Pussukkakukkaro

Eilen käytiin Helsingin Kyläsaaressa sijaitsevassa Kierrätyskeskuksessa. Olen siellä joskus hieman vajaa parikymmentä vuotta sitten käynyt viimeksi ja olikin aika jännittävä päästä koluamaan valikoimia. Mitään en kuitenkaan löytänyt, valikoimat olivat aika onnettomat ja tavaroiden asettelu aiheutti enemmänkin ahdistusta kuin mielenkiintoa tutkailla paikkoja.

IMAG0286.jpg

Kierrätyskeskuksen yhteydessä on kuitenkin Uusix-verstas, jossa työskentelee paljon helsinkiläisiä kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ihmisiä. Verstaalla on lukuisia erilaisia pajoja, joissa työstetään aivan mahtavia juttuja kierrätysmateriaaleista. Kävin itse tutustumassa toimintaan viime vuoden lopulla ja olin todella vaikuttunut. Avaimista tehdään koruja, pyöränrenkaan kumeista mattoja, VHS-kasettien nauhoista kasseja ja kukkaroita… lista on loputon.

IMAG0291.jpg

IMAG0281.jpg

Verstaan ja Kierrätyskeskuksen yhteydessä on pikkuinen Uusix-kauppa, josta saa ostaa omaksi kaikenlaisia ihania tuotteita. Olisin voinut ottaa sieltä mukaani vaikka mitä, mutta päädyin ostamaan tämän ihanan kierrätetyistä sairaalatekstiileistä uusiokäyttöön valmistetun pienen puuvillaisen (?) pussukan. Ihanan pehmoinen ja semmonen lötkö pussukka, joka vain vei sydämeni.

IMAG0284.jpg

IMAG0282.jpg

IMAG0285.jpg

Pussukkaan mahtuu oikein hyvin juuri kaikki tarvittava, mitä olen tähän asti säilyttänyt Pisama Designilta saamassani Helsinki-pussukassa. Tämän uuden pussukan väritys sopii oikein kivasti alkavaan kesään ja itse asiassa tähän iskin silmäni juurikin raikkaan vihreän ja keltaisen värin vuoksi. Oranssikin sopii tähän hienosti. 🙂

IMAG0288.jpg

Suosittelen käymään Uusix-kaupassa jos vaikka olette muutenkin Kierrätyskeskuksessa asioimassa. Siinä sisäänkäynnin vieressä portilla kauppa sijaitsee. Ja jonain päivänä minäkin ajattelin olla tuolla valmistamassa kivoja tuotteita kierrätysmateriaaleista. 😉

Lopuksi kävimme vielä Kierrätyskeskuksen Itäkeskuksen pisteessä (Kauppakartanonkatu 12), joka on asioinnin osalta huomattavasti viihtyisämpi, ilmavampi ja selkeämmin sisustettu. Valitettavasti siellä ei tietenkään ollut edelliskerralla bongaamiani lasipullomaljakoita, mutta eipä haittaa, tiedänpähän nyt mitä jatkossa etsiä. 🙂

Ja hei, kävin tänään muuten Ikeassa ja mukaan tarttui jotain pientä piristystä ja käytännöllistä juttua kotiin. Tigeristakin olen männä päivinä tehnyt pieniä ostoksia, joten sisustusostosesittelyjä on tulossa.

 

Mukavaa keskiviikkoiltaa sitten vaan kaikille, täällä piti alkaa pian ystävän kanssa 3 Kaverin jäätelöiden uutuusmakujen testailu, mutta aikataulut on nyt vähän solmussa. Voi olla, että testaillaan huomenna aamupäivästä. Joka tapauksessa kuitenkin p i a n ! Jätskibileet, jei! <3

 

Keväinen muumimuki

Stockmannilta tilaamani keväisen värinen uutuus-muumimuki on kotiutunut. <3

IMAG0235.jpg

IMAG0236.jpg

IMAG0241.jpg

Jokaisesta tähän Toven juhla -sarjaan kuuluvasta tuotteesta lahjoitetaan 2 euroa Unicefille

IMAG0237.jpg

IMAG0239.jpg

IMAG0234.jpg

Tänä vuonna siis juhlitaan Tove Janssonin syntymän 100-vuotisjuhlaa. 

IMAG0242.jpg

Toven juhla -muki on pirtsakan värinen ja sopii upeasti kevääseen. Lisäksi kotiini olen tänä keväänä hankkimassa hieman vihreää väriä ns. tehosteeksi ja siksikin muki sopii kotiin kuin nenä päähän. 🙂

Joka kuudenteen mukiin painettuja silmälaseja ei omasta mukistani löytynyt, mutta en onneksi ole niin hurahtanut fani, että se minua haittaisi. Muki on se pääasia. 🙂

Tänään on ohjelmassa käynti Kierrätyskeskuksessa. Kivaa päästä kurkistelemaan ja tutkailemaan, josko löytyisi jotain kivaa kotiin. Oletteko te käyneet (esimerkiksi Helsingin) Kierrätyskeskuksessa ja jos, niin oletteko tehneet millaisia löytöjä? 

Viimeinen tupakka

Poltin juuri viimeisen tupakkani.

healthmeup.jpg

Tästä se alkaa: savuton elämä.

En malta odottaa, millainen olo on, kun elimistössä ei ole enää tervaa, häkää ja muuta sontaa.

Parhaani aion yrittää ja toivottavasti parhaani riittää. <3

 

Eilisestä iltapäivästä lähtien olotila alkoi muuttua aavistuksen hermostuneeksi. Viimeisen tupakan läheneminen lisäsi henkistä ja fyysistä levottomuutta. Yö meni levottomasti ja heräsinkin pariin otteeseen kesken unien. Ja se tunne, kun herättyäni huomasin, että tupakoita on kolme jäljellä, juuri sopivasti yksi jokaisen kahvikupillisen jälkeen… Lopettaminen on aina lopettamista teki sen sitten millä keinolla tahansa. Pakko siis tunnustaa, että kyllä mua hermostuttaa ja jännittää, miten tämä lähtee liikkeelle. Tahto on kuitenkin suuri!