Indoor Garden Herb:ie 23 pöytäpuutarha

Olen pari kertaa yrittänyt saada kaupan yrttejä säilymään hengissä pidempään, mutta en ole onnistunut. Aikanaan yritin yrttien hengissä pitämistä Sagaformin Duo yrttiruukussa, mutta se ei toiminut mulla. Sitten yritin ihan vaan laittaa ruukun johonkin astiaan ja vesiperä siinäkin. Sen jälkeen päätin, että seuraavalla kerralla kokeilen Eva Solon yrttiruukkua, jossa on oman logiikkani mukaan parempi kastelusysteemi. Kastelu on vissiin se suurin ongelmani yrittien pitämisessä hengissä, en koskaan tiedä, miten paljon tai vähän niitä on kasteltava.

Nyt kun yritän ensimmäistä kertaa saada jotain itse kasvatettua eli noita kirsikkatomaatteja, niin sitä kummasti alkaa hieman haaveilla muustakin. Olisi kiva saada jotain itse kasvatettua (tai edes hengissä pidettyä ;)) jo kesän aikana. Olen miettinyt, josko sitä uskaltaisi jotain ihan perus salaattia kokeilla. 

indoorherbie.jpg

Kuva: Pavunvarsi

Törmäsinkin netissä erään artikkelin kautta puutarhakauppa Pavunvarren nettikauppaan, jossa oli Indoor Gardenin Herb:ie 23 pöytäpuutarha. Tämä olisi ideaalinen keittiön tasolle ja siinä on ihan omanlainen vesiviljelyteknologia sekä kasvivalo. Yllä olevassa kuvassa on vihreä pöytäpuutarha, mutta väreinä on myös musta, valkoinen ja punainen. Aika mielenkiintoista, tässähän alkaa jo sormet syyhytä kun viljelyhommia miettii. Olisi talviaikaankin elinvoimaisia yrttejä ja kasveja mahdollisuus kasvattaa tai kuten sanoin, ainakin pitää hengissä. 🙂

Onko kellään kokemusta tällaisista koti-hyötykasviviljely”laitoksista”?

 

Samettisen pehmeä smoothie

Kliseinen otsikko, mutta satuinpa äsken tekemään välipalaksi smoothien, josta vaan nyt tuli aivan samettisen ja kuohkean pehmoista. 😀

kuva.jpg

AINEKSET

250 g maustamatonta maitorahkaa

1 rkl pellavansiemenrouhetta

1 rkl soijalesitiiniä

100 g mansikoita

1 dl soijamaitoa

Sitten vaan sauvasekoittimella tai vastaavalla kuohkeaksi!

Jos haluat aavistuksen juoksevampaa smoothiesta, niin lisää hieman soijamaitoa tai muuta haluamaasi nestettä. Itselläni tämä oli juuri siinä rajoilla, mutta päädyin kuitenkin lusikoimaan herkun.

Näistä aineksista tulee noin 4 dl valmista juomaa ja kilokaloreita annoksessa on 320.

 

MYYDÄÄN Acapulco-tuoli

IMAG6856.jpg

Myyn valkoisen Acapulco-tuolini vähäisen käyttötarpeen vuoksi. On se kaunis ja virtaviivainen, mutta olisi ehkä enemmän hyödyksi jollain toisella. Tuoli on ihan aito ja alkuperäinen Acapulco. 

IMAG6860.jpg

”Acapulco Chair on alunperin lähtöisin 50-luvun Meksikosta ja saanut nimensä tunnetun lomaparatiisin mukaan. Tarina kertoo, että aikoinaan Kennedy, Elvis ja muut tuon ajan ikonit istuskelivat Acapulcon terasseilla Acapulco tuoleilla nautiskellen Meksikon lämmöstä.”

IMAG6861.jpg

IMAG6857.jpg

”Tuolit valmistetaan käsityönä ja niiden valmistuksessa käytetään edelleen Mayaintiaanien vanhaa punontatekniikkaa yhdistäen parhaat materiaalit ja kokonaisvaltainen korkea laatu.”

IMAG6859.jpg

IMAG6863.jpg

IMAG6864.jpg

”Tuolissa yhdistyvät sekä perinne, moderni ulkonäkö ja ergonominen mukavuus sopusoinnussa keskenään. Lisäksi yksi tuolin erinomaisista ominaisuuksista on sen monikäyttöisyys. Se soveltuu ulos tai sisälle, kotiin tai julkisiin tiloihin.”

Tekstilainaukset acapulcochair.fi

Kokemuksesta voin sanoa, että tuolissa on hyvä istua ja oloa vielä mukavammaksi voi tehdä ottamalla selän ja/tai niskan taakse tyynyn. Jos haluaa, voi jalat nostaa ylös esimerkiksi rahille ja katsoa hyvää elokuvaa. <3 Itselläni vaan takamus kuluttaa sohvan nurkkaa, joten tuolille ei juuri käyttöä ole.

hp. 280 € (käteinen, nouto)

Yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen whiteandfresh (at) gmail.com