Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Isänpäivä
Annoin vuosi pari sitten isälleni isänpäivälahjaksi Hetki Helsingissä -kirjan (Hagelstam & Hagelstam). Isä oli paljasjalkainen helsinkiläinen ja ajattelin, että tämä kirja on oiva tapa muistella ja tutkiskella omaa rakasta kotikaupunkiaan. Kirja sopii siis tutkimusmatkailuun niin Helsingistä ja sen historiasta kiinnostuneille kuin sellaiselle, jonka kotikaupunki Helsinki on.
Nyt minä puolestaan tänään muistelen kotikaupunkiani ja muistoja, jotka ovat syntyneet yhdessä isän kanssa vietettyjen hetkien myötä. <3
Kirja kertoo valokuvin (Katja Hagelstam) ja lyhyin kuvatekstein Helsingin kaupunginosista.
Yllä oleva kuva puhutteli minua välittömästi. Itselläni on lehtitoimittajan ottama kuva vuodelta 1981, jossa taapero-minä seisoo Senaatintorilla (muka) yksinään vain väkijoukko taustanaan.
Hakaniemen tori on tuttu paikka lapsuudesta asti. Siellä käytiin lauantaisin ostoksilla. Torilta perunat sekä vihannekset ja vihta lauantaisaunaan. Hallista lihat sunnuntain pihvipäivälliselle.
Isä kasvoi työläisperheessä ja vietti lapsuutensa leikkien ja pelaten Kallion kaduilla.
Isän kanssa käytiin Linnanmäellä ollessamme aina poikkeuksetta Vuoristoradassa. Hatunnosto kyllä isälle siitä, että vielä siinä iässä jaksoi kanssani suhata kaikenmoisissa laitteissa ja vempeleissä. Isähän oli jo 50-vuotias, kun synnyin. Yhdessä mentiin Vuoristoradan lisäksi Viking-laivaan, Vekkulaan ja vaikka minne. Itse en ehkä uskaltaisi kovin hurjiin laitteisiin. Muistan myös kaikki syntymäpäiväni, jolloin kutsuimme kavereitani meille synttärikemuihin. Pienet tytöt tahtoivat leikkiä synttäreillä ratsastusta, joten isä sitten konttasi lattialla toimien hevosena. Miltähän se mahtoi reilu 50-vuotiaan polvissa, selässä ja käsissä tuntua? 😉
Kaikenlaisia juttuja sitä lapsuudesta yhdessä isän kanssa muistaakin… Joten tätä kirjaa selatessa ja menneitä muistellessa vietän ensimmäisen isättömän isänpäiväni. Samalla toivon kaikille muillekin syystä tai toisesta isättömille jaksamista! <3
