Helkatti!

Vaikka helkatti tunnetaan hyvin lievähkönä kirosanana, niin ei tässä nyt oikeasti ole kiroilemaan alettu vaan otsikko kuvastaa Helsingissä sijaitsevaa Kissakahvila Helkattia. 😀 Olen jo pidempään miettinyt, että olisi kiva piipahtaa kissakahvilassa, mutta kuten moni muukin asia, on se jäänyt toteuttamatta. Onneksi lapsuudenkaverini, joka on vahvasti kissaihminen ja vierailee Helkatissa säännöllisesti ehdotti, josko mentäisiin yhdessä käymään. No tottakai!

 

kissakahvila_whiteandfresh4.jpg

kissakahvila_whiteandfresh1.jpg

Kissakahvila Helkattiin olisi ihanteellisinta (joskaan ei pakollista) varata aika. Paikka voi olla täysi silloin, kun sinne haluaisi mennä, ja ajan varaamalla varmistaa itselleen nautinnollisen puolitoistatuntisen herttaisten kissojen kanssa. Sen lisäksi, että hereillä olevia kissoja voi silitellä, ei naurulihakset pääse surkastumaan. Siitä piti eilen huolen varsinainen persoonallisuus ja leikkimään kovaäänisesti komentanut Helmiina. 😀 Hymyilemään heistä sai tosin ihan jokainen. Kahvilasta lähtiessä veloitetaan kissanhoitomaksuna viisi euroa. Ruoan ja juoman tilaaminen ei käsittääkseni ole pakollista, mutta suosittelen ehdottomasti maistamaan vaikkapa Kisulattea ja Tassuleivosta. Suloista ja hyvää!

kissakahvila_whiteandfresh3.jpg

kissakahvila_whiteandfresh2.jpg

kissakahvila_whiteandfresh.jpg

Lisätietoja kahvilasta ja sen tapahtumista löytyy Helkatin Facebook-sivuilta. Kahvila sijaitsee Helsingin Kampissa parin minuutin kävelymatkan päässä metroasemasta, osoitteessa Fredrikinkatu 55

 

P.S. Vinkki: Helkatti on todella kotoisa ja osittain aika hämyinenkin paikka, joten jos haluat hyviä kuvia, varaudu hyvällä kameralla! 😉

10 kommenttia “Helkatti!

  1. Siis mitä?! Mun pitäs varmaan käydä useammin Helsingissä ku kerran kymmenessä vuodessa, en oo tämmöisestä kuullutkaan 😀 Mä en varmaan vois ees lähtee pois tuolta vaan silittelisin kisuja koko ajan ♥ Asuuko nuo kisut tuolla vai miten tämä on järjestetty?

    1. J: No ehdottomasti kuule nipistät aikataulusta puolitoistatuntisen ja varaat kissakahvilaan ajan, kun seuraavan kerran olet Helsingissä! Kissat asuvat kahvilassa ihan vakituisesti, se on niille koti. 🙂

  2. Mulle on parin viime vuoden aikana kehittynyt joku kissapelko, en ymmärrä! Lähinnä etelän reissuissa tämä on ihan kamalaa, kun meinaan kuristua paniikkiin kissan nähdessäni :/ Tuonne kahvilaan voisi mennä hoitamaan kyllä tätä uutta fobiaani, sillä en ymmärrä mistä se kumpuaa näin super eläinrakkaalle ihmiselle!?

    1. Elina: Kannattaa ainakin kokeilla. Tosi kilttejä olivat, osa nukkui lähes koko ajan, kun olimme siellä. Kulkukissakammon sinänsä ymmärrän, tiedä mitä kaikkea villiintynyt kissa keksii. Mä voin vaikka lähteä sun mukaan, jos uskaltaudut joskus kokeilemaan kissakahvilaa. 🙂

  3. Oli todella ihana vierailla Helkatissa sun kanssa ? Nestori oli muuten se joka hulluna leikki piippurassilla ja kiipesi sen perässä puuhun ja komensi heittämään. Helmiina taas teki niitä voltteja ilmassa ? Ja tosiaan, kun edellinen kommentoija kysyi, kissat asuvat kahvilassa eli se on niiden kokoaikainen koti ja siksi kahvilassa toimitaankin kissojen ehdoilla, olemmehan vieraita heidän kotonaan ❤

    1. Satu: Kiitos, että veit mut sinne! Olen ihan myyty. 🙂 Juu, Nestori sitä piippurassia nappaili, mutta Helmiinahan naukui kovaan ääneen melkein koko ajan, muistatko? 😉

    2. Missähän mun ajatukset lienee taas ollut kun olin satavarma että Nestori siellä maukui, mutta taisi sittenkin olla Helmiina. Liikaa kissoja 😉

    1. Ruut: Oli kyllä hauska ja ihana paikka, levollinenkin jotenkin. Eläinten seura on parasta terapiaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *