30 päivän minimalismihaaste: päivät 1-10

Olen karsinut kotini tavaramäärää jo vuosia. Välillä ahkerammin ja välillä vähemmän. On tullut inspiroiduttua tavaran karsimiseen liittyvästä kirjallisuudesta, esimerkiksi Marie Kondon KonMari-kirjoista sekä silloin tällöin erilaisista YouTube-videoista, joissa karsitaan tavaraa eri metodeilla.

Kaiken tämän myötä olen törmännyt myös 30 päivän minimalistihaasteeseen, jossa vähennetään ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena päivänä kaksi tavaraa ja niin edelleen, kunnes lopulta kolmantenakymmenentenä päivänä luovutaan 30 tavarasta. Yhteensä luovutaan siis 465 tavarasta. Pidin tätä haastetta liian vaativana itselleni, en uskonut voivani tätä haastetta suorittaa, sillä sen verran paljon olen tavaraa jo karsinut. Sitten aloin seurata YouTubessa Vested Interests -tiliä, joka käsittelee tavaran karsimista ja minimalismia ja niinpä innostuin kokeilemaan 30 päivän minimalismihaastetta. Eihän siinä mitään häviä, jos kokeilee. Ja onnistuin! Jaan tämän haasteen täällä blogissa kolmeen osaan, jotta yhdestä lukukerrasta ei tule liian pitkä. Tässä siis 30 päivän minimalismihaasteen päivät 1-10.

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 1

Osittain käytetty Methodin huuhteluaine. Ei vain ole tarvetta huuhteluaineelle ja jos joskus onkin, tykkään käyttää pyykkietikkaa.

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 2

Naapurintädin tuoma Comfortin huuhteluaine lähtee jonnekin, missä sille on enemmän käyttöä. Samoin kissanhiekkalapio, joka ei osoittautunutkaan hyväksi.

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 3

Kaksi vanhaa vessakäytössä ollutta mikrokuituliinaa ja Puhdas+ teepuuöljy, joka olisi ollut tarpeen lintukirpun puremien aiheuttamaan kutinaan, mutta jonka aivan liian voimakas tuoksu aiheuttaa pahoinvointia.

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 4

Vanha kynsilakka, tarpeeton puuteri ja kaksi pakettia vaaleanpunaisia hiuslenksuja

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 5

Viisi pakettia Mujin nenäliinapakkauksia (nenäliinat liian ohuita mihinkään järkevään käyttöön)

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 6

Huulikiilto, vanhentunut hiusnaamio, korvakorut (aivan ihanat, mutta tehty väärin ja pääskysistä toinen joutuu korvissa väärinpäin), luomiväripaletti, kynä ja mutjutin (lihaskalvojen hierontaväline)

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 7

Kaksi reppua, toinen kulunut ja rispaantunut ja toinen vain nykyään tarpeeton, sillä pärjään alkusyksystä saamallani uudella Kånkenin repulla. Kaksi vanhaa puhelinta, joku elektroniikkavehje/johtojuttu, kasvojenpuhdistusliina ja epäsopivat kotihousut.

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 8

Vanha modeemi ja muita johtoja ja piuhoja, joita en ole aiemmin uskaltanut heittää pois, jos sattuisi tarvitsemaan. En kuitenkaan koskaan ole säilyttämiäni johtoja ja piuhoja tarvinnut, joten päätin olla nyt rohkea ja laittaa ne eteenpäin.

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 9

Lisää sähkö- ja elektroniikkatavaraa

30 päivän minimalismihaaste

Päivä 10

Ja vielä kymmenennellekin päivälle löytyi johtoja ja piuhoja. Löytyi myös maalarinteippiä, huonoksi mennyttä kaksipuoleista teippiä, vetimiä ja valaisinkupu.

Alun jännityksen jälkeen (saanko kasaan tarpeeksi tavaraa) huomasin, että sitä on säilönyt paljonkin tavaraa, jota ei ihan oikeasti tarvitse. Tuntui helpottavalta luopua itselle turhista tavaroista eikä tässä ensimmäisen kymmenen päivän aikana tullut edes tenkkapoota, että miten saisi tarpeeksi karsittavaa tavaraa kasaan. Esimerkiksi noista kaikista johdoista ja piuhoista eroon pääseminen tuotti suurta mielihyvää. Hitsiäkö niitä säilyttämään, kun ei edes tiedä, mihin niitä käyttäisi. 🙂

Seuraavaksi tulossa 30 päivän minimalismihaasteen osat 11-20 ja 21-30, joten pysykäähän kuulolla!

 

4 kommenttia “30 päivän minimalismihaaste: päivät 1-10

  1. Todella mielenkiinnolla seuraan jatkoa, tekisi itsekin mieli tehdä tämä, multa varmaan löytyis roinaa vuoden jokaiselle päivälle. 😀 *hävettää*

    1. Kokeile ihmeessä, oli aika hauska projekti. Ajattelin kokeilla tehdä tämän uudestaankin, mutta ehkä vasta ensi vuoden puolella. Varastossa on vielä tavaraa ja eiköhän sitä kodistakin vielä löydy, kun on yhden kierroksen tehnyt ja tutustunut omiin tavaroihin. Muuttuu luopuminen helpommaksi. 🙂 Yritän seuraavan osan haasteesta julkaista vielä tämän viikon puolella.

    1. Pitkään mietin, että ei musta ole tähän eikä tarvittavaa tavaramäärää enää ole. No, kuinkas kävikään. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *