Jääkaapissa – in my fridge

Mitä sieltä kaupasta sitten tulee nykyään ostettua, kun kerran elämäntapamuutos on meneillään ruoan suhteen? Huomattavasti enemmän kasviksia, hieman hedelmiä ja mitä muuta sitten… Ajattelin, josko ihan konkreettisesti tekisi kurkistuksen jääkaappiin. Havahduin viime viikolla jääkaappiin ruokia laittaessani, että ei ole pitkään aikaan ollut niinkin monipuolinen valikoima tuotteita kaapissa. 😉 Ennen oli oikeastaan vaan maitoa, rahkaa ja raejuustoa. Niinpä nappasin kuvat sisällöstä, mutta koska en saanut niitä tänne blogiin asti, niin otin kuvat uudelleen eilen.

IMAG0934.jpg

Ovessa säilyy maidot ja mehukeitto. Käytän reilusti maitoa kahvin kanssa, muutoin en maitoa juo. Jos satun jossain vaiheessa kokeilemaan maidotonta ruokavaliota, niin on kyllä totuttelemista pois maidosta. 😉

Ylälokerossa on tuotteita, joita en käytä tällä hetkellä eli ketsuppi ja lihaliemikuutiot. Lisäksi on kylmässä säilytettävä lääke.

IMAG0935.jpg

IMAG0936.jpg

Eilen nappasin S-Marketista mukaani vapaan kanan munia, kun olivat melkein puoleen hintaan (10 kpl 0,89 €). Hyllyllä odottelee myös täysinäinen mehukeitto, kun olivat tarjouksessa Lidlissä. 

IMAG0937.jpg

Paistoin toissailtana jauhelihaa ja heitin sekaan kesäkurpitsaa ja yhden raastetun porkkanan. Jaoin ruoan neljään osaan ja syön sitä sitten päivälliseksi salaatin, riisin tai vaikkapa kukkakaalimuusin kanssa.

IMAG0938.jpg

Yllättäen raejuustoa ja rahkaa. 🙂

IMAG0939.jpg

Vihannespuolelta löytyy kurkkua, paprikaa, tomaattia ja vielä eilen puolikas avokado. 

IMAG0942.jpg

Hyvän annoksen salaattia saa, kun jakaa noin 400 gramman jäävuorisalaatin neljään osaan ja pilkkoo siitä sitten lautaselle. Sitruunaa aamuisin veden sekaan, lähtee kivasti päivä käyntiin. Ja porkkanoita, niitäkin opettelen syömään ihan sellaisenaan. Kiva lisä lounaslautasen reunalle.

Pakkasessa on sitten muun muassa broilerinkoipia, kukkakaalia, wokkivihanneksia ja marjoja. 

Mitä teiltä löytyy jääkaapista? Uskaltaako joku muu raottaa jääkaappinsa ovea? 😀

 

Loppuneet kosmetiikkatuotteet: maaliskuu 2014

Huh, mikä kosmetiikkakuukausi takana! Tuotteita on loppunut niin normaali- kuin näytekoossa ja edelleen etsin ratkaisua kasvojeni ihon ongelmaan. Päätinkin tarttua seuraavaan minulle tarjottuun apuehdotukseen. Hetki sittenhän kokeilin hetken Exuviance-tuotteita, jotka eivät olleet avuksi. Ehkä testausaikani oli vain liian lyhyt, sillä paljon on ihmisiä, joilla kyseinen sarja on todella ollut avuksi. Mutta, palailen tähän seuraavaan vaihtoehtooni heti, kun saan homman käyntiin. Kosmetiikkatuotesarjasta on kuitenkin kyse.

Ja sitten niihin loppuneisiin tuotteisiin.

IMAG0667.jpg

Viimeinenkin tuote Mádaran kuivan ihon tuotepaketista kului loppuun. Kyseessä oli siis Deep Moisture Cream, josta itse asiassa tykkäsin kovasti. Kiva sipaus yrttien tuoksua ja vaikka koostumus oli hyvin kevyt se riitti kosteuttamaan ihoni. Enkä huomannut, että tämä olisi saanut ihoani edes ärtymään. Hyvä tuote ja edelleen voin joskus tätä ostaa lisää. 🙂

IMAG9436.jpg

Flow kosmetiikan arvonnassa voittamani Piparminttu-tuotepaketti piti sisällään palan luomusaippuaa. En yleensä välitä minttuisista ja mentholia sisältävistä tuotteista (ainakaan syötävistä, lukuunottamatta marokkolaista minttuteetä), mutta tästä tykkäsin. Käytin tämän suihkusaippuana ja voisin joskus kokeilla muitakin Flow kosmetiikan palasaippuoita, sillä tämä vaahtosi hyvin käsiin ja oli siten helposti käytettävä. Olen käyttänyt palasaippuoita, jotka eivät meinaa vaahdota sitten millään, että saisin kunnolla levitettyä saippuaa käsiin. 

IMAG0812.jpg

Nioxin päänahkaan pesun jälkeen jätettävä Scalp & Hair Treatment kuului Nioxinin tuotteisiin, joita käytin hillitäkseni hiustenlähtöä ja buustatakseni uusien hiusten kasvua. Tässä loppuvaiheessa en havainnut mitään apua, mutta ehkä takana oli liian pitkä käyttötauko eikä käyttö siten ollut niin sanotusti suositusten mukainen. En panisi hanttiin, vaikka jossain vaiheessa saisin mahdollisuuden päästä taas käyttämään tuotesarjaa. Päänahkani ei poikkeuksellisesti tänä talvena ole pahemmin kutissut ja kuivunut ja haluan ajatella, että tämä oli niistä tuotteista se, mikä asiaan vaikutti. Suosittelen ainakin kokeilemaan tätä sarjaa, jos hiustenlähdöstä ja ohenevista hiuksista kärsii.

Lisäksi loppui Exuviance-testituotteet: Gentle Cleansing Creme ja Soothing Toning Lotion. Nämä olivat miellyttäviä käyttää ja puhdistusvoide oli niin ohutta ja kevyttä eikä juurikaan tuntunut miltään, että hieman skeptinen olin. Se kuitenkin puhdisti meikinkin aika hyvin. 🙂

Palmoliven saippuasta ei varmaan paljon tarvitse kertoakaan. Perus nestesaippua ja ihan mukiinmenevän tuoksuinen. Tämän sain siis äidiltäni, joka ei tuoksusta pitänyt. Käytti kyllä ja hätätapauksessa ostaisikin. 

IMAG0687.jpg

Exuviance Vespera Bionic Serum 2 ml:n näyte riitti muistaakseni kolmeksi tai neljäksi illaksi ja laitoin sitä yövoiteen alle. Yhtään en osaa sanoa, mikä seerumin tarkoitus oli tai että oliko siitä apua. 🙂 Ainakin seerumeita kovasti kehutaan ja niillä sanotaan olevan ihoon mahtavia vaikutuksia. Onko näin, osaako joku valaista mua? 🙂

IMAG0691.jpg

Samoin tietenkin loppuivat Exuviance päivävoiteet Multi-Protective Day Fluid SPF 15. Ne riittivät kahdeksi viikoksi oikein hyvin. Näytteitä oli seitsemän ja yhdestä riitti kahdeksi aamuksi. Koostumus oli kevyt ja imeytyi hyvin, joten sopii meikinkin alle.

IMAG0886.jpg

Sitten loppui Laveran Coconut Dream Body Lotion, joka oli aika hyvän tuoksuinen. 🙂 Joitain kertoja koin kuitenkin sen inhottavan rasvan murenemisefektin, mutta suurimman osan kerroista voide levittyi hyvin ja jätti kivan makean ”unelmaisen tuoksun” iholle. Exuviance Evening Restorative Complex oli mukavan täyteläisen tuntuinen kosteusvoide yökäyttöön. Se oli jännittävää, kuinka sitä ensimmäisen kerran laittaessani heti muistin tuoksun vuosien takaa, jolloin kokeilin Exuviance-tuotteita. Jotkut asiat eivät vain muutu. 🙂

Loppuun kului myös Oxygenol Lemon-Mint hammastahna, joka oli oikeastaan ihan kivaa vaihteluaa tavallisten hammastahnojen rinnalle. Ei niin vahva maultaan ja siitä tykkäsin. Jotkut hammastahnat on niin vahvoja ja ”raikkaita”, että tuntuu kuin suuta polttaisi. Veden juominenkaan ei onnistu heti pesun jälkeen niissä tapauksissa. 😀

Sitten oli pari Mary Kay näytettä: Timewise 3-in-1 puhdistusainetta ja kosteusvoide ikääntymistä vastaan. Näistä ei tässä kohtaa ole kummoisempaa sanottavaa muutoin kuin että koostumus oli molemmissa miellyttävä.

IMAG0927.jpg

Yhteistyön kautta Flow kosmetiikalta saatu Kookos & Sitruuna himalajansuolakuorinta loppui sopivasti toissapäivänä ja siitä tykkäsin samoin kuin Vanilja & Appelsiini kuorinnasta. Seuraavaksi pääsen arvonnasta voittamani Piparminttu kuorinnan kimppuun. 🙂 Näitä kuorintoja edelleen suosittelen lämpimästi, jos haluaa kokea, miten pehmeältä iho tuntuu kuorinnan jälkeen. Kuin kosteusvoidetta olisi iholleen laittanut. <3

Nioxin Hair Booster loppui myös. Boosteria laitetaan hiustenpesun jälkeen niihin kohtiin, joissa hiukset ovat ohentuneet. Itselläni nämä kohdat ovat otsan kohdalla hiusrajassa. Tarkoitus on saada pinta(?)verenkierto aktivoitumaan ja siitä todisteena on usein iho muuttunut kirkuvan punaiseksi kun boosteria on päässyt tipahtamaan iholle. 😉 Kun olin tutustumassa Nioxin-sarjaan kampaamo a.k.a. Luovassa, tuote-esittelijä tipautti hieman boosteria kyynärtaipeeseemme demonstroidakseen verenkierron voimistumista niin saimme kaikki mukavat punaiset läiskät. Tämän oli tarkoitus tosiaan näyttää, miten boosteri toimii ja lisäksi näyttää ett
ei meidän kannata säikähtää, jos näin käy kun monet meistä saivat ohjeeksi laittaa tätä juuri tuohon otsan hiusrajaan. Siinä olisi muutoin ilman tätä informaatiota saattanut hieman säikähtää kotona. 😉

Että sellainen maaliskuu… normaalikokoisia tuotteita loppui kahdeksan ja näytekokoisia 15, jos kaikki näytteet lasketaan erikseen. Uusia tuotteita kertyi kaksi: shampoo ja hoitoaine ja nekin tarpeeseen edellisten tilalle. Muuta en muista hankkineeni, jos tuota saamaani Exuviance-testipakkausta ei lasketa. 

Hyvältä näyttää siis tämä alkanut vuosi. 🙂

Kurkkaus keittiöön

On pitänyt jo pitkään esitellä vähän keittiön sisustusta, mutta jotenkin tuntuu ettei keittiön tasot ole koskaan siinä kunnossa, että niitä voisi kuvata. Halusin alun perin kuviin mukaan lieden toisen puolen tasosta, mutta koska se ei jostain syystä siistiinny, niin jätetään se nyt hetkeksi vielä odottamaan ja kuvataan tämä minun eniten käytössä oleva keittiön nurkkaukseni. 🙂

IMAG0907.jpg

IMAG0908.jpg

Tässä nurkkauksessa porisee kaffet. Suodatinpussit ovat näppärästi saatavilla yhteistyön myötä saadussa Anna Nygård Designin sälekorissa. Kahvit Tigerista ostetussa tiivis- ja kierrekannellisessa purkissa.

IMAG0910.jpg

Samanlaisessa, mutta pienemmässä purkissa säilön pellavansiemenrouhetta. Sitä nakkaan nykyään aamupuuron sekaan. Vihreäkannellinen purkki on tuoreimpia ostoksiani Tigerista ja tällä hetkellä olen tunkenut sinne maustepussit, joille ei ole omaa purkkia. Halusin kovasti kevääksi ripauksen vihreää ja tuossa sitä nyt on. Samoin purkkien alla oleva leveä laatta/alusta on aika tuore ostos, yllättäen sekin on Tigerista. 🙂

IMAG0911.jpg

Taustalla edelleen hengailee kiva tarjotin, jonka sain Design Forum Shopista, kun CASAlaisten kanssa siellä vierailimme. Ruoanlaittovälineet nököttävät Design Lettersin ABCDE-purkissa. Vieressä on myös kovassa käytössä oleva talousvaaka, jolla punnitsen monet ruoka-aineet. Pääasiassa aamupuuron kaurahiutaleet, väli- ja iltapalarahkan ja aterioiden lihat ja lisukkeet (riisit yms.). Kasviksia en nykyään juuri punnitse vaan heitän lautaselle aika lonkalta.

IMAG0912.jpg

Ai niin, tuolla kahvinkeittimen vieressä on käyttämäni öljyt. Kookosöljy on ollut viime aikoina vähemmällä käytöllä lukuunottamatta muutamaa kertaa, jolloin olen läästinyt sitä kasvorasvan puuttuessa kasvoilleni. Ei muuten ole minun juttu ihonhoidossa tuo kookosöljy… joku siinä aiheuttaa jonkinlaista yliherkkyyttä. Sain meinaan toissailtana näppyjä käsiini päivällisen jälkeen ja kuvittelin niiden tulleen jostain ruoasta. Sitten tajusin, että olin sivellyt kasvoilta yli jäänyttä öljyä juurikin käsivarsiini. Harmi, meinaan kookosöljyn sanotaan olevan monilla tehokas apu atooppiselle iholle ja jopa akneen.

Onko siellä muita, joille kookosöljy ihonhoidossa ei (oletettavasti) sovi tai tiedättekö ketään, jolla näin olisi?

IMAG0913.jpg

Tällainen tehonurkkaus mulla tässä. Toinen aktiivinen paikka keittiössä on tiskipöytä mikron alla, jossa kokoan monet ateriat ja lämmittelen kaikenlaista. Kokonaiskuvaa sitten taas paremmalla hetkellä. 🙂