, olen maailman huonoin tekemään terapeutin ohjeiden mukaan (ns. kotiläksyt), mutta onnekseni toisaalta olen fysioterapiassa elämäni aikana käynyt sen verran paljon, että minulla oikeastaan on kyllä materiaalia itseni hoitamiseen. Keskivartalon hallinta ja lihaskunnon kohottaminen ovat omalla kohdallani avainasioita. Jälleen kerran vaan aloittaminen ja tekeminen muodostuu ongelmaksi.<br /><br />Työhön liittyvien asioiden puolesta olen aloittamassa ensi viikkoni psykologin vastaanotolla ja luulen, että siellä tulee keskusteltua aika paljon muutakin ja varmaankin juuri näistä tekemisen aloittamisista saattaa tulla puhetta. Aika hyvään saumaan ammatinvalintapsykologin aika, eikö? 😉 Noin muuten kyllä analysoivani ja stressaavana ihmisenä voisin hyötyäkin jonkinlaisesta keskusteluavusta. Hyvin kyllä sanoit tuon ankaruuden, sitä minä todella olen ongelmallisuuteen asti: ankara itseäni kohtaan ja piiska lyö enemmän kuin on tarpeen.<br /><br />Sen luojan kiitos tiedän järjellä ajateltuna etteivät välilevynpullistumat ole oma vikani, mutta tiedän myös, että terveydestäni huolta pitämällä voisin pidentää aikaa seuraavaan mahdolliseen leikkaukseen. Uskon vahvasti, ettei viimeisin leikkaus ollut viimeinen. Paljon voi omalla toiminnallaan olla itselleen avuksi ja hyväksi ja nyt tuntuu, että olen laiminlyönyt itseäni todella pahasti.<br /><br />Yhtään et tulkinnoillasi loukannut, on kiva, että ihmiset uskaltautuvat päättelemään ja pohtimaan myös rivien välistä. Kiitos vielä fiksuista sanoistasi! 🙂
Mulla puolestaan loksahti suu auki kommenttisia ensimmäistä kappaletta lukiessani. Sanoit juuri sen, mitä olen ajatellut. Tuntuu, kuin toimintakyky olisi mennyt, kun tekemistä on liikaa. Tulee lamaantuminen. Täydellisyyden tavoittelusta irroittautuminen on äärimmäisen vaikeaa, joudun usein itselleni hokemaan, että on ok, jos jokin asia ei menekään niin kuin olen alun perin itseltäni vaatinut.<br /><br />Kiitos todella paljon, sä olet myös hieno nainen ja äärimmäisen fiksu ja empaattinen. Ihanaa, että olet olemassa! &lt;3
Kiitos kauniista sanoistasi &lt;3<br /><br />Minä jotenkin oon tässä asioita pohtiessani ajatellut samoin, että voisi olla järkevä ehkä aloittaa ruokailun säännöllistämisestä ja monipuolistamisesta sekä yrittää aloittaa liikunta hiljalleen. Sitä kautta tosiaan voisi saada energiaa, suhtautuminen omaan kehoon voisi muuttua. Vaikka paino ei ole noussut, niin vanhat röllykkä-tuntemukset ovat palanneet ja tunnen oloni aika pulskaksi. <br /><br />Tuo kuva on jostain syksystä, mutta moni on sen nähtyään sanonut, että olen muuttunut. Joku piruuttaan kyseli jo, että onko minulla sisko, josta en ole kertonut. 😉 No joo, ehkäpä tämä tästä, askel kerrallaan.<br /><br />Vähän repesin tuolle sun kuvailulle ensi joulusta jumppatrikoot jalassa avokado-pirtelöä siemaillen, tirsk! :D<br /><br />Hyvää yötä! &lt;3 &lt;3<br />
&lt;3
Tosi kiva ehdotus, kiitos! &lt;3<br /><br />Ajattelinkin tuossa, että ruoka ja liikunta voisivat olla niitä kohtia, joista hiljalleen lähteä liikkeelle. Pieniä muutoksia niin hitaasti, että niistä muodostuu tapa ja ehkä siten pysyvämpiä tapoja. Tänään söin jo asteen verran paremmin, jopa kalaa leivän päällä. Sohvapöydällä on klementiinejä, vielä kun muistaisi niitä syödäkin. Ehkä napsin yhden suuhuni, kun olen tämän kirjoittanut. 😉 Ehkä pyrin syömään kunnollisen kaurapuuroaterian ennen kuin lähden huomenna synttärijuhliin. Tuohon suuntaan.. ja herkkupäivä tietenkin! Viime vuonna kun aloitin painonpudotuksen, sallin itselleni joka viikonloppu suklaalevyn. Siten pystyi himot hallinnassa, kun ei totaalikieltäytynyt mistään. Ja se toimi ihan ok. :)<br /><br />
Hyvä Irina!<br /><br />Kun ajattelen sinua ihmisenä, omana itsenäsi, luulen, ja jopa haluan uskoa että sinun kannattaa edetä hyvin pienin,sellaisin västäräkin askelin.<br /><br />Tällaisena vanhana tätinä suosittelisin sinua aloittamaan ruokaremontista. Itsekin tiedät kuinka tärkeää on syödä ainakin se yksi lämmin ateria päivässä. Helpolla vaivalla saat uunissa hauduttamalla ruokaa, vaikka kasviksista ellet sitten halua lihaa/kalaa laittaa. Muista kuitenkin tsekata että saat tarvittavat vitamiinit. Melkeinpä uskallan vannoa että saadessasi ruokailun kuntoon saat energiaa hoitaa myös muita tavoitteitasi.<br /><br />Tsemppiä sinulle!
Kiitos tästä – meitä ei-niin-täydellisiä perfektionisteja on täällä enemmänkin. Iän antamalla kokemuksella (viisautta se ikä ei valitettavasti aina välttämättä tuo) toivon, että lisäisit tuonne listaasi vielä yhden asian eli ole armollinen itsellesi. Kaikki tekemättömät asiat eivät johdu omasta saamattomuudesta – siihen saamattomuuteenkin on syynsä. Ja kaikkea ei voi korjata tai laittaa kuntoon kerralla. Aloita pienestä, vaikka siitä syömisen kuntoon laittamisesta. Aloita liikuntakin pienillä tehoilla. Kävelylenkillä. Ikkunaostoksilla. Siitä kertyy yllättäen monta askelta. Jo se, että saa itsensä liikkeelle ja ulos kodin seinien sisältä, on voitto. Katso elämäsi hyviä asioita. Onnistunutta laihdutusta. Suunnitelmia opiskelun ja työn suhteen. Ja hyvä, että saat apua. Ole armollinen itsellesi silloin, kun epäonnistut. Tiedätkö – huomenna on taas uusi päivä. Täynnä uusia mahdollisuuksia. Ehkä minäkin huomenna saisin taas yhden kaapin käytyä läpi tämän kaaoksen keskellä.<br />Hyvää viikonloppua sinulle ja tsemppiä meille kaikille, jotka olemme niin täydellisiä epätäydellisinä!
&lt;3 &lt;3 &lt;3 <br /><br />Rehellisyys. Totuus. Sen ääneen sanominen. Mikä sen parempaa.<br /><br />Irina, tuo on se LÄHTÖASKEL ja hieno sellainen. Kuinka moni meistä uskaltaa nämä asiat edes myöntää itselleen saatika jakaa avoimesti muille. Se on ensimmäinen askel. ONNEA!!! <br /><br />Itse olen HYVIN monien samojen ongelmien kanssa kamppaillut ja edelleen kamppailen. Mutta niin kuin moni on sanonut jo ennen minua, ehkä se ruokavalio ja liikunta ovat varmaan ensimmäiset lähtökohdat ja sen jälkeen tulee loput. <br /><br />Muistan itseni, kun olin muuttanut takaisin Suomeen pikkuisen kanssa..kuinka väsynyt olin…söin tuskaani..lihoin…soimasin itseäni..jnejne! Olo oli KAUHEA!!! Jostain kummasta se zemppi löytyi ja sitä myötä oloni on ollut paljon parempi!!!!Liikaa tavoitteita ei saa itselleen asettaa tai olla liian ankara. Yksi asia kerrallaan ja loput tulee perässä :)))<br /><br />Mä sain siskoltani silloin hyvän ohjeen terveelliseen ruokailuun, josta sain inspiksen ja 10 kiloa lähti. Vähitellen liikuntaa lisäsin Jillian Michaelsin mukana kotona ( <a rel="external nofollow" href="http://cdon.fi/elokuvat/jillian_michaels%27_30_day_shred_%28import%29-14113276" target="_blank">http://cdon.fi/elokuvat/jillian_michaels%27_30_day_shred_%28import%29-14113276</a> ) ja fakta, että vain 20 minuuttia päivässä piti laittaa liikuntaan, piristi mieltäni. Tämän mukana intohimoni liikuntaan palasi.<br /><br />Zemppiä Irina. Yksi asia kerrallaan ja älä luo itsellesi liikaa tavotteita/paineita! Kaikki ajallaan!!!<br /><br />&lt;3 &lt;3 &lt;3 <br /><br />-S-<br /><br />ps. laitan vielä maililla huomenna sulle tuon ruokaohjelman :)))<br />
Voi minä niin tiedän tuon liikuntalaiskuuden! Sitten iskee liikuntakärpänen aina kerran kuukaudessa ja sitä kestää öö kaksi päivää? <br />Minä ratkaisin ongelman hankkimalla muutaman uuden tuttavuuden, joiden kanssa käydään kävelyillä (mulla tyttö 1,5v ja olen yh ja aikalailla rahaton, että ei tässä harrastuksiin tai salille lähdetä). Kävelyt taas piristää sen verta, että saan aikaiseksi kotona vääntää vähän jumppaa youtubesta,- suosittelen! 😉 käytän itse niitä &quot;Abs of envy&quot; ja &quot;buns of envy&quot; ym saman sarjan pätkiä. Ovat tehokkaita ja kestävät vain 20min. On vaikea selittää itelleen, miksei olisi päivittäin muka kahtakymmentä minuuttia aikaa… <br /><br />Mutta siis juu. Ehkä sinäkin kaipaat jonkun joka jaksaa raahata sinut ulos ja liikkumaan tasasin välein. Ja tietty meidän mukaan saa lähteä 😉 <br /><br />Laalia<br />
Upean rehellisesti ja avoimesti kirjoitit, oli pakko siksi kommentoida, vaikka vasta muutaman kerran olen blogiasi lukenut. Kuten edellä olleet ovat sanoneetkin – asian myöntäminen itselleen ääneen (tai kirjoittaminen 🙂 ) on se ensimmäinen askel muutokseen. <br /><br />Tässä nyt muutamia (h)ajatuksia mitä tuli mieleen kirjoituksestasi:<br /><br />Tuo liikuntaan liittyvä teksti kuulosti niin tutulta, todellakaan et ole ainoa joka tuijottaa sohvalta kuntolaitteitaan tai jumppakamojaan ja miettii, että &quot;no kyllä mä kohta…&quot;. Tästä tuli mieleen asia, joka on minua auttanut: nimittäin liikunnan suhteen pyrin keskittymään siihen mitä oikeasti haluan tehdä enkä mitä minun pitäisi tehdä tai millaista liikunnan pitäisi olla. Esim. en lähde erikseen tehdäkseni liikuntaa reippaalle hikiliikuntamaiselle kävelylenkille tai jumppaan tms. vaan nyt olen keskittynyt tekemään lenkkini niin, että käyn kävellen keskustassa kaupassa tai shoppailemassa ja takaisin kävellen. Päätin aloittaa näin pienesti ja kuukauden kuluttua miettiä mitä haluaisin lisätä, silti realistisesti että liikunta olisi säännöllistä ja ennen kaikkea mukavaa. Ja nyt puhuu ihminen, joka on viimeiset vuodet ollut pelkkä sohvaperuna käytännössä. :-)<br /><br />Tuo syömisestäsi kertoma teksti sai minut huolestumaan, koska olen itse sellainen ihminen, että jos en syö kunnolla niin se näkyy heti mielialassa, jaksamisessa jne. Melkeinpä sanoisin, että kannattaisiko sinun harkita vaikkapa ravitsemusterapeutilla käymistä? Kävin joskus nuorempana ravitsemusterapeutilla ja se ulkopuolisen kanssa puhuminen kummasti auttoi, kun samalla sai kunnon tietoa asiasta ym. Jos tuollainen tuntuu tähän ensi hätään turhan suurelta askeleelta niin sitten voisin ehdottomasti suositella Patrik Borg:n kirjojen lukemista (mm. Rentoa painonhallintaa). Tällä ravitsemusasiantuntijalla on tosi fiksuja ja arjessa helposti toteutettavia ajatuksia mm. syömisestä ilman syyllisyyttä, ruoasta nauttimisesta ja syömisen perusasioiden kuntoon laittamisesta (ateriarytmi, riittävästi syöminen jne.). Voit myös halutessasi tsekata wwww.patrikborg.blogspot.fi jossa hän pitää Pöperöproffa nimistä blogia. <br /><br />Pienistä askeleista kannattaa aloittaa ja tehdä muutoksia konkreettisissa asioissa niin silloin edistymisenkin huomaa. Esim. &quot;nyt alan lenkkeilemään&quot; sijasta voisi vaikkapa sopia itsensä kanssa &quot;teen kaksi puolen tunnin lenkkiä tällä viikolla&quot;. Ja syömisen suhteen esimerkiksi &quot;pitäisi syödä tasaisemmin&quot; sijasta päättääkin &quot;syön kunnon aamiaisen ja lounaan joka päivä tällä viikolla&quot;. <br /><br />Valtavasti tsemppiä sinne, tiedän millaista on olla vaikeassa elämäntilanteessa kun tuntuu, että monet asiat mättää ja itse pitäisi olla sen, joka ne muutokset tekee. Et ole siis ainoa, mutta toivottavasti tilanteesi menee vain parempaan ja valoisampaan suuntaan. 🙂
Toi saamattomuuden tunne on niiiin tuttua! <br />Mutta yhtään hyvää vinkkiä mulla ei ole. <br />Jokatapauksessa Sä näytät upealta!!! &lt;3
Step by step, sanon minä! Valitse asioita yksi kerrallaan niin ei pää räjähdä :)<br /><br />Ymmärrän loistavasti ton kotona notkumisen tarpeen ja koneella istumisen koukuttavuuden. Nyt varsinkin, mammalomalla ollessa voisin tehdä blogijuttuja vaan päivät pitkät ja aivan hermostuttaa jos baby ei haluakaan just siinä kohdassa nukkua kun itellä on joku toosi tärkeä juttu meneillään. Ja vaikka kamuja on ihana nähdä, ahdistun myös jos oon sopinut joka päivälle jotain. Take care! Hyvää avautumista. Mä arvostan!
Irina, kehitys lähtee just tästä liikkeelle! Tyytyväisyys on nimittäin kehityksen tiellä. Katsoit itseäsi rohkeasti peiliin etkä pitänyt näkemästäsi. Nyt on aika tehdä asiaalle jotain.<br /><br />Toi lista olis voinut olla yhtä hyvin mun lista. Tai kenen tahansa. On hienoa, että terveellisyys on siinä suuresa roolissa. Tässä iässä (40+) ei kroppa toimi enää kuten nuorempana. Ruokavalion, liikunnan ja kunnon yöunien merkitys korostuu. Kiire piinaa, lapset ja perhe vaativat venymään. On työt ja opiskelut. Sen vuoksi pienillä asioilla, pienillä muutoksilla on suuri vaikutus.<br /><br />Panosta arkeen + liikunnan, ruokavalion, unen tehokolmioon. Mieli kirkastuu samalla. Tsemppiä sulle lähettää Sally 😉
Tuli mieleen, oletko varma että suun ympärilläsi olevat näpyt ovat aknea. Minulla oli nimittäin ruusufinni joka tarvitsee lääkekuurin.
Upea avautuminen! Kuten joku yllä sanoi, tosi kiva lukea sinusta itsestäsi tuote-esittelyiden sijaan :)<br /><br />En voi kyllä (tuon kuvan) perusteella uskoa, että sulla olis normaalipainoon -6kg! Mutta rehellisesti sanottuna en ihmettele hiustesi ja ihosi huonoa kuntoa tuollaisella ruokavaliolla 🙁 Parasta hoitoa itsellesi tarjoat ruuan kautta mutta pelkästään kaurapuuro, rahka ja suklaa ei ole sitä.<br /><br />Ihana asia että sait sen lahjakortin! Siinä on mahdollisuus laittaa materiaalinen puoli kuntoon kertarysäyksellä :)<br /><br />Tsemppiä muutosten edessä!
Minulla likkumisen ja painonpudotuksen kanssa samoja haasteita edessä ja ehkäpä se myöntäminen itselle onkin se suurin juttu ja päätös tehdä asialle jotain. Olen myös miettinyt asian julkistamista blogissa niin ei voisi enää tekosyiden nojalla siirtää asiaa tuonnemaksi ja minusta se on sinulla jo hyvä alku!<br /> Aikoinaan tiputin 14kg painonvartijoissa ja kun menin sinne punnittavaksi viikottain olin kontrollin alla ja minun oli pakko tehdä ohjeiden mukaan koska en olisi voinut muuten sinne edes mennä. Se auttoi harmi ettei painonvartijoita enää ole sillä se viikkomaksu menee itselläni helposti herkkuihin ja muuhun hömppään.<br /> Ole itsellesi armollinen sillä se on kuitenkin kaiken a ja o että arvostat itseäsi ja ymmärrät ettei aina kaikki voi onnistua heti eikä edes 15. pvä. <br />Minusta kissan nostaminen pöydälle on jo alku, hieno alku! Tsemppiä sulle ja meille kaikille jotka painitaan samanmoisten asioiden ympärillä.
Ja siis tolla painoasialla tarkoitin, että näytät aivan normaalipainoiselta eikä laihdutusta todellakaan näytä tarvittavan! 🙂
(Soili vastailee…) Oih Irina &lt;3 &lt;3 Pitkän pitkä avautuminen. Mitenkähän minä nyt osaisin lohduttaa? … <br />Ole itsellesi armollinen ja rakasta itseäsi sellaisena kuin olet &lt;3 &lt;3. Sinä olet arvokas, sinä olet kallis, sinä olet kaunis. Annathan tilaa olla itsellesi itsesi? Tulla ja kasvaa sinuksi itseksesi? Olla epätäydellinenkin, hauras ja heikkokin? Ja löytää juuri ne hyvät vahvuudet, jotka sinua kantavat? Vierittää pois sellaiset asiat ja tunteet, jotka estävät sinua elämästä elämää?<br /><br /><br />Tuo ruokapuoli olisi kyllä hyvä saada tasapainoon, että siitä saisit energiaa itsellesi &lt;3 &lt;3 Ettei ruoka olisi paha mörkö, joka lihottaa tai turvottaa(koetko näin?) Ravinto &lt;3 on yksi elämän perusasioista.<br /><br />Elä tämä hetki levollisuuden ja rakkauden sylissä. Anna valon saapua sydämeesi ja rauha sieluusi &lt;3 Anna ilon tulla sinuun.<br /><br />Lämmin rutistus ja halaus &lt;3 &lt;3 <br />Soili / DM Koti<br /><br /><br /><br />Meilläpäin on hirveän helppoa liikkua vaikka ihan tuulipuvussa ja ihan meikkiä kaupoissa. Onkohan sielläpäin eritavalla? kysyy taas junttieinari (heh). <br /><br />
Samanlaisia tunteita olen käynyt itsekin läpi 🙂 Ja paljon muitakin toki… tosin saamattomuuteni on kohdistunut lähinnä liikuntaan ja siivoamiseen. 😀 Ensimmäistä korjailin jo syksyllä ja nyt alkuvuodesta on kunnon buusti rinnastettuna hyvään ravintoon.<br /><br />Mun ehdotus on että aloitat ne päivittäiset lenkit ja mahdollisesti jonkun kotijumpan päälle (niin että liikkuisit sen 1h vähintään 5 kertaa viikossa alkuun). Lisäksi lisäät lautasellesi vihreää – syö paljon salaattia ja sen lisukkeena sitten mitä lystää. Syö aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Aamiainen ja lounas tulee olla ne tuhdimmat ateriat ja loput sitten kevyitä. Pitää syödä siten, että aamulla on aina nälkä!! Muuten joku on ravinnossa pielessä. Vaatteet ovat minun mielestäni toissijainen juttu. Aloita liikunnasta ja ravinnosta, se tuo pikkuhiljaa voimia ja tarmoa, ja sitten alkaa taas maistumaan muutkin asiat. Eli ensin panostusta sisäisiin asioihin ja sitten vasta ulkoisiin. Ja päätä että käytät joka päivä eri vaatteita kuin edellisenä – siten tulee koko kaappi käytyä aina läpi.
Minäkin välttelin fysioterapiaa pitkään (kävin monesti mutta en tehnyt mitä käskettiin). Sitten kun motivaatio on kohdillaan homma toimii. Aloitin itse uudelleen syksyllä, koska kipuni palasiva aina ja vain. Ja tulokset ovat olleet mahtavat. Jotta tässä onkin ensimmäinen asia jota alat tekemään. Niitä fyssarin antamia liikkeitä! !
Kiitos Fred hyvästä kommentistasi. Olen ajatellutkin, että voisin aloittaa hiljalleen ruokavalio- ja liikuntamuutoksista. Loppusyksystä lähtien olenkin syönyt myös monivitamiinia, juurikin yksipuolisen ruokavalioni vuoksi. Pidempiaikainen ratkaisu se ei ole, mutta silloin hankin ne, jotta saisin vitamiineja siihen asti kunnes saan itsestäni otettua niskasta kiinni ja syötyä monipuolisemmin. 🙂
Luin&lt;3 <br />Saamattomuutta ja sitten siihen turhautumista on täälläkin välillä! Mä veikkaisin myös että helpoiten pääset alkuun vähitellen, eli yksi kohta kuntoon tuosta sun listasta (ottasin liikunnan) niin sitten ne muutkin kohdat alkaisivat siitä aueta??? Äh, toiv ymmärsit mitä yritin sanoa 🙂
Kiitos rohkeasta kirjoituksestasi. Teen töitä ihmisten kanssa joilla on mielialan kanssa ongelmia. Minusta kirjoituksestasi tuli läpi masennuksen piirteitä. Oletko itse ajatellut asiaa? Oman terveysaseman kautta löytyy apua. Voimia sinulle ja kiitos blogistasi!
Pikkuisen kerrallaan, tänään olen venytellyt jumissa olevia pakaroitani. 🙂
Kiitos tsempistä! &lt;3 Ruoasta ja liikkumisesta on ehkä fiksuinta aloittaakin, moni on ollut sitä mieltä ja samoin minä. Tänään sentään ennen liikenteeseen lähtöä söin puuroa. Usein lähden ovesta ulos vain kahvin voimalla ja syön jossain kohtaa sitten jotain, jos syön. 🙂
Se on vaan yritettävä lähteä liikkeelle, jos ajatus tupsahtaa mieleen tai jos ilmenee edes pienen pientä halua. Tänään muutamaan otteeseen liikenteessä ollessa seisoin istumisen sijaan sekä kapusin kotiini seitsemänteen kerrokseen portaita. Aikamoinen urakka, mutta selvisin hengissä. Noi on pieniä juttuja, mutta pienestä se on nyt lähdettävä liikkeelle. :)<br /><br />Ja mistä sitä tietää, vaikka lähtisinkin joskus mukaanne, tosin se vaatisi samoilla kulmilla asumisen. ;)<br />
Kaiken tuon ääneen sanominen oli mulle selkeästi hyvä juttu, jonkinlainen taakka sydämeltä kyllä putosi, sillä olin eilisen loppuillan ja tämän päivän aivan erilaisella fiiliksellä, kevyemmällä.<br /><br />Minäkin ajattelin aloittaa ensin pienistä jutuista eli arjen hyötyliikunnasta. Nukkumaan mennessäni eilen ja tänään herättyäni hieman venyttelin. Liikkeellä ollessani valitsin pari kertaa istumisen sijasta seisomisen sekä kotiin palatessani kävelin portaat seitsemänteen kerrokseen. Jaksoin – hengästyen toki kuitenkin – ylös asti, mutta helpotti jo se, että olin päättänyt kävellä niin ylös kuin jaksan ja loput hissillä jos ei jaksakaan. No, ylös kävellen kokonaan, jei! Kyllä tää sohvaperuna saattaa jossain vaiheessa vielä päästä jonkinlaisen liikkumistottumukseen. Mut ihan hissun kissun vaan, muuten voi mennä ihan pieleen!<br /><br />Ravitsemusterapeutilla käyminen ei välttämättä olisi lainkaan huono idea. Minä tosin en haluaisi kuulla mitään lautasmallijuttuja ja siksi moisen terapeutin vastaanotolle hakeutuminen hieman hirvittää. Tuohon Patrik Borgin blogiin voisin jossain kohtaa tutustua, laitoin linkin talteen jo. :)<br /><br />Kiitos kommentistasi ja tsempistä!
Kiitos arvostuksesta, ei ollut ihan iisi homma tällaisen tekstin kirjoittaminen saati julkaiseminen. 🙂 Sen kyllä huomasin, että jonkinlainen taakka lähti sydämeltä, kun sai sanottua asioita ääneen. Nyt aloitan hiljalleen ruokavalion ja liikunnan suhteen ja mahdollisesti jotain yksittäisiä juttuja muutoin. Ehkä sen energian saaminen olisi nyt kaikkein tärkeintä, ilman sitä ei todellakaan jaksa!
Kiitos ihana Sally tsempistä! Yritän joko kokonaisuus kerrallaan tai sitten yksityiskohta kerrallaan saada itseäni ruotuun. Tänään oli jo paljon parempi ja energisempi päivä, kaipa jonkinlainen taakka putosi, kun tunnustin ääneen ongelmani ja ajatukseni. 🙂
Kallistuisin ruusufinniin itse. Minulla on ihotautilääkäri muutamia vuosia sitten diagnosoinut PODin eli suunympärysihottuman ja se lasketaan joidenkin mielestä ruusufinnin ryhmään. Minulla on huomenna onneksi terveydenhoitajan vastaanotto, joten näytän naamani siellä, kotihoito ei ole auttanut ja patteja pukkaa edelleen päivittäin. Kiitos vihjaisusta! &lt;3
Mulla on tosiaan sisustuspainotteinen lifestyleblogi, joka pitää sisällään paljon mainoksia. Puhun blogissani myös kuitenkin asioita, jotka ovat omassa elämässäni minulle tärkeitä eli en aio pelkkää mainosblogia pitää, vaikka se siltä monen mielestä ehkä tuntuukin. :)<br /><br />Ja ei mikään ihme, että iho ja hiukset on huonossa kunnossa, tiedän. Nyt täytyy vaan yrittää tsempata asioita kuntoon vähän kerrallaan. :)<br /><br />Kiitos tsempistä Rebecca! &lt;3
Kaiken tämän tunnustaminen nosti jonkinlaisen taakan harteiltani, vaikka julkaise-nappulan painaminen olikin aika vaikeaa ja jännittävää. Mitä sitä omaa elämäänsä kaunistelemaan, jos se on ihan p:stä? 😀 Mä olen kuitenkin mä kaikkineni ja en halua mitään kiiltokuvaa esittää, vaikka blogini paino hyvänmielen jutuissa onkin.<br /><br />Nyt vaan askel kerrallaan erilaisia ja toivottavasti oikeampia ratkaisuja tekemään, eiköhän siitä pääse taas vauhtiin. Sepä siinä on, kun on antanut itsensä romahtaa niin ylös on vaikea päästä. Tsemppiä ihan tosi paljon myös sulle niihin asioihin, joiden kanssa sinä kamppailet! 🙂
Kyllä siitä ruoasta on tainnut tulla jonkinlainen mörkö mulle, hyvin hoksattu Soili! &lt;3 Kun syön jonain päivänä hyvin, pelkään heti, että se alkaa näkyä vaa&#39;alla ja kropassa. On siis todellakin opeteltava nyt toisiin tapoihin, niihin oikeampiin. <br /><br />Sinä olet niin ihana, kertakaikkiaan. Kiitos! :)<br /><br />
Kyllä se mun saamattomuus siihen siivoamiseenkin kohdistuu, se vaan ei tällä hetkellä ole niitä akuutimpia asioita vaikka toki tärkeä ja vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin myös. 😉 Ai että millainen postaus olisikaan ollut, jos olisin aivan kaiken pielessä olevan kirjoittanut, hih! ;)<br /><br />Tunti päivässä ja viisi kertaa viikossa on alkuun aivan liikaa. Olisihan se ihanaa, jos siihen pystyisi, mutta luulen, että jos saan itseni näin alkuun lenkille edes kerran viikossa, olisi se jo paljon! Mutta juu, ravinnosta ja liikunnasta aion aloittaa, sitä kautta saan varmaankin sitten energiaa niihin elämän muihin osioihin. <br /><br />Kiitos vinkeistä! 🙂
Ymmärsin oikein hyvin, mitä yritit sanoa. 🙂 Pikkuhiljaa, asia kerrallaan. Lähden nyt liikkeelle kuitenkin kahdesta eli ravinnosta ja liikunnasta. Tosin tooooodella pienin askelin. Tänään kapusin portaat ylös seitsemänteen kerrokseen ja olen tyytyväinen. Jatkossa toivottavasti useammin. Paitsi silloin, jos on kauppakassit kannettavana, hih! 😀
Kiitos kommentistasi. Olen ajatellut asiaa tietenkin ja kyllä sen kirjoitustani lukiessa hoksasin myös, siltä se voi tosiaan vaikuttaa. Minulla on näistä asioista erilaisia kokemuksia, joten osaan onneksi tarkkailla aika hyvin ja tiedän, mistä apua voi hakea. Kiitos neuvoistasi kuitenkin. &lt;3
Niin mulla on sitä vikaa, että sitten kun tehdään tehdään täysillä (niin hyvää kuin huonoa, ai että mikä valivali syksy olikin tuo viimeisin) 😀 mutta toisaalta, sainkin tuossa loppuvuoden aikaan lääkitykseni vihdoin kuntoon 8) mutta ihmeitä tuo liikunta tekee. Ja kaikki vihreät kasvikset, kaalilla tuntuu olevan ihmeitä tekevä vaikutus (siis jos siitä tykkää ja se sopii).<br /><br />Kyllä se sieltä pienin askelin. Mutta liian hitaasti ei kannata aloittaa, ei tule sellaista onnistumisen elämystä että hei mä pystyn tähän. Itse räjäytin potin viime syksynä ja nyt on terapeuttia keholle ja mielelle ja kaikille muillekin aisteille. Tajusin että jos johonkuhun kannattaa panostaa, niin itseensä. Sitä en vielä tiedä millä tämän kaiken kustannan, mutta jos voimat palautuu tätä tahtia niin johan tässä alkaa työtkin taas luistamaan (tai lähinnä kiinnostamaan – ne on kaksi eri asiaa). :)<br /><br />Mielestäni sinunkaan ei ole tässä tilanteessa hyvä aloittaa yksin, ja tiedän todellakin mistä puhun. 🙂 Voi olla että ehdin käymään syvemmässäkin suossa kuin sinä, ja kipu oli siinäkin vielä palanpainikkeena. Ai että, oli se &quot;ihanaa&quot; aikaa… huoh.<br /><br />Mutta tsemppiä. Viime syksy oli rankka kaikille sateisen kesän jälkeen, sinulla vielä tuo selkäkin kaiken lisäksi. Kyllä se tästä kevään hiipiessä taas uudelleen lähtee elämä heräämään.
Hei Irina! Kirjoitit tosi rohkean ja avoimen kirjoituksen, kiitos siitä. Tavoitteesi ovat isoja ja tärkeitä, sinulla on kaikki mahdollisuudet päästä niihin. Voi kuitekin olla hyvä pilkkoa niitä pienempiin tavoitteisiin ja sitten jotenkin palkita itseäsi, kun saavutat tavoitteen. Palkinto voi olla jotain pientä tai vaikka voit kertoa asian täällä blogissa, tsemppiä saat ihan varmasti lukijoilta! &lt;3
Samoissa tunnelmissa – voi miksi ryhtyminen onkin niin vaikeaa… Tsemppiä ponnisteluihin. Oletko kokeillut vesijuoksua? Luulisin että se on selkäystävällistä (ei iskuja tai tärinää). Olen myös laiska ruoan laittaja, mutta yksi pelastus on savulohi tarjouksesta, sitä, kurkkua, tomaattia ja ruisleipää = kunnon ateria ilman kokkausta. Toinen helppo on paistettu tarjousjauheliha ja sipuli yhdistettynä Pirkan tomaatti-yrtti-pastakastikkeeseen + täysjyväpasta, joskus teen kastiketta pakastimeenkin. Baby steps, kyllä se tästä! Itse yritän olla reippaampi liikunnan suhteen, alku vain on kaikkein vaikeinta. PS Mukavaa kun joku on näin rehellinen. Kiitos siitä, se tuntuu niin terapeuttiselta 🙂
Täytyy vissiin yrittää itsekin saada lääkitys kuntoon. 😉 <br /><br />Mä olin jo tänään tosi iloinen pienistä saavutuksistani, kuten portaiden kävelystä kotiin seitsemänteen kerrokseen. Täällä asuessani en ole kertaakaan portaita kävellyt. Tiedän, että normaali-ihmiselle tuo ei olisi ollut homma eikä mikään.<br /><br />Kiitos tuhannesti, kun jaksat neuvoa ja kannustaa. Toivottavasti oma tilanteesi paranee entisestään ja upeasti olet selvinnyt tähän asti (vaikka en tilanteestasi sen enempää tiedäkään). &lt;3
Kiitos! Rohkeutta se vaatikin, mutta ei tässä elämässä kaikki niin helppoa olekaan, joskus on vaan mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja otettava härkää sarvista.<br /><br />Vauva-askelin ajattelin edetä, teko kerrallaan ja katsoa miten käy.Te lukijat olette nyt todella kannustavia olleet ja hieman ihmettelen, missä ne kriittisemmät ja negatiivisemmat kommentit ovat… Minähän kuitenkin aika pitkälle tunnustin olevni saamaton nahjus! 😉 Siitä huolimatta jaan jatkossakin näitä juttuja tänne. 🙂
Olen iloinen, jos tästä on apua muillekin ja jos joku voi käyttää tätä vertaistuen tahona. On ollut myö huojentavaa kuulla että en ole ainoa tässä tilanteessa vaikka ehkä hieman syvemmällä kuin tätä postausta kommentoineet.<br /><br />Vesijuoksua voisi joskus ehkä kokeilla, mutta varsinaisesti harrastamaan minusta ei ole. Se tuli huomattua 2011 kun vesijumppa vain jäi vaikka oli ihan kivaa. Ei minusta vaan ole menijäksi.Mutta tuollaisia yksinkertaisia ruokia aion kyllä tehdä, kiitos kivoista vinkeistä! Ei sen ruoanlaiton aina niin monimutkaista tarvitse olla. 🙂
Minä aloitin miniaskeleilla, mutta aloitin!<br />Viime ja toissaviikolla kävin vesijuoksemassa ja eilen tein miehen kanssa kahvakuulatreenin olohuoneen lattialla, mulla myös ihan oikeita nivelongelmia, jotka asettaa haasteita harjoittelulle, mutta toisaalta motivoivat jatkamaan oman terveyden takia. Eilinen ruokakin oli kasvispainotteinen. Torstaina seuraava vapaailta koulusta ja silloin vesijuoksemaan! <br /> Ensimmäinen ja toinen askel on vaikein, mutta kannattaa kyllä 🙂
Wau, tosi hyviä askeleita! Mäkin otin eilen muutaman pienen askeleen, mutta samalla monta kun kävelin kotiin seitsemänteen kerrokseen portaat ja ennen liikkeelle lähtöä söin puuroa. Yleensä lähden kahvin voimalla ovesta ulos ja syön sitten joskus myöhemmin päivällä, jos syön. Nyt olen kohta lähdössä asioille ja söin aamupalankin. 😀 Lyhyiden yöunien jäljiltä olen täällä silmät ristissä, mutta ei se mitään, kyllä tästä päivä käynnistyy. 🙂 Mukavaa maanantaita! &lt;3
Hei pakko oli tulla kertomaan, että toi kahvakuula treeni olkkarissa on tosi tehokasta! Mies mittas sykemittarilla, että parinkymmenen minuutin treeni vastaa 4 km juoksua ja mä en esim voi ees harrastaa juoksua nivelien takia plus että tämä on monipuolisempaa! Kahvakuulan saa ihan Prismasta tms ja yhdessä mallissa tulee video mukana, jonka mukaan me ollaan nyt kahtena iltana treenattu ja tää onnistuu tietty vaikka yksinkin. Nyt jotkut lihakset joita en tiennyt olevankaan huutaa hoosiannaa 🙂 KAks kouluiltaa ja sitten aattelin torstaina ampaista vesijuoksuun!
No onpa tehokasta! Mäkään en voi juosta, kun olen hypermobilisoitunut. Kahvakuulankin kanssa saa olla tosi varovainen, ettei nivelet mee niin sanotusti överiin. Mulla on itselläni yksi kuuden kilon kuula ja ajattelin jossain kohtaa sillä alkaa harjoitella. Kai sillä yhdelläkin pärjää ainakin aluksi?<br /><br />Tosi ihanalta kuulostaa toi sun innokkuus, ihan hymyn pistää naamalle kun sun tekstistä välittyy tekemisen onni. &lt;3 🙂
Tosi hyvin sanottu tuo ei-niin-täydellinen perfektionisti, sillä sitä minä olen ja sepä vasta ahdistaakin! Osa ahdistuksesta jäisi varmaan pois, jos pystyisin toteuttamaan edes hieman enemmän niitä asioita, joita itseltäni ja ympäristöltäni vaadin. Sen sijaan on todellakin pakko opetella armollisuutta ja hyväksyä sen saamattomuuden, mistä se sitten johtuukin.<br /><br />Pienestä lähden liikkeelle, joka päivä pieniä tekoja tai ehkä vain yksi teko. Lauantaista lähtien olen sen verran reipastunut ja ottanut itseäni niskasta kiinni, että olen ennen kotoa liikkeelle lähtöä syönyt edes jotain pientä enkä vain kahvin voimalla sujahtanut ovesta ulos. Tänään menee Citymarkettiin, jossa on paljon erilaisia ruoka-aineita tarjouksessa (eurolla). Ja tietenkin kävellen. :)<br /><br />Kiitos todella paljon hyvästä kommentista, siinä oli riveillä ja rivien välissäkin paljon asioita, jotka kyllä hiffasin. Ja iso kiitos tsempistä, sitä tarvitaan! 🙂
🙂 Mä oon reilussa viikossa saanut tuloksia: Mun koivet ei ole niin kipeät! Lonkat on kränäneet koko talven ja polvi ja vaikka teoriassa tiedän, että liikunta auttaa parhaiten se on jäänyt. Kivulias elämä on tosi syvältä ja siks vaikka lihakset huutaakin niin se on tervettä kipua ja nautin 🙂 Mun kuula on 4kg enkä edes yhtään enempää haaveilekkaan käyttäväni, tollakin hiki valuu ja huohotan kun mikäkin keuhkotautinen, kun 20 minuuttia vetää videon mukana täysii 🙂 Noita videoita saa kait imutettua netistäkin, ja huutiksesta Gymstick Kettle bell-suosittelen!
Paappani sanoi aina, että vähän päivässä on paljon viikossa…sitä lausetta yritän aina itse muistella, kun mikään ei tunnu onnistuvan tai ei vain jaksaisi tehdä yhtään mitään. Mulla ei oo muuta neuvoa, kuin että ollaan armollisia itsellemme ja nautitaan elämän pienistä hyvistä hetkistä sekä onnen tunteista. Rohkea postaus. &lt;3
Kiitos hyvästä neuvosta, tuolla taktiikalla ajattelinkin mennä eteenpäin. Olet ihana &lt;3
Upeaa Sabuska! &lt;3 Jatka samaan malliin, ehkä jossain kohtaa voidaan yhdessä todeta, että kannatti! 😀 Mä koitan netistä ettiä jotain hyviä treenivinkkejä! 🙂
Kiitos itsellesi, sinä myös &lt;3 🙂
Rohkea kirjoitus ja aitoa sinua &lt;3 päivä kerrallaan mennään eteenpäin! Asioilla on myöskin tapana järjestyä. 🙂 Olet tärkeä. superdupertärkeä. *hali*
Nimenomaan, hetki kerrallaan. Kiitos ihanainen, olet myös tärkeä. &lt;3
&lt;3