Projekti "Puhtaalta pöydältä"

Viime aikoina olen yhä useammin haaveillut keittiöstä, jonka tasoilla olisi vain päivittäin tarvittavia tavaroita. Suhteellisen siistiä on kyllä ollut, mutta jotakin erilaista olen kaivannut. Olen jopa toivonut, että en tarvitsisi kaikkia niitä tavaroita, joita oikeasti tarvitsen päivittäin, sillä koen niiden säilytyksen ja sijoittelun häiritsevänä. En ole varma, osaanko sisustaa keittiöstä mieleistäni, mutta yritän. Koen, että parhaiten se onnistuu aloittamalla puhtaalta pöydältä. 

whiteandfresh8491.jpg

Tyhjensin keittiön tasot ja tiskipöydän kaikista tavaroista ja suoritin perusteellisen puhdistuksen. Seinälaattojen saumat ja hanan juuri saumaharjalla, ja tiskipöytä ja altaat Universal Stonella. Tavarat ovat kaikki levällään lattialla ja siitä sitten yksi kerrallaan lähden tavaroita sijoittamaan paikoilleen.

Tässä kohtaa työstän vain keittiön sisustusta näkyviltä osilta, myöhemmin aion käydä myös kaappien sisällön kimppuun. Kaapit ovat sisältä kyllä siistissä järjestyksessä, mutta en ole tyytyväinen siihen, mitä tavaraa missäkin kaapissa on. Haluan keittiöstä toimivamman myös säilytyksen osalta.

 

 

Uusia Method-tuotteita

Sain uusia Method-tuotteita kokeiluun Eettiseltä Luksukselta. Vihdoin olemme saaneet tänne Suomeenkin hieman kivammin pakattuja Method-tuotteita. Hauskat nestesaippua-pullot piristävät kyllä kylppäriä. Myös Methodin pyykinpesuaineporukka on saanut uuden jäsenen ja käsitiskiaineista löytyy nyt myös vaahtoava käsitiskiaine kahdessa eri tuoksussa.

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh18.jpg

Lokakuun loppuneiden kosmetiikkatuotteiden joukossa esittelinkin jo näitä geelimäisiä nestesaippuoita. Hauskoissa eläinkuvioisissa pakkauksissa on Mimosa Sun ja Botanical Garden -saippuat. Tuon Mimosa Sunin jo kulutin silloin lokakuussa ja nyt on ihan lopuillaan Botanical Garden. Jälkimmäistä tuoksutellessa tulee mieleen tosiaan raikkaan kirpeän tuoksuiset kukat. Seuraavaksi korkkaankin käyttöön tuon Fresh Currantin. Saa nähdä, miten istuu mustaherukan tuoksuun. Mustaherukan lisäksi tuoksusävyjä pitäisi olla omenasta, liljasta ja jasmiinista.

whiteandfresh17.jpg

Fresh Air ja Free + Clear ovat saaneet kaveriksi laventeli + setri -pyykinpesuaineen, joka sopii niin valko- kuin kirjopyykille. Tämä on edellisten tavoin pumpattava ja tykkäänkin sujauttaa pesuaineen suoraan pyykin sekaan rumpuun. Tuoksu oli ok, mutten tätäkään Fresh Airin tapaan suosittele todella tuoksuherkille. Pakko sanoa, että tämäkään ei voittanut suosikkiani Fresh Airia, joka sitkeästi pysyy kärjessä. Silti odotan mielenkiinnolla, mitä muita tuoksuja saadaan tänne Suomen markkinoille – eri tuoksuisia pyykinpesuaineita kun Methodilla kuitenkin on! 🙂

whiteandfresh16.jpg

Uudet Methodin astianpesuvaahdot (power foam dish soap) ovat täällä meillä ihan uusi juttu. Otin heti käyttöön tuon keltaisen Lemon Mint -astianpesuvaahdon. Siinä on aavistus sitruunantuoksuisen Fairyn tunnelmaa, mutta tämä on ehdottomasti parempi. Pink Grapefruit on jo Method-tuotteita käyttäneille tuttu tuoksu ja sen veinkin tuliaisena ystävälleni. 🙂

whiteandfresh6638.jpg

whiteandfresh19.jpg

Päätin testata vaahtoa ihan kunnolla ja mikä parempi testikohde kuin vuoka uunipuuron jäljiltä. Suihkaus tai pari vaahtoa astiaan ja kuumaa vettä päälle. Annoin liota ja sen jälkeen pesin tavalliseen tapaan ja kyllä puhdasta tuli. Toimii ainakin täällä käsitiskiin silloin, kun on pestävä koneen sijaan käsin. 

whiteandfresh6642.jpg

Kiva keltainen väripilkku tuolla mustavalkoisuuden keskellä. 🙂

 

Täältä lähtee kyllä tilaus kaikenlaisille lisätuotteille ja uusille tuoksuille. Tervetuloa tänne Suomeenkin! Laajemmin Method-valikoimaa voi käydä tutkimassa Methodin omilta sivuilta.

 

Yhteistyössä Eettisen Luksuksen kanssa

Blogivinkki: Asunto 46

Minulta on toivottu postausta/postauksia, jo(i)ssa esittelisin jonkun löytämäni blogin. Olen joskus muutaman blogivinkin tänne heittänytkin. Haluan nyt kuitenkin vinkata jo vuoden ikäisestä blogista, joka on omalla lukulistallani tuoreimmasta päästä.

Kuvat: Lilja / Asunto 46

Asunto46Sisustus.jpg

Asunto 46 -blogissa tapaa Liljan. Hän aloitti bloginsa noin vuosi sitten ja alkuun oli tarkoitus seurata, miten säästäminen omaan asuntoon sujuu. Siinä ohella nähtiin myös sisustusjuttuja. Vaikka alun perin ehkä punaiseksi langaksi tarkoitettu säästöaihe ei pääaiheeksi jäänytkään, niin sisustusta saa kuitenkin blogissa seurata. 🙂 

Asunto46Ravintojaliikunta.jpg

Lisäksi blogissa on juttua ravinnosta ja liikunnasta…

Asunto46Muotijakauneus.jpg

…muodista ja kauneudesta

eikä unohdeta varsinkin sisustuksesta kiinnostuneille mielenkiintoisia DIY-juttuja. 

Lilja on näillä näppäimillä muuttamassa uuteen kotiin, joten ainakin sisustusjuttuja on tiedossa. Nyt onkin siis varsin oiva hetki hypätä matkalle mukaan  – klik!