Tukes kehoittaa varovaisuuteen kyllästetyn puun käytössä!

Nyt on hyvin suosittua käyttää sisustuksessa erilaisia teollisuudessa käytettyjä elementtejä, kuten kuormalavoja ja kaapelikeloja. Itsekin olen haaveillut jo pidemmän ajan kuormalavasängystä ja terassille voisi olla aika hienoa saada pieni kuormalavasohva. Kaapelikelan juuri sainkin terassille. Jossain vaiheessa ajattelin, että kaapelikelaa voisi hyödyntää sohvapöytänä olohuoneessa, saisi vähän extra-rosoisuutta sisustukseen. Sitäpä ei kuitenkaan tule ehkä ajatelleeksi tarpeeksi syvällisesti, kun tällaisia kierrätystuotteita tuo kotiinsa. Tai ehkä joku ajattelee ja hyvä niin, mutta varmuudeksi halusin tuoda teille pointin jos toisenkin esille, jos joku ei minun laillani ole asiaa aiemmin sen kummemmin ajatellut.

whiteandfresh9548.jpg

Koska kaapelikelat ja kuormalavat on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä ja erilaisia sääolosuhteita, on niissä saatettu käyttää esimerkiksi lahoamisenestoaineita. Jos ei ole varma, onko puu käsitelty tällaisilla aineilla ja jos on, eikä tiedä mikä kyllästeaine on kyseessä on hyvä pitää kyseinen puutavara ulkokäytössä. Kyllästetystä puusta kun ajan kanssa liukenee kemikaaleja, on riski altistua näille myrkyllisille aineille. Jos kuitenkin kuormalavoja, johtokeloja ja vastaavia puutavaroita haluaa sisätiloihin tuoda, kannattaa ne maalata tai lakata ensin, jotta puun käsittelyaineet eivät pääse kosketuksiin ihon kanssa.

whiteandfresh9550.jpg

whiteandfresh9552.jpg

Joillekin tämä voi olla itsestään selvää, mutta jos ei, niin tässä vielä pari muutakin huomioon otettavaa seikkaa:

  • Vanhoja sähköpylväitäkin on hyötykäytetty pihoilla ym. Ennen sähköpylväiden kyllästämisessä käytettiin arseenia ja edelleenkin käytetään kreosiittia eli kivihiilitervaa. Molemmat on todettu olevan haitallisia terveydelle. Tämän vuoksi vanhoja sähköpylväitä (tai ratapölkkyjä) ei saa käyttää rakentamisessa tai muussa uusiokäytössä kotipihoilla.
  • Kestopuu ei sovellu saunan polttopuuksi tai grillauskäyttöön.
  • Lasten leikkikaluiksi tai esimerkiksi hiekkalaatikon rakentamiseen ei kyllästetty puu myöskään sovellu kemikaalien liukenemisriskin vuoksi.

Lue aiheesta lisää Tukesin sivuilta!

Kierrättäminen ja tuunaaminen ovat lähtökohtaisesti kuitenkin hyviä juttuja, joten sitä kannattaa harrastaa edelleen, mutta huomioiden kemikaaliriskit. 🙂

Irina / White & Fresh - -

6 kommenttia “Tukes kehoittaa varovaisuuteen kyllästetyn puun käytössä!

  1. Loistava postaus! Kemikaalien käyttöä harvoin tulee miettineeksi tuunausprojekteissa, itsellenikin tuli tuo Tukesin varoitus ihan uuteena juttuna vaikka tiesin että mm. arseeni on vaarallinen aine ja aiheuttaa syöpääkin.

    1. Miia: Mä tiesin sen, että kyllästetty puu on ongelmajätettä eikä sitä pidä käyttää esim. polttopuuna, mutta en olisi tullut ajatelleeksikaan noita kaapelikeloja ja kuormalavoja. Olisin saattanut hyvin nakata tuon oman kaapelikelan sisälle tuollaisenaan ellen olisi sitä varta vasten hankkinut terassille.

  2. Loistava postaus ja kiitos kun jaoit tämän tiedon! Todella tärkeää asiaa ja tuskin moni tätä on edes ajatellut kun ns. Roskalava tavaraa kotiin tuo tuunattavaksi.

    1. Liinuliini: Kiva, että tykkäsit! Sen luulisi olevan ihan selvää, että tuollaiset tavarat kuten esimerkiksi kaapelikelat on varmasti kyllästetty kestäväksi, mutta ei ainakaan itsellä tullut pieneen mieleenkään riski kemikaalialtistumisesta.

  3. Tosi hyvä postaus! Mä en ole tullut edes ajatelleeksi noita kemikaaleja. Eipä mulla kyllä teollisuudessa käytettäviä materiaaleja olekaan, mutta kovasti olen niitä muiden blogeista ihastellut ja ittellekin haaveillut. Varmaan monella muulla on päässyt jo toteutuksen asteelle ne haaveet ja suunnitelmat, joten tämä oli kyllä tosi hyödyllinen postaus.

  4. Dara: Kumma kyllä, miten sitä ei tule moista ajatelleeksi… onhan tuo nyt aika selvää, että esim. kaapelikelan on kestettävä kaikenlaisia myrskyjä ja tyrsyjä työmailla. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *