Helpotusta säilytykseen kylpyhuoneessa

Blogini pidempiaikaiset lukijat ainakin tietävät, että kylpyhuoneeni on säilytystilojen suhteen ankea. Tilaa on ollut vain peili- ja allaskaapissa ja se on todella vähän. Pesukoneen päällä olen säilytellyt tavaroita ja se on välillä näyttänyt aivan hurjalta, kun on ollut kaikenlaista putelia ja purnukkaa ja välillä kaikkea muutakin mahdollista. Olen käyttänyt H&M:lta hankkimiani kangaspussukoita säilytykseen. Eräänä päivänä sujahdin ihan piruuttani Tarjoustaloon kurkkaamaan, olisiko heillä mahdollisesti kivoja koreja. Mieluiten kannella. Kas kummaa, olihan heillä ja miten hyvä tuuri kävikin, oli vielä yksi kappale juuri sen kokoista kannellista laatikkoa, jollaista olin kaavaillut säilytykseen. Niinpä kotiutui tämä kori.
picture+011.jpg

picture+013.jpg

picture+014.jpg

Nyt olen todella tyytyväinen! Kannen avulla romppeet saa koriin piiloon eikä pölynkään pitäisi kerääntyä purkkien ja purnukoiden päälle. Olen vain niin tyytyväinen, kun kaikki tavarat eivät loju enää näkyvillä. <3 <3 <3

Nurinaa Hairstoresta

Olen pari kertaa tilannut hiustenhoitotuotteita Hairstorelta ja kuulun myös heidän postituslistalleen. Ekalla tilauskerralla tuotteiden toimitus kesti pari kuukautta. Sain sitten yhden tuotteen kyseisestä sarjasta ilmaiseksi korvaukseksi pitkittyneestä toimitusajasta. Tosin, pyysin sitä itse. Toisella kerralla tilaus ja toimitus sujuivat moitteettomasti, mikä on hyvä.
0355142.jpg
Hairstorella on nyt hiuskarnevaalit ja muun muassa yllä olevassa kuvassa näkyvä hiuslakka maksaa vain euron. Hairstorella on usein upeita tarjouksia ja joitakin tuotteita saa ihan pilkkahintaan. Kuinka usein sormeni elävät omaa elämäänsä ja klikkailen itseni Hairstoren nettikauppaan ja haaveilen ostavani kaikenlaista…
…kunnes palaan todellisuuteen:
Minimiostoraja 30 euroa. Toimituskulut vain 5,95 euroa. Laskutuslisä 3,95 euroa, myös osamaksulaskulla.

Voit valita yhden tilaajalahjan/tilaus kun tuoteostoksesi ylittää 80 euroa.”


Juu ei kiitos. Jos haluaisin tuon lakkaputelin eurolla, saisin maksaa vähintään 36 euroa. Ensin klikkailisin ostoskoriin 30 eurolla tavaraa ja maksaisin päälle vielä kuusi euroa, että saan tuotteet toimitettuna. Sen toki ymmärrän, ettei minkään nettikaupan kannata toimitella muutaman euron ostoksia, mutta aika monta tarjoustuotetta (niitä parin euron hintaisia) saa ostaa saadakseen haluamansa.

Paria halpaa tarjoustuotetta haluavalle en siis voi Hairstorea suositella. Ehkä sieltä voisi jonkun kokonaisen sarjan hankkia, mutta yksittäistuotteita ei ehkä. Ja kyllä kirpaisee, kun saa mainoksen jossa isolla lukee, kuinka se ja tämä tuote maksaa euron ja tuo toinen kaksi euroa ja sitten tulee se ”pakko saada toi” tunne ja PADAM! kaikki murenee sitten siihen 30 euron vähimmäisostomäärään.

Kannattaa siis käydä ihan myymälöissä, jos haluaa ostaa niitä tarjoustuotteita. Nettikaupan kautta ei välttämättä ole kovin kannattavaa.

Onko kukaan teistä törmännyt tähän samaan ongelmaan? Ja jos, niin onko se teistä ongelma vai onko ostettavaa aina niin monta tuotetta tai tietyn hintaisia, että esimerkiksi siitä euron tarjoushiuslakasta hyötyy?!


Kuva: Hairstore