Toiveita vailla rajoja

Sain Sadulta haasteen, jossa pääsee esittämään (joululahja)toiveita kuin raha ei olisi rajana. Omat toiveeni ovat aika lailla samoina pysyneet tässä muutaman vuoden.

whiteandfreshkodinkoneet.jpg

Järjestelmäkamera (Canonin 100D olisi aika jees), kuivaava pyykinpesukone ja pienikokoinen cityimuri Dysonilta

Tory%20Burch%20Reva%20Ballet%20Flat.jpg

Kunnon ballerinat vielä uupuu ja Tory Burchin Reva ballerinat ovat miellyttäneet jo pidempään.

whiteandfreshmichaelkors.jpg

Michael Korsilta voisin ottaa mustat perus saappaat sekä normaalin ja pienemmän käsilaukun. 

Sen lisäksi toki toivon Hunterin kumisaappaita, uutta valkoista pellavapussilakanasettiä + extra pellavatyynyliinoja, uudet valkoiset käsi-, kasvo- ja kylpypyyhkeet (ehkä pari mustaakin mahtuisi joukkoon), uuden tallentavan digiboksin, blu-ray-soittimen ja kuvien yms. tallennushommia varten ulkoisen kovalevyn. 

Kelpaisi muuten myös uusi sänky!

Ei varmasti loppuisi toiveet tähän, jos jäisi ihan ajan kanssa pohtimaan. Mutta koska nämäkin pyyhkeitä lukuunottamatta ovat jo ihan tarpeeksi mahdottomia toteuttaa, niin lopetetaanpa haaveilu ja jatketaan todellisuudessa. 😉

Mitä sinä toivot?

 

Kylpyhuoneen sisustus

Kylpyhuoneen suursiivouksen yhteydessä vaihdoin myös järjestystä ja sisustusta kylppärissä. Vaihtelu virkistää vaikka edelleenkään tuosta tavallisen tylsästä kylppäristä ei saa kovin kaunista. Tai minä en ainakaan saa, en näillä eväillä. 🙂

whiteandfresh1.jpg

Suihkuverho on ihan jees värinsä puolesta, mutta inhottava iilimato, joka liimautuu suihkussa ollessa ihoon kiinni. Jotenkin mulla on sellainen mielikuva, että olisin joskus kuullut suihkuverhoista, jotka eivät liimaantuisi?

Suihkun hanaan kiinnitin koukut ja ripustin Sinin kylpyhuonetelineen siihen. Imukupit eivät loppujen lopuksi kestä seinällä kovin kauaa eikä toisaalta viitsi imukuppien lisäksi koko telinettä viskoa pois.

whiteandfresh2.jpg

Vesihyasinttirahi vaihtoi kylpyhuoneen nurkasta toiseen ja pitkään muualla kodissa vaellellut tikashylly palasi kylpyhuoneeseen. En jotenkin nyt vain löydä sille muuta paikkaa. Ei se ihanteellinen ole kylppärissäkään – ei tällä tavaramäärällä ainakaan. 😀 Hyllyyn on päätynyt myös Spira-purkki, jossa on nyt vanulappuja ja lapsuudenkodistani tuomani lasipullo, jossa on merisuolaa. Sitten on noita koreja, joissa on käyttämätöntä kosmetiikkaa ja muita tarvikkeita. Ehkä joskus löydän kylppäriin kalusteen, jonka sisään voisi piilotella kaiken ylimääräisen roippeen.

Nyt on aika siirtyä viikonlopun viettoon. Täällä on tiedossa juhlintaa gourmet-illallisen sekä yhdistettyjen synttäreiden ja piparinkoristelutalkoiden merkeissä. Ihanaa viikonloppua teillekin! 🙂

 

 

 

Bonusta ostoksista

Joulun valmistelu ja joululahjojen shoppailukausi on kuumimmillaan varmaankin juuri nyt, kun jouluun on noin kaksi viikkoa aikaa. Kukkarot ja pankkitilit huutavat hoosiannaa, ja siksi on hyvä, että ostoksia keskittämällä voi tehdyistä ostoksistaan saada myöhemmin hieman takaisin päin. Esimerkiksi S-ketjun bonusjärjestelmä on varmasti kaikille tuttu, mutta myös verkkokaupan puolella on erilaisia bonusjärjestelmiä. Ehkäpä isoin ja tunnetuin näistä on Ostohyvitys.fi.

Yhteistyön merkeissä pääsin testaamaan Ostohyvitys.fi -palvelua ja samalla tekemään joululahjaostoksia. Valehtelematta useamman päivän ajan surffailin verkkokauppoja läpi etsiessäni kiinnostavia ja sopivia tuotteita. Ei mikään pieni urakka, kun bonusta saa yli 500 verkkokaupasta. 😉 Silti mukavampi kokemus hoitaa joululahjaostokset kotisohvalta kuin kauppojen ruuhkissa. 

whiteandfreshfinnishdesignshop.jpg

Bonuksen saaminen ei ole monimutkaista. Riittää, että ensin rekisteröityy Ostohyvitys.fi:n käyttäjäksi ja muistaa ostoksia tehdessään klikata itsensä verkkokauppaan Ostohyvitys.fi -sivujen kautta. Muutoin verkkokaupassa asiointi tapahtuu täysin normaalisti (tuotteiden valikoiminen, ostoskoriin klikkailu ja ostosten maksaminen). 

Yksi tärkeä asia kuitenkin täytyy huomioida, jotta bonus varmasti rekisteröityy tehdyistä ostoksista:

”Älä kuitenkaan vieraile muilla sivuilla verkkokaupan sivuille klikkaamisen ja ostosten maksamisen välillä. Verkkokauppa tunnistaa sinut käyttäjäksemme selaimeesi asettamamme evästeen perusteella. Jos vierailet jollakin muulla sivustolla, voi tämä sivusto yliajaa meidän evästeemme selaimestasi. Jos näin tapahtuu, verkkokauppa maksaa myyntipalkkion ostoksistasi tälle toiselle sivustolle eikä meille.” (Ostohyvitys.fi)

Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi sekä tietoa Ostohyvitys.fi -palvelusta löytyy täältä.

whiteandfreshsinnapussilakanasettiellos.

Päädyin lopulta etsimään joululahjaa itselleni, sillä rankan syksyn jälkeen olen todellakin sen ansainnut. 🙂 Tämän postauksen kollaaseihin valikoin tuotteita, joiden väliltä lopulta tein valintani. 

Vierailin ensimmäistä kertaa myös ulkomaisissa verkkokaupoissa, kuten Asoksella ja Shopbopissa. Kahlasin läpi muun muassa Elloksen, Finnish Design Shopin, Iittalan, Scandinavian Design Centerin, Room21:n sekä lukuisia vaate- ja kenkäkauppoja.

whiteandfreshiittala.jpg

whiteandfreshmustatsaappaat.jpg

Bonus määräytyy aina verkkokauppakohtaisesti. Suurimmaksi osaksi bonusprosentit huitelevat muutamassa prosentissa, mutta katsellessani prosentteja törmäsin parhaimmillaan jopa 25 pinnaan. Tämä on toki jo harvinaisempaa, mutta kuitenkin. 🙂 Prosenttien lisäksi/sijaan voi saada myös euromääräisiä bonuksia. Ostohyvitys.fi:ssä mukana olevan jokaisen verkkokaupan kohdalla on maininta tarjolla olevasta bonusprosentista/-summasta. 

Huom! Ostohyvitys.fi -palvelun joulukampanjassa valikoiduista muodin verkkokaupoista tehdyistä ostoksista saa korotetun bonuksen. Esimerkiksi Ellokselta tehdyistä ostoksista saa 7,5 % bonusta normaalin 4 % sijaan. Korotetut bonukset ovat voimassa 21.12.2014 asti ja lisätietoa joulukampanjasta saa täältä.

Kun bonuksia on kertynyt yhteensä 15 euroa, maksetaan bonukset käyttäjän omalle pankkitilille.

whiteandfreshannafieldlaukut.jpg

Jos mielenkiinto heräsi tähän verkkokauppaostosten bonusjärjestelmään, niin blogini kautta Ostohyvitys.fi -palveluun liittyvät uudet käyttäjät saavat ensimmäisen ostoksen tehtyään itselleen 10 euron S-ryhmän lahjakortin. Lahjakortin saadaksesi, liity Ostohyvitys.fi:hin tästä.

 

Oman valitsemani joululahjani esittelen teille myöhemmin. 🙂

 

Yhteistyössä Ostohyvitys.fi:n kanssa