Loppuneet kosmetiikkatuotteet: kesäkuu 2017

kosmetiikka_whiteandfresh_8732.jpg

Kesäkuussa loppui vain kaksi tuotetta. Mary Kayn Extra Emollient Night Cream (näytekoko tms.) ja Indiskan Simply Natural -sarjan Bombay Soft nestesaippua. Molemmat ovat ehdottomasti jatkoon meneviä tuotteita. Mary Kayn täyteläinen voide on ollut oiva apu rohtuneille huulille ja talvisin erityisesti jatkuvasta niistämisestä kuivuneille nenänpielille. Bombay Soft saippua taas tuoksui ihanan pehmeälle, lieneekö tuoksussa mukana vaniljaa. Olen aivan onneton tuoksujen tunnistamisessa, joten satavarmaksi en osaa sanoa. 

kosmetiikka_whiteandfresh_8731.jpg

Tässä kuussa kaivelin myös laatikoita ja kaappeja, ja nappasin sieltä vanhentuneita ja tarpeettomia tuotteita pois. Niistä ei tässä sen enempää, paitsi tuo Rexonan antiperspirantti on ihan vakkarituotteitani, mutta jouduin kainalossa olleen tulehduksen vuoksi luopumaan siitä ennen sen loppumista. Lisäksi maininta Hugo Bossin Women-tuoksusta: Aivan ihana, mutta tuo hajuvesi oli jo niin monen monta vuotta vanha, että oli aika luopua siitä. 

Sellaisia tuotteita tällä kertaa. Vähän laiha tulos, mutta noiden pois heitettävien tuotteiden myötä tuli laatikoihin hieman lisää tilaa. Ensi kuussa jatketaan!

Mukavaa maanantaita ja alkanutta uutta viikkoa!

Irina / White & Fresh - -

2 kommenttia “Loppuneet kosmetiikkatuotteet: kesäkuu 2017

  1. Hugo Bossin Woman on ihana, vitsit mitä muistoja siitä tulee itselle. 😀

    1. JonnaH.: Mullakin tuota olisi voinut muistoksi kutsua, niin himputin vanha etten edes ymmärrä, miten olen voinut tuota säilyttää. Iholle en viime vuosina ole käyttänyt, mutta yritin, josko vessatuoksuna olisi toiminut. Sitten kun en siihenkään sitä lopulta muistanut käyttää niin totesin, että nyt on vissiin aika luopua. 🙂 Tuo oli muistaakseni mun eka tai toka itse ostettu hajuvesi. Laivalta tietenkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *