Luetut kirjat – joulukuu 2019

Nyt on aika paketoida viime vuoden viimeisen kuun luetut kirjat, niin päästään kirjojen osalta uudelle vuosikymmenelle. Joulukuussa luin kahdeksan kirjaa.

Édouard Louis, Ei enää Eddy

Kirja saatu kustantajalta

Tämä omaelämäkerrallinen ja yksi vuoden 2019 kohutuimmista kirjoista kertoo ranskalaisesta Eddystä ja sijoittuu 1990-luvun loppupuolelle ja 2000-luvun alkupuolelle. Eddyn perhe on köyhä ja lisäksi ongelmia aiheuttaa Eddyn erilaisuus. Sekä perheessä että kotikylässä on vaikea hyväksyä Eddyn erilaisuutta, minkä vuoksi Eddy kärsii ja yrittää jopa muuttua väkisin toisenlaiseksi.

Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että Ranskassa tuohon aikaan oli vielä tuollaista köyhyyttä ja vahvaa foobisuutta. Toisaalta sitten asiaa pidemmälle miettiessä tulee mieleen oman maan leipäjonot ym. Enhän tiedä sitäkään, millaista on, jos Suomessa on tosi köyhä. Onko silloin varaa maksaa sähkölaskuja vai tuleeko sosiaaliturva apuun.

Eddyn lapsuudesta ja nuoruudesta lukeminen tuntui aika brutaalilta ja huomasin hämmästeleväni kerta toisensa jälkeen. Miten takapajuinen saattoikaan yksi Euroopan rikkaimmista maista olla vielä parikymmentä vuotta sitten… ja toisaalta paikoitellen vieläkin. Surullista! ✭✭✭

Kuva: Storytel

Max Manner, Succubus

Turkua piinaa sarjamurhaaja, joka tappaa ihmisiä motiivinaan kymmenen käskyä. Murhaajan jäljille on hankala päästä. Stein Storesen saa tehtäväkseen johtaa tutkintaa. Mukana tarinassa ovat myös Anna Mäki, Meeri Tarvainen ja Ismo ”Munkki” Eronen, joskaan eivät tarinan keskiössä.

Olen kovasti tykästynyt Stein Storesenin hahmoon ja olin todella iloinen, että Storytelissä oli mahdollisuus kuunnella tai lukea äänikirjana tämä itsenäinen tarina, joka ei kuulu mihinkään Max Mannerin aiempaan sarjaan, ja jossa mukana ovat kuitenkin kaikki tutut hahmot. Piti ihan tätä varten ottaa ilmainen kuuntelujakso palveluun. Tämän lisäksi tarina oli maxmannermainen, kuten aina, mutta lisäksi aiempaa tiivistahtisempi ja verisempi (ei kuitenkaan ällöttävyyteen asti!). Lisää Stein Storesenia kiitos! ✭✭✭✭✭

James Bowen, Katukatti Bob

James Bowen on huumekorvaushoidossa ja on vähän aikaa sitten saanut itselleen asunnon ja päässyt pois kadulta, kun hän tapaa asuintalonsa rappukäytävässä rähjääntyneen ja loukkaantuneen kulkukissan. James nimeää kissan Bobiksi, hoitaan sen terveeksi ja on valmis päästämään kissan jälleen vapaaksi, kulkemaan omia menojaan. Bob on kuitenkin toista mieltä ja niin syntyy uusi ystävyyssuhde.

Oli aivan ihanaa lukea Bobin ja Jamesin touhuista. Tuli niin mieleen oma tilanteeni kolme ja puoli vuotta sitten, kun minunkin elämääni tupsahti kissakaveri. Sittemmin Toffee-nimen saanut kissa ilmestyi naapurista terassilleni ja teki koko 2016 kesän töitä, jotta sai muuttaa luokseni. Edelleen olemme ja elämme yhdessä. ✭✭✭✭✭

Lue myös: Kissakuvia – Kissa tuli ja jäi taloon

Amanda Vaara, Heti vapaa (Majatalo Villa Venla #3)

Venla huomaa olevansa raskaana ja isä on tietenkin Jörn, jonka Venla on jo viskannut pihalle. Venla ryhtyy majatalon pitämisen lisäksi tekemään keikkatöitä entisessä ammatissaan kiinteistönvälittäjänä. Sitä kautta löytyy uusi mielenkiintoinen ihmistuttavuus. Samaan aikaan myös Venlan entinen aviomies aiheuttaa harmaita hiuksia. Mutta sitähän elämä on, ylä- ja alamäkiä.

Majatalo Villa Venla -sarja on miellyttävää ja kevyttä luettavaa. Sarja alkaa Pientä fiksausta vailla -nimisellä kirjalla, jossa Venla uupuu, irrottautuu arjen oravanpyörästä ja perustaa majatalon ostamaansa vanhaan kouluun. Lisäksi hän aloittaa lifestyle-blogin kirjoittamisen, jossa kertoo uudesta elämäntyylistään. Ihan loistava kirjasarja tähän mennessä kaikessa yksinkertaisuudessaan! ✭✭✭✭

Luin myös nämä kirjat:

Lue lisää lukemistani kirjoista Kirjat-kategorian alta

Jos tahdot seurata reaaliajassa, mitä kirjoja luen voit seurata minua Instagramissa tai goodreadsissa tai vaikkapa molemmissa.

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *