Arjen iloja – puinen kahvimitta

Arjen ilot voivat olla isoja tai pieniä, kauniita tai käytännöllisiä tavaroita, tapahtumia tai vaikka ajatuksia ja havahtumisia. Juuri niitä asioita, jotka helpottavat arkea tai tuovat siihen edes pientä iloa silloin, kun on kiire tai taivas tarjoilee räntäsadetta. Mitä vain, mihin voi tarttua rakastuakseen arkeen ja nauttiakseen hetkestä. <3 Haluan tuoda näitä arjen iloja esille täällä blogin puolella enemmänkin, sillä mikä meitä kaikkia parhaiten yhdistäisi kuin juuri se nimenomainen arki… sitä me kaikki elämme tyylillä tahi toisella.

whiteandfresh_arjen_iloja_puinen_kahvimi

whiteandfresh_arjen_iloja_puinen_kahvimi

Olen jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisin uusia tylsän ja muovisen kahvimittani. Kahvia keitän päivittäin, joten kahvimittaan tulee tartuttua usein. Pieni ja käytännöllinen arjen tarvike, joka voisi tosiaan olla myös ilo silmälle. Niinpä katselin Kevätmessuilla ympärilleni sillä silmällä ja löysin vihdoin uuden kahvimitan. Materiaalina puu on houkutellut, mutta en ole löytänyt sopivaa. Tosi usein näkee nykyään kahvimittoja, joissa on magneetti tai pussinsulkija mukana. Sellaisia en tarvitse, sillä oma kahvimittani asustelee kahvipurkissa. Samoin on paljon puun ja teräksen yhdistelmää näkynyt. Nyt kuitenkin näin tämän puisen kahvimitan, jossa ei ollut mitään ylimääräistä. Vain pieni ja kaunis polttokaiverrettu sydän varressa. Osui ja upposi. 

whiteandfresh_arjen_iloja_puinen_kahvimi

whiteandfresh_arjen_iloja_puinen_kahvimi

Harmittamaan jäi ainoastaan se, etten tajunnut ottaa ylös näitä valmistavan ja myyneen yrityksen nimeä. Kotimainen tuote toki on, se on selvä. Jos joku tietää, kenen yrityksen nämä kahvimitat ovat tai jos itse sen jostain löydän niin tulen lisäämään tiedon tänne blogiin. Siihen asti, jos jotakuta nämä kahvimitat kiinnostavat, kannattaa pitää silmät auki toreilla, markkinoilla ja erilaisilla messuilla. Semmoisista paikoista tällaisia käsityönä valmistettuja kodin ja keittiön tuotteita yleensä löytää. 🙂

Kivaa keskiviikkoa!

4 kommenttia “Arjen iloja – puinen kahvimitta

  1. Hieno mitta mutta nyt kyllä huomio kiinnittyi eniten sun kauniisiin kynsiin! Onko sinulla aina ollut luonnostaan noin hienot kynnet vai oletko käyttänyt jotain valmistetta tai tuotetta saadaksesi niistä noin hyväkuntoiset?

    1. Hanna: Kiitos! Kynnet ovat luonnostaan tuossa kunnossa, mutta kynsinauhojen kanssa on kaikenlaisia ongelmia. Aina välillä yritän tsempata itseäni niiden hoitamisessa, sillä mitä väliä on hyvistä kynsistä jos niiden ympäristö on epäkunnossa. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *