Sinituotteelta yli 200 000 euroa uudelle lastensairaalalle

Sain toissapäivävä kunnian olla mukana, kun Sinituote Oy lahjoitti kampanjatuotteillaan kerätyn summan Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:lle Designmuseolla pidetyssä tilaisuudessa.

19.jpg

21.jpg

Tilaisuuden avasi Sinituotteen varatoimitusjohtaja ja Sinin puolelta kampanjaa hoitanut Aino Määttä.

12.jpg

15.jpg

Keräyssumman lahjoitti Sinituote Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Brotherus, ja vastaanotti Uusi Lastensairaala säätiön puheenjohtaja Anne Berner.

4.jpg

Yllä kampanjatuotteita, joista itse ylistän varsinkin tuota kannellista rikkaharjasettiä. 🙂 Näillä arjen ”joka kodin” perustuotteilla saatiin kasaan summa, joka on mainio pesämuna lainaan, joka on vielä otettava vaikka itse rakentamiseen vaadittu raha saatiin kasaan ja rakentaminen pääsi alkamaan.

1.jpg

IMG_9251.jpg

5.jpg

17.jpg

Tilaisuudessa kuultiin liikuttavia puheita (itse meinasin alkaa vollottamaan jo ihan alussa ;)) ja iloisia kättentaputuksia. Toki myös kohotimme maljan uudelle lastensairaalalle.

Rahankeräys ja työ kuitenkin jatkuu. Kuten aiemmin mainitsin, velkaa on vielä otettava. Me kaikki tiedämme, että velka on myös maksettava ja se on aina pois jostain muusta. Mitä nopeammin (lastensairaalan) velka saadaan maksettua, sen nopeammin myös päästään käyttämään rahaa oleellisiin asioihin.

Tunnustan jossain vaiheessa ajatelleeni, miten epäreilua on, että lastensairaalaa varten joudutaan keräämään rahaa eikä rakentamista saada kustannettua valtion (vero)rahoin, mutta tuossa jokin aika sitten koin valaistuksen ja ymmärsin, että loppupeleissä merkitsee vain se, että lapsia varten on hyvä ja toimiva sairaala. Ei se, mistä rahoitus tulee.

Anne Berner kiteytti sen hyvin: ”Vain tahto ja arvot merkitsevät.”

 

Kiitos Sinituote Oy:lle, että saimme olla mukana tässä arvokkaassa tilaisuudessa ja myös tuomassa osaltamme näkyvyyttä tälle Uusi Lastensairaala 2017 -kampanjalle.

 

Yhteistyössä Sinituote Oy:n kanssa

Irina / White & Fresh - -

4 kommenttia “Sinituotteelta yli 200 000 euroa uudelle lastensairaalalle

  1. Ihan huippua Sinituote! Tällaiset tempaukset saavat vaan niin hyvälle tuulelle.

    1. Karin: Niin saavatkin! Mulle tulee myös aina ihana tunne, kun kerätään varoja Lastenklinikoiden kummeille, sinne lahjoitan kerta vuoteen itsekin. ♥

  2. Hieno kampanja ja hieno lopputulema – ja häpeän tunnustaa, mutta minulta tuo kampanja on mennyt ihan ohi silmien!

    1. Lady of The Mess: Elä turhaan häpeä, ei sille voi mitään, jos ei ole huomannut! Ja voithan edelleen osallistua, keräyslippaita varmaan vielä on ja toisekseen Sinituotteen kamppistuotteita voi vielä löytyä kaupoista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *